Miksi aina ei pysty kartoittamaan juuri sitä hetkeä, missä elää? Itse koin nyt juuri jonkinlaisen herätyksen. Minut on raiskattu kauan sitten, nuorena naisena...
Tähän saakka olen aina ajatellut, kun olen tuota raiskausta pohtinut, niin hiukan ahdistuen olen muistanut hetkiä raiskaajan autossa. Epäselvää yön läpi kestävää kamppailua. Useita kertoja raiskaaja laukesi minuun... pahoinpitelyä, nyrkillä kasvoihin, uhkailuja pahemmasta...
Pakoyrityksiä, jotka raiskaaja esti kovin ottein. Trillerimäisiä käänteitä...
Aamulla vapautuminen raikkaaseen ulkoilmaan... Pakotettu hymy kasvoilla ja pakotettu iloinen "hei!". Ikään kuin olisimme olleet yhteisestä sopimuksesta yön siellä autossa.
Niin, aiemmin en ole tätä näin selvästi kuvaillut missään. Aina pientä ahdistusta lukuunottamatta olen haudannut tämän tarinan. Ikään kuin se, että minut on raiskattu, ei olisi niin merkityksellistä. Vanhemmilleni en tohtinut tuota koskaan kertoa, mitä he olisivatkaan voineet tehdä. Tuollaiset miehet ovat niin röyhkeitä ja väkivaltaisia. Tämäkin valehteli minusta, että kaipailen häntä vain vielä... pitkään tapahtuman jälkeenkin.
Tänään pystyin antamaan summittaisen vuosiluvun tuolle tapahtumalle. Mielessäni pystyin sijoittamaan sen kauas menneisyyteen. Se mikä tuossa ahdistaa... Niin en voi siitä oikein missään kertoa, kun se herättää niin voimakkaita tunteita ihmisissä. En halua enempää kuormaa tuon asian suhteen. Mutta silti se on tapahtunut minulle ja se on ollut pelottavaa väkivaltaa. Vaikka olisin ollut kuinka vahva, niin niin vahva en ollut kuitenkaan, että olisin pystynyt raiskaajaa estämään tekojansa tekemästä.
Raiskaus oli silloin asianomistaja rikos. Ja kun tunsin senkin tyypin, niin näin sieluni silmillä, miten se puolustusasianajajansa käsipuolessa miesten kesken on vähätellyt tekonsa, eikä sitä olisi varmaan ollut tapahtunutkaan. Se sisäinen tunne, että kauheus oli tapahtunut, eikä sitä voisi enää saada peruutetuksi. Sitten ei ollut sellaista tietoa yleisesti saatavilla silloin, että raiskaajat ovat taparikollisia ja toistavat väkivaltaa.
Tahdoin sanoittaa tätä tapahtumaa nyt tässä. Ja tahdon sanoittaa myös narsisti-kokemustani, vaikka kaikki eivät ymmärtäisi, että kokemus on ollut ja on väkivaltainen, koska tapailu jatkuu.
Ajattelen, että sanoittamalla tapahtumaa pystyn irrottautumaan siitä, kun tunnistan yhä paremmin väkivaltaiset elementit ja myös narsistin väkivaltaiset apurit, jotka pitävät tyypin touhuilua ei niin pahana. Ja jotka ovat valmiita avustamaan häntä vuodesta toiseen niistä kaljakuppiloista käsin. Ne väkivaltaiset naiset, jotka imevät itsetuntonsa hänestäkin ja siitä, että hän käy panemassa ns. kunnon naisia ja vuoronperään kaljanaisia.
Se mitä olen jäänyt halveksimaan, niin olen jäänyt halveksimaan, niin en lopultakaan ole halveksinut eniten raiskaajaa itseään, koska raiskaajaa en oikeasti pidä sanan varsinaisessa merkityksessä ihmisenä... Tietysti on siis ihminen, mutta ei varsinainen kehittynyt ihminen...
