Suomen kuningas

Ns. itsenäisyysaika on ollut pahinta Suomelle. Juuri kun pääsimme muodollisesti irti Venäjästä, aloimme tappamaan toisiamme. Kun tappaminen väheni, aloimme valita itsellemme uutta valtiota meitä hallitsemaan.

Ehdolla oli prinssejä Ruotsista, Tanskasta ja Saksasta. Liikuttavan suurella enemmistöllä totesimme että tasavalta ja demokratia ei sovi suomalaisille, meidän pitää päästä Saksan alusmaaksi. Niin valitsimme Suomen kuninkaaksi Hessenin prinssin Friedrich Karlin. Suomen valtiopäivät tekivät tämän yksimielisen päätöksen 9.10.1918.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


EU:n sylissä onneksi kirjoitti:

Ns. itsenäisyysaika on ollut pahinta Suomelle. Juuri kun pääsimme muodollisesti irti Venäjästä, aloimme tappamaan toisiamme. Kun tappaminen väheni, aloimme valita itsellemme uutta valtiota meitä hallitsemaan.

Ehdolla oli prinssejä Ruotsista, Tanskasta ja Saksasta. Liikuttavan suurella enemmistöllä totesimme että tasavalta ja demokratia ei sovi suomalaisille, meidän pitää päästä Saksan alusmaaksi. Niin valitsimme Suomen kuninkaaksi Hessenin prinssin Friedrich Karlin. Suomen valtiopäivät tekivät tämän yksimielisen päätöksen 9.10.1918.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu