KAUPUNKI ON HISTORIAA JA RISTIRIITOJA
Käsityksemme kaupungista tarkentuu vähitellen. Parhaan näköalan kaupungista saa tarkastelemalla sen arkkitehtuuria ikään kuin ilmalaivasta. Lyhyesti voisi sanoa, että nykyään näemme kaupungin historiallisena jatkumona history and continuity, kuten oppiaine brittiläisissä opetusohjelmissa edelleenkin ilmaistaan. Kaupunki muuttuu koko ajan, mutta sittenkin melko pienin askelin, hitaasti, ikään kuin raskaasti hengittäen.
Suomalaisten ajatustavalle ominainen täydelliseksi mielletty katkos vanhan ja uuden välillä tuntuu nyt liioittelulta. Modernismi alkaa näyttäytyä vain yhtenä vaiheena rakentamisen pitkässä saatossa.
Tämä ei ole mikään uusi oivallus. Vanhoissa kulttuurimaissa Modern Movement on koko ajan mielletty vain yhdeksi vaihtoehdoksi, jonka rinnalla perinteinen kaupunkikuva elää ja voi hyvin. Asian voi ilmaista myös niin, että Suomen rakennuskanta on nuorempi, homogeenisempi ja modernistisempi kuin melkeinpä missä tahansa muussa maailman maassa.
Samanaikaisesti voi nähdä kaupungin erilaisten intressien moniarvoisena kenttänä. Harmonia osoittautuu mielettömäksi tavoitteeksi, sekä käytännössä että intellektuellisti, sillä sen edellytyksenä on yhden osapuolen absoluuttinen ylivalta. Joskus näin on ollut. Arkkitehtonisesti loistavimmat ja monumentaalisimmat kaupunkiympäristöt eivät turhaan ole peräisin juuri niiltä ajoilta.
Kansalaisyhteiskunnan on löydettävä omat yhteistyöhön perustuvat menettelytapansa. Tulokset eivät ehkä täytä kaupunkiesteetikkojen vaatimuksia. Mutta tilalle saadaan kaupunkiympäristöjä, jotka eivät pyri piilottamaan fyysisen ilmiasun takana vaikuttavia ristiriitoja vaan heijastamaan niitä. Moniarvoisuus ja -muotoisuus ovat itse asiassa aina olleet kaupunkien ominaisuuksia. Yhtenäisyys on laajimmillaankin ollut vain katkelmallista.
Tavalliset ihmiset, asukkaat, kansalaiset, kaupunkilaiset tai maallikot, millä nimellä heitä itsekukin haluaa kutsua, pitävät uusia taloja pääsääntöisesti rumina. He muodostavat mielipiteensä vaistonvaraisesti, nopeasti ja ohimennen.
KESKUSTA SAAPUU HELSINKIIN
Yksilöitä on kuinka paljon tahansa. Heidän kokemustensa variaatio on rajaton. Kaupungin merkitykset voivat olla minkälaisia tahansa, sillä ne piiloutuvat ihmisten yksityisiksi ajatuksiksi ja asioiksi. Kun oma kokemus ja käsitys yleistetään, muuttuu kaupunkikäsitys itse asiassa universaaliseksi. Kaikkien ihmisten oletetaan suhtautuvan ympäristöön ja kaupunkiin samalla tavalla, ei ainoastaan meillä ja länsimaissa, vaan missä tahansa kulttuurissa.
Tällaisten tulkintojen takana vaikuttaa fenomenologinen kuva maailmasta, mikä ainakin meillä näyttää olevan vallitseva arkkitehtuurin ja taiteen selittämisen filosofinen perusmalli.
Fenomenologiasta on tullut taikasana, jonka avulla melkein minkä tahansa taiteen- tai tieteenalan ongelmat ratkeavat. Sen nimeen vannovat niin ammattimaiset suunnittelijat kuin tutkijat, sitä pitävät itsestään selvästi oikeana sekä journalistit että muut harrastelijat. Vain ajan ja valistuksen kysymyksenä pidetään sitä milloin epäilijät liittyvät ruotuun.
Yhdessä sukupolvessa heiluri on heilahtanut äärimmäisestä poliittisuudesta äärimmäiseen yksilökeskeisyyteen. Mutta se mikä ei ole muuttunut on yksiarvoisuus, vaihtoehtojen ja kritiikin lähes täydellinen puuttuminen. Kerääntyminen yhden ainoan konvention ympärille on jo sinänsä huolestuttavaa.
Fenomenologiseen käsitykseen sisältyy suvaitsemattomuuden siemen. Eräs ilmentymä siitä on Keskustan puuttuminen Helsingin kunnallispolitiikasta.
Menneiden aikojen pienessä Helsingissä yhteiskuntaluokaltaan, taustaltaan ja historialtaan samankaltaisia lapsia ja nuoria oli paljon. Perheittemme arvot, tavoitteet, harrastukset, ihanteet ja pelot olivat yhteisiä, me nauroimme samoille asioille ja itkimme samoista syistä. Ja me käytimme kaupunkiamme, siis omaa osaamme siitä, samalla tavalla. Eikä nykyisetkään käsitykset ole nekään ainutkertaisia. Suomessa samoin ajattelijoita ei ehkä oli kovin paljon, mutta muualla Euroopassa sitäkin enemmän. Keskustan mukaantulo tuo Helsingin poliittiseen elämään siitä puuttuvaa dynamiikkaa.
Meillä helsinkiläisillä oli ja on siis omat osakulttuurimme ja muilla omansa. Luulimme tulevamme toimeen ilman Keskusta-puoluetta, mutta nyt meidän aika tunnustaa olleemme väärässä. Erilaisten kaupunkikäsitysten lukumäärä ei ole rajaton. Ne sitoutuvat aikaan, paikkaan ja historiaan. Kyse ei ole kaupungista tai kaupunkilaisista sinällään, vaan näiden urbaanien peruselementtien täydellisestä keskinäisestä integraatiosta.
Tämä on välttämätöntä, sillä ilman Keskusta-puoluetta ei kohta enää ole Helsinkiä eikä helsinkiläisiä. Kannanotto sekä filosofinen että käytännöllinen. Asiantuntijoiden mielestä se saattaa olla triviaali ja maallikkomainen, mutta juuri tästä syystä hedelmällinen.
Pysyvät merkitykset eivät synny monumenttien äärellä koettujen ahaa-elämysten pohjalta. Ne eivät avaudu turismin vaan asukkaiden arkielämän ja pitkäaikaisen käytön kautta. Eivätkä silloinkaan ilman kiinnostusta, ponnisteluja, tietoa ja ymmärrystä.
Keskustan kulttuuriseen käsitykseen sisältyy suvaitsevuus. Se on hyvä ohjenuora meille kaikille.
Käsityksemme kaupungista tarkentuu vähitellen. Parhaan näköalan kaupungista saa tarkastelemalla sen arkkitehtuuria ikään kuin ilmalaivasta. Lyhyesti voisi sanoa, että nykyään näemme kaupungin historiallisena jatkumona history and continuity, kuten oppiaine brittiläisissä opetusohjelmissa edelleenkin ilmaistaan. Kaupunki muuttuu koko ajan, mutta sittenkin melko pienin askelin, hitaasti, ikään kuin raskaasti hengittäen.
Suomalaisten ajatustavalle ominainen täydelliseksi mielletty katkos vanhan ja uuden välillä tuntuu nyt liioittelulta. Modernismi alkaa näyttäytyä vain yhtenä vaiheena rakentamisen pitkässä saatossa.
Tämä ei ole mikään uusi oivallus. Vanhoissa kulttuurimaissa Modern Movement on koko ajan mielletty vain yhdeksi vaihtoehdoksi, jonka rinnalla perinteinen kaupunkikuva elää ja voi hyvin. Asian voi ilmaista myös niin, että Suomen rakennuskanta on nuorempi, homogeenisempi ja modernistisempi kuin melkeinpä missä tahansa muussa maailman maassa.
Samanaikaisesti voi nähdä kaupungin erilaisten intressien moniarvoisena kenttänä. Harmonia osoittautuu mielettömäksi tavoitteeksi, sekä käytännössä että intellektuellisti, sillä sen edellytyksenä on yhden osapuolen absoluuttinen ylivalta. Joskus näin on ollut. Arkkitehtonisesti loistavimmat ja monumentaalisimmat kaupunkiympäristöt eivät turhaan ole peräisin juuri niiltä ajoilta.
Kansalaisyhteiskunnan on löydettävä omat yhteistyöhön perustuvat menettelytapansa. Tulokset eivät ehkä täytä kaupunkiesteetikkojen vaatimuksia. Mutta tilalle saadaan kaupunkiympäristöjä, jotka eivät pyri piilottamaan fyysisen ilmiasun takana vaikuttavia ristiriitoja vaan heijastamaan niitä. Moniarvoisuus ja -muotoisuus ovat itse asiassa aina olleet kaupunkien ominaisuuksia. Yhtenäisyys on laajimmillaankin ollut vain katkelmallista.
Tavalliset ihmiset, asukkaat, kansalaiset, kaupunkilaiset tai maallikot, millä nimellä heitä itsekukin haluaa kutsua, pitävät uusia taloja pääsääntöisesti rumina. He muodostavat mielipiteensä vaistonvaraisesti, nopeasti ja ohimennen.
KESKUSTA SAAPUU HELSINKIIN
Yksilöitä on kuinka paljon tahansa. Heidän kokemustensa variaatio on rajaton. Kaupungin merkitykset voivat olla minkälaisia tahansa, sillä ne piiloutuvat ihmisten yksityisiksi ajatuksiksi ja asioiksi. Kun oma kokemus ja käsitys yleistetään, muuttuu kaupunkikäsitys itse asiassa universaaliseksi. Kaikkien ihmisten oletetaan suhtautuvan ympäristöön ja kaupunkiin samalla tavalla, ei ainoastaan meillä ja länsimaissa, vaan missä tahansa kulttuurissa.
Tällaisten tulkintojen takana vaikuttaa fenomenologinen kuva maailmasta, mikä ainakin meillä näyttää olevan vallitseva arkkitehtuurin ja taiteen selittämisen filosofinen perusmalli.
Fenomenologiasta on tullut taikasana, jonka avulla melkein minkä tahansa taiteen- tai tieteenalan ongelmat ratkeavat. Sen nimeen vannovat niin ammattimaiset suunnittelijat kuin tutkijat, sitä pitävät itsestään selvästi oikeana sekä journalistit että muut harrastelijat. Vain ajan ja valistuksen kysymyksenä pidetään sitä milloin epäilijät liittyvät ruotuun.
Yhdessä sukupolvessa heiluri on heilahtanut äärimmäisestä poliittisuudesta äärimmäiseen yksilökeskeisyyteen. Mutta se mikä ei ole muuttunut on yksiarvoisuus, vaihtoehtojen ja kritiikin lähes täydellinen puuttuminen. Kerääntyminen yhden ainoan konvention ympärille on jo sinänsä huolestuttavaa.
Fenomenologiseen käsitykseen sisältyy suvaitsemattomuuden siemen. Eräs ilmentymä siitä on Keskustan puuttuminen Helsingin kunnallispolitiikasta.
Menneiden aikojen pienessä Helsingissä yhteiskuntaluokaltaan, taustaltaan ja historialtaan samankaltaisia lapsia ja nuoria oli paljon. Perheittemme arvot, tavoitteet, harrastukset, ihanteet ja pelot olivat yhteisiä, me nauroimme samoille asioille ja itkimme samoista syistä. Ja me käytimme kaupunkiamme, siis omaa osaamme siitä, samalla tavalla. Eikä nykyisetkään käsitykset ole nekään ainutkertaisia. Suomessa samoin ajattelijoita ei ehkä oli kovin paljon, mutta muualla Euroopassa sitäkin enemmän. Keskustan mukaantulo tuo Helsingin poliittiseen elämään siitä puuttuvaa dynamiikkaa.
Meillä helsinkiläisillä oli ja on siis omat osakulttuurimme ja muilla omansa. Luulimme tulevamme toimeen ilman Keskusta-puoluetta, mutta nyt meidän aika tunnustaa olleemme väärässä. Erilaisten kaupunkikäsitysten lukumäärä ei ole rajaton. Ne sitoutuvat aikaan, paikkaan ja historiaan. Kyse ei ole kaupungista tai kaupunkilaisista sinällään, vaan näiden urbaanien peruselementtien täydellisestä keskinäisestä integraatiosta.
Tämä on välttämätöntä, sillä ilman Keskusta-puoluetta ei kohta enää ole Helsinkiä eikä helsinkiläisiä. Kannanotto sekä filosofinen että käytännöllinen. Asiantuntijoiden mielestä se saattaa olla triviaali ja maallikkomainen, mutta juuri tästä syystä hedelmällinen.
Pysyvät merkitykset eivät synny monumenttien äärellä koettujen ahaa-elämysten pohjalta. Ne eivät avaudu turismin vaan asukkaiden arkielämän ja pitkäaikaisen käytön kautta. Eivätkä silloinkaan ilman kiinnostusta, ponnisteluja, tietoa ja ymmärrystä.
Keskustan kulttuuriseen käsitykseen sisältyy suvaitsevuus. Se on hyvä ohjenuora meille kaikille.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tuollaista skeidaa jaksa lukea.
Kepu pettää aina
Vasemmistolaista homotekstiä.
Kepu on paras.
Kepussa on ytyä.
tekstiä. Siinä viisaus suorastaan pursuaa yli.
...keskustan mahdollisuudet Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla ovat menneet ohi ajat sitten, koska vihreät ovat jo täyttäneet sen poliittisen tilan, joka demareiden ja kokoomuksen välissä täällä yleensä on ollut olemassa.
Helsinkiläiset valitsevat tietenkin edustajansa itse. Mielipide, että vihreät ovat olleet väärä valinta Helsingille, on yleistymässä. Vihreät ovat kuin kokkeja jotka sylkevät omaan keittoon.
Vihreätä vaalipropagandaa:
Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara kehotti kunnallisvaaliehdokkaita puhumaan kaavoituksesta, jolla vaikutetaan pitkään ihmisen arkiliikkumiseen.
"Monissa kunnissa on aika tyhmää puhua palveluista, koska ne ovat pitkälle lakisääteisiä. Sen sijaan kaavoituksessa kaikki valta on valtuustolla", Soininvaara sanoi. Hän puhui vihreiden toritapahtumassa Rotuaarilla lauantaina, joka edelsi Oulussa järjestettyä Vihreän liiton valtuuskunnan kokousta.
kokonaan:
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076154043483
Näin vihreät toimivat todellisuudessa:
Liito-orava muutti kaavoitusalueelle Valkeakoskella
Julkaistu 21.9.2004
Kesäkuussa hyväksytty asemakaava on lähtenyt ylimääräiselle valituskierrokselle Valkeakoskella. Syynä tähän ovat keskelle Lotilanjärven kaavoitusaluetta yllättäen ilmaantuneet liito-oravien pesintäpöntöt, kertoo Aamulehti.
Liito-orava muutti yhteen niistä sillä seurauksella, että kaupunginvaltuuston jo hyväksymä kaava lähti uudelleen valituskierrokselle. Pönttöjen asettajasta ei ole tietoa.
kokonaan:
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076153996566
Jos tarina alkaa virkkeellä "Käsityksemme kaupungista tarkentuu vähitellen.", voi vain todeta, että usein käynti optikolla riittää.
Kepun politiikka ja sen viimeaikainen kehitys osoittaa vain se, että todella vähitellen ymmärrys sinä hurmosliikkeessä kehittyy.
Älä äänestä demareita.
Ihan hyvän romaanin "Saatana saapuu Moskovaan" on kirjoittanut Mihail Bulgakov.
Kuka lienee kirjoittanut tämän romaanin, nimeltään
KESKUSTA SAAPUU HELSINKIIN
mutta ihan kehno se on. Ei tule menestystä tuolle romaanille, ei.
Avauksen tarkoituksena oli lähestyä tavallista helsinkiläistä kadunmiestä hänen oman kotikaupunkinsa orbiksen kautta ja samalla tutustuttaa häntä varovasti Keskusta-puolueeseen.
Olen pahoillani ettei kirjoitus tyydyttänyt korkeaa laatua vaativaa kaupunkilaismieltä. Myönnän sen olleen eräänlainen "vasemman käden kirjoitusharjoitelma".
En osannut kuvitellakaan kuinka vaikea helsinkiläistä on miellyttää. Nyt olen asian tiedostanut ja yritän nostaa seuraavan "Keskustan contra Helsinki"-avauksen stadilaiselle tasolle.
Kunnioittavasti:
nappaskenkäinen kaupunkikeskustalainen