Luistinrata meille iisalmelaisillekin?

"Satama on auki luistelijoille" - Päijät-Hämeessä pidetään sataman luistinrata kunnossa mönkijällä, katso kuva!

http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2014/02/08/satama-on-auki-luistelijoille

Miten saadaan myös meille Iisalmeen vastaavanlainen? Hiihtolomat ovat jo nurkan takana. Luistelurata Iisalmen satamassa palvelisi kaikkia liikkujia; koululaisia, meitä kaupunkilaisia ja lomalaisia yhtä lailla. Toivottavasti liikuntavirasto lukee tämän.

Tässä vielä juttu kokonaisuudessaan:
"Jos luistinten päällä pysyy pystyssä, eikä koulukentän sirklaaminen houkuttele, on Vesijärven satama Lahdessa kelpo vaihtoehto.

Lahden järvimatkailun yrittäjä Jukka Riikonen on yhdessä vanhan asemarakennuksen kahvion kanssa järjestänyt viikonlopuksi jäälle ohjelmaa. Tarjolla on järven jäälle aurattu jääkenttä, rusettiluistelua, lapsille mahdollisuus jääpeleihin, matkaluistelureitti Mukkulaan ja kaikkea muutakin, mitä jäällä voi tehdä. Tietysti tarjolla on myös lounasmahdollisuus, makkaraa ja hernekeittoa ja nuotiopaikka.

- Kahteen vuoteen ei ole päästy tekemään tällaista, kun on ollut vesi jäällä, mutta nyt päästiin, Riikonen sanoo.

Lauantai oli kuitenkin vielä pettymys: aamupäivän kurja sää piti jään melko tyhjänä. Iltapäivällä väkeä alkoi tulla enemmän.

Riikosen mukaan jää pidetään kunnossa, tuli luistelijoita tai ei. Ohjelma jatkuu sunnuntaina kello kymmenestä alkaen aina iltamyöhään."
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Take a look kirjoitti:

"Satama on auki luistelijoille" - Päijät-Hämeessä pidetään sataman luistinrata kunnossa mönkijällä, katso kuva!

http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2014/02/08/satama-on-auki-luistelijoille

Miten saadaan myös meille Iisalmeen vastaavanlainen? Hiihtolomat ovat jo nurkan takana. Luistelurata Iisalmen satamassa palvelisi kaikkia liikkujia; koululaisia, meitä kaupunkilaisia ja lomalaisia yhtä lailla. Toivottavasti liikuntavirasto lukee tämän.

Tässä vielä juttu kokonaisuudessaan:
"Jos luistinten päällä pysyy pystyssä, eikä koulukentän sirklaaminen houkuttele, on Vesijärven satama Lahdessa kelpo vaihtoehto.

Lahden järvimatkailun yrittäjä Jukka Riikonen on yhdessä vanhan asemarakennuksen kahvion kanssa järjestänyt viikonlopuksi jäälle ohjelmaa. Tarjolla on järven jäälle aurattu jääkenttä, rusettiluistelua, lapsille mahdollisuus jääpeleihin, matkaluistelureitti Mukkulaan ja kaikkea muutakin, mitä jäällä voi tehdä. Tietysti tarjolla on myös lounasmahdollisuus, makkaraa ja hernekeittoa ja nuotiopaikka.

- Kahteen vuoteen ei ole päästy tekemään tällaista, kun on ollut vesi jäällä, mutta nyt päästiin, Riikonen sanoo.

Lauantai oli kuitenkin vielä pettymys: aamupäivän kurja sää piti jään melko tyhjänä. Iltapäivällä väkeä alkoi tulla enemmän.

Riikosen mukaan jää pidetään kunnossa, tuli luistelijoita tai ei. Ohjelma jatkuu sunnuntaina kello kymmenestä alkaen aina iltamyöhään."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu