Ei mikään yleistys

Tarkoitukseni ei ole pahoittaa kenenkään mieltä tai yleistää mutta...

Olen suhtautunut aina femisismiin varsin neutraalisti. Olen nähnyt sen sisältävän niin aiheellista kuin aiheetontakin kritiikkiä.

Eräs asia minua on kuitenkin mietityttänyt. Miksi feministit ovat yleensä (anteeksi nyt) niin rumia? Esimerkiksi feministijä täynnä oleva naistutkimuksen laitos pitää kyllä sisällään aika hirveän näköistä porukkaa - opiskelijana tämän tiedän. Asian voi tarkistaa katsomalla vaikka naistutkimuksen laitosten henkilökuntaa.

Kauniita naisia ei näissä porukoissa juuri näy. Onko "rumuus" tai "hoitamaton ulkonäkö" siis syy vai seuraus? Feministithän sanovat aina olevansa KOKO naissukupuolen puolella. Todellisuus näyttää olevan toinen. Kauniit naiset pärjäävät hyvin ilman feminismiäkin.

Olisiko tässä siis rehellisyyden paikka joissakin tapauksissa. Miksi olette feministejä? Oletteeko kuitenkin jollain tavalla kateellisia kauniille ja menestyville NAISILLE. Ette vain kehtaa myöntää sitä ja suuntaatte vihanne miehiä kohtaan.
351431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Omasta ulkönäöstäni en mitään puhu, mutta kyllä ystäväpiiristäni löytyy hyvinkin kauniita feministejä, jos myös niitä vähemmän kauniita. Itse asiassa kaikki naiset, jotka tunnen ovat feministejä, en nyt tarkoita, että he kuuluisivat johonkin feministiliikkeisiin (en kuulu minäkään) vaan heidän ajatusmaailmaansa. Tutkimuslaitoksista en tiedä.
Eihän kenenkään ulkonäkö kerro hänen arvomaailmastaan, eivät kai kauniitkaan naiset halua tehdä samaa työtä pienemmällä palkalla tai jämähtää urallaan sukupuolensa takia.

Pelkkä provo, mutta vastasin kuitenkin, tämä kuuluu samaan ryhmään, jossa epäillään kaikkien feministien olevan lesboja.

Äänestä
  • Oletko sinä lesbo?

    Äänestä

  • Nax kirjoitti:

    Oletko sinä lesbo?

    niin elän avoliitossa miehen kanssa.

    Äänestä

Ei päde kaikkiin, mutta eiköhän joidenkin feministien ajatteluun liity se yleisinhimillinen piirre, että jos ei itse pärjää kilpailussa, sille yritetään rakentaa uudet säännöt.

Tämähän on hyvin yleistä: Pääsykokeet mittasivat pelkkää ulkoaopettelua... Matikka on typerää... Ei ne älykkyystestit mitään oikeaa älykkyyttä mittaa... En olisi kyllä laittainut rahojani tuollaiseen autoon kuin tuo naapuri...

Itse harrastan aivan samaa mitätöintiä, se on välttämätöntä henkisen hyvinvointini kannalta. Miksi feministit eivät tekisi samaa? Harvoin hyvin kauniit naiset puhuvat naisen esineellistämisestä tai ihmissuhteisiin liittyvästä pinnallistumisesta. Ei heidän tarvitse eikä edes kannata. Se veisi heidän kilpailetunsa.

Äänestä
  • "Harvoin hyvin kauniit naiset puhuvat naisen esineellistämisestä tai ihmissuhteisiin liittyvästä pinnallistumisesta."

    Hehän siitä juuri eniten puhuvat, jotka sitä kokevat.
    Ei tavallisen näköinen joudu pahemmin esineellistämisen kohteeksi. Mitä hyötyä siitä on, jos ei ole jossakin missi- tai mallialalla töissä. (vai tarkoititko juuri heitä?)
    Ihmissuhteiden pinnallisuudesta taas puhuu jokainen jossain vaiheessa. Miksi kauniiden ihmisten pitäisi olla pinnallisempia kuin muut.

    Äänestä

  • höpö kirjoitti:

    "Harvoin hyvin kauniit naiset puhuvat naisen esineellistämisestä tai ihmissuhteisiin liittyvästä pinnallistumisesta."

    "Miksi kauniiden ihmisten pitäisi olla pinnallisempia kuin muut."

    En minä niin väitä. Ihmisillä on kuitenkin tapana kannattaa sitä, mikä on heille eduksi. Jos nainen tietää saavansa työpaikkahaastattelussa lisäpisteitä ulkonäöstään, hän ei pyri kauneuttaan piilottamaan. Tässäkin asiassa vallitsee kaksinaismoralismi. Naista ei saisi arvostaa esineenä, paitsi silloin kun nainen siitä itse hyötyy.

    Minua myös ihmetyttää naisten valitus esineellistämisestä, kun kuitenkin juuri naiset pitävät yllä esineellistämisen kulttuuria. Naiset meikkaavat, pistävät rahaa vaatteisiin ja pyrkivät esiintymään edukseen, ja sen jälkeen olettavat, että miehet huomioivat ulkonäön eteen tehdyn työn, mutta auta armias, jos miehen katse on liian pitkä tai kohdistuu väärään paikkaan, niin se on sitten jo niin väärin.

    Äänestä

  • Miesie kirjoitti:

    "Jos nainen tietää saavansa työpaikkahaastattelussa lisäpisteitä ulkonäöstään, hän ei pyri kauneuttaan piilottamaan"

    Missä työpaikkahaastattelussa ulkonäöstä saa lisäpisteitä?

    No, en nyt niin naivi ole, ettenkö tietäisi että näinhän se on. Kyllä rumakin saa töitä, mutta ei mistään edustustehtävistä tai vähän työnantajasta ja hommasta riippuen.
    Nyt siis puhun kummankin sukupuolen ulkonäöstä.
    Ehkä myös riippuu siitä, kumpaa sukupuolta työnantaja edustaa?? Voisi hyvin kuvitella, että erittäin kaunis nainen saisi paremmin töitä mieshaastattelijalta. Naishaastattelija tuskin siihen kiinnittäisi huomiota, paitsi jos kyseessä olisi törkeän hyvännäkönen mies.
    Tiesitkö muuten, että 40% kosmetiikkateollisuudesta kohdistuu miehiin?
    Huonoa tasa-arvoa. Pinnallisuudesta ja tuosta esineellistämisen lisääntymisestä se kertoo ja nyt kohteeksi on joutumassa myös mies.

    Äänestä

  • Feministien ulkonäkö on varsin usein pohdinnan alla tälläkin palstalla. Feministit ovat, lihavia rumia. karvaisia, hoitamattomia jne... Kysymyksessä on ihmisten mielipiteiden mitätöinti, ulkoisten syiden vuoksi. Tämä on naisten ongelma yleisemminkin. Kauniit naiset saavat ulkonäöstään kilpailuetua jossain, toisaalta he myös menettävät jotain, vain ulkonäkönsä vuoksi. Hauskannäköisen naisen ei oleteta olevan kiinnostuneen yhteiskunnallisista asioista. Tanja Karpelakin joutuu tekemään paljon ylimääräistä työtä, uskottavuutensa säilyttämiseksi. Hauskannäköisen naisen on oltava korostetun asiallinen saadakseen edes hieman uskottavuutta ja kuitenkin asiallinenkin viesti helposti mitätöityy: "Olet söpö kun yrität olla vakava" tyyppisillä kommentoineilla.

    Työnantajat palkkaavat hauskannäköisen ihmisen helposti tehtäviin johon liittyy edustamista. Tutkimus- ja johtamistyöhön ei niinkään. Kumman sitkeässä elää ajatus siitä, ettei kauniiseen päähän ajatuksia sovi. Hauskan ulkonäön omaavat saavat helposti, etenkin miehiltä, apua työtehtäviensä tekemiseen. Avusta kieltäytyminen tulkitaan helposti "nokkavuudeksi". Kohtalaisenkin sievän ulkonäön omaavan naisen kannattaa olla näkyvästi feministi, näin saa karsittua pahimmat seksistiset reaktiot pois.

    Ulkonäöstä on etunsa ja siitä on omat haittansa, riippuen siitä, haluaako ulkoista olemustaan hyödyntää. Naisten täytyy useissa työtehtävissä olla huolitellun näköisiä, tähän kuuluu hillitty meikki. Meikkaamista voi verrata miesten pukupakkoon. Jakkupuku on eräs hirvitys, jota naiset joutuvat käyttämään, uskottavuuden vuoksi. Huonosti istuva jakkupuku on eräs tapa yrittää saada uskottavuutta asialleen, miehet ottavat jakkupukuisen naisen vakavammin, kuin pitkissä hoisuissa olevan, tai mekkoon pukeutuneen. Kumma juttu muuten. Lyhyet hiukset ovat myös tehokaat, toisaalta tiukka nuttura ajaa melkein saman asian. Naiseuteen littyviä ongelmia ovat juuri ulkoisen olemuksen arviointi ja heidän asiansa mitätöinti juuri sen avulla. Kaunis tai ruma naisena olemisen ongelmat ovat saman tyyppiset.

    Äänestä

  • höpö kirjoitti:

    "Harvoin hyvin kauniit naiset puhuvat naisen esineellistämisestä tai ihmissuhteisiin liittyvästä pinnallistumisesta."

    Hehän siitä juuri eniten puhuvat, jotka sitä kokevat.
    Ei tavallisen näköinen joudu pahemmin esineellistämisen kohteeksi. Mitä hyötyä siitä on, jos ei ole jossakin missi- tai mallialalla töissä. (vai tarkoititko juuri heitä?)
    Ihmissuhteiden pinnallisuudesta taas puhuu jokainen jossain vaiheessa. Miksi kauniiden ihmisten pitäisi olla pinnallisempia kuin muut.

    Otetaan esimerkiksi sosialismi. Eivät rikkaat ihmiset kaipaa sosialisointia. Voisiko se ollakin niin, että kauniit naiset, jotka saavat osakseen huomiota ja ihailua, eivät niin kovasti siitä haluaisi luopuakaan. Luopuminenhan tarkoittaisi sitä, että he luopuisivat erioikeudestaan vain siitä syystä, että nämä vähemmän huomiota saavat tuntisivat itsensä tasavertaisiksi. Koska huomiointia ja ihailun osoittamista ei voida kokonaan kriminalisoida, luodaan hämärä järjestelmä, jolla pyritään mieltämään iso osa siitä seksuaaliseksi häirinnäksi. Pyritään luomaan tila, jossa miehen pitää olla alati varovainen. Näinhän tätä vilpitöntä huomiointia ja ihailua sitten saadaan vähennettyä.

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    Feministien ulkonäkö on varsin usein pohdinnan alla tälläkin palstalla. Feministit ovat, lihavia rumia. karvaisia, hoitamattomia jne... Kysymyksessä on ihmisten mielipiteiden mitätöinti, ulkoisten syiden vuoksi. Tämä on naisten ongelma yleisemminkin. Kauniit naiset saavat ulkonäöstään kilpailuetua jossain, toisaalta he myös menettävät jotain, vain ulkonäkönsä vuoksi. Hauskannäköisen naisen ei oleteta olevan kiinnostuneen yhteiskunnallisista asioista. Tanja Karpelakin joutuu tekemään paljon ylimääräistä työtä, uskottavuutensa säilyttämiseksi. Hauskannäköisen naisen on oltava korostetun asiallinen saadakseen edes hieman uskottavuutta ja kuitenkin asiallinenkin viesti helposti mitätöityy: "Olet söpö kun yrität olla vakava" tyyppisillä kommentoineilla.

    Työnantajat palkkaavat hauskannäköisen ihmisen helposti tehtäviin johon liittyy edustamista. Tutkimus- ja johtamistyöhön ei niinkään. Kumman sitkeässä elää ajatus siitä, ettei kauniiseen päähän ajatuksia sovi. Hauskan ulkonäön omaavat saavat helposti, etenkin miehiltä, apua työtehtäviensä tekemiseen. Avusta kieltäytyminen tulkitaan helposti "nokkavuudeksi". Kohtalaisenkin sievän ulkonäön omaavan naisen kannattaa olla näkyvästi feministi, näin saa karsittua pahimmat seksistiset reaktiot pois.

    Ulkonäöstä on etunsa ja siitä on omat haittansa, riippuen siitä, haluaako ulkoista olemustaan hyödyntää. Naisten täytyy useissa työtehtävissä olla huolitellun näköisiä, tähän kuuluu hillitty meikki. Meikkaamista voi verrata miesten pukupakkoon. Jakkupuku on eräs hirvitys, jota naiset joutuvat käyttämään, uskottavuuden vuoksi. Huonosti istuva jakkupuku on eräs tapa yrittää saada uskottavuutta asialleen, miehet ottavat jakkupukuisen naisen vakavammin, kuin pitkissä hoisuissa olevan, tai mekkoon pukeutuneen. Kumma juttu muuten. Lyhyet hiukset ovat myös tehokaat, toisaalta tiukka nuttura ajaa melkein saman asian. Naiseuteen littyviä ongelmia ovat juuri ulkoisen olemuksen arviointi ja heidän asiansa mitätöinti juuri sen avulla. Kaunis tai ruma naisena olemisen ongelmat ovat saman tyyppiset.

    "Kauniit naiset saavat ulkonäöstään kilpailuetua"

    Samaa mieltä.

    "Tanja Karpelakin joutuu tekemään paljon ylimääräistä työtä, uskottavuutensa säilyttämiseksi."

    Karpela ei mielestäni ole joutunut tekemään erikseen töitä uskottavuutensa saavuttamiseksi tai säilyttämiseksi. Ihan vain se on riittänyt, mitä kansanedustajan tai ministerin oletetaankin tietävän ja osaavan. Siinä mielessä hän on varmaankin joutunut tekemään lyhyessä ajassa paljon töitä, koska hän nyt yksinkertaisesti on ollut varsin lyhyen ajan valtakunnan politiikassa mukana (onkohan ollut edes kuntapolitiikassa?). Jos uskottavuuden puutteelle pitäisi jostain syitä hakea, niin seuraavassa nyt vähän realiteettejä.

    On hyvin harvinaista, että vasta poliittisen uransa aloittanut, yhden kauden kansanedustaja, joka tulee täysin erilaisesta ympäristöstä ja on harjoittanut täysin erilaisia tehtäviä, jolla ei ole ylempää korkeakoulututkintoa valitaan toisella kansanedustajakaudella ministeriksi. Onko vastaavaa nähty aikaisemmin. Se niistä lasikatoista.

    Äänestä

  • Zack kirjoitti:

    "Voisiko se ollakin niin, että kauniit naiset, jotka saavat osakseen huomiota ja ihailua, eivät niin kovasti siitä haluaisi luopuakaan."

    Huomion ja ihailun saaminen ei ole pelkästään makeaa, siinä on omat ongelmansa siinäkin, seksuaalinen häirintä yhtenä. Ihailu ei kauaksi kanna, jos samalla vähätellään älyllistä kompetenssia. Huomion ylenmääräinen saaminen hankaloittaa sosiaalisia suhteita, esim. pienenkin huumorin pilkahdus voidaan tulkita flirtiksi. Flirttailu miesvaltaisella alalla on hankaluuksien kerjäämistä jos haluaa työnsä otettavan vakavasti. Eräs tapa selvitä on olla "yksi jätkistä", siinä vaan joutuu luopumaan monista naiseuteen liittyvistä puolistaan. Jos miehen on oltava varuillaan työelämässä, sitä on oltava naisenkin olipa ruman tai kaunis.

    Jäätteenmäki ja Karpela nostivat Keskustan kannatuksen aivan ennennäkemättömiin lukemiin Helsingin vaalipiirissä. Menestyksestä on ollut tapana palkita poliitikkojakin.

    Ei varmaan Karpelallakaan ole helppoa valitsemallaan tiellä. Ihmisillä on aika usein taipumus tavoitella sellaisia tehtäviä, joihin heidän kykynsä (koulutus, kokemus ja/tai ominaisuudet) eivät riitä. Karpelan kohdalla ongelmia muodostuu vajavaisista pohjatiedoista (koulutus ja kokemus). Tällöin ministerin tehtävien hoito edellyttää näiden asioiden kovaa opiskelua OTO, jolloin itse tehtävien hoito saattaa kärsiä. Karpelan kokemukseksi voidaan lukea yksi kausi kansanedustajana. Riittääkö se? Ominaisuuksia varmaankin löytyy.

    Karpelaa ei juurikaan näe mediassa, etenkään vapaamuotoisissa haastatteluissa tai -keskusteluissa. Voisiko olla, että hän karttelee tilanteita, joissa hänen puutteellinen poliittinen ja yhteiskunnallinen tuntemuksensa saattaisi paljastua. Jos näin on, saattaa siitä silloin olla myös muuta haittaa.

    Tämä kirjoitukseni ei sinänsä ole kohdistettu vain Karpelaan tai naisiin, vaan se koskee kaikkia vastaavassa asemassa olevia.

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    Jäätteenmäki ja Karpela nostivat Keskustan kannatuksen aivan ennennäkemättömiin lukemiin Helsingin vaalipiirissä. Menestyksestä on ollut tapana palkita poliitikkojakin.

    Ihmisen pitäisi itse osata puntaroida kykynsä. Pidemmällä juoksulla tästä saattaisi olla arvaamatonta etua. Jäätteenmäen tarinanhan me tiedämme. Oikeus vapautti hänet syytteistä, mutta epämääräiset ja valheeliset lausunnot veivät hänen uskottavuutensa.

    Äänestä

  •  Tittelityy kirjoitti:

    "Voisiko se ollakin niin, että kauniit naiset, jotka saavat osakseen huomiota ja ihailua, eivät niin kovasti siitä haluaisi luopuakaan."

    Huomion ja ihailun saaminen ei ole pelkästään makeaa, siinä on omat ongelmansa siinäkin, seksuaalinen häirintä yhtenä. Ihailu ei kauaksi kanna, jos samalla vähätellään älyllistä kompetenssia. Huomion ylenmääräinen saaminen hankaloittaa sosiaalisia suhteita, esim. pienenkin huumorin pilkahdus voidaan tulkita flirtiksi. Flirttailu miesvaltaisella alalla on hankaluuksien kerjäämistä jos haluaa työnsä otettavan vakavasti. Eräs tapa selvitä on olla "yksi jätkistä", siinä vaan joutuu luopumaan monista naiseuteen liittyvistä puolistaan. Jos miehen on oltava varuillaan työelämässä, sitä on oltava naisenkin olipa ruman tai kaunis.

    "Huomion ja ihailun saaminen ei ole pelkästään makeaa, siinä on omat ongelmansa siinäkin, seksuaalinen häirintä yhtenä."

    Seksuaalinen häirintä taitaa olla keksitty juttu ja jos ei ihan, niin hyvin marginaalinen ilmiö kuitenkin.

    "Ihailu ei kauaksi kanna, jos samalla vähätellään älyllistä kompetenssia."

    Niin blondivitseissä, ei tosi elämässä.

    Eikös se flirttailu ole seksuaalista häirintää. Eihän niin saa menetellä.

    Uskon, että kauniille naiselle nuo miesten huomionosoitukset ja ihailu ovat sellaista jokapäiväistä leipää, joka ei erityisemmin edellytä mitään flirttailua. Ilmenemismuodot ovat seuraavia: Miehet hakeutuvat seuraan, käyvät jutulla, tarjoavat palveluksiaan jne. Usein nainen on se henkinen johtaja. Ei häntä lähennellä. Siinähän voisi mennä viimeisetkin mahdollisuudet. Kyllä kai se nainen joka joutuu katselemaan tätä sivusta, katkeroituu. Mihin se sitten kenenkin kohdalla johtaa.

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    Feministien ulkonäkö on varsin usein pohdinnan alla tälläkin palstalla. Feministit ovat, lihavia rumia. karvaisia, hoitamattomia jne... Kysymyksessä on ihmisten mielipiteiden mitätöinti, ulkoisten syiden vuoksi. Tämä on naisten ongelma yleisemminkin. Kauniit naiset saavat ulkonäöstään kilpailuetua jossain, toisaalta he myös menettävät jotain, vain ulkonäkönsä vuoksi. Hauskannäköisen naisen ei oleteta olevan kiinnostuneen yhteiskunnallisista asioista. Tanja Karpelakin joutuu tekemään paljon ylimääräistä työtä, uskottavuutensa säilyttämiseksi. Hauskannäköisen naisen on oltava korostetun asiallinen saadakseen edes hieman uskottavuutta ja kuitenkin asiallinenkin viesti helposti mitätöityy: "Olet söpö kun yrität olla vakava" tyyppisillä kommentoineilla.

    Työnantajat palkkaavat hauskannäköisen ihmisen helposti tehtäviin johon liittyy edustamista. Tutkimus- ja johtamistyöhön ei niinkään. Kumman sitkeässä elää ajatus siitä, ettei kauniiseen päähän ajatuksia sovi. Hauskan ulkonäön omaavat saavat helposti, etenkin miehiltä, apua työtehtäviensä tekemiseen. Avusta kieltäytyminen tulkitaan helposti "nokkavuudeksi". Kohtalaisenkin sievän ulkonäön omaavan naisen kannattaa olla näkyvästi feministi, näin saa karsittua pahimmat seksistiset reaktiot pois.

    Ulkonäöstä on etunsa ja siitä on omat haittansa, riippuen siitä, haluaako ulkoista olemustaan hyödyntää. Naisten täytyy useissa työtehtävissä olla huolitellun näköisiä, tähän kuuluu hillitty meikki. Meikkaamista voi verrata miesten pukupakkoon. Jakkupuku on eräs hirvitys, jota naiset joutuvat käyttämään, uskottavuuden vuoksi. Huonosti istuva jakkupuku on eräs tapa yrittää saada uskottavuutta asialleen, miehet ottavat jakkupukuisen naisen vakavammin, kuin pitkissä hoisuissa olevan, tai mekkoon pukeutuneen. Kumma juttu muuten. Lyhyet hiukset ovat myös tehokaat, toisaalta tiukka nuttura ajaa melkein saman asian. Naiseuteen littyviä ongelmia ovat juuri ulkoisen olemuksen arviointi ja heidän asiansa mitätöinti juuri sen avulla. Kaunis tai ruma naisena olemisen ongelmat ovat saman tyyppiset.

    En jaksanut, yksinkertainen mies kun olen, lukea koko tekstiäsi, mutta Karpelaa käytit kyllä omituisessa yhteydessä esimerkkinä. Rakettimainen nousu politiikan, yhteiskunnan ja seurapiirien huipulle, valtava äänisaalis eduskuntavaaleissa, suuri ja lähes täysin myönteinen julkisuus. Eihän tämä onnistu ilman uskottavuutta, eikä tähän kaikkeen tarvittavaa uskottavuutta pysty hankkimaan millään "ylimääräisellä" työllä. Kauniit missinkasvot ovat Tanjalle bonus, eivät haittapuoli.

    Äänestä

  • Antsu kirjoitti:

    Kyllä etua missitaustasta ja ulkonäöstä Tanjalle on ollut. Kuitenkin nyt, kun hän ilmeisesti haluaa tulla vakavasti otetuksi vaikuttajaksi, siitä on jo haittaa. Tanjan käytöksessäkin näkyy selkeä muutos, tiukka asiallisuus, haastatteluja on karsittu minimiin, pukeutuminen on harmaata ja peittävää. Ennenkaikkea hän on joutunut tekemään valtavan työmäärän saadakseen uskottavuutta. Tanjalla ei ole varaa olla tietämätön ministeriönsä asioista.

    Äänestä

  • Zack kirjoitti:

    "Huomion ja ihailun saaminen ei ole pelkästään makeaa, siinä on omat ongelmansa siinäkin, seksuaalinen häirintä yhtenä."

    Seksuaalinen häirintä taitaa olla keksitty juttu ja jos ei ihan, niin hyvin marginaalinen ilmiö kuitenkin.

    "Ihailu ei kauaksi kanna, jos samalla vähätellään älyllistä kompetenssia."

    Niin blondivitseissä, ei tosi elämässä.

    Eikös se flirttailu ole seksuaalista häirintää. Eihän niin saa menetellä.

    Uskon, että kauniille naiselle nuo miesten huomionosoitukset ja ihailu ovat sellaista jokapäiväistä leipää, joka ei erityisemmin edellytä mitään flirttailua. Ilmenemismuodot ovat seuraavia: Miehet hakeutuvat seuraan, käyvät jutulla, tarjoavat palveluksiaan jne. Usein nainen on se henkinen johtaja. Ei häntä lähennellä. Siinähän voisi mennä viimeisetkin mahdollisuudet. Kyllä kai se nainen joka joutuu katselemaan tätä sivusta, katkeroituu. Mihin se sitten kenenkin kohdalla johtaa.

    Tämä ilmiö on mielenkiintoinen, puhutaanpa mistä tahansa yksin naisiin liittyvästä asiasta, niin aina löytyy jostain mies joka tietää kaiken naista/naisia paremmin. Heillähän ovat vaimoja, siskoja ja vieläpä tyttäriäkin, kompetenssia siis löytyy.

    Ihailu ja seuran saaminen ei edellytä mitään flirttailua, se on totta. Miehet hakeutuvat seuraan ja tarjoavat palvelujaan, tietokoneet ovat aina viimeisen päälle, näinkin asiat ovat. Ongelmat liittyvät selkeästi asioiden perille menoon, asialliseen suhtautumiseen ja ammattitaidon kunnioittamiseen. Nutturalla on enemmän uskottavuutta, oman työn näkyväksi saaminen on helpompaa. Tarpeeton auttaminen on rasittavaa ja siihen liittyy helposti vähättelemisen tunne. Lähentelyä on monenlaista ja ihmiset ovat seksuaaliselle häirinälle erilailla herkkiä.

    "Tämä ilmiö on mielenkiintoinen, puhutaanpa mistä tahansa yksin naisiin liittyvästä asiasta, niin aina löytyy jostain mies joka tietää kaiken naista/naisia paremmin."

    En tiedä ketä tarkoitat, mutta minä en ole väittänyt tietäväni mitään. Ei tällaisia asioita yksinkertaisesti voi tietää. Siksi pyrin käyttämään lauseiden alussa sanoja "Oletan, luulen tai mielestäni". Toisaalta, mikä tässä keskustelussa oleva asia on niin täydellisesti yksin naisiin liittyvä asia, ettei sivusta seuraava voi tehdä johtopäätöksiä? Uskon, että sivusta seuraavan havainnointi on enemmän kohdallaan kuin sen, joka omien tunteidensa sokaisemana ei pysty tekemään puolueettomia havaintoja. En usko, että se nainen joka ei saa miesten huomiota osakseen, kykenee arvioimaan miltä tuntuu siitä naisesta, jota miehet huomioivat. Luulen, että hän ei yksinkertaisesti halua ymmärtää koko asiaa. Hänen kannaltaan varmaankin olisi parempi, jos moista huomiointia ei tapahtuisi ollenkaan.

    Jos nutturalla on enemmän uskottavuutta, olkoon sitten niin. Uskon kuitenkin, että pelkkä työtovereiden osoittama hyväksyntä ja kunnioitus tehtyä työtä tai osaamista kohtaan ei tee ketään naista täydellisen onnelliseksi. Miehelle se saatta riittää ja luonnollisesti poikkeuksia mahtuu mukaan. Eikös tässä taannoin julkaistu jokin suomalaisten tekemä tutkimus siitä, että naisen ulkonäöllä on suurempi vaikutus etenemiseen työuralla kuin miehen ulkonäöllä. Taisi olla vieläpä niin, että johtaviin tehtäviin pyrkivällä miehellä oli ainoastaan etua lievästä ylipainosta. Tosiko se sitä uskottavuuta ja luotettavuutta.

    "Lähentelyä on monenlaista ja ihmiset ovat seksuaaliselle häirinälle erilailla herkkiä."

    Tämä on varmaan totta ja totta on sekin, että erityisesti tällä lausekkeella ollaan saatu miehet varautuneemmiksi jakelemaan huomionosoituksia. Seksuaalisen häirinnän määrittely on tehty niin hämäräksi, että siitä voidaan syyttää vaikkapa vain tunteen ja fiiliksen pohjalta. Luulen, että miehelle pahinta ei ole tuomio, vaan syylliseksi leimautuminen.

    Kauneutta on kyllä tutkittu. Amerikkalaisen naissosiologin tekemä kirja on julkaistu suomenkin kielellä. Kirjassa on aika tarkkaan kartoitettu kauniiden naisten kohtaamia ongelmia. Niinpä jos ei luota aina varmaan tietolähteeseen (feministipalstaan) voi tietojaan kyllä päivittää lukemalla. Kirja on monisataasivuinen opus.

    Työtovereiden osoittama kunnioitus ja työn hyväksyntä riittää varsin usealle naiselle. Työ voi olla jo itsessään palkitsevaa, etenkin jos siinä voi toteuttaa omia arvojaan. Ihailun ja flirttailun tarpeen voi hoitaa vapaa-aikanaan.

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    Kyllä etua missitaustasta ja ulkonäöstä Tanjalle on ollut. Kuitenkin nyt, kun hän ilmeisesti haluaa tulla vakavasti otetuksi vaikuttajaksi, siitä on jo haittaa. Tanjan käytöksessäkin näkyy selkeä muutos, tiukka asiallisuus, haastatteluja on karsittu minimiin, pukeutuminen on harmaata ja peittävää. Ennenkaikkea hän on joutunut tekemään valtavan työmäärän saadakseen uskottavuutta. Tanjalla ei ole varaa olla tietämätön ministeriönsä asioista.

    Vielähän tuo viime vaalien alla poseerasi vaatemainoksissa. Kadehdittavaa julkisuudenhallintaa: samalla lehden sivulla esiintyivät muut ehdokkaat varsinaisissa vaalimainoksissa, joista olivat joutuneet vieläpä maksamaan! Karpela paistatteli tyylikkäänä ilmoituksessa, jonka olikin kustantanut Finn Karelia Virke. Oli sentään ymmärretty häveliäästi jättää ehdokasnumero pois.

    Yhden stailausvinkin haluaisin vielä antaa: vapaina liehuvat pitkät hiukset kannattaisi lyhentää. Puolueensa puheenjohtajuutta tavoitteleva Päivi Räsänen teki äskettäin niin, ja syytä olikin. Koulutytön hiuksilla ei rakenneta aikuista imagoa.

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    Kauneutta on kyllä tutkittu. Amerikkalaisen naissosiologin tekemä kirja on julkaistu suomenkin kielellä. Kirjassa on aika tarkkaan kartoitettu kauniiden naisten kohtaamia ongelmia. Niinpä jos ei luota aina varmaan tietolähteeseen (feministipalstaan) voi tietojaan kyllä päivittää lukemalla. Kirja on monisataasivuinen opus.

    Työtovereiden osoittama kunnioitus ja työn hyväksyntä riittää varsin usealle naiselle. Työ voi olla jo itsessään palkitsevaa, etenkin jos siinä voi toteuttaa omia arvojaan. Ihailun ja flirttailun tarpeen voi hoitaa vapaa-aikanaan.

    Kirjoitan siitä, mitä ympärilläni havaitsen. Mikä sitten on lähempänä totuutta, yksittäinen tutkimus vai yksittäiset havainnot. Tutkimukset perustuvat yleensä jonkinlaiseen tilastointiin. Miten se sanalasku nyt menikään: Valhe - Emävalhe - Tilasto.

    "Työtovereiden osoittama kunnioitus ja työn hyväksyntä riittää varsin usealle naiselle. Työ voi olla jo itsessään palkitsevaa, etenkin jos siinä voi toteuttaa omia arvojaan."

    Riittä kenelle riittää. Voi myös olla, että toiset sanovat sen riittävän, koska mitään muuta ei ole tarjolla. Yleensä työ sinänsä on vain työnantajan tarjoamaa työtä tarjoamatta sen suurempia tunteita. Hyvä homma, jos työssään voi toteuttaa omia intohimojaan ja se ei sodi omaa arvomaailmaa vastaan. Kuinkahan useassa tapauksessa asia on näin? Itse teen työtä, jota harrastan myös vapaa-aikanani. Joskus jopa työ ja vapaa-aika saattavat mennä sekaisin. Työssäni on kuitenkin monta sellaista seikkaa, jotka määrittelisin toisin kuin työnantajani. Nämä seikat syövät työmotivaatiota ja sotivat joskus omaa arvomaailmaani vastaan. Minä saan tyydytystä työstäni, mutta ei se vielä mihinkään riitä. Uskon, että vielä vähemmän se riittää useammille naislle.

    Teos, jota on tehty kymmen vuotta ja perustuu useisiin satoihin haastatteluihin ja tilastollisiin tutkimuksiin, ei ole yksittäinen tutkimus. Sosiologiset tutkimukset ovat usein aika kattavia. Friday on kyllä feministi, mitätöityykö koko teoksen arvo sillä?

    Ei työn tuottaman tyydytyksen tarvitsekaan riittää. Läheiset ihmissuhteet, mielekkäät harrastukset ja jatkuva itsensä kehittäminen, tekevät elämästä mielekkään. Naisilla harvoin työ kattaa koko elämän kirjon, hyvä niin.

    Äänestä

  • Antsu kirjoitti:

    Vielähän tuo viime vaalien alla poseerasi vaatemainoksissa. Kadehdittavaa julkisuudenhallintaa: samalla lehden sivulla esiintyivät muut ehdokkaat varsinaisissa vaalimainoksissa, joista olivat joutuneet vieläpä maksamaan! Karpela paistatteli tyylikkäänä ilmoituksessa, jonka olikin kustantanut Finn Karelia Virke. Oli sentään ymmärretty häveliäästi jättää ehdokasnumero pois.

    Yhden stailausvinkin haluaisin vielä antaa: vapaina liehuvat pitkät hiukset kannattaisi lyhentää. Puolueensa puheenjohtajuutta tavoitteleva Päivi Räsänen teki äskettäin niin, ja syytä olikin. Koulutytön hiuksilla ei rakenneta aikuista imagoa.

    Karpelalle tuskin riitää halvalla budjetilla eduskuntaan pääsy. Kansanedustajaksi pääseminen on vain välitavoite. Päätavoitteena on päästä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Vaikuttajaksi pääseminen vaatii uskottavuutta ja asioiden hallintaa. Rivikansanedustaja voi vaikuttaa asioihin aika vähän. Ministerillä on enemmän toimivaltaa, ministeriöstä riippuen valtaa voi olla paljonkin. Kulttuuriministeriö tuskin kunnianhimoista ihmistä jaksaa pitkään tyydyttää. Tanjan olisi tärkeää saada uskottavuutta, ulkonäöstä on pikemminkin haittaa tässä pyrinnössä.

    Hiuksista olen kanssasi samaa mieltä.

    Sulla taitaa olla palstalla jatkuva päivystys - eikä paljon puutu ettei minullakin! Suomessa ei ole "kulttuuriministeriötä", vaan opetusministeriö, jossa eräänlaisena kakkosena toimii kulttuuriasioista vastaava ministeri. No, tuo on sivuseikka. Totta on, että hallituksen sisäisessä nokkimajärjestyksessä kulttuuriministeri on varsin lähellä häntäpäätä.

    Voisiko Tanjan kauneus olla jatkossa haitta? Että Tarja Halosen tai Liisa Jaakonsaaren kaltaiset naiset otettaisiin vakavammin? Jaa... en tyrmää ajatusta. Ja tuo viimeinen virkkeesi oli musiikkia punoittaville korvilleni! Feministipalstalle kirjoittava nainen ei olekaan miehiin nähden kaikenvastustaja! Jippiiiiiii!

    vietän aikaani paljonkin, odottelen milloin mitäkin. Feminismipalstalle ajaudun sattumalta. Tarkoituksenani oli aluksi, vain paranella luokottoman surkeaa suomen kieltä. Muistioni aiheuttivat toisille harmaita hiuksia. Kielenkäyttöni onkin parantunut ja pilkuttaminenkin onnistuu jotenkin. Sivistyssanakokoelmat (sosiologien helmasynti) ovat arkikielenkin käytössä vähentyneet. Onnistun olemaan hieman ymmärettävämpi. Nykyisin tämä projekti onkin lähinnä huvittelua.

    Kauniin naisen on vaikeaa todistaa uskottavuutensa. Harmaa väritön nainen on vakuuttavanpi. Kauniiseen naiseen liitetään helposti turhamaisuuden leima. Naisten leimaamiseen syyllistyvät myös toiset naiset, ikävä kyllä.

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    Karpelalle tuskin riitää halvalla budjetilla eduskuntaan pääsy. Kansanedustajaksi pääseminen on vain välitavoite. Päätavoitteena on päästä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Vaikuttajaksi pääseminen vaatii uskottavuutta ja asioiden hallintaa. Rivikansanedustaja voi vaikuttaa asioihin aika vähän. Ministerillä on enemmän toimivaltaa, ministeriöstä riippuen valtaa voi olla paljonkin. Kulttuuriministeriö tuskin kunnianhimoista ihmistä jaksaa pitkään tyydyttää. Tanjan olisi tärkeää saada uskottavuutta, ulkonäöstä on pikemminkin haittaa tässä pyrinnössä.

    Hiuksista olen kanssasi samaa mieltä.

    En ole ajatellutkaan, että pitkät hiukset voisivat vaikuttaa naisen uskottavuuteen. Ehkä siinä on syy miksi niin monet ne leikkauttavat lyhyiksi siinä kolmekymppisinä. Itselläkin todella pitkät hiukset, mutta minun ei tarvitsekaan uskottavuuttani ulkonäön kautta todistella.

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    Karpelalle tuskin riitää halvalla budjetilla eduskuntaan pääsy. Kansanedustajaksi pääseminen on vain välitavoite. Päätavoitteena on päästä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Vaikuttajaksi pääseminen vaatii uskottavuutta ja asioiden hallintaa. Rivikansanedustaja voi vaikuttaa asioihin aika vähän. Ministerillä on enemmän toimivaltaa, ministeriöstä riippuen valtaa voi olla paljonkin. Kulttuuriministeriö tuskin kunnianhimoista ihmistä jaksaa pitkään tyydyttää. Tanjan olisi tärkeää saada uskottavuutta, ulkonäöstä on pikemminkin haittaa tässä pyrinnössä.

    Hiuksista olen kanssasi samaa mieltä.

    käsitys, että ulkonäöstä olisi haittaa uskottavuuden hankkimisessa? Arnordin esimerkki osoittaa osaltaan, että elokuvien tähtiaines on tähtiainesta myös nykypolitiikassa.

    Äänestä

Heitäpä nyt tutkimuksiin perustuvat tiedot siitä, miten iso prosentti naisista yleensäkin on kauniita.

Äänestä

ne naistutkimusta opiskelevat jotka minä tiedän:

-yhdellä pitkä harmaa tukka, kova ääni ja naisten meno armeijaan on hänen mielestä hyvä juttu senkin takia että kerrankin nainen pääsee alistamaan miestä. hohhoijaa..uskomaton uho miessukupuolta vastaan.

-yhdellä nätti naama ja meikkaa myös, mutta hiuksia on parin millin siilin verran.

-yhdellä sian nenä, akne, kalevalakoruja ja villapaitalookki.

-yksi opiskelija on mies. Pitkät hiukset, käyttää kesäisin kietaisuhametta. tuntuu olevan hiukan pihalla.

heh..minun mielestäni tietyt sukupuoliroolit pitää ja kuuluu olla, sillä biologiset sukupuolemme ovat erit ja se vaikuttaa väistämättä. Gender-tutkimus on mielenkiintoista, mutta siinä mennään pikoin hieman liiallisuuksiin. Se nyt vaan on niin että nainen on nainen ja mies on mies. Olisi aika tylsää olla vain ihminen vailla sukupuolta.

Äänestä
  • ovat kauniita!

    Äänestä

Voin huoletta sanoa olevani melko mukiinmenevän näköinen, vaikka feministi olenkin.

Äänestä
  • Todista, että olet feministi ja että olet mukiinmenevän näköinen.

    Äänestä

  • Zack kirjoitti:

    Todista, että olet feministi ja että olet mukiinmenevän näköinen.

    kerro aika ja paikka niin tavataan ;)

    Äänestä

  • Kiti kirjoitti:

    kerro aika ja paikka niin tavataan ;)

    Hyvä veto :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jacko kirjoitti:

Tarkoitukseni ei ole pahoittaa kenenkään mieltä tai yleistää mutta...

Olen suhtautunut aina femisismiin varsin neutraalisti. Olen nähnyt sen sisältävän niin aiheellista kuin aiheetontakin kritiikkiä.

Eräs asia minua on kuitenkin mietityttänyt. Miksi feministit ovat yleensä (anteeksi nyt) niin rumia? Esimerkiksi feministijä täynnä oleva naistutkimuksen laitos pitää kyllä sisällään aika hirveän näköistä porukkaa - opiskelijana tämän tiedän. Asian voi tarkistaa katsomalla vaikka naistutkimuksen laitosten henkilökuntaa.

Kauniita naisia ei näissä porukoissa juuri näy. Onko "rumuus" tai "hoitamaton ulkonäkö" siis syy vai seuraus? Feministithän sanovat aina olevansa KOKO naissukupuolen puolella. Todellisuus näyttää olevan toinen. Kauniit naiset pärjäävät hyvin ilman feminismiäkin.

Olisiko tässä siis rehellisyyden paikka joissakin tapauksissa. Miksi olette feministejä? Oletteeko kuitenkin jollain tavalla kateellisia kauniille ja menestyville NAISILLE. Ette vain kehtaa myöntää sitä ja suuntaatte vihanne miehiä kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu