Siinä on maailmankuvaa kerrakseen ateisteille. Itsetuntoasiat ovat
niin heikossa jamassa, että keskiverto atut saadaan ärsyyntymään jo
pelkästään heidän omilla aseillaan. Tiitut=atut eivät siis tunne maailman
kaikkeutta kuin omasta pienestä periskoopista tähystellen ja ärsyyntyvät
kaikesta mikä hivenekin kolisee oman universumin=hilseen yli. Huppua päähän siis. Kaikenlasta uskoa ja pahuutta on olemassa Tämä yleistys on mahdollista tehdä, koska täällä sitä tehdään oikein urakalla. Tämäkin aloitus on tehty samanlaisella yksinkertaisella periaatteella ja se kuvastaa ateismin henkeä. Ateismi on loppumetreillä suoraa herjaamista, jota atet eivät kuitenkaan itse lainkaan kestä. Maailma on kuitenkin paljon suurempi kuin ateismin maailma.
niin heikossa jamassa, että keskiverto atut saadaan ärsyyntymään jo
pelkästään heidän omilla aseillaan. Tiitut=atut eivät siis tunne maailman
kaikkeutta kuin omasta pienestä periskoopista tähystellen ja ärsyyntyvät
kaikesta mikä hivenekin kolisee oman universumin=hilseen yli. Huppua päähän siis. Kaikenlasta uskoa ja pahuutta on olemassa Tämä yleistys on mahdollista tehdä, koska täällä sitä tehdään oikein urakalla. Tämäkin aloitus on tehty samanlaisella yksinkertaisella periaatteella ja se kuvastaa ateismin henkeä. Ateismi on loppumetreillä suoraa herjaamista, jota atet eivät kuitenkaan itse lainkaan kestä. Maailma on kuitenkin paljon suurempi kuin ateismin maailma.
Vastaukset 8
Vanhimmat
distributer
Nämä uskovien itkupotkuraivarit jaksaa vaan naurattaa minua aivan kuten pieruvitsit tai Putous naurattaa kansaa.
Kun mistään mitään ymmärtämätön uskova alkaa tosissaan selittämään asioita, joista Hän ei selvästikään mitään ymmärrä niin huumoriahan siitä syntyy.
Kiitos nauruista!
Oikeastaan hassuinta tuossa oli ilmiselvästi uskovan aloittajan loppukaneetti: "Maailma on kuitenkin paljon suurempi kuin ateismin maailma."
Hehheh! Uskovan oma maailmahan se usein vasta pikkuruinen on: Siihen sisältyy yksi jumala, joka loi kaiken näkyvän ihmiselle elinympäristöksi, taivas ja helvetti. Miljardit vuodet, kaukaiset galaksit jne. ovat siinä vain atte-evokkitiedemiesten todisteettomia kuvitelmia. Toki löytyy valistuneempia uskoviakin, joiden maailmankuva ei ihan näin suppea ole.
Oikeastaan mikä voisi enää olla suurempi kuin ateistin maailma. Siihenhän voi sisältyä ajatus ikuisesta, äärettömästä multiversumista, jossa havaitsemamme kaltaiset maailmankaikkeudet poksahtelevat esiin ja katoavat taas kuin kuplat vaahdossa ja niitäkin on äärettömästi...
>>>Oikeastaan hassuinta tuossa oli ilmiselvästi uskovan aloittajan loppukaneetti: "Maailma on kuitenkin paljon suurempi kuin ateismin maailma."
Uskosiko se saa noin katkeraa tekstiä syytämään? Kannattaisiko etsiä parempi turva, jos sen kanssa menee noin huonosti.
Parempia kavereita ateisteille olisivat uskovat tiedeihmiset, kuin toiset ateistit.
Ei maailmankuva rakennu pelkää tyhjyyttä ja sattumaa tuijottamalla ja heittelemällä sen jälkeen jotain tarroja bussien kylkeen. Pitää olla
oikeasti syvää luotaavampaa ajattelumaailmaa. Ateismi rakentuu pitkälti uskontojen maailmaan. Kokonaisuutta ei hallita, koska egoismi häiritsee oman todellisuuden havainnointia. Se voidaan poistaa ainoastaan Jumalan kirurgian avulla, eikä se tapahdu järjen avulla.
"Ateismi rakentuu pitkälti uskontojen maailmaan"
Aivan, ateismi on jumaluskon eli teismin vastakohta. Jos ei olisi teistisiä uskontoja ei olisi sanaa ateismi, "ateisteja" eli jumalaan uskomattomia olisi mutta heitä ei vain kutsuttaisi ateisteiksi.
"Jumalan kirurgian" avulla voidaan näköjään poistaa kokonaan normaali terve järki ja alkaa kuvittelemaan, että muinaisten lukutaidottomien vuohipaimenten mytologiset kansansadut olisivatkin ihan totta. Sellainen on niin säälittävää ettei oikein tiedä saako noin vammaisille edes nauraa.
Ja aivan erityisen irvokasta on se, että ihminen joka ei kykene erottamaan homeisia satuja todellisuudesta ja yleissivistyksen tasokin vastaa luolassa elävää talebania, soimaa muiden ajatusmaailmaa suppeaksi. Mitään sen suppeampaa kuin hihhulin säälittävä järjenkonttaus ei ole olemassakaan. Mitään ei tarvitse tietää, mitään ei tarvitse tutkia, kaikki kuitataan GDI ja ajattelu on ehdottoman jyrkästi kiellettyä.
Yleensä tyhmyydellä ja sivistymättömyydellä ja tietämättömyydellä ei kannattaisi julkisesti ylpeillä, mutta hihhulit avoimesti halveksivat järkeä, tiedettä ja hyvää yleissivistystä. Siis kaikkea sitä mitä heidän keskiaikaiseen putkinäköönsä ei millään mahdu. Koska GDI ja mitään muuta ei tarvitse koskaan tietää, eikä saisikaan. Tiedot kun saattavat olla ikävästi ristiriidassa homeisten kansansatujen kanssa. Maapallo kun ei ole 6000 vuotta vanha kiekko jonka ympäri aurinko ja muut taivaankannen kappaleet kiertävät, vaikka satukirjassa niin kerrotaankin.
best before dying
Kai se on sitä, että menen kohta saunaan ja sen jälkeen laitan tillilihaa ja keitän perunoita sekä illemmalla otan pikku napanterit, tai ehkä menen tanssimaan.