Halonen siunaa sen

mutta miksi juuri nyt. Halonen oli jo aikanaan äärivasemmistolainen, kuten Tuomioja, mutta he ovat kyllä vähän siitä muuttuneet. minun sukulaisiani oli sekä punaisissa ja valkoisissa. Punaisten vankileiriolot olivat kuulemma hirveät. Toisaalta koko Suomen itsenäisyys riippui siitä, että valkoiset voittivat, muuten Suomi olisi ollut osa Neuvostoliittoa ja kommunistinen. Nyt on jo alettu kritisoimaan Mannerheimiakin, jonka ansiosta Suomi pelastui sotien melskeessä. Minusta täsä haiskahtaa jotain. Lisäksi käymme Halosen johtamana erikoista politiikkaa, joka tuomitsee jälkiviisaasti ja ihan väärällä hetkellä USA:n ja YK:n Irakin politiikan, kun amerikkalaisten ja irakilaisten pitäisi olla hyvissä väleissä ja pystyä järjestämään Irakissa vaalit.
8256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siinä olet oikeassa, että Usan hyökkäyksen kritisointi on myöhässä. Puolitoista vuotta myöhässä.

Mutta mistäs tuon keksit, että Halonen kritisoi YK:ta?

Ja mitähän se vaikuttaa usan ja Irakin väleihin jos Halonen tuomitsee hyökkäyksen? Eiköhän usa ole itse pitänyt huolen siitä, että joka päivä yhä useampi Irakilainen vihaa Usalaisia.

Äänestä

köyhien ihmisten korvissa kuin mitä se oikeasti oli. Köyhät ihmiset kuvittelivat, että se toisi oikeudenmukaisuutta. Kuitenkin kyseessä oli yksipuoluejärjestelmä, joka oli kaikkea muuta kuin demokraattinen. Kommunismi on pahinta riistokapitalismia mitä on nähty.

Äänestä
  • kommunistinen puolue jonkin aikaa. Se suurin polue. Mitä se oikeataan oli muuta kuin suomettumista. Veteraanin silmin se kenties olikin maanpetturuutta, koska Neuvostoliitto, joka oli hyökännyt Suomeen olikin nyt se mitä arvostettiin.

    Äänestä

  • sotien jälkeen kirjoitti:

    kommunistinen puolue jonkin aikaa. Se suurin polue. Mitä se oikeataan oli muuta kuin suomettumista. Veteraanin silmin se kenties olikin maanpetturuutta, koska Neuvostoliitto, joka oli hyökännyt Suomeen olikin nyt se mitä arvostettiin.

    maanpettureita ja siten vaarallisia koko Suomelle. Sääliksi käy niitä monia nuoria sinisilmäisiä ihmisiä, jotka lähtivät punaisten puolelle taistelemaan muka oikeuden puolesta. Vielä pahempi olisi ollut, jos he olisivat olleet tuon sodan voittajia.

    Äänestä

  • sotien jälkeen kirjoitti:

    kommunistinen puolue jonkin aikaa. Se suurin polue. Mitä se oikeataan oli muuta kuin suomettumista. Veteraanin silmin se kenties olikin maanpetturuutta, koska Neuvostoliitto, joka oli hyökännyt Suomeen olikin nyt se mitä arvostettiin.

    vihaan kommunismia ja diktatuuria ja valhetta.

    Äänestä

  • eräskin sukulainen kirjoitti:

    vihaan kommunismia ja diktatuuria ja valhetta.

    muistamisen arvoisia. Muistomerkki vain voisi antaa sen kuvitelman että Suomessa kunnioitetaan punaisten kommunistien aatetta. He olivat väärässä.

    Äänestä

  • en ole muistomerkin kannalla kirjoitti:

    muistamisen arvoisia. Muistomerkki vain voisi antaa sen kuvitelman että Suomessa kunnioitetaan punaisten kommunistien aatetta. He olivat väärässä.

    mutta suomettuminen, taistolaisasenne on ihan toinen juttu.

    Äänestä

  • sotien jälkeen kirjoitti:

    kommunistinen puolue jonkin aikaa. Se suurin polue. Mitä se oikeataan oli muuta kuin suomettumista. Veteraanin silmin se kenties olikin maanpetturuutta, koska Neuvostoliitto, joka oli hyökännyt Suomeen olikin nyt se mitä arvostettiin.

    suurimpia puolueita Suomessa .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


punaisille muistomerkki kirjoitti:

mutta miksi juuri nyt. Halonen oli jo aikanaan äärivasemmistolainen, kuten Tuomioja, mutta he ovat kyllä vähän siitä muuttuneet. minun sukulaisiani oli sekä punaisissa ja valkoisissa. Punaisten vankileiriolot olivat kuulemma hirveät. Toisaalta koko Suomen itsenäisyys riippui siitä, että valkoiset voittivat, muuten Suomi olisi ollut osa Neuvostoliittoa ja kommunistinen. Nyt on jo alettu kritisoimaan Mannerheimiakin, jonka ansiosta Suomi pelastui sotien melskeessä. Minusta täsä haiskahtaa jotain. Lisäksi käymme Halosen johtamana erikoista politiikkaa, joka tuomitsee jälkiviisaasti ja ihan väärällä hetkellä USA:n ja YK:n Irakin politiikan, kun amerikkalaisten ja irakilaisten pitäisi olla hyvissä väleissä ja pystyä järjestämään Irakissa vaalit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu