Uskovaisuus

Uskovaisuus: Akuutti ja helposti kroonistuva mielenterveyden häiriö, joka vaihtelee lievästä vaikeaan. Tyypillisesti uskovaiselta puuttuu sairauden tunne.

Potilaat uskovat näkymättömiin uskomusolentoihin, jotka hänen mukaansa joko auttavat tai vainoavat häntä. Potilailla on usein patologinen tarve keksiä tai uskoa sepitteitä, joiden mukaan maailma on helposti ymmärrettävä ja oikeudenmukainen, sekä joko korostunut syyllisyydentunto (ns. synnintunto) tai yli-ihmismäisiä ajatuksia (ns. Jumalan valitut). Usein potilaat kärsivät voimakkaasta isäkompleksista.

Uskonnollisuus voi aiheuttaa suuria henkisiä kärsimyksiä (esim. tulella kidutettavaksi joutumisen pelko) ja sosiaalisia ongelmia (mm. avioeroja) ja voi pahimmillaan johtaa ennenaikaiseen kuolemaan (ns. marttyyrikuolemat).

Uskonnollisuuden syistä on useita teorioita. Jotkut tutkijat pitävät sitä behavioristisena (l. opittuna) käyttäytymismallina. Kognitiivis-sosiaalisten tutkijoiden mukaan syytä on haettava etäisestä tai puuttuvasta isäsuhteesta, jota potilas pyrkii kompensoimaan ajatuksella ”taivaallisesta isästä”.

Nykyisin on yleisesti hyväksytty ajatus, että uskovaista ei pidä pakottaa muuttamaan käyttäytymistään, jos hän ei käyttäydy itsetuhoisesti, harhaisesti tai väkivaltaisesti.
794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos koet ajattelun ja logiikan turhan mieltä rasittavaksi eikä itsepetoskaan pahemmin häiritse, niin meillä on sinulle ratkaisu.

-USKONTO-

Asiantuntevat aivopesijämme saavat sinut tuota pikaa unohtamaan kaiken olennaisen ja keskittymään pelkkään perustelemattomaan seliselisoopaan.

-TULE USKOON-

Osallistumisedelletytys: Niin avoin mieli, ettei se suodata mitään.

Äänestä
  • Mieluummin minulla on uskoa kuin eläisin "pahvilaatikon sisällä" tyylistä elämää, jossa ei ole kuin pahvilaatikon seinät, tai pullon sisälläkään...

    Äänestä

Mirka siinä on taas vaahdossaan:

Äänestä

Mutta tästä "häriöstä" ei ainakaan kärsi, ei tarvitse pohtia itsemurhaa, ei tarvitse lääkitystä, terapiaa vaan on täysin työkuntoinen. Saa nauttia tasapainoista perhe-elmämää ja elämällä on tartkoitus eikä se toivo lopu edes kuoleman hetkellä.

Ainut ongelma on kyllä se, että tämä saattaa kismettää pata-ateistia ja saa hänet tekemään jatkuvaa päivystystyötä nettipalstoilla.

Äänestä
  • Viisauksia Raamatusta

    Jos rauta on tylsynyt eikä teränsuuta tahkota, täytyy ponnistaa voimia; mutta hyödyllinen kuntoonpano on viisautta.

    11. Jos käärme puree silloin, kun sitä ei ole lumottu, ei lumoojalla ole hyötyä taidostaan.

    12. Sanat viisaan suusta saavat suosiota, mutta tyhmän nielevät hänen omat huulensa.

    Äänestä

  • tyhmän nielevät...! kirjoitti:

    Viisauksia Raamatusta

    Jos rauta on tylsynyt eikä teränsuuta tahkota, täytyy ponnistaa voimia; mutta hyödyllinen kuntoonpano on viisautta.

    11. Jos käärme puree silloin, kun sitä ei ole lumottu, ei lumoojalla ole hyötyä taidostaan.

    12. Sanat viisaan suusta saavat suosiota, mutta tyhmän nielevät hänen omat huulensa.

    Lisää viisautta Raamatusta

    Voi sinua, maa, jolla on kuninkaana poikanen ja jonka ruhtinaat jo aamulla aterioita pitävät!
    Onnellinen sinä, maa, jolla on jalosukuinen kuningas ja jonka ruhtinaat pitävät aterioita oikeaan aikaan, miehekkäästi eikä juopotellen!

    Missä laiskuus on, siinä vuoliaiset vaipuvat; ja missä kädet velttoina riippuvat, tippuu huoneeseen vettä.
    Hauskuudeksi ateria laitetaan, ja viini ilahuttaa elämän; mutta raha kaiken hankkii.

    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Saarn.10.html

    Äänestä

  • raha kaiken hankkii kirjoitti:

    Ja vielä tulee viisauksia Raamatusta

    Anna osa seitsemälle, kahdeksallekin, sillä et tiedä, mitä onnettomuutta voi tulla maahan.

    Jos pilvet tulevat täyteen sadetta, valavat ne sen maahan. Ja jos puu kaatuu etelää kohti tai pohjoista, niin mihin paikkaan puu kaatui, siihen se jää.

    Joka tuulta tarkkaa, ei kylvä; ja joka pilviä pälyy, ei leikkaa.

    Niinkuin et tiedä tuulen teitä etkä luitten rakentumista raskaana olevan kohdussa, niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki tekee.

    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Saarn.11.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lisää Faktaa kirjoitti:

Uskovaisuus: Akuutti ja helposti kroonistuva mielenterveyden häiriö, joka vaihtelee lievästä vaikeaan. Tyypillisesti uskovaiselta puuttuu sairauden tunne.

Potilaat uskovat näkymättömiin uskomusolentoihin, jotka hänen mukaansa joko auttavat tai vainoavat häntä. Potilailla on usein patologinen tarve keksiä tai uskoa sepitteitä, joiden mukaan maailma on helposti ymmärrettävä ja oikeudenmukainen, sekä joko korostunut syyllisyydentunto (ns. synnintunto) tai yli-ihmismäisiä ajatuksia (ns. Jumalan valitut). Usein potilaat kärsivät voimakkaasta isäkompleksista.

Uskonnollisuus voi aiheuttaa suuria henkisiä kärsimyksiä (esim. tulella kidutettavaksi joutumisen pelko) ja sosiaalisia ongelmia (mm. avioeroja) ja voi pahimmillaan johtaa ennenaikaiseen kuolemaan (ns. marttyyrikuolemat).

Uskonnollisuuden syistä on useita teorioita. Jotkut tutkijat pitävät sitä behavioristisena (l. opittuna) käyttäytymismallina. Kognitiivis-sosiaalisten tutkijoiden mukaan syytä on haettava etäisestä tai puuttuvasta isäsuhteesta, jota potilas pyrkii kompensoimaan ajatuksella ”taivaallisesta isästä”.

Nykyisin on yleisesti hyväksytty ajatus, että uskovaista ei pidä pakottaa muuttamaan käyttäytymistään, jos hän ei käyttäydy itsetuhoisesti, harhaisesti tai väkivaltaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu