"Kyyneleet
Me rakentelemme julkisivujamme ja muurejamme ympärillemme koko elämämme ajan.
Lopulta olemme rakentaneet ne niin hyviksi ja niin korkeiksi, että olemme oppineet rakastamaan likaista tiiltä.
Me silpomme omaa elämäämme ja opimme pitämään siitä.
Kuitenkin meiltä vaaditaan niin vähän.
Jos me ainoastaan rukoilisimme johdatusta ja lohtua. Rukoilisimme Jumalan tahtoa omassa elämässämme. Tunnustaisimme itsemme kukistetuksi tässä turhassa taistelussa, jota kukaan ei itse voita.
Kaikkein vähiten ne, jotka korottavat itsensä voittajiksi. He ovat valitettavasti useimmiten tappion apostoleita.
Yhdellä tappiolla elämässä, kun langetaan, tai romahdetaan, ei ole mitään tekemistä kokonaisen sodan häviämisen kanssa. Ne ovat peruselinehtojamme elämässämme. Mutta Jumala nostaa meidät ylös uudelleen ja uudelleen.
Tämä on valtava lupaus. Että voi saada uuden mahdollisuuden silloinkin, kun itse olemme sitä mieltä, että emme ole enää uuden mahdollisuuden arvoisia ja kun koko ympäristömme on jo menettänyt toivonsa meistä.
Jumala ei kuitenkaan menetä koskaan toivoaan. Sitä vastoin tapahtuu joskus, että emme jaksa nostaa niitä jumalallisia lupauksia maasta, vaan kiirehdimme eteenpäin sokeina, naamiokulissi kasvoillamme ja surullisen hävinneinä.
Saatuemme uuden mahdollisuuden, sen sijaan, että ottaisimme siitä vaarin, uusimme virheitämme kerta toisensa jälkeen on jotain kauhistuttavaa.
Rakastan sitä, kun kyyneleet tulee silmään. Kun se huijaa omia intellektuelleja ympyröitäni ja kaikkea itse rakentamaani puolustustani. Kun se löytää sisimpääni Jumalan sanan kautta, laulun, tai ehkäpä runon muodossa. Kun itku pääsee ennen selvitystä. Kun kyyneeleet todistavat totuudesta, mikä tulee hetken kuluttua.
Kun itken ja kadun, minä puhdistun
Me rakentelemme julkisivujamme ja muurejamme ympärillemme koko elämämme ajan.
Lopulta olemme rakentaneet ne niin hyviksi ja niin korkeiksi, että olemme oppineet rakastamaan likaista tiiltä.
Me silpomme omaa elämäämme ja opimme pitämään siitä.
Kuitenkin meiltä vaaditaan niin vähän.
Jos me ainoastaan rukoilisimme johdatusta ja lohtua. Rukoilisimme Jumalan tahtoa omassa elämässämme. Tunnustaisimme itsemme kukistetuksi tässä turhassa taistelussa, jota kukaan ei itse voita.
Kaikkein vähiten ne, jotka korottavat itsensä voittajiksi. He ovat valitettavasti useimmiten tappion apostoleita.
Yhdellä tappiolla elämässä, kun langetaan, tai romahdetaan, ei ole mitään tekemistä kokonaisen sodan häviämisen kanssa. Ne ovat peruselinehtojamme elämässämme. Mutta Jumala nostaa meidät ylös uudelleen ja uudelleen.
Tämä on valtava lupaus. Että voi saada uuden mahdollisuuden silloinkin, kun itse olemme sitä mieltä, että emme ole enää uuden mahdollisuuden arvoisia ja kun koko ympäristömme on jo menettänyt toivonsa meistä.
Jumala ei kuitenkaan menetä koskaan toivoaan. Sitä vastoin tapahtuu joskus, että emme jaksa nostaa niitä jumalallisia lupauksia maasta, vaan kiirehdimme eteenpäin sokeina, naamiokulissi kasvoillamme ja surullisen hävinneinä.
Saatuemme uuden mahdollisuuden, sen sijaan, että ottaisimme siitä vaarin, uusimme virheitämme kerta toisensa jälkeen on jotain kauhistuttavaa.
Rakastan sitä, kun kyyneleet tulee silmään. Kun se huijaa omia intellektuelleja ympyröitäni ja kaikkea itse rakentamaani puolustustani. Kun se löytää sisimpääni Jumalan sanan kautta, laulun, tai ehkäpä runon muodossa. Kun itku pääsee ennen selvitystä. Kun kyyneeleet todistavat totuudesta, mikä tulee hetken kuluttua.
Kun itken ja kadun, minä puhdistun
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle ja kiitos kuuleville korville ja alttiille mielelle.