Parhaat ja huonoimmat ystävänpäivämuistot

Ajattelin tehdä tällaisen ketjun, johon kaikki yksinäiset saa kertoa muistoja menneiltä ystävänpäiviltä. Mikä on jäänyt erityisesti mieleen, joko positiivisessa tai negatiivisessa merkityksessä?

Oma inhokkimuistoni on seiskaluokan ystävänpäivä, jolloin kaikki koulun oppilaat sai ison kaulaan ripustettavan kartonkisydämen. Sitä oli tarkoitus pitää koko päivä päällä ja ideana oli, että kun käytävällä tuli vastaan joku kaveri ensimmäistä kertaa, sitä halattiin ja kirjoitettiin oma nimi sen sydämeen. Multa meni tietysti 2 ensimmäistä välituntia ilman nimen nimeä. Kaikilla muilla oli nimiä vaikka kuinka paljon. Teeskentelin etten välitä, ajattelin että sydämen pois ottaminen olisi vielä nöyryyttävämpää... Kolmannen tunnin loppuessa tapahtui jotain yllättävää: opettaja (vanha herttainen nainen) tuli halaamaan mua ja kirjoitti sydämeeni nimensä. Tarkoitus oli varmasti hyvä, mutta sehän vaan innosti poikia nälvimään entistä enemmän. Myöhemmin päivällä yksi pojista tuli pyytämään anteeksi, halasi muka sovinnon merkeissä ja kirjoitti sydämeeni isolla "LESBO". Siinä vaiheessa sydän lensi roskiin, mutta seuraavana päivänä koko koulu tiesi kaiken ja sain kuulla siitä yläasteen loppuun asti.
8178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En muista mistään ystävänpäivästä yhtään mitään.

Äänestä

Mitä on jäänyt mieleen:

28 yksinäistä ystävänpäivää

Äänestä

Voi ei aloittajan puolesta, tommoset tempaukset on just tollasia mukakivoja...

Mä en oikeasti muista montaakaan ystävänpäivää, oon varmaan sitten ollut yksin ja onnistunut olemaan huomaamatta asiaa. Vähän niin kuin omat synttärit, ei enää vaan muista...
Tasan yhtenä ystävänpäivänä on ollut poikaystävä, käytiin vissiin syömässä mutta se olis voinut olla joku muukin päivä.

Äänestä

Onneks omas koulussani ei sentään ollut tollasta paskaa, tiedänkyl et toi on joku yleinen käytäntö. Kaikki ystävänpäivä tempaukset yms on niin vittuilua mun mielestä niille ketkä on yksinäisiä tai muuten syrjäytyneitä... Ainakin siltä tuntuu. Tässä taas yks hieno ystävänpäivä muisto tänään, kun itse satun tietenkin olemaan taas juuri tälläisenä päivänä yksin.

Äänestä

Meidän koulussa oli joskus ala-asteella sellainen ystävänpäivätempaus, jossa kaikkien luokan oppilaiden piti kirjoittaa toisistaan jotain hyvää. Kaikki sai siis oman paperin, johon kirjoitettiin oma nimi ja se kiersi oppilaalta toiselle. Mun lappuuni tuli sentään muutama kohtelias "kiva"-kommentti, ja suunnilleen puolet kommenteista oli luokkaa "hiljainen" ja "ei häiriköi". Moni kirjoitti mulle kuitenkin "En keksi mitään!" tms. Olipa tosi kiva saada se paperi eteensä, etenkin kun olin itse kirjoittanut kaikista kusipääkiusaajistakin hyvät kommentit.

Ainoa positiivinen asia on, että koulussa otettiin tapahtunut vakavasti. Luokalleni pidettiin seuraavana päivänä puhuttelu eikä vastaavaa tempausta järjestetty enää toiste.

Äänestä
  • Ihan hirveitä tollasetkin, omalla rippileirilläkin oli joskus tuollainen. Nihkeä paikka sekin oli. Eikö kouluissa ja muissa voitas ihmisten antaa olla rauhassa, eikä tehdä lisää paineita ihme säädöillä?

    Äänestä

  • UPDATE_10359826 kirjoitti:

    Ihan hirveitä tollasetkin, omalla rippileirilläkin oli joskus tuollainen. Nihkeä paikka sekin oli. Eikö kouluissa ja muissa voitas ihmisten antaa olla rauhassa, eikä tehdä lisää paineita ihme säädöillä?

    Niinpä. Jos ystävänpäivänä halutaan laittaa oppilaat ilahduttamaan toisiaan, mallia voi ottaa vaikka yläasteesta jota kävin. Siellä kaikki askarteli 2 ystävänpäiväkorttia, joihin ei laitettu nimiä. Tukioppilaat valikoi niistä parhaat ja laittoi ne yksitellen kuoriin. Kuoret jaettiin päivän viimeisen tunnin lopuksi niin, ettei kukaan saanut kenenkään samalla luokka-asteella olevan tekemää korttia. En kuullut että ketään olisi kiusattu korttien takia tai kellekään olisi tullut niistä paha mieli.

    Äänestä

meillä oli kans niitä sydämiä yläasteella. niitä sanottiin halipasseiksi ja siitä kilpailtiin, kuka saa kerättyä eniten nimiä päivän aikana. 3 parasta palkittiin ja siksi muakin tultiin välillä halaamaan. tuntui pahalta kun samat tytöt jotka vältteli mua muuten oli yhtäkkiä olevinaan niin kavereita jonkun suklaalevyn tai karkkipussin toivossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen 28v kirjoitti:

Ajattelin tehdä tällaisen ketjun, johon kaikki yksinäiset saa kertoa muistoja menneiltä ystävänpäiviltä. Mikä on jäänyt erityisesti mieleen, joko positiivisessa tai negatiivisessa merkityksessä?

Oma inhokkimuistoni on seiskaluokan ystävänpäivä, jolloin kaikki koulun oppilaat sai ison kaulaan ripustettavan kartonkisydämen. Sitä oli tarkoitus pitää koko päivä päällä ja ideana oli, että kun käytävällä tuli vastaan joku kaveri ensimmäistä kertaa, sitä halattiin ja kirjoitettiin oma nimi sen sydämeen. Multa meni tietysti 2 ensimmäistä välituntia ilman nimen nimeä. Kaikilla muilla oli nimiä vaikka kuinka paljon. Teeskentelin etten välitä, ajattelin että sydämen pois ottaminen olisi vielä nöyryyttävämpää... Kolmannen tunnin loppuessa tapahtui jotain yllättävää: opettaja (vanha herttainen nainen) tuli halaamaan mua ja kirjoitti sydämeeni nimensä. Tarkoitus oli varmasti hyvä, mutta sehän vaan innosti poikia nälvimään entistä enemmän. Myöhemmin päivällä yksi pojista tuli pyytämään anteeksi, halasi muka sovinnon merkeissä ja kirjoitti sydämeeni isolla "LESBO". Siinä vaiheessa sydän lensi roskiin, mutta seuraavana päivänä koko koulu tiesi kaiken ja sain kuulla siitä yläasteen loppuun asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu