Runsaana olkoon elävä todistus Jeesuksesta ja profetoiminen

ja kaikki me saamme tätä anoa ja janota myös omakohtaisena elämänä Jeesuksessa!
772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

profetioita runsaasti ja mahdollisimman totuudellinen ja hyvä olkoon tulkintamme ja runsaasti hyvää pidettävää tulkoon esiin tälläkin palstalla.

Ensimmäisenä tärkeänä on tietysti se iankaikkinen evankeliumi siinä Jeesuksen avaamassa ensimmäisessä sinetissä noin vuonna 2016. Israelin kahdestatoista sukukunnasta tulee ne 144 000 Jeesuksen apostolia ja syntyvä poikalapsi on tämä ja vaimo joka synnyttää on Israel eli kahdentoistasukukunnan jälkeläiset. Saa-tana joka alas taivaasta heitetään 3,5 vuotta ennen Jeesuksen tulemusta, sitten pyrkii sen Israelin tuhoamaan, sillä näin on kerrottu.

Tästä on hyvä jatkaa lisää totuudellista myöhemmin vaikka toisen sinetin avaamisen vaikutuksista ja selvästi kerrottu mitä kaikkea merkitsee mutta missä alkaa se sota, sitä ei kerrota ainakaan tässä yhteydessä, mutta onko muualla kerrottu.

Äänestä
  • todistusta ei Jeesuksesta maan päälle juuri voi alkaa kuin se, että Herra itse Henkensä kautta vaikuttaa näissä apostoleissaan ja kaksi säkkipukista on Jerusalemissa kuten myös on kerrottu.

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ...

    ---

    Äänestä

Kääntyminen kristityksi apostolien aikana toteutui apostolien saarnan kautta. Nykyisin joku löytää hyvän kirjoituksen ja saa kääntymyksen ja liittyyy kirkkoon eli paikalliseen seurakuntaan ja saa kasteen ja opetuksen tai useimmin opetuksen ja kasteen. Joku saa herätyksen ja alkaa käydä kristiittyjen tilaisuuksissa ja ottaa sitten kasteen. Joskus valtion johtaja on ottanut kasteen ja kehoittanut kansalaisiaan ottamaan myös kasteen. Jeesus kehoitti opetuslapsiaan:"Menkäät kaikkeen maaimaan ja julistakaa Evankkeliumia kaikille kansoille, kastakaat ja opettakaa pitämään kaikki, mitä minä Jeesus olen teille opettanut!"

Näinhän se onkin asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jumalan Hengessä kirjoitti:

ja kaikki me saamme tätä anoa ja janota myös omakohtaisena elämänä Jeesuksessa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu