Meinaan tätä keskustelupalstaa. Meikäläinen ainakin näkee tässä palstassa mielenterveyttä horjuttavaa sävyä ja aineistoa. Jos joku ihan oikeasti lukee tätä päivittäin, ahdistuu varmasti ennemmin tai myöhemmin. En haluaisi uskoa, että keskiverto suomalainen olisi tällä tasolla. En tarkoita kriittisyyttä, sitä tarvitaan, mutta kaikenlaista suvaitsemattomuutta ja henkilökohtaisuuksiin menemistä. Osittain ala-arvoisella tavalla. Tuskinpa monikaan käyttäytyisi näin ihan silmiin katsoen. Anonymitettii tekee meistä aikalailla raatelevia tyyppejä. Miksi?
Miten te kestätte?
Mietintään !
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä ainakin kestän tätä elämää paremmin, kun saan päästää paineita palstalla kirjoittamiseen.
Vaihtoehtona olisi myrtsinä oleminen lähimmäisilleni tai kavereilleni.
Ei se tarvi olla kuin yksi epäkohta yhteiskunnassa joka närästää, ja saa aikaan terapeuttisen kirjoitusvimman.
Ja vielä se, että voi kirjoittaa asiallisesti tai kusipäisesti tuntemattomana on parasta.
Kaiken tämän jälkeen olo on auvoinen ja närästys mielestä on kaikonnut.
Eikö????
Olen vähän samaa mieltä, täällä saa HUUTAA VIT_TU ISOON ÄÄNEEN, tuota ei viitsi tehdä kaupassa, eikä vaimolle......
Maailma on paljon raadollisempi paikka kuin siinä ns, näkyvillä olevassa siviilielämässä voimme havaita. Maailma on paljon paljon pahempi paikka. Maailma on kuin yksi henkilö joka antaa itsestään mahd, positiivisen kuvan vaikkapa työnhakutilanteessa. Taustalla saattaa olla vaikka mitä, mikä ei kestä päivänvaloa mutta silti kuori pitää olla tarkastelukelpoinen. Sellainen maailma on. Tämä sääntö koskee niin kristittyjä, muslimeja kuin pakanoitakin, poliitikkoja kuin virkamiehiäkin, niin duunaria kuin lääkäriäkin. Näin se menee. Suomi 24 on paikka jossa nämä kulissit revitään auki ja maailma näyttäytyy sellaisena kuin se oikeasti on. Täällä ihan oikeasti kerrotaan, että pienikalloiset villatukat ovat vähä-älyisiä ja niiden sekoittaminen valtaväestöön aiheuttaa suuria ongelmia. Täällä myös kerrotaan avoimesti ja peittelemättä, että mustalaiset ovat valtava taakka Suomen yhteiskunnalle, niin kuin ovatkin. Täällä ei levitetä sitä valhetta, että mustalaiset olisivat samanlaisia kuin muutkin ihmiset koska niin ei ole. Jos totuuden kohtaaminen tekee jostain hullun ja ahdistuneen, niin ei vi mitään. Minusta ainakin on huomattavasti raikkaampaa elää todellisuudessa kuin valheellisessa maailmassa. Sitä minä en pidemmän päälle kestäisi.
Tässä lopuksi vielä katkelma sitä todellista elämää josta puuttuu valheellinen kermavaahto kuorrute. Oleppa hyvä.
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&sqi=2&ved=0CCkQtwIwAA&url=http://www.youtube.com/watch?v=8L-mTYKIjgc&ei=TXn8UvKuL-KAywP99YGwDA&usg=AFQjCNHGf10tNjhSpLF7EHA7GlEpVm2wOw&bvm=bv.61190604,d.bGQ
Loistavaa. Sanottakoon, että se hinta, jonka joudumme maksamaan poliittisesta korrektiudesta on kallis. Täällä voi elää todellisuutta ihan ilmaiseksi.
Noita ällöpitoon kuuluvia vajakki turun toivoja ei kannata ottaa vakavasti!
Saisi todellakin kuitenkin olla jossakin foorumi, jolta poistetaan välittömästi mielenvikaiset nee kerit ja muut vajakit!
Kuten turun toivot ja inarin iisakit!
Late Lapista. SSSS Ry!
Vähän loukkaannuin tuosta mustalaisjutusta, koska ole nuoruudessani tuntenut muutaman sympaattisen mustalaisen. Enemmän olen kohdannut sikoja suomalaisia.
http://www.youtube.com/watch?v=SqsR-uou-ZA
Tämä on sellainen Suomalainen tapa purkaa paineita. Muualla maailmassa ollaan paljon suorempia tuon toiminnan kanssa. Ukrainassa mellakoidaan toreilla ja kivet ja polttopullot lentää, Ranskassa palaa rengasroviot, USA,ssa ammutaan kylmästi mutta täällä Suomessa meuhkataan Suomi 24,ssa. Onko se jotenkin kestämätön tilanne? Tekeekö se sinusta hullun? Tällaisiksi meidät on nöyrryytetty vuosisatojen aikana. Meidät on alistettu hiljaisiksi ja mamut on ostettu rahalla rauhallisisiksi. Me olemme siinä suhteessa samanlaisia kuin Japanilaiset.