ihmisten pääpoloiset on niin fiksoituneet nettineitteihin ja helppoon tapaan kohdata toinen, saati saada toinen "itselleen". Mikään maailmassa ei tule helpolla. Ja jos tulee, niin ei se elämä aina niin mene. Kaaoksen, ja hurmion summa on vakio. Jos elämä tähän asti on ollut suffelia, niin loppuelämä ei sitä tule olemaan. Täytyy nähdä vaivaa saadakseen jotain tavanomaista ihmeellisempää. Rakkaus ei ole tavara, joka tilataan netistä, tai saadaan nettideittisivujen kautta. Rakkaus ei ole tavara, joka ostetaan kaupasta heti samantien matkaan. Rakkaus on ansaittu lahja, vain erityisille. Syy miksi sitten ikävöidään ja ruikutetaan on se, että ei jaksa nähdä vaivaa unohtaakseen, käsitelläkseen järkevästi "miksi niin minä näin kaipaan"-tunnetta. Ette te koskaan tätä kyseistä ihmistä tule saamaan, Jos saatte, niin se on lahja. Ja sitä tulee kunnioittaa. Ikävän tarkoitus on muuttaa ihmistä toivottuun tulokseen, eli tuntevaksi ja sydämelliseksi ihmiseksi, ei itsekeskeiseksi pillunvonkaajaksi, toisten huorittelijaksi, sormikosteenapilluvuotaamärkää-säälittäväksi munakoloksi tai kaikkitietäväksi "kaikki eroaa tai pysyväksi varoittelijaksi"-kylläminä tiedän jaarittelijaksi.
Keskustelua ikävästä ei edelleenkään synny täällä
ei enää koskaan
264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
eipä ole suffeleita liikaa ollut
mutta samapa tuo. Pärjää sitä vähemmälläkin.
Hyvä kirjoitus ap:ltä. Tänne on helppo kenen tahansa viestiä, suurin osa ihmisistä tuskin muutenkaan valitsee sitä henkisen kasvun tietä, jota kaiketi tarkoitit. On kuitenkin ainoa tie, jolla mitään todellista voi saavuttaa. Kyllä minä olen joutunut tarkastelemaan itseäni tässä elämäntaipaleella, koska tietyn kaavan mukaan toimin tunneasioissa. Jos rehellisiä ollaan, niin en tiedä, olisiko minulla edes mitään realistisia mahdollisuuksia oikeaan, ns romanttiseen koko elämän kestävään rakkaussuhteeseen. Ehdoton rakkaus lapsen ja vanhemman välillä on tietysti selvää, mutta täysin eri asia. Piintyneenä romantikkona ja syvästi tuntevana haluan kuitenkin kirjoittaa, ajatuksiani, vaikkakin niitä joudun omassa päässäni silti käsittelemään. Kaipaan kuitenkin, yksinäinen tie ei ole helppoa sekään, ehkä toisten kohdalla todella jää se rakkauden lahja saamatta parisuhteen muodossa. Silti haluan olla optimistinen, haluan säilyttää lapsen uteliaisuuteni ja avoimen sydämen, vaikka "sielu ruhjeella" täällä joutuisin vaeltamaan. En halua kyynistyä, en katkeroitua, jolloin myrkytän vain oman mieleni.