Toivoa on

Haluan jakaa tiedotteen niille, joista tuntuu, ettei tästä voi päästä eroon tai pelkäävät sitä :).

OCDni laukesi joulukuussa ja no, tiedätte millaista se on. Itkin, en kyennyt syömään, enkä nukkumaan ja minun oli pakko avautua jollekin koko ajan. Makasin suurimman osan ajastani sängyn pohjalla.

Heti ensimmäisellä viikolla otin selvää mikä minua vaivasi. Kun olin saanut selvyyden ocd:stä, suuntasin suoraan lääkärik . Terapeutin kanssa juttelu auttoi, ja selvisi, että todennäköisemmin pakko-ajatukseni johtuu mustasukkaisuudesta puolisoani kohtaan, koska en kykene hallitsemaan tilannetta (asumme erillään opiskelujen takia).

Kun tiedostin itse ongelman ja sain lääkkeet, aloin samalla ajatella, että tämä tosiaan on aika typerää ja olo parani huomattavasti. Olen urheillut paljon, syönyt terveellisesti, nauttinut vitamiineja ja levännyt hyvin. Olen tehnyt paljon asioita, jotka vievät huomioni pois ajatuksista.

Tukiverkosto on myös aika tärkeä. Minulla on lähipiirissä kaveri, joka kärsii samoista oireista. Lisäksi olen ollut tämän kanssa avoin, lähes jokainen lähipiirissäni tietää ja voin puhua kaikille. Olen ollut aina vähän "hassu", joten en oikein välitä vaikka ihmiset pitäisivät tätä outona, kunhan eivät tuomitse minua mitenkään. Omalta osaltani olen sikäli onnellisessa tilanteessa, että olen saanut valtavasti tukea.

Parin viikon ajan lääkärin jälkeen tilanne oli vieläkin aika paha, enkä oikein uskonut vieläkään selviämiseen. Tällä hetkellä oireet ovat kuitenkin pudonneet 5-10% prosenttiin siitä, mitä ne alunperin olivat. Joka päivä muistan toki kokemukseni, onhan se niin lähellä vieläkin. En oikein osaa erotella onko nuo ajatukset "ocd"ta vai tavallisia ajatuksia, mutta tottakai automaattisesti pidän niitä negatiivisina, jos ne liittyvät aiheeseen. Itse alkuperäisiä pakonomaista ajatuksia tulee nykyään alle 10 päivässä ja yleensä sellaisissa tilanteissa, jossa jotenkin muistan vastoinkäymiseni.

Tällä hetkellä olen jälleen aika laiska tavallisessa opiskelijarytmissä, mutta olen onnellinen siitä, koska olen palannut samaan vanhaan minääni, joka olin aiemmin. En ole ihan varma onko jokin yksittäinen tekijä auttanut minua, mutta ainakin tuntuu siltä, että vain kuukaudessa olen LÄHES päässyt yli koko asiasta.

Toivon kaikille tämän kanssa kamppaileville tsemppiä, ja neuvon hakemaan apua! Kerran jos hoidat tämän kunnolla, niin seuraavaan ahdistukseen on isompi kynnys alkaa ahdistua :)