Täyttäkö ihminen jotain tyhjiötä uskonnolla? Onko se uskontoa jos uskoo siihen että itse voi vaikuttaa omaan elämäänsä? Miksi kaikki pitää aina selitellä jumalalla, esim jumala loi minut tämän näköiseksi, tämä tapahtui jumalan tahdosta jne..? Onhan olemassa maallisia lakeja joiden noudattamatta jättäminen saattaa aiheuttaa ihmiselle mitä erinäisimpiä sattumuksia, ulkonäkökin taitaa olla perintöä vanhemmilta ja siis säädetty perimässä. Miten samaa jumalaa palvovat joutuvat noudattamaan erilaisia kansallisia lakeja jos jumalan laki on kaikille sama?
Uskonto
Paloöljy
5864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin..kyllähän monet tutkijat ovat esittäneet syitä sille, miksi ihminen on uskonnollinen. Varmasti yksi esitetyistä syistä on se, että ihminen paikkaa jotain psykologista tyhjiötään uskomalla Jumalaan. Esim. Freud on (muistaakseni) esittänyt, että vajavainen isäsuhde ajaa ihmisen etsimään Jumalaa. Tai siis Freudin mielestä kehittämään päähänsä "jumalan".
Yksi asia, mikä on varma on kuitenkin se, että ihminen on uskonnollinen olento riippumatta kulttuuri- tai valtiorajoista. (Lähes) joka puolella maailmaa esiintyy jonkinlaista uskonnollisuutta, toki tavat ja rituaalit vaihtelevat uskonnon ja maantieteellisen aseman mukaan. Myös uskon kohde vaihtelee, mutta voihan olla mahdollista, että kaikki eri uskonnot tähtäävätkin saman Jumalan palvelemiseen. Mitäpä me ihmiset olemme sanomaan.
Sitten tuosta, että miksi kaikessa pitää nähdä jumalallinen johdatus. Itse uskon kristinuskon Jumalan johdatukseen vahvasti, elämässäni on tapahtunut niin uskomattomia "sattumia", etten pysty kuittaamaan niitä pelkkinä sattumina. Ja ehkä tätäkin seikkaa voisi tarkastella psykologiselta kannalta; luo suurta turvallisuutta, kun voi ajatella, että Jumala vaikuttaa elämäni kulkuun, minun ei tarvitse luottaa pelkkään sattumaan. Toki liika on mielestäni liikaa, en itse ainakaan ajattele ihan pikkuasioissa näkeväni Jumalan merkkejä. (Tyyliin: mietin kaupassa mitä jogurttia ostaisin. Vahingossa sitten olin pudottaa sen yhden purkin ja koin, että Jumala oli tarkoittanut minun ostavan sen..) Toisaalta, Raamatussa sanotaan, että Jumala on laskenut meidän jokaisen hiuskarvammekin, eikä yksikään hius putoa ilman, että Hän sen tietäisi, joten en uskalla tuomitakaan niitä, jotka noin ajattelevat.
Ja vielä laeista. Ainakin Raamatussa opetetaan kunnioittamaan hallitsijaa ja näin ollen noudattamaan lakeja. Jumalan laki ei ehkä liity mitenkään maallisiin lakeihin. Muiden uskontojen lakikäsityksistä en osaa sanoa...
Oli varsin mielenkiintoista lukea mimmun vastausta. Olenhan minäkin uskovainen, en vain ole kristinuskovainen tai minkään muun määritellyn uskonnon. Ev-lut kirkosta erosin ja jo siitä saakka kun olen jotain uskonnosta ymmärtänyt, olen mielestäni ollut ns. vapaa-ajattelija.
Isä-suhteessa olen eri linjalla, en koe jääneni mitään ratkaisevaa vaille vaikka en olekaan lähtenyt "paikkaamaan" isä-suhdetta uskomalla jumalaan. Enkä halua käsitteellä: "paikkailla jotain uskonnolla" loukata ketään. Isä-suhteeni on ok ja kirkosta erosin, koska en kokenut sen antavan minulle mitään (Sinänsä pidän kirkko-laitosta mielenkiintoisena, historiaa on vaikka millä mitalla sodista lähtien ja ovathan ne rakennuksetkin aivan mahtavan näköisiä monumentteja). En oletakaan jonkun jugurttipurkin tippumisen olevan mitään johdatusta, vaan ajattelin joitain suurempia asiota. Työ- ja koulutuspaikkojen saannit ja menetykset esimerkiksi ovat omalla kohdallani olleet mielestäni omia ansioitani, vaikkakin sen oman ansionsa on huomannut vasta jälkeenpäin. Työkokemus on vaikuttanut koulutuspaikan saantiin ja jopa huomattaviin palkankorotuksiin, ilman että olisin ensimmäsessä palkkatyössäni ajatellut että: "Tällä konstilla menen tekuun ja hommaan telakalta 13% palkankorotuksen". Itse päätin jättää opintoni kesken koska koin olevani monella tapaa kykenemätön a)läpäisemään koulutusta, b) toimimaan niissä tehtävissä jotka olisivat olleet edessä loppuun saatetulla koulutuksella.
Silti näissä asioissa en ajatellut minkään korkeamman voiman johdatusta vaan luotin omaan harkintakykyyni, elämänkokemukseeni, ja (kuten raamatussa muistaakseni mainitaan) omaan itsetutkiskeluuni.
Tämänkaltaisilla eväillä uskon vieläkin sattumaan, mutta en tarvitse jumalaa selittämään sitä, että sattuma olikin hänen tahtoa. Mielestäni omat tekoni ja päätökseni ohjaavat elämääni, "sattumalla" on joskus sijansa, mutta yleensä niin makaan kuin petaan, joskus vaan "käy näin"
Niin, syntiinlankeemuksessa Eevan ja Aatamin henget näivettyivät. Näivettynyt henki on siitä lähtien ollut jokaisen ihmisen sisässä. Tämähän on selvästi puute.
Ikäänkuin jos katselisi olohuoneensa keskellä näivettynyttä Niilin palmua. Toisinaan sen unohtaisi, kun toisi muita eläviä ja hehkeitä kasveja sivupöydille. Toisinaan taas noitten ruskeitten ja keltaisten kahisevien lehtien katselu tuntuisi olevan koko elämän täyttävää ja synkistävää.
Näitä hehkeitä kasveja ihmisen elämässä voivat sitten olla mitkä asiat vaan, hyvästä pahaan. Hyvä urheilullinen harrastus, huumepiikin työntäminen käsivarteen, lapsen hoivaaminen tai käynti meediolla. Mutta pääasia, että koko ajan etsitään hehkeitä kasveja.
Usein jokin päämäärä, siihen pyrkiminen ja pääseminen täyttävät mielen, niin että nääkähtänyt kasvi unohtuu.
Mutta mitä tekee Jumala? Hän laittaa Pyhää Henkeään ihmisen nääkähtäneeseen henkeen ja ihminen ei voi muuta ajatellakaan kuin Jumalaa, kuoleman jälkeistä kohtaloaan, kaipaus räjähtää silmille. Sitten hän joko liukuu takaisin tuohon aikaisempaan rutiiniinsa tai päättää pontevasti palata siihen. Hän saattaa jopa ajatella, että ahdistus synneistä ja helvetistä ja turhauttavasta, päämäärättömästä elämästä olikin vain jokin mielenterveydellinen ongelma.
Toinen vaihtoehto on, ettei hän halua enää palata entiseen turhauttavaan elämäänsä, ei jaksa syntiensä taakkaa, näkee itsensä inhottavana pahantekijänä ja kaipaa niin Jumalaa, että ottaa selvää miten uskoon tullaan. Tekee uskon ratkaisun maksoi mitä maksoi ja päättää seurata Jeesusta. Hän saa syntinsä anteeksi ja hänen näivettynyt henkensä puhkeaa elämään, koska Pyhä Henki täyttää sen.
Ikäänkuin keskellä olohuonetta oleva Niilin palmu olisi yht´äkkiä puhjennut eloon ja huoneen kaikki muut kasvit jäävät sen vehreyden ja elinvoiman varjoon.
Mitä vielä. Taivaan Isä sallii samalla tavalla kuin silloin meidän kaikkien toimivan, uskon niin.
Onkin oltava sellainen uskovainen joka ymmärtää totella Jumalansa kieltoja. Olen itse kyllä halukas tottelemaan mitä yleiset käskyt ovat Raamatussa mutta palkintoni on kuitenkin ollut jotakin että en tiedä miksi on kuin rangaistusta kuitenkin. Henkistä rasitusta jostakin syystä että ei ole aivan normaalit aistit kunnossa. Mutta
kysyttyäni ihan neuvoa hengellisiltä parantajilta
on vastattu että lääkkeet ovat heidän mielestään Jumalan lahja siihen että lääkäriä kannattaa totella. Itse huomaan maailmani tulevan paremmaksi kun pidän edes jollakin tavoin yhteyttä
oloineni toisiin ihmisiin. Me kaikki olemme erilaisia ja mene lääkäriin on vanha apu. Toivon että vastailet ja kerrot onko omasta uskostasi ollut hyviä seurauksia.Minä haluaisin uskoa kristinuskoon joka ei ole ihmistä vastaan vaan pahoja henkiä vastaan. Paholaista ei ole vielä saatu vangituksi. Meillä on taistelu sitä vastaan.
Millä tavalla lääkkeet olisivat Jumalan lahja? Suomessa on yliopistoja ja kaupallisia yrityksiä niitä kehittämässä. Yliopistot ehkä hiukan pyyteettömämpiä, mutta yritykset täysin omaa voittoaan tavoittelevia. Vaikka Suomen Tasavallassa noudatetaan Evankelis-Luterilaisen Kirkon oppeja, on kapitalismi mennyt ohi jo ajat sitten...
Avovaimoni valmistuu näillä hetkillä Fil. Maisteriksi biokemian alalta ja häneltä kuultuna täällä jylläävät jo Amerikkalais-omisteiset yritykset täyttä häkää, Suomalaiset vaan kehittää ja "lahjoittaa tulokset". Hänkin haki opintoviikkoja yliopiston kanssa yhteistyössä olevalta laitokselta joka on jo käsittääkseni täysin amerikkalaisessa omistuksessa (Suomen veromarkoilla maksetaan yleistä opiskelua ja hyödyn korjaa vieras valtio)...