Nykyään laki vaatii että jokaisesta ostetusta tavarasta pitää saada kuitti. Mitenkä on esim jossain kyläkoulun myyjäisissä, jonne kylän väki tuonut kaikenlaista tavaraa, villasukkaa, keksipakettia yms myytäväksi. Ei siellä kassakonetta ole, eikä kortilla osto ole mahdollista. Ainoastaan käteinen käy, rahalippaassa on vaihtorahat, ja sillä sipuli.
No ei kukaan täysjärkinen tällaisessa tilaisuudessa ala edes kuittia vaatimaankaan, yhteisen hyvän eduksihan raha menee. Mutta miten on touhun laillisuus? Entä jos joku tosikko kuitenkin alkaa vaatimaan kuitta. Vai haetaanko näille jokin erillislupa, jossa kokonaistulot pysyy alle jonkin tietyn rajan? Vai eikö asiaa vain ole osattu ajatella, kun ennenkin on näin toimittu? Tarkoitan, että kansalaiset eivät opi uusia asioita kovin nopeasti, vaan totutuissa tavoissa pysytään vuosikausia.
Olin nimittäin viime viikolla eräissä myyjäisissä, joissa tämä ns 80-luvun malli toimi ainakin edelleen. Eli tavara vaihtoi omistajaa, ja rahalippaaseen rahat sujahti, ilman kuittia.
Onko tämä verojen kiertämistä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin ja pitääkö myyjän tosiaankin kirjoittaa torilla kuitti yhdestä käristemakkaran myynnistä? Tai yhdestä pienestä pullapussista? Tai pitääkö jäätelönmyyjän todellakin kirjoitella joka pallosta kuitti? Tämähän menee aivan pelleilyksi ja yrittäjät tarvitsevat pien työmaalle varsinaisen henkilön joka kirjoittelee kuitteja joka napista ja ruuvista.
"Laki ei koske yleishyödyllistä yhdistys- ja harrastustoimintaa, ulkona tapahtuvaa tori- ja markkinamyyntiä tai satunnaista ja vähäistä elinkeinotoimintaa."
Jäätelökioskeissa ja makkarakojuilla ei tarvitse kuittia kirjoitella koska niillä kuuluu olla kassakone josta se kuitti tulee automaattisesti. Saadaan tämäkin harmaa talous verotuksen piiriin.
Ei muuten saa suurimmalla osalla Seinäjoen grillejä vieläkään kuittia eli laittomasti toimivat. Siitä saa jopa tonnin sakon kun jää kiinni.
Heti tälläiset grillit ilmi ja sassiin!
Pizza-Kulma Kärjen K-kaupan edessä ei anna kuittia ja eikä rahaa edess lyödä koneeseen kun pidetään vain kassalipas auki ja annetaan avoimesta lippaasta vaihtorahat. Käynyt kahdesti tänä vuonna eikä kuittia.
Samburgerilla olen käynyt pari-kolme kertaa, ei tarjota kuittia.
Katukokissa kävin viikolla, ei tarjottu kuittia,