Stressi, jännitys, maha ripulille, paskat housuun.

Okei, eli oon pohtinu tällästä asiaa...
Tän ois voinu laittaa tonne pelot ja jännitys palstallekin mut tuntu et siellä on niin kuollutta toi meno joten sama kai laittaa tänne kun tää palsta kulkee nimellä yleistä mielenterveydestä.
Täytän nyt tänä vuonna 19v ja oon naispuolinen henkilö. Lapsena olin tosi, tosi, tosi herkkä ja helposti stressasin ja jännitin. Sit tossa 16-vuoden iässä se katos. En enää stressaa tai jännitä ja koe mahakipua sen takia. Mielestäni tein asenne muutoksen ja sit kasvoin ehkä ekan kerran henkisesti aikuiseksi. Oon mä ollu pienestä pitäen luonteeltani sellanen, aivan sama olin minkä ikänen tahansa et oon muka aina tosi aikuinen ja tiedän kaiken ja oon oikeassa, mut ikinä ennen en oo tollasta kasvun tunnetta tuntenu kun sillon 16-vuotiaana. Nii mä sit päättelin et sillon varmaan ekan kerran silleen kunnolla aikuistuin, koska ikäkin ois siihen aika realistinen ja sopiva.
Mä mietin et oliko tuo stressaamis, jännittämis ja mahakipu piirre mussa itsessäni vai opinko esim sen äitiltäni?
Isäni on ollu aina sellanen aika rento tyyppi tai se ei ole ainakaan ulospäin näyttäny sitä et sitä kauheesti stressais. Sit muakin aina pienestä pitäen pyrkiny rauhottelee et ei tollasta tarvii stressata tai jännittää ja sanonu et se on oma valinta et stressaako ja jännittää vaiko ei. Mut silläkin nykypäivänä sit kaikkia ihme suolistovaivoja. Ärtyneen suolen oireyhtymäksi sitä kutsutaan. En tosin tiiä onko se isälle sit tullu esim liiasta alkoholin käytöstä kun se käyttää alkoholia aika usein vai sit kanssa stressaamisesta ja jännittämisestä, mut ei se ainakaan ulospäin koskaan oo sitä stressii tai jännitystä näyttäny. Mut isäkin on kai aika herkkä tyyppi mun mielestä.
Mut äitillä toi homma on aina ollu nii pahana et se on joutunu juoksee ripulille vessaan eikä välttämättä pysty ees pidättelee!

Mä en nää sitä kovin normaalina ja nään tuon toiminnan et meillä kaikki tuntuu pyörivän päivittäin aika selkeesti vessanpöntön ympärillä ripulipaskan merkeissä niin aika oksettavana...
Ite lapsena olin sellanen et jännitin ja stressasin hirmu helposti millon mitäkin asioita: koulussa esitelmien pitoa ja muuta näkyvillä oloa, uusien kavereiden tai ihastuksien tapaamista, telinevoimistelu tunteja kun olin siinä tosi huono ja sit olin aina et ai ai ai mun maha on kipeä. Mut ei se koskaan ripulille mennyt.
Äitini on muutenkin aina ollut vähän psyykkisesti sairas tyyppi, enemmän kun isä. Isällä on ollut masennusta ja alkoholiongelmaa ja joskus narsismin piirteitä ja halua kiusata vähän mua ja äitiä.
Mut äiti aina huutaa, kiljuu, riehuu, hajottaa paikkoja, päästää vaikka mitä kauheuksia suustaan jne. Sit jännittää mahalla sitä sun tätä ja pitelee vatsaansa ja menee ripulipaskalle vessaan! en voi muuta sanoa kuin hyi vittu. Saattaa jännittää jopa isän läsnäoloa mikä on musta hyvin sairasta, mut jos on noin paha olla isän kanssa niin luulisi että ois osannu erota siitä kun itekki uhonnu sitä aina miljoona sata tuhat kertaa kuitenkaan saamatta mitään tuloksia aikaseks. Se on tosi riippuvainen vanhemmistaan ja asunu kotonakin n. 30 vuotiaaks asti. Eikä sillä kai kunnon parisuhteita oo ikinä ollu ennen isää, eikä oo nyt isänkään kanssa...! Mietin vaan et mikä on menny pieleen? ja en usko et se eroominen on ollu rahasta kiinni. Sen vanhemmillahan rahaa riittää ja maksavat jotain äitinkin laskuja. Vaikka meillä on toi rahatilanne aika huono, on musta silti älytöntä et ne on aikuiselleen lapselle kustantanu aina jotain ja pelastanu meidät vaikka mistä, vaikka se vastuu ois ollu tästä perheestä mun VANHEMMILLA. AIKUISILLA ihmisillä.
Niin kun mä jouduin pienestä pitäen kahtoo sitä äitin sekoiluu niin opinko minä siltä tuon stressaamisen ja jännittämisen vai oliko se piirre mussa itsessäni kun olin aika herkkä?

Eniten mun vatsan sotki kuitenkin tuo koulukiusaaminen ylä-asteella. Sillon mä jännitin ja stressasin joka päivä kouluun menoa ja mulla koski mahaan kun tiesi mitä siellä on odottamassa. Ei se silti ikinä ripulille mennyt. Mut sen stressaamisen seurauksena mullekin puhkes sit toi ärtyneen suolen oireyhtymä! eli se on nyt meillä kaikilla: mulla, äitillä, isällä. :) onko tää edes todellista??
Mut sit 16-vuotiaana rupes asiat helpottaa. Pääsin muuttaa omilleni jne. Mut kyllä se helpotus alko jo oikeestaan sillon helmikuussa kun peruskoulua oli vielä jäljellä jokunen kuukausi. Musta tuntu et mä päätin vaan tehdä asenne muutoksen ja kasvoin ekan kerran henkisesti ihmisenä ja niinku päätin et nyt loppuu tää vitun stressaaminen ja jännitys! et etenki kun tää ei tee tälle mun suolistosairaudelle hyvää ja oon nähnyt mihin se johtaa... ihan pelkkään paskaan.! siinä pahiten laiminlyö ja rikkoo kehoaan. Stressi jännittäminen (mun mielestä sama asia.) on muuten PAHINTA myrkkyä keholle.