Tuksula.com:saa tietävät kertoa shown menneen putkeen. Yllättäen Jossu oli suht. selvä ja skarppi ja ulkoisesti muutenkin ok. Nita juonsi shown eikä nyt haukuttu Artoa kertaakaan. Tupa oli täynnä ja kännykkäkamerat kävi kiivaina eli kuvaa ja videota tulee varmasti myöhemmin.
16.2 Tuksun Kankaanpään show meni putkeen
tuksula.com tiedottaa
934150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 93
Vanhimmat
Läski spurgu availee suuta taustanauhojen tahtiin. Kuka maksaa tälläisestä pelleilystä.
Maksoitko itse?
Tyhmä kysymys! En tietenkään maksanut...
Tuksu näyttää ottaneen itseään niskasta kiinni ja päivittäneen itsensä ja shownsa jälleen edustuskuntoon. Missä ovat nyt haukkujat, taitavat olla kotonaan itkemässä omaa surkeaa elämäänsä!!
Hyvä Johanna, showtasi oli ilo seurata!
Pakko myöntää että olipahan hämmentävä keikka kun yleensä tottunut näkemään tuksun enemmän tai vähemmän sekaisin lavalla. Nyt se tais olla peräti selvin päin.
Tuota noin kröhömm... tässä on nyt vain se huono puoli Tuksun kannalta ettei tuommoinen "Tuksu laulaa selvinpäin shöw" kanna minnekään...
Tuksun yleisö on tullut nimenomaan katsomaan sekopäistä sekoilevaa sekotuksua, ei siis todellakaan hänen lauluääntään tai tanssitaitojaan. Ja jos yleisö joutuu lähtemään pettyneenä pois, saattaa seuraavaa esiintymistä kohdata yleisökato.
Veit jalat suustani. Tuksun sekoiluja tulee katsomaan sellaiset ihmiset, keillä itelläkin on jonkin sortin ongelmia. He haluavat nähdä sekoilevan Tuksun. Jos Tuksu esiintyisi selvinpäin ja ei tekisi mitään raflaavaa, niin ei sitä tultaisi katsomaan. Nyt raflat vetää väkeä, koska Johannan esiintyessä voi odottaa ihan mitä vaan.
Eikös tuo sama ilmiö tullu todistettua Matti Nykäsen kohdalla? Kun Matti esiintyi selvänä ja täydessä tolkuissaan, niin ihmisiä ei enää kiinnostanut koko heppu ollenkaan, Vasta sitten Matti kiinnosti, jos se sekoili oikein kunnolla. Ihan sama Tuksun kohdalla ja Tuksu aivan tasan tarkkaan tietää sen.
Tuksu halutaan nähdä vaan ja ainoastaan sekoilevana bimbona. Yleisö nauttii, kun kokee olevansa hienompaa, kuin esiintyjä. Ravintoloitsijan kassa kilahtaa ja se on siinä.
Vittuuks tässä muuta.
Koskahan tuo söy on "edustuskunnossa" ollutkaan. Vajaa viikko sitten riehuit ympäri keskustan kapakoita, pari päivää selvin päin ei tee maailmanluokan tähteä surkean ongelmaisesta amatööristä.
"Paikalla ollut" tirsk tuksu tottakai olit omalla keikallasi.
Sähkövalojen loisteessa ei itketä yhtälailla kuin pimeässä kompostiläävässä.
EI kun voi olla, että baarikansa saapuukin sankoin joukoin ihailemaan Johannaa, joka on noussut suosta uudesti syntyneenä. On aika ponnistus nousta kuralätäköstä selvinpäin esiintymään! Siihen EI joka Erkki ja Kaija pystykään!Sitä on ilo katsella! Go Johanna Go!!
Väärin. Matti myy keikkoja kuin häkää vaikka sekoilut ovat jääneet. On symppis ihminen ja yleisö pitää hänestä. Matti on kansainvälinen kuuluisuus ja saavuttanut elämässään muutakin kuin sekopääkeikat.
Tukiainen ei osaa laulaa eikä tanssia, on epämiellyttävä, ei osaa käyttäytyä eikä hänestä pidetä. On ns. kuuluisa vain ja ainoastaan humalaisista sekoiluistaan kapakoissa ja somessa.
Oikeassa olet siinä että kuka kumma olisi kiinnostunut Tukiaisen keikoista ilman sitä sen sekopäistä känniörveltämistä.
Jossu on kyllä todellisesti skarpannut. Nyt näätiä vituttaa...
Väitän, ettei Johanna ole läheskään niin alkoholisoitunut, mitä näädät luulevat. Meno on ollut jo niin kauan aika villiä näätien mielestä, ettei Johanna olisi ilman useita katkojaksoja kykenevä porskuttamaan enää tänä päivänä. Katkollahan Jossu ei ole ollut. Lisäksi seiskan blogin uusimmassa kuvassa Tuksu näyttää terveemmälle kuin vuosiin. Kuvan uutuudesta todistaa Peppi Pitkätossumainen väri hiuksissa.
Ilman vahtia, ei olis ollutkaan noin skarppina.
Johan se ehti lari edellistä viikkoa örveltämään stadissa ja kunnolla.......että kylä sillä on alkoholiongelma ja paha.
Toinen ongelma mikä on niin sen itsekunnioitus ja toisten kanssaihmisten. Pohjalla ovat molemmat.
Ei arvosta itseään ja vieä vähemmän ketään lähellään....kaikki saavat tuta tasapuolisesti. Oma perhe ja " ystävät" , niin niitähän sillä ei ole justiinsa tietystä syystä :)
No, mutta mites Se yleisö niissä baareissa? Onko videoitu pilkun jälkeen ja laitettu youtubeen pyörimään asiakkaiden örvellyksiä? Ovatko ne raitista kansaa? Kyllä sinne sopii Johanna kännissä tai selvin päin pyörimään ja miks ei menis, jos siitä kerta maksetaan?????sitä saa mitä tilataan.Voimia Johannalle! Joku toinen nylkee saman tilin kuukaudessa raahautumalla joka aamu sorvin ääreen.sepä viisasta. EI muuta KU rahat pois kuleksimasta ja muu elämä kuntoon!
Yleisö baareissa ovat vapaalla ja rentoutuvat.Baareissa olevat asiakkaat ovat yksityishenkilöitä ja heillä on lupa nauttia baarin tarjoamia virvokkeita. Tuksu on töissä ja se ei ole Tuksulle mikään puolustus tulla keikoille kännissä koska yleisökin on kännissä.Sitä saa mitä tilataan??Aikamoista yleisön aliarviointia.Asiansa osaava artisti ei lähde luokittelemaan maksavaa yleisöä vaan arvostaa yleisöänsä.
Palkkavertailutkin jaksavat suuresti naurattaa.mitenkäs kauan Tuksulla on ollut tuota uraa? Paljonkohan Tuksulle on kertynyt eläkettä? Ahkera ihminen jolla on vakituinen työ saattaakin arvostaa turvallisuutta ja tasaista kk/palkkaa ja ansaittuja palkallisia kesälomia ja kertyvää eläkettä enemmän kuin pyrkimällä b-luokan julkkikseksi . Eipä ole Tuksullakaan ns.suuret hankkeet lyöneet leiville kun ei ole tullut hankittua mitään pysyvää.Jos Tuksulla nyyt niin lujaa menis niin ei luulis olevan kiinnostusta räikkyä jos toisilla on tylsä elämä sorvin ääressä.
No voi uppista, kun Tuksun eläke ihan huolettaa!!!! Ja jäikö tienestistä mitään pysyvää muistoa hyppysiin!!! Voi pyhä yksinkertainen naivi onpa näädillä huoli!
Ei huoleta Tuksun eläke lainkaan! Ei ainakaan mulla ole huoli kunhan vaan kirjoitin, koska Tuksua katsellessa viseoilta voi todeta, että kovin on kauneus katoavaista.
Eipä näinollen Tuksulla luulis olevan varaa mahtailla kun ei ole mitään jäänyt hyppysiin eikä eläkettä kertynyt.
Rikkaan miehen metsästyksessä ja avioliittomarkkinoilla on tuksulla jo parasta ennen päiväys mennyt jo!
Niinkö no siitäkös saat pienoiseen eloosi iloa, että JOhannalla ei ole varaa mahtailla ja eläkettä ei ole kertynyt. MItäpä jos onkin enemmän kuitenkin varaa kuin sulla? Ja olisikin eläkettä kertynyt? Ja löytäisikikin lopulta kivan kumppanin avliittomarkkinoilta? Miten IHMEESSÄ sinä kestäisit sen? LOL :D
Nythän on tilanne se, että kviini on täällä itse kehumassa itseään.
Söy oli edustuskunnossa ja kaikki suomalaiset alamaiset itkevät kotona surkeaa elämäänsä.
Millainen söy on edustuskuntoinen? Valmis ameriikkaseen ja miiamiseen isoille areenoille?
Tervemenoa.
jos tuksu on täällä niin haluun panna sua porissa tänään
No heti, kun sanoo jotain positiivista ja kannustavaa ni sehän on pakko olla itte kehumassa täällä!!!? EI tosiaankaan vaan ihailija, joka haluaa mielummin kannustaa Johannaa, kuin lyödä lyötyä! Taitaakin olla niin, että tässäpä meillä muutama malli-ihminen, Jolla pyyhkii hyvin valtakunnassa. On elämä niin niin steriiliä, eikä ikinä tapahdu mitään pahaa, eikä ikävää! EI voi tapahtuakaan, kun näätii keskustelupalstoilla. Kun EI tee mitään niin EI voi mitään tapahtuakaan.Piilossa on kiva tökkiä tikulla ja toruskella tuhmaa kuritonta Tuksua, joka EI nöyrry muiden mukana sorvin ääreen! Juo piikkiin vielä ja makaa kuralätäköissä huutamassa Jumalaa ja Juliaa avuksi. Voihan steriili bnäätä sentään!
Mikä vi-tun show. Läski vetää katkokävelyä ja aukoo iines.ankka huuliaan ja tyhmät maksaa siitä. Kohta laardi lähtee lusimaan ja pitkään.
Jetsulleen. Ei se mikään show ollut.
Just niin. En itsekkään ymmärrä, että mikä show tuo on?
Onnittelut jos noin meni. Ehkä siitä sitten vielä noustaan? Harmi ettei vielä siskon aikaan mennyt putkeen.
Juu..noustaan noustaan kun menee joku itsensä paljastussessio räkälässä "putkeen".
Tälläistä babuska showta ei suomessa toiset tee?
Tyrimätön Tuksu ei ole kantava liikeidea.
Saihan sillä kympillä Lotharin ja muutakin ohjelmaa. Tuksu oli täyteohjelma, joten yleisö ei menettänyt mitään. Tosi on, ettei yleisö ole kiinnostunut ainakaan Tuksun laulamisesta ja tanssimisesta, mutta hienoa, että pystyi edes hetkeksi ryhdistäytymään. Show vaaatii kuitenkin paljon lisää panostamista ollakseen show.
Hah, väärässä olet! Tuksuhan oli pääesiintyjä, Lothar ns. lämmittelijä.
Tuskin sinne kukaan Lotharia edes tuli katsomaan mutta kiva tietysti että samalla lipulla sai täyteohjelmaakin.
Hienoa tuksu!
Tuksun freesiydestä ei ole enään puhettakaan. Viina tappaa, niin ihon kuin ihmisen. Jos joku pystyy näkemään hänet freesinä ilman pakkelia ja tulee kertomaan sen omalla nimellään häpeämättä, meikitön uusi kuva linkattuna, ansaitsee hatunnostot häpeän kestostaan.
Tuksu on kuitenkin hyvin säilynyt ikäisekseen. Suomalainen lahna kun rupsahtaa juuri silloin, kun pappi lausuu aamenen. Ehkä juuri siksi Tuksu on kauniimpi kuin ikätoverinsa.
Hyvin säilynyt ikäisekseen? Kauniimpi kuin ikätoverinsa?
Millaisten ihmisten kanssa sä oikein hengaat?!
jaa 35, en tiedä yhtään ainutta 35:sta joka näyttäisi noin vanhalta. Tiedän ja tunnen monta 50v jotka ovat kyllä sirpsakkaampia ja nuorekkaampia kuin tuo. Pikkupetekekö se siellä yrittää nuoleskella?
Et ehkä tiedä, mutta kannattaisiko katsoa peiliin? Kieltäminen on eräs tunnetuimmista ja tutkituimmista psykologisista defenssimekanismeista ja sinun osaltasi diagnoosi näyttäisi täyttyvän.
Pullasormi Pennako se siellä pulustaa :D
Astupa sinä oman kauniin naamasi kera esille kaiken kansan arvosteltavaksi- ei enää nikin takaa anonyymiä haukkumista - niin antaiset häpeämättä hatunnoston.
AAMEN!
lähti edelleen tunkista kun ohi löntysti.Olisikohan ryppyreikä pettänyt ja litra löysää pöksyissä. Kauhea ämmä.
niillä on just aina noi jutut menny.
Jos se lopettaa viinanjuonnin ja kaikki yksityiselämän ja esiintymisten sekoilut, niin mitä kirjoitettavaa/katsottavaa siinä enää on? Ei yhtään mitään. Showpisnes loppu.
Jos se esiintyjäksi haluaisi niin pitäis oikeesti osata jotain. Ottaa laulu- ja tanssitunteja, harjoitella ja treenata oikein työkseen ja ammatikseen ja siihen menisi vuosia kun ei niitä lahjojakaan ole yhtään. Eikä pitkäjänteisyyttä, kunnianhimoa eikä rahaa, joten selvä tuksu joutuu kyllä meneen ihan tavalliseen 8-16 työhön. Ilman koulutusta ja ammattitaitoa ei ole paljon valinnan varaa xD
No, mutta jos se nyt pari keikkaa onkin onnistunut heittään suht´koht siististi, niin eihän se tule kuitenkaan jatkumaan, kohta on välit poikki tämän uudenkin mänitserin kanssa ja tuksu palaa entiseen malliin. Ei se pysty elämänsä suuntaa muuttamaan.
Mistä sää sen tierät? Jos tuksu itse haluaa, se voi seuraavalla keikalla vaikka näytellä kännistä. Kaikki olis tyytyväisiä, eikä kertois kellekkään et onkin selvin päin.
Niin piopopppp, sinusta ei ole edes siihen. XD
Paljonko oli heillä yleisöä, 50 vai 100 ?
450 ja tupa oli täynnä. Eli päättele siitä.
Ihan jokainen oli tullut katsomaan Tuksua. Lothar oli pelkkä täyte. Eihän suurin osa edes tiedä kuka se on.
Lotharin esityksen aikaan ravintolassa oli enemmin ihmisiä kuin Tuksun esityksen aikaan.
Mietinkin, että paljon siellä oli ollut ihmisiä, kun noissa lotikka-spämmäysketjuissa aina kehutaan sen tuloja.
No tuosta sitten maksetaan Tuksulle ja Lotikalle ja sille Lotikan kaverille joka sen kanssa esiintyi, niin ei siitä nyt verojen jälkeen kauheen glamöörisiä summia jää.
Varsinkin, kun näitä kaikkoja on kummallakin aika harvakseen.
Taitaa Tuksu kuitenkin tienata paremmin kuin lotikka.
Näiden kahden pitäisi alkaa keikkailemaan kahdestaan, voisi lotikkakin saada sitä janoamaansa kuuluisuutta.
Tässähän se suurin dilemma onkin. Kun Tuksulla ei oikeasti ole mitään tarjottavaa maksavalle yleisölle: se ei osaa laulaa, se ei osaa tanssia, se ei ole kaunis saati edustava.
Maksavat katsojat ovat tähän asti tulleet katsomaan sitä naureskellen pelon sekaisen epäuskon vallassa, Tuksu on ollut se nykyajan parrakas nainen - sillä erotuksella, että parrakas nainen ymmärsi itsekin katsojien tulleen katsomaan hänen friikkiyttään ja partaansa, kun taas Tuksulle ei ole koskaan avautunut hänen "suosionsa" salaisuus.
Kyllähän Johanna selviää tästä ja varmaan on ottanut itseään niskasta kiinni. Hyvä näytä bnäädille. Kyllä täytyy saada rankkojen kokemusten jälkeen ryömiä vaikka kakassa, että jaksaa nousta ja nollata. Älä Johanna lue bnäätäin juttuja ja turhaan mieltäsi niillä pahoita! Monista ikävistä jutuista paistaa läpi paha olo ja sinäpä oletkin ollut oiva tunkio . Minusta Johanna on upea ja ihailen voimaa jolla nouset seuraavana päivänä ylös ja taas mennään jee! Bnäädille ei ole koskaan sattunut ikävyyksiä, eikä elämää paitsi bnäätiminen. Pysy niistä kemikaaleista erossa ja kaikki menee hyvin! Toivoo entinen bnäätä nykyinen Johanna-fani
"..ihailen voimaa jolla nouset seuraavana päivänä ylös ja taas mennään jee!"
Jee jeee! Mennään ensimmäiseen baariin niin että rytisee!! Nyt on rahaa maksaakin vaikka ainahan se on ollut sivuseikka, pääasia on ollut että nestettä saa!! Jee jee!!
Minä ihailisin Johannaa jos hän todellakin nousisi ylös ja menisi katkolle. Ja pysyisi raittiina, koska alkoholistillehan ei pari paukkua käy.
Ihailisit, mutta kun et ihaile. Olet säälittävä p-skakasa, joka tuntee ylemmyydentuntoa vain nolaamalla muita samassa asemassa olevia.
Olet todella kuvottava ihmisyyden irvikuva.
Jos luulet, ettei sinua voida tavanomaisin keinoin jäljittää, olet todella väärässä. Riittää, että siirryt sivulle, jossa on linkki ulkopuolisen palveluntarjoajan kuvaan. Tästä saammekin ip-osoitteesi selville, josta pienin kontaktein avustuksella todellinen katuosoitteesi selviää. On oikeastaan vain kohtalon ivaa, että luet tämänkin tekstin.
...Mutta toivoisit enemmän kuin mitään muuta että ei pysyisi raittiina, koska eihän sillä ole sitten viihdearvoa ja ei noita vanhoja ketjuja voisi vuositolkulla hengissäkään pitää. mitä sinäkin tekisit jos ei johannaa olisi. jatkaisit tylsää elämääsi epäonnistuneine ihmissuhteinesi,ilman yhtään ystävää, täällä sentään saat hetken edes "elää" ja tuntea kuuluvasi edes johonkin.
Tunksu - kiva, että olet jossain sähkövirralla varustetussa paikassa. Tuhnuhan nimittäin olet itse, kuka muu polttaisi hihansa nimimerkin mynmymmyn sinänsä harmittomasta kirjoituksesta? Mikä siinä antaa aihetta "raskaaseen poliisitutkintaan"?
No, alahan keräilemään kampsujasi, ennen pitkää joudut siitä keikkamajoituksestasi poistumaan. Hyvin on näköjään punkut maistuneet, kun jo iltapäivällä alkaa raivo nousemaan tollasiin mittoihin.
Tyynta ennen myrskya.
Nyt Tunkilla taas pariksi päiväksi rahaa joten luvassa on kunnon sekoilua.
aijaa? taisitkin olla sinä siellä porin puiston pusikossa nelinkontin jonkun kadunmiehen kanssa kiikarit silmillä..yih.
Hahhahhaa! Lothar kirjoittaa FB-sivuillaan, ettei tee videoita tai esiinny Tuksun kanssa. No mites se tekisi, kun Johanna ei suostu siihen :D :D :D
Johanna on nyt freesi, laihtunut ja hyvännäköinen. Viikko maalla teki tosi hyvää. Uskon, että Dollsitkin saadaan kohta kasaan ja glamouriset tanssishow´t alkavat jälleen pyöriä areenoilla.
Tsemppiä Johanna! Sait sittenkin elämäsi kondikseen. Se tosin maksoi Julian hengen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Mutta, kun niille tanssijoille pitäisi oikein maksaakkin. Tuksulla on käsitys, että kaikki palkkiot kuuluvat hänelle ja toiset saavat olla vain onnellsia, kun ovat edes päässeet hänen tanssijoikseen. Siksi hänei saa ketään uutta "dollssia".
Sehän olisikin loistavaa jos kaikki Tuksun ongelmat ratkeaa sillä että viettää viikon maalla!
Ei se vielä missään kondiksessa ole.
On se ehkä pikkasen parantanu, mut ei toi kyllä mikään hyvä tilanne silti ole.
Surkeinta sakkia näillä palstoilla ovat Tuksun ja Lotharin kehujat. Uskon, että he aivan oikeasti ihailevat tätä viihde-elämän pohjasakkaa.
Ei tarvitse "ihailla", mutta jos Johanna on parantanut tapansa ja noussut ylös pohjasakasta, niin eikö siitä saa edes puhua? Te Johannan parjaajat olette haukkuneet Johannaa juomisesta, lääkkeiden väärinkäytöstä, turpoamisesta, haisemisesta yms. yms., ja jos hän nyt on päässyt eroon kaikesta tuosta, eikö häntä pitäisi kehua ja rohkaista?
Vielä surkeammaksi asian tekee se, että nämä kehujat ovat - Tunkero ja Lotku itse
Kyllä pitää olet oikeassa,tommonen lothar ei sano mulle mitään.
Tai niiden molempien kaksi fania. Toinen on molemmilla Pissa-Penna
Jokaisella lehdistön kohtaavalla mediataiteilijalla on omat huippuhetkensä ja ja pohjakosketuksensa, mutta henkilökohtaisesti ja vuosien kokemuksella voin kertoa, että Johanna ei ole vielä kohdannut uransa huippuhetkiä. Nykytanssi on murroksessa ja tahtoisin tietää, mikä teidön muutaman juopon suomi24-käyttäjän anti on tälle taiteenalalle?
Uskoisin, että New Yorkilla ja Johanna Tukiaisilla on runsaasti enemmän kerrottavaa kuin teillä.
Rautaisella kokemuksellako väität , että Tuksun uran huippuhetket ovat edessäpäin?
Jään uteliaana odottamaan koska Madame breikkaa.Nimimerkille Grant.G. sanoisin samoin kuin muillekin tällä palstalla vinkuville, että kovinpa hyvin näytte tietävän suomi24.n kirjoittajien alko-ongelmista.
Ihmeesti peili-ilmiötä hyväksi käyttäen yritätte Tuksun alko-ongelman siirtää miedän näätien ongelmaksi.
Lopussa aivan huima rinnastus New York ja Tuksu? En lähde kilpasille kerrottavan runsauden kanssa.Tuksulla ei liene mitään kiinnostavaa kerrottavaa ja en kadehdi hänen klamouristaan uranhuipennusta kälyisten kyläkapakoiden lavoilla.New York ,? Muutaman kerran Nykissä käyneenä tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa ja siellä on loistava kulttuuri-ja taidetarjonta ja Nykytanssi ei missään murroksessa ole vaan Suomessakin on modernin tanssin taitajia ja huom osaavia ja ammattitaitoisia.
Tuksun taiteellisesta ja viihteellisestä annista en tosiaankaan ole vakuuttunut enkä siis vaivautuisi Madamen keikoille.
Oli sitten elämää tai ei mulla niin kirjoittelen tänne silloin tällöin.Lähinnä huvittaa Tuksun harvojen puolustajien luulo meidän näätien koulutustaustasta, yhteiskunnallisesta asemastamme ja mahdollisista oletetuista ongelmistamme.
En nyt jaksa nyky-tv:mäisellä innolla tutkia, oletko kenties perehtynyt New Yorkin oopperatarjontaan, koska mitä todennäköisimmin et sitä ole tehnyt. Sen sijaan ihmettelen motiivejasi, sillä luin useamman kappaleen kirjoittamaasi täysin mitätöntä lässytystä, jossa ei edes beatnikmaisessa kerronnassa olisi ollut mitään järkeä. Toisin sanoin kerrontasi olisi kuulostanut lähinnä pitkästyttävältä yläkoululaisen viranpurkaukselta. Ei kuitenkaan sovi unohtaa, että nyt on kyse eräästä mediakenttämme merkittävimmästä julkimosta Johanna Tukiaisesta ja hänen turvallisuuttaan lienemme kaikki pyrkimässä edesauttamaan.
Aah hah hah!! mediakenttämme merkittävin julkimo= Johanna Tukiainen ? Kanerva casen aikaan Madamea haastateltiinkin jonkun kerran televisiossa.
Larryseni hoi Suomen mediaknettään mahtuu muutakin kuin sevenlehti ja Hymy.Tuksun turvallisuuttako nyt pitäisi edesauttaa? Kyllä siinä on muiden turvallisuus vaarassa ketkä Madamen kohtaavat.Saat toki olla tutkimatta ja uskomatta olenko nyt käynyt vaikka New Yorkissa.Säännöllisillä kohtuullisilla tuloilla olevalle ihmiselle ei ole ylivoimaista käydä vaikkapa New Yorkissa tai matkustella muutenkin ja huom! omilla rahoilla voi matkustaa minne haluaa kykyjensä mukaan eikä tarvitse h..u..o..r..a..t.a. ja levittää koko elämäänsä kaikkinen tongittavaksi jotta saisi matkan.
Vihanpurkaus? niin hoh hoijaa eipä ole tarvetta tuhlata energiaa huonoihin fiiliksiin ja turhaan vihaan.
"Vihanpurkaus? niin hoh hoijaa eipä ole tarvetta tuhlata energiaa huonoihin fiiliksiin ja turhaan vihaan."
Miksi siis teet niin :-D
En jaksnaut lukea kokonaan joka komenttia, kun jo parissa näkyi niin älytön ristiriita.
Paxu ON ollut katkaisuhoidossa. Hän on itse siitä raportoinut Seiskaliveen.
Katkaisuhoitoon pääseminen ei ihan jokaiselta kännäävältä onnistu, sillä sinne ei oteta ns. tavallisia alkoholinkäyttäjiä. Sinn epääsee vain, jos oikeasti ei itse omin voimin pysty lopettamaan juomistaan.
Katkaisuhoito on vasta alku. Sen jälkeen ihminen tarvitsee kuukausien, vuosienkin tiivistä avohoitoa päihdeongelmaansa.
Paxu on ehkä katkolla saanu tputken poikki, mutta sen jälkeen ehti jo olla kaljoittelua baarissa usemapana iltana ja jotakin hourailua netissä näkyjen näkemisestä.
Ei paxu kuivilla voi olla, vaan korkeintaan tilapäisesti yhtenä iltana lyhyen esiintymisen aikana tarpeeksi selvin päin / oikealla annostuksella lääkkeitä, että pystyi vetämään shöyn kaatumatta ja haukkumatta exäänsä.
Uusi manageri piti vielä todennäköisesti korkista kiinni.
Hyvä keikka ja nätti misu. Täydet kympit ravintolanpitäjälle!!! Tällaista lisää, kiitos!
En usko mitään ennenkun nään ite;kuvia ja videoita ei ole.
Hyvä Johanna! Haukkujat joutuu etsimään peilin, kun ei se oma elämä yhtään parantunutkaan muita haukkumalla. Säälittäviä...
Mitä sanotte tästä otsikosta?
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/02/17/tukiaiset-valumassa-nesteen-kasista-osake-laskee/20142369/170
Vallan mainiohan tuo on :)
No hyvä, että joku meni putkeen, kun suurin osa on mennyt aina putkaan liian pitkän juomaputken takia.
Putkesta kuin putkeen. Melkoinen uraputki tuokin?
Tuksu on suomen miley cyrus paitsi että on paljon kiihottavampi. Jos heistä pitäisi valita niin tuksua rakastelisin rajusti.
Miley: http://i1.mirror.co.uk/incoming/article2313074.ece/ALTERNATES/s615b/Miley-Cyrus-2313074.png
http://cdn.idolator.com/wp-content/uploads/2013/07/29/miley-cyrus-cant-we-stop-600x337.jpg
http://4.bp.blogspot.com/-tcWU_IFVuMM/UG3oxTl-sfI/AAAAAAAADgM/8KEk0dprALw/s1600/375824_10151069707840009_1101932905_n.jpg
Tuksu tukka:
”Valmistautumassa Kankaanpään keikkaani 15.2.2014
Tässä uusi kuparinpunainen tukkani, valmistautumassa hotellissa Kankaanpäässä keikkaani, Julia Tukiainen muistoksi showkeikat tilaus: johanna¤dollsdancers,fi.”
Kuva: http://aijaa.com/ts1EfC
”Saan ideoita showesiintymisiini YouTuben musavideoilta!”
http://aijaa.com/SPCCCT
”Hurts: Wonderful Life, sain musavideosta idean mustiin käsineisiin ja mustiin vaatteisiin. Julia jakoi ennen kuolemaansa rukousnauhoja kaikille ihmisille.”
Tuksu viihdytti ballerina-hameessaan:
http://aijaa.com/DEa55V
Vitjamuna lootharin penispumppu oli kuulema hajonnut takahuoneessa miehen valmistautuessaan glamouriseen shouhunsa. Tuksu oli hoitanut pumpun virkaa "vatkaamalla" lootharin täyteen lavakuntoon jossa vitjamuna taas kerran antoi yleisölle tuulahduksen siitä miltä maailman suurimman spektaakkelin tulee näyttää ja kuulostaa. Lotharin heilutellessa pallejaan lavalla taustabiisinä oli rytmikkäästi pauhannut tuksun versio "apinamiehestä." Oi jospa oisin sanut ola mukana.
Apinamies sopinut tunnelmaan oikein hyvin. Mitä maailman tähtiä ja hienoja ihmisiä meillä täällä "shou" alalla onkaan!
Mites toi Tuksukka siskovainajineen pärjäs niissä escort-huora hommissansa?
Osaako Tuksukka käsitellä asiakkaan ammattinaisen ottein, vai onkohan ihan lahna?
Onks tietoo?
”Manakeri” Nita Ruuska-Seessalo sai Tuksusta tarpeekseen heti Kankaanpään keikan (15.2.14) jälkeen. Tekstiä Nitan Facebook-sivulta:
"Se on nyt sitten totaalisesti loppu.
En ole Johanna Tukiaisen kanssa enää missään tekemisissä. Hyvää loppuelämää hänelle, toivottavasti ihan oikeasti hoitaa itsensä kuntoon. Hyvällä tarkoitan. Mielenkiinnolla jään odottamaan miten mut haukutaan julkisesti kuten kaikki muutkin tässä työssä olleet tai muut Johannan kaverit yms.
Luultavasti tulen olemaan hullu/ narsisti/ psykopaatti/ luonnehäiriöinen/ hyväksikäyttäjä ja tuohon vielä voisin kuvitella olevani lisäksi vaikkapa varas, kuten niin moni muukin lähipiiriin kuulunut... se on kyllä niin, että en mä loputtomasti jaksa käskytystä ja hyväksikäyttöä itseäni kohtaan. Rajansa kaikella.
Silti hänelle kaikkea hyvää, kunhan ei erehdy minua julkisesti haukkumaan, nimittäin kyllä minäkin osaan ja äitini "hullu tappajakoira" ei ole neljän eri taistelukoiran sekoitus vaan tavallisen saksanpaimenkoiran ja labradorinnoutajan sekoitus...
Ja verta ei pulpunnut,haava umpeutui itsellään. Ei tikkejäkään tarvittu. Kai se on sitä glamouria suurennella asioita sellaisiin mittakaavoihin, jotka itselle parhaiten sopivat. Yleensä tällaista käytöstä voi odottaa narsistiselta persoonallisuushäiriöiseltä ihmiseltä (huom. En diagnostisoi ketään, kunhan mietin)"
Ajatelkaa hetkosen verran jos Johannalle kävisi siskot ja tulisi hiljaista. Mitä tapahtuisi sadoille ja sadoille faneille jotka ylläpitävät tätä ilmiötä käymällä keikoilla ja seiskan sekä muiden lehtien Johanna-juttuihin purkamassa vihaansa.Johanna ruokkii kansaa ja kansa Johannaa.Valtavan korkea moraali ja välittäminen huokuu jutuista,vai?Pitäisi kai toivoa että ilmiö pysyy pinnalla että joku voi vielä hyötyä tilanteesta,saada kiksit tai muuten joutuu ihan miettimään mitä tänään oikein tekisi!Pavlovin koira juoksee.Koukuttaako?
Julkimoita tulee ja julkimoita menee. Onko Tuksulla satoja faneja?Eihän niihin paikkakunnan bubeihinkaan mahdu kuin korkeintaan parisataa asiakasta.
Paikallisissa bubeissa ( Tuksun nykyiset esiintymislavat) käyvät kanta-asiakkaat muutenkin.
Mikä ihmeen viha pitäisi olla sillä joka kirjoittaa suomi24.n julkkispalstalle?
Mitä ihmeen kicksejä saa jos on moraalisesti närkästynyt Madamen edesottamuksista?
Uusi ilmiö tällä ja muilla keskustelupalstoilla joissa käsitellään madamen edesottamuksia on oletus kirjoittajien tuntemasta vihantunteesta.Pikemminkin tämä juttu menee niin päin, että Tuksu käy yhdennaisen sotaa silmitöntä vihaa tuntien hän vastaan muu Suomi.
No ei sitten yhtään mitään, kukaan ei edes enää muistais koko tyyppiä muutakuin sen hirveistä tappeluista ja suurista saduista. Nythän se pysyy otsikoissa noista jutuistaan milloin on mellastanut missäkin.
Pisteen jälkeen tulee aina välilyönti ennen kuin uusi lause alkaa, samoin myös pilkun jälkeen tule aina välilyönti. Kysymysmerkkikin lopettaa lauseen, joten senkin jälkeen välilyönti, kiitos ! Välilyönti erottaa lauseet toisistaan ja lukeminen on selkeämpää.
Olen suomalainen juntti, perus -sellainen, bnäädinkin joskus, mutta on ikävää lukea tuollaista tekstiä, kun koko asia on kirjoitettu yhteen pötköön !
7L, 22.2.14: ”Johanna Tukiainen surukeikoistaan: En paljastele ja örvellä!
Kohublondi Johanna Tukiainen kertoo, että hän on saanut positiivista palautetta viimeviikkoisista keikoistaan.
- Ravintoloitsijat ovat kiitelleet ja kehuneet keikkojani. Olen saanut todella positiivista palautetta. Olen vetänyt keikat todella hyvin, koska tanssin ja laulan Julian muistolle. Showt ovat olleet siistejä. En ole kierinyt alasti lattialla tai örveltänyt kännissä, Johanna sanoo.
- Olen laulanut Julialla tärkeitä biisejä. Olen keskittynyt myös tanssimiseen. Osa ihmettelee, että miten voin keikkailla suruaikana. Keikat ovat minulle terapiaa, hän jatkaa.
Johannan sisko Julia Tukiainen löydettiin kuolleena 17. joulukuuta 2013.
Julia haudattiin 18. tammikuuta 2014.”
7L: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-surukeikoistaan-En-paljastele-ja-orvella/1033456