Uni

Näin unen, johon heräsin, jossa näytettiin, että kaikki mitä tapahtuu elämässäni on Jumalan hallussa. Olen nähnyt enneunia ja profetiaalisia unia, jotka ovat toteutuneet. En tiedä oliko vain uni vai viesti, mutta kiva nähdä jotain tällaista, kun muutama kuukausi sitten heräsin puoliksi, niin Saatana raivosi minulle 'sinä kuulut minulle ja koko maailma kuuluu minulle', mutta Saatana on vain megalomaaninen urpo, joka tykkää pelotella. Minusta vahvasti näyttää siltä, että ylilionnollinen on elämässäni ja jos kertoisin minkälaisia juttuja, ei ateistikaan voisi kieltää sitä.
16120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sinun kannattaa nyt ihan tietoiseti rukoilla ja antaa elämäsi Jeesuksen Kristuksen kautta Jumalalle jos et ole vielä tietoisesti uskossa.
On totta että kun tahdomme elää Jumalan yhteyudessä niin vihollisella ei ole mitään valtaa meihin. Se voi yrittää syöttää pelkoa ja valhetta, mutta Jumala pitää meistä huolen.

Äänestä
  • On tullut tuo jo tehtyä, mutta kiitos kumminkin. Vanhurskauteen pyrkiminen on osa elämäniloani.

    Äänestä

Onko nämä unet tarkoitettu itsellesi uskon vahvistamiseksi vai jaettavaksi muille? Pohdi sitä, jos et jo tiedä. Voihan näilläkin palstoilla uniaan jakaa. Itseni valtasi aina hiljainen vakuuttuneisuuden tila, kun tiesin näkyni tai uneni toteutuvan. En ole kokenut noita omaa elämääni koskevia profetioita enää viiteentoista vuoteen.

Ei näitä yliluonnollisia asioita kannata liikaa pohtia, paitsi jos tulee sisäinen tunne, että ne olisi otettava tapetille.

Mitä muutein hait aloituksellasi? Miksi kerroit tämän?

Äänestä
  • Minun motiivi: teen mitä huvittaa, en ole juuri koskaan kiinnostunut muiden ihmisten mielipiteistä, olen hyvin sosiaalinen ja tykkään keskustella mistä vaan. En todellakaan kaipaa neuvojasi, et tunne minua, etkä ole yhtään samanlainen, ongelmasi on todennäköisesti egoismi ja luulet, että kaikkien motiivit ovat samat, eli projisoit.
    Miksi kerroit tämän? Yllä olevat syyt se, että asia on mielenkiintoinen joillekin samanhenkisille, tykkään elämässäni luoda hyvää keskustelua ja saada ihmiset nauramaan, niin ettei kellään ole tylsää tai ikävää, en ole erityisen monimutkainen olento.

    Äänestä

Minulla on oikeastaan aina ollut sellainen käsitys, että unet ovat lähinnä alitajuntamme tuotosta, eikä niihin kannata kiinnittää sen kummemmin huomiota, jos ne eivät ole erityisen häiritseviä (kuten pahoja painajaisia). Minulla on lähipiirissä useampiakin ihmisiä, jotka uskovat uniin, ja levittelevät aina silloin tällöin ennustuksiaan. En muista, onko niistä koskaan yksikään toteutunut, mutta olen aika lailla kyllästynyt ihmisten uniin.

Unissa on oikeastaan vain yksi asia, mikä minua erityisesti kiinnostaa: ns. unihalvaukset. Olen nimittäin hyvin vakuuttunut siitä, että ne ovat tosiasiassa demonisia hyökkäyksiä. Sama pätee mielestäni kaikkiin painajaisuniin, ja myös lähiomaisteni enneuniin, jotka ovat poikkeuksetta olleet negatiivisia ja pelottavia. Ja syykin on selvä: heistä jokainen on sotkeutunut joskus okkultismiin (ennustajilla käymiseen, spiritismin pelaamiseen ym.).

Tässä yksi hyvin mielenkiintoinen dokumentti unihalvauksista:
http://www.youtube.com/watch?v=81FB00rQITo

Simääni pistää ohjelmassa erityisesti se, että vain yksi haastateluista turvautui pappiin, ja sai avun papin ajettua demonin ulos. Ohjelman tekijöiden nauhoittama demoninen ääni on selvästi aito. Kun ihmisistä ajetaan riivaajia ulos, demoni kuulostaa usein juuri ennen lähtöään siltä kuin kissat tappelisivat. (Jos joku ei usko, voin linkittää tänne selllaisia videoita). Viimeinen haastatelluista saattoi olla jopa täysin riivattu, ja minua harmittaa se, etteivät ihmiset saa eivätkä osaa hakea hengellistä apua painajaisiinsa. "Unihalvaus" on ihan höpöjuttu. Kaikenlaisiin kummitteluihin ja muihin riivauksiin pätee nimittäin sama kaava, ja niihin liittyy aina ennen pitkää pahoja painajaisia, ja mahdollisesti myös varjojen/hahmojen näkemistä ja outoja ääniä (askelia, raapimista ym.).

Tokihan viestit Jumalalta (esim. rukousvastaukset) voivat tulla eri tavoin, eikä saamasi viesti ollut mitenkään pelottava. Mikään pelottava viesti ei tule koskaan Jumalalta. Minua kuitenkin vähän mietityttää se, että sinulla oli myös mainitsemasi painajainen, joka oli ilmiselvästi pimeältä puolelta. Uskovallakin voi olla riivausta (ja usein onkin), ja jos uskoontulostasi ei ole montaa vuotta, voi hyvinkin olla, että s*atana yrittää vielä saada pelottelemalla sinua turvautumaan johonkin muuhun kuin Jumalaan. Minut se sai kerran toisensa jälkeen peloteltua lukemaan horoskooppeja, kunnes huomasin mistä oli kysymys, enkä nykyään enää vilkaisekaan niitä. ;)

Äänestä
  • Henkilökohtaisesti en usko unihalvauksien olevan demonisia posessioita. Kyllä olen monta kertaa ja läheiseni nähneet unia, jotka tulivat toteen. Itse esimerkiksi näin unta, johon heräsin aamulla, kun Scupolli oli tappanut ihmisiä Sellossa. En tiennyt silloin Sellon olemassa olosta, näin ostoskeskuksen ja myyjän asuissa olevia ihmisiä sen ikkunassa ja oli hätä. Näin yli 10 vuotta sitten dokumentin, jossa testattiin miestä, joka näkee enneunia ja todistus onnistui.

    Äänestä

  • afterlife78;;. kirjoitti:

    Henkilökohtaisesti en usko unihalvauksien olevan demonisia posessioita. Kyllä olen monta kertaa ja läheiseni nähneet unia, jotka tulivat toteen. Itse esimerkiksi näin unta, johon heräsin aamulla, kun Scupolli oli tappanut ihmisiä Sellossa. En tiennyt silloin Sellon olemassa olosta, näin ostoskeskuksen ja myyjän asuissa olevia ihmisiä sen ikkunassa ja oli hätä. Näin yli 10 vuotta sitten dokumentin, jossa testattiin miestä, joka näkee enneunia ja todistus onnistui.

    Raamatun mukaan tulevaisuutemme tietää vain Jumala. Edes demoniset henget eivät tiedä sitä, joten niiltä on turha kysyä. Ennustajatkin tulkitsevat vain sen tiedon, jonka hänen sisäiset demoninsa välittävät asiakkaan demoneilta. Kaava on selitetty erittäin hyvin tässä videossa: http://www.youtube.com/watch?v=t6y9iYCCVyk

    Jos tuo Sellon tapaus oli jo tapahtunut, kun näit unen, silloin tieto tuli demoneilta. Ja koska kyseessä oli pelottava asia, se tuli sitäkin varmemmin pimeältä puolelta. Miksi Jumala antaisi jollekin sellaisen profetian? Mitä se hyödyttäisi? Muutenkin profetiat tulevat yleensä valvetilassa ja jos sanansaattajana on enkeli, sen tuntee sanoista "Älä pelkää". Jos suvussasi on enneunien näkijöitä useammassa sukupolvessa, kyseessä on perisynti tai sukukirous, josta on syytä päästä eroon.

    Kaikenlaiset telepaattiset kyvyt viittaavat aina demoniselle puolelle. Ne eivät ole armolahjoja. Vaikka profetoimistakin esiintyi Vanhan Testamentin aikoina, monet kristityt uskovat ettei profetoimisen armolahjaa ole ollut enää Jeesuksen jälkeen. Profetiat toteutuivat Jeesuksessa ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen saimme opastajaksemme Pyhän Hengen.

    Muistuipa mieleen tämäkin video, joten linkitän:
    http://www.youtube.com/watch?v=Y2NxoZV-VvY

    Äänestä

  • *Faith* kirjoitti:

    Faith, ehkä tässä asiassa olen hieman kuin helluntailaiset. Ja myös jos ottaa huomioon, että minusta ensimmäistä kertaa maailma näyttää siltä, että ilmestyskirjan loppu alkaa toteutua. Aikaisemmin, kun ollaan odotettu sen tapahtuvan, yhtään mitään ei ole tapahtunut. Oma profetia kykyni puhkesi täydeksi, kun oli todella kauhun hetket maailmassa, monilla muilla alkoi myös silloin. Raamattu on täynnä ennusteita jotka ovat tulleet toteen ja sitten todetaan, ettei tulevaisuuteen voi nähdä, kovin ristiriitaista, uskon, että raamattu on yritetty tuhota lisäämällä sinne asioita ja Raamatussa sanotaan Saatana on luonut verhon Raamatun ylle, ettei sitä ymmärrettäisi. Olen tavannut niin monta kertaa ihmisiä, jotka vain näkevät tulevaisuuteen, joten en ole samaa mieltä, että vain Jumala pystyy näkemään tulevaisuuteen. Mutta minä en ole mikään suuri profeetta ainakaan tai jos olen se on jossain kaukana tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • afterlife78;;, kirjoitti:

    No, siitä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että lopun ajat alkavat olla käsillä. Enkä tarvitse asian havaitsemiseen mitään profetioita. Uutisten lukeminen riittää.

    Tänääkin silmiini pisti amerikkalaisuutinen, jossa kerrottiin parikymppisen amerikkalaisnoidan tunnustaneen vankilassa ainakin 22 murhaa! (Tyttö oli lopettanut laskemisen 22 uhrin jälkeen.) Hän oli kuulunut alaskalaisen pikkupaikkakunnan pakanakulttiin. Homma oli päällepäin tyypillistä New Agea, mutta jossain vaiheessa ihmisuhrit tulivat kuvaan mukaan.

    Uskon, että on vain ajan kysymys, kun Suomessakin alkaa löytyä wiccatyttöjen jäljiltä ruumiita. Minusta on yleensäkin aika kieroa, että nykyään saatananpalvonnasta käytetään monia eri nimiä (kuten magia, pakanuus, mystiikka ja New Age), jolloin ihmisiltä hämärtyy se, minkä voiman kanssa ollaan oikeasti tekemisissä.

    Sitä en allekirjoita, että Raamattuun olisi lisätty asioita. Ei pidä paikkaansa ainakaan luterilaisen kirkkoraamatun kohdalla. Ei siellä ole muita kuin sellaisia lisäyksiä, jotka on tehty 1940-luvun tekstilöytöjen perusteella, ja ne kohdat on merkitty alaviitteisiin. Raamatun keskeistä sanomaa ne eivät muuta miksikään. Se, että monet ihmiset eivät ymmärrä Raamattua, johtuu siitä, ettei Pyhä Henki ole avannut sitä heille.

    Äänestä

Koetappa syödä raskas ateria vaikkapa tuntia ennen nukkumaanmenoa, niin koet tuon mainitsemasi demonisen hyökkäyksen eli painajaisunen. Ei asiat ole näin mustavalkoisia. Jos unen sanoma on sellainen, että se pyrkii auttamaan tai varoittamaan, niin ei se liene demoninen hyökkäys.

Raamatusta opimme, että ihminen saattaa olla täynnä näitä demoneja - tuollainen hyökkäys voi olla päällä 24/7. Ulkopuolelta tuleva hyökkäys voi olla mahdollinen, jos pimeyden voimia kutsutaan tai manataan esiin tietentahtoen.

Äänestä

Minä näin unta että olin kaupassa ja olin kuin olinkin seuraavana päivänä kaupassa. Taidan olla jumalan uusin profeetta kun tämmöisiin enne uniin kykenen. Unesi eivät liity millään tavalla jumalaan, jokainen ihminen on nähnyt enne unia jos niitä lähtee oiken kunnolla kaivelemaan. Kyllästyttää kun ihmisten äly ei riitä selvittämään itseselvyyksiä, vaan he uskovat yksinkertaisimpaan ratkaisuun, jumala on kaiken takana.

Äänestä

Buddhalainen näkee unia Buddhasta, jehovalainen Jahvesta ja kristityt Jumalasta.
Niillä ei ole mitään sidettä todellisuuteen, ne ovat vain päivällä ajattelussa pyörineiden ajatusten sekametelisoppaa.

Demonit ja muut kummajaiset ovat taikauskoisen ajan jäänteitä samalla tapaa kuin menninkäiset ja mustat kissat, luku 13 ja hämähäkin tappaminen.

Äänestä

Riippuu kuitenkin omasta tahdostasi, kaikenlainen painostus on mahdollista unien muodossa. Mikään ei ole varmaa, vaikka nuorena on kiva heittäytyä johonkin unimaailmaan.
Monet asiat voidaan selittää inhimmilisesti, joka ainoa sukulaisnainen kerskui yliluonnollisilla kokemuksillaan, jopa niin että eristäytyivät muusta maailmasta, sitten he tahtoivat kostaa kokemansa pettymyksen kiusaamalla minua ja sisartani.
Ihmettelin välillä kuinka voikaan löytyä niin monta samanlaista, ettei kukaan vapautunut harhoistaan.
Usko pois, onnellisuus löytyy arkirealismista.
Vain silloin kun tekee oikein voi uskoa että kaikki on Jumalan hallussa.
Mutta inhimmillisen yläpuolelle emme kukaan pääse.

Äänestä

Painajaisunet ovat tietenkin merkki ylikuormittuneisuudesta ja niistä on voitava puhua jonkun ammatti-ihmisen kanssa mutta nämä unet joita pidetään enneunina ovat humpuukia joilla on ainoastaan hupiarvo.
Onnellisuus löytyy todella arkirealismista ja kyvystä nauttia elämän pienistä hyvistä hetkistä.

Äänestä

Älkää kukaan suuttuko, mutta huomaan että kaikilla on lempiaiheensa samoin kuin aikoinaan Kirkko kuulolla -palstalla. Faith näemmä ilmaantuu paikalle, kun puhutaan demoneista eli jatkaa demonitutkimuksiaan (varoittaisin Faithia puolestaan siitä, että ihmisen liika kiinnostus demoneihin saattaa myös olla epätervettä ja valitettavasti paholaisen mieleen aivan kuten C. S. Lewis aikoinaan sanoi. Sielunvihollisesta on kiva, jos ei uskota laisinkaan tai sitten ollaan ylenmääräisen kiinnostuneita niistä.) Mutta ei siinä mitään, kyllä varmaan kaikilla kristityillä on oma pieni epäterve kohtansa uskossa.

Taidankin rukoilla Kristusta ja kysyä, mikä minun on. Kysyttekö te muuten koskaan Kristukselta kysymyksiä? Viimeksi yritin saada selville, uskonko minä Häneen vai luulenko vain uskovani Häneen. Kyllä siihen jollain tapaa vastattiin, en tietenkään kuullut ääniä, vaan paremminkin oivalsin joitakin asioita tapahtumien kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

afterlife78;,; kirjoitti:

Näin unen, johon heräsin, jossa näytettiin, että kaikki mitä tapahtuu elämässäni on Jumalan hallussa. Olen nähnyt enneunia ja profetiaalisia unia, jotka ovat toteutuneet. En tiedä oliko vain uni vai viesti, mutta kiva nähdä jotain tällaista, kun muutama kuukausi sitten heräsin puoliksi, niin Saatana raivosi minulle 'sinä kuulut minulle ja koko maailma kuuluu minulle', mutta Saatana on vain megalomaaninen urpo, joka tykkää pelotella. Minusta vahvasti näyttää siltä, että ylilionnollinen on elämässäni ja jos kertoisin minkälaisia juttuja, ei ateistikaan voisi kieltää sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu