Jeesuksen valtakuntaa ja elämään vanhurskaudessaan kuten usko on tärkeä ja rakkaus sitä hyvää Jeesuksen opetuksen mukaan tekemistä.
Mitä kaikkea tapahtuu ennen Herran päivää on kerrottu Ilmestyskirjassa ja Jeesus myös toi esille kuinka evankeliumi tullaan saarnaamaan ja uskovat joutuvat maailman vihattavaksi Jeesuksen tähden ja sitten Jeesus tulee ja pelastuneet ovat kestäneet loppuun asti.
Herra opetti viisauden tärkeyden yhteydessä että pitää uskova huolta että on Jumalan Hengen öljy itsellään ja ymmärtää että tuleva tuhatvuotinen valtakunta on suurempi arvoinen ja pidempi kuin nykyinen vähäinen elämämme parhaimmillaankin.
Rukoillaan ja valvotaan kuten Jeesus on opettanut ja katsotaan ettei kukaan meitä eksytä ja tästä syystä anotaan Pyhän Hengen opetusta Raamatusta ja runsaina olkoot Herran sanat meissä.
Anotaan kaikille pyhille sitä Paavali esittämää taisteluvarustusta sillä tarvitaan lähitulevassa vaikeassa ajassa varmuudella. Jeesus ei hylkää eikä jätä ketään joka tykönsä tulee vaan vahvistaa ja johdattaa ja siunaa kaikella hyvällä armolla ja totuudella ja voimalla. Pannaan toivomme Jeesukseen ja kiitetään Isää nimessään.
Mitä kaikkea tapahtuu ennen Herran päivää on kerrottu Ilmestyskirjassa ja Jeesus myös toi esille kuinka evankeliumi tullaan saarnaamaan ja uskovat joutuvat maailman vihattavaksi Jeesuksen tähden ja sitten Jeesus tulee ja pelastuneet ovat kestäneet loppuun asti.
Herra opetti viisauden tärkeyden yhteydessä että pitää uskova huolta että on Jumalan Hengen öljy itsellään ja ymmärtää että tuleva tuhatvuotinen valtakunta on suurempi arvoinen ja pidempi kuin nykyinen vähäinen elämämme parhaimmillaankin.
Rukoillaan ja valvotaan kuten Jeesus on opettanut ja katsotaan ettei kukaan meitä eksytä ja tästä syystä anotaan Pyhän Hengen opetusta Raamatusta ja runsaina olkoot Herran sanat meissä.
Anotaan kaikille pyhille sitä Paavali esittämää taisteluvarustusta sillä tarvitaan lähitulevassa vaikeassa ajassa varmuudella. Jeesus ei hylkää eikä jätä ketään joka tykönsä tulee vaan vahvistaa ja johdattaa ja siunaa kaikella hyvällä armolla ja totuudella ja voimalla. Pannaan toivomme Jeesukseen ja kiitetään Isää nimessään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aloituksessa asiaa.
apostolit kysyivät Jeesukselta "milloin sinun valtakuntasi tulee maan päälle?" Ja Jeesus myös opettaa meitä anomaan Isä Meidän rukouksessa "Tulkoon sinun valtakuntasi ja tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä kuten taivaassa".
Ilmetyskirjasta voimme lukea kuinka Uusi Jerusalem laskeutuu alas taivaasta ja tapahtuu Jeesuksen tulemuksen yhteydessä ja sitten alkaa häänsä ja tuhatvuotinen valtakunta ja autuaat ihmiset siihen ylösnousevat kuten on kerrottu edeltä.
Niinpä. Sitä ennen Herra hakee omansa tuuliin ja pilviin, jonne saamme mennä Jeesusta vastaan.
Herra Jeesus kohoitti uskoviaan etsimään ihan ENSIN Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, pyrkimään kaikessa Hänen jäsenistönään YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, Keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suokaksi" riittävää apostolista seurakuntaansa ja seurakuntiaan, sitä Jumalan valtakuntan yhteyden ja yhtenäisyyden Hänessä mahdollistavaa, tälle pahan vallassa olevalle, saatanaa tuomiokseen / onnettomuuksikseen palvelelvalle maailman / ihmikskunnan Jumalan sanan vastaisesti touhuille ja politiikalle Krist. vaihtoehtoa. Kehoitti siis odottamaan / JOUDUTTAMAAN, omiaan noutamaan tulemustaan, joka tulemuksensa koituisi myös tälle pahan vallassa olevalle maaille / ihmiskunnalle tuomioksi.
meitä kutsutaan Herran Jeesuksen päivänä ja siitä on kerrottu Raamatussa. Hääkutsut ovat ihania.
Niin Hän kutsuu siihen, Hänessä yhdeksi YHTÄ oleviksi ja kaikessa YHTÄpitäviksi, seurakuntansa ja seurakluntiensa, sen Jumnalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden Hänessä mahdollistaavaan, ULOS kutsuttujen ja kutsutuiolle vaihtoehdtoa rakentamiseen, ja siinä siihen ylösottoon, tahrattomuuteen ja rypyttymteen, kelvollisuuteen kasavamisen mahdollistavaan, koko ajan. Ei vain ole vielä ollut kukaan siitä, kaikille hyväksi "Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskautta etsimisestä, jonka ohessa ja myötä vasta se kaikki muukkin" jne... kiinnosunut!!
Kukin juokseen oman Ei Kristuksen Jeesuksen, erinimisen eri seurakuntansa / huonekntansa puolesta, jossa eletään, toimitaan ja vakutetaan, muista ja muusta niin väliä itsekkyyden mukaisesti, toisiaankin / Kristusta Jeesusta kohtaan rakkaudettomasti. Jumalan Sanan, Raamatun UT, opettusten ja ohjeiden VASTAISESTI toisiaan / Kristusta Jeesusta laimin LYÖDEN, kukin tuiomikseen!
Sellaiseen hirvittävään RISTI riitaisuuteen ja sekasortoisuuteen Kristuksen omat, Hänelle uskolliset ja kuuliaiset, käskynsä pitävästi ja täyttävästi / ne Oikean Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävästi ja täyttävästi elämään ja toimimaan / vaikuttamaan, Kristukseen Jeesukseen rakkaidestaan haluavat, Eivät ole kutsuttuja. Vaan kaikesta sellaisesta kaikille hyväksi Jumalan Sanan vastaisesti touhuista ja politiikasta ULOS kutsuttuja!
http://historianet.fi/kristittyjen-kidutukset-olivat-kansanhuvia
Lähes 2000 vuotta on lohikäärme kiusannut Jeesuksen morsianta. En usko Jumalan lasten jäävän Isänsä vihan kohteeksi vaivanaikaan.
http://www.stefanus.fi/
http://avatkaa.com/vainot1.html
http://www.churchinchains.ie/
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=17150
Ilm. 3:10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
siitä totuudesta että kuka saa kärsiä suurta ahdistusta nimensä tähden, tulee olla tästä kiitollinen Isälle, että on arvolliseksi siihen kärsimykseen katsottu, ja näin apostolit myös tämän ymmärsivät ja Paavalikin ylisti Isää vankilassa ja monissa muissakin koetuksissa. Jeesus opetti jopa ilosta hyppimään, jos saa hyvää tehdän kärsiä vainoja, ja näinhän juuri profeetoille ja Pojalle ja apostoleille tapahtui ja ristinkantamisesta on kysymys. Tietenkään ei opetuslapsien tule kärsiä omien pahojen tekojensa tähden, ja syyttäjä näin tahtoo tietysti Jumalan lapsia syyttää, kuten profeettoja ja Uhrilammasta ja apostoleja myös.
Iloitaan Herrassa Jeesuksessa sen mukaan kuin olemme osallisia ahdistuksista Jumalan valtakunnassa. Tietenkin on ahdistuksilla oma aikansa eikä normaali olotila välttämättä, riippuu missä tekee työtä ja vaivaa näkee ja tahtooko itsensä antaa Jumalan johdatuksen alaisuuteen. Jumala kyllä tuntee omansa ja tässä ajassa voidaan ihmisinä olla enemmän sitä pullasukupolvea ja nautintojen perään myös enemmän kuin vaivannäön, toki ei vaivannäkö ole tarpeenkaan ilman Pyhän Hengen suurta armosiunausta ja osallisuutta, joten ei kannata kenenkään marttyyriutta tavoitella ilman Jumalan Hengen johdatusta ja voiman siunausta.
Isä Meidän rukouksen Jeesus opetti!
Pohdittavaksi
http://www.youtube.com/watch?v=po2BZoe_L3w