mitä järkeä ja hyötyä on opettaa koululaisille uskontoa. uskontoa on esim. sunni- ja shiiaislamin pappeuteen liittyvät asiat ja se, että kummassa niistä saa enemmän tuonpuoleista palkkaa Mekkaan mentyään. sitten se on esim. hare-krhisnan synnystä ja siitä itsestään.
miksei voitaisi katsoa politiikkassa asioiden ja aiheiden hyödyllisyyttä. koska olen kokenut, että ei pyritä hyödyllisyyteen.
haluatteko, että puhun siansaksaa, bullshittia, eli hevonpaskaa, vai ihmisten imartelua esim. Vai haluatteko, että puhun sellaista kykyjeni mukaan, että se parantaa osaksi tai kokonaisvaltaisesti maailmaa tai vaikka Suomea.
turha puhe on myös alapääpuheiden liittäminen mukaan puheeseen - sehän hidastaa viestin sanomista. sitäkö haluatte minun puhuvan tai sinä.
uskonto ja lukio ja peruskoulu
geet
0
104
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2713376Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1031683- 681239
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991077- 571033
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:50986- 63961
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is199871- 42817
- 47782