Olen jäänyt halveksimaan niitä miehiä, jotka ovat menneet naimisiin senaikaisten ystävieni kanssa, ja jotka ovat kieltäneet vaimojaan olemasta tekemisissä kanssani. Minulla oli kaksi läheistä ystävää, joiden miehet vaativat kuitenkin vaimonsa rinnalleen/alleen kokonaan. Vaativat siis alleen.
Heillä ei ollut enää minulle aikaa. Heidän miehensä siis halveksivat minua, ja ehkä ennen pitkää heidän vaimonsakin. En tuota raiskausta kuitenkaan missään ole puhunut, kuten kerroin, mutta tietysti ne ystäväni tiesivät ja kertoivat. Korjaan. Kerroin muutamille, jotka olivat tekemisissä sen tyypin kanssa, että tietäisivät mikä on. Raiskaus on hyvin hämmentävä tapahtuma seurauksineen. Siitä voi seurata monenmoista. Vahvaluontoisesta uhrista voi lopulta tulla kuin kerjäläinen, kun hän etsii kadotettuja ystäviään ja toivoo ymmärrystä ja kumppanuutta lähimmäisiltään.
Löytyykö kumpaakaan koskaan, jää nähtäväksi.
Uskon, että suhteeni narsistiin vie ajanmittaan loputkin uskottavuudestani, näin kun asiaa peilaan. En hänestä enää ole uusille ihmisille puhunutkaan. On sellainen vanha kaveri vain, joka joskus käy, jos on niin läheinen uusi tuttava, että jotain yleensä täytyy sanoa.
Kuka on lopulta se, jota kuuluu halveksia?
23
188
Vastaukset
Niin, mielestäni sinun pitäisi hakea apua itsellesi...
tässä muutamia linkkejä joihin voisit tutustua ja ottaa yhteyttä auttaviin tahoihin...
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdevakivalta/apua-uhreille-ja-tekijoille/
https://www.naistenlinja.fi/fi/julkinen/miten voimme auttaa/
http://www.tukinainen.fi/
Netissä keskusteluapua raiskauksen uhreille löytyy täältä
https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?grp=183;mid=47316- : ). Tapahtumaa ei
"Se mikä tuossa ahdistaa... Niin en voi siitä oikein missään kertoa, kun se herättää niin voimakkaita tunteita ihmisissä. En halua enempää kuormaa tuon asian suhteen."
: ). Tapahtumaa ei saa tapahtumattomaksi. Tekijä on ollut kuollut ja kuopattu jo pitkään.
Minun lähtökohtani on ollut oman tapaukseni suhteen siinä, että raiskaaja ei ole voinut tehdä minusta heikompaa. On käynytkin ehkä päinvastoin, että olen korostanut itseäni enemmän ja ottanut vahvat puoleni säännöllisesti enemmän käyttöön, kuin ehkä muuten olisin tehnyt.
Saahan väkivaltainen hullu naisen kuin naisen nurin. Aivan varmasti saa.
Pahimmassa tilanteessa ovat mielestäni ne raiskauksen uhrit, jotka ovat saaneet ensimmäiset vammansa jo kotona, joille on opetettu, että naisen täytyy olla koskematon naimisiin mentäessä ja jotka ovat nämä opit sisäistäneet. Olen ymmärtänyt, että tuolloin mukaan tulee ylimääräistä syyllisyyttä, jota pelkkä raiskaus ei aiheuta...
Itse olen kokenut raiskauksen ihan väkivaltana, en sen kummempana. Tekijä oli minun silmissäni sen jälkeen melko alhaalla arvoasteikossa. Alemmaskin on päätynyt vielä joku... sitten myöhemmin. Vessaseksin kuningas se ei kuitenkaan ole. - Tuo on tietysti
"Heillä ei ollut enää minulle aikaa. Heidän miehensä siis halveksivat minua, ja ehkä ennen pitkää heidän vaimonsakin. "
Tuo on tietysti se seuraus, josta voisi käydä keskustelua asiaa tuntevienkin kanssa. Jotenkin vain tulee mieleen tuontyyppisestä avusta, että asia koskee vain uhrin tunteita, mitä seuraa raiskauksesta... Jotka mielestäni ovat suoraan verrannollisia kuitenkin siihen, minkälainen persoona uhri muuten on. : ). Tapahtumaa ei kirjoitti:
"Se mikä tuossa ahdistaa... Niin en voi siitä oikein missään kertoa, kun se herättää niin voimakkaita tunteita ihmisissä. En halua enempää kuormaa tuon asian suhteen."
: ). Tapahtumaa ei saa tapahtumattomaksi. Tekijä on ollut kuollut ja kuopattu jo pitkään.
Minun lähtökohtani on ollut oman tapaukseni suhteen siinä, että raiskaaja ei ole voinut tehdä minusta heikompaa. On käynytkin ehkä päinvastoin, että olen korostanut itseäni enemmän ja ottanut vahvat puoleni säännöllisesti enemmän käyttöön, kuin ehkä muuten olisin tehnyt.
Saahan väkivaltainen hullu naisen kuin naisen nurin. Aivan varmasti saa.
Pahimmassa tilanteessa ovat mielestäni ne raiskauksen uhrit, jotka ovat saaneet ensimmäiset vammansa jo kotona, joille on opetettu, että naisen täytyy olla koskematon naimisiin mentäessä ja jotka ovat nämä opit sisäistäneet. Olen ymmärtänyt, että tuolloin mukaan tulee ylimääräistä syyllisyyttä, jota pelkkä raiskaus ei aiheuta...
Itse olen kokenut raiskauksen ihan väkivaltana, en sen kummempana. Tekijä oli minun silmissäni sen jälkeen melko alhaalla arvoasteikossa. Alemmaskin on päätynyt vielä joku... sitten myöhemmin. Vessaseksin kuningas se ei kuitenkaan ole."Niin en voi siitä oikein missään kertoa, kun se herättää niin voimakkaita tunteita ihmisissä. En halua enempää kuormaa tuon asian suhteen."
Tuohon vastaan, että ammattiauttajilla on koulutusta ja kykenevät kyllä käsittelemään omat tunteensa, ettei sinun tarvitse huolehtia heidä/muiden ihmisten tunteista...eri asia sitten on jos et kykene kohtaamaan/tuntemaan omia tunteitasi tuohon tapahtumaan liittyen...
Mikä osin sattaa olla syynä siihen, että edelleen olet ns. huonossa suhteessa, että voi olla niinkin että tuon tapahtuman jälkeen, et koe ansaitsevasi muunlaista/parempaa suhdetta...en usko, että hyväitsetuntoinen ihminen olisi sellaisessa suhteessa kuin sinä kertomasi mukaan olet...
Että edelleen kehoittaisin sinua hakemaan apua itsellesi, sitä kautta voisit päästä irti tuosta huonosta ihmissuhteestasikin...
Mitä tulee noihin vessaseksi, rupusakki, kaljanaiset juttuihin...
Niin täältä sivusta niitä pintapuolisesti lukiessa ei voi kuin ihmetellä...en tunne/tiedä tuollaisesta elämästä mitään vaikka baareissa joskus käynkin ja tunnen henk. koht. joitain naisia joilla on päihdeongelma, mutta käyttätyvät kuitenkin ihan tavallisten ihmisen tapaan, vaikka se häpeä, alemmuudentunto yms. tuleekin esiin...
Jotenkin minusta tuntuu, että naisen on vielä vaikeampi hakea apua tuohon ongelmaan kuin miehen, syystä, että naisen juominen koetaan vieläkin häpeällisemmäksi kuin miehen ja tosiaan siihen liittyy kyllä useinkin seksuaalista hyväksikäyttöä...
Surullisia tarinoita/ihmiskohtaloita on maailma täynnään, ja alkoholismi on riippuvuussairaus, jonka vuoksi en ymmärrä tuota täällä esiintyvää naisiin kohdistuvaa halveksuntaa, ikäänkuin nuo naiset olisivat syyllisiä siihen, että miehet hyväksikäyttävät heitä...
jostain kirjoituksista luin, että mukamas joku siisti? nainen oli mennyt naisen kotiin pahoinpitelemään jotain alkoholisoitunutta naista syystä, ettäkö nainen on siisti? toimiessaan noin...
Että hirvittävää tuntuu naisviha olevan tälläkin palstalla, kuten tiedetään narsistit vihaavat naisia olivat he itse naisia tai miehiä...
Jotenkin ajattelen niinkin, että kyllä sen naisen niinkuin miehenkin, kenen tahansa ihmisen oma itsetunto on tosi alhaalla jonka pitää sitä/omaa paremmuuttaan pönkittää/korottaa itseään vertailemalla jopa päihdeongelmaisiin...- Sitä tuli tällä
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Niin en voi siitä oikein missään kertoa, kun se herättää niin voimakkaita tunteita ihmisissä. En halua enempää kuormaa tuon asian suhteen."
Tuohon vastaan, että ammattiauttajilla on koulutusta ja kykenevät kyllä käsittelemään omat tunteensa, ettei sinun tarvitse huolehtia heidä/muiden ihmisten tunteista...eri asia sitten on jos et kykene kohtaamaan/tuntemaan omia tunteitasi tuohon tapahtumaan liittyen...
Mikä osin sattaa olla syynä siihen, että edelleen olet ns. huonossa suhteessa, että voi olla niinkin että tuon tapahtuman jälkeen, et koe ansaitsevasi muunlaista/parempaa suhdetta...en usko, että hyväitsetuntoinen ihminen olisi sellaisessa suhteessa kuin sinä kertomasi mukaan olet...
Että edelleen kehoittaisin sinua hakemaan apua itsellesi, sitä kautta voisit päästä irti tuosta huonosta ihmissuhteestasikin...
Mitä tulee noihin vessaseksi, rupusakki, kaljanaiset juttuihin...
Niin täältä sivusta niitä pintapuolisesti lukiessa ei voi kuin ihmetellä...en tunne/tiedä tuollaisesta elämästä mitään vaikka baareissa joskus käynkin ja tunnen henk. koht. joitain naisia joilla on päihdeongelma, mutta käyttätyvät kuitenkin ihan tavallisten ihmisen tapaan, vaikka se häpeä, alemmuudentunto yms. tuleekin esiin...
Jotenkin minusta tuntuu, että naisen on vielä vaikeampi hakea apua tuohon ongelmaan kuin miehen, syystä, että naisen juominen koetaan vieläkin häpeällisemmäksi kuin miehen ja tosiaan siihen liittyy kyllä useinkin seksuaalista hyväksikäyttöä...
Surullisia tarinoita/ihmiskohtaloita on maailma täynnään, ja alkoholismi on riippuvuussairaus, jonka vuoksi en ymmärrä tuota täällä esiintyvää naisiin kohdistuvaa halveksuntaa, ikäänkuin nuo naiset olisivat syyllisiä siihen, että miehet hyväksikäyttävät heitä...
jostain kirjoituksista luin, että mukamas joku siisti? nainen oli mennyt naisen kotiin pahoinpitelemään jotain alkoholisoitunutta naista syystä, ettäkö nainen on siisti? toimiessaan noin...
Että hirvittävää tuntuu naisviha olevan tälläkin palstalla, kuten tiedetään narsistit vihaavat naisia olivat he itse naisia tai miehiä...
Jotenkin ajattelen niinkin, että kyllä sen naisen niinkuin miehenkin, kenen tahansa ihmisen oma itsetunto on tosi alhaalla jonka pitää sitä/omaa paremmuuttaan pönkittää/korottaa itseään vertailemalla jopa päihdeongelmaisiin..."ihmisen oma itsetunto on tosi alhaalla jonka pitää sitä/omaa paremmuuttaan pönkittää/korottaa itseään vertailemalla jopa päihdeongelmaisiin... "
Sitä tuli tällä iällä yllättäin kytketyksi läheiseen kontaktiin päihdeongelmaisten naisten kanssa.
Missään tekemisissä en ole heidänlaisten kanssa ollut moneen kymmeneen vuoteen. Nuorena itse kävin noissa paikoissa, mutta ne olivat erilaisia silloin. Järkytys oli sitä suurempi.
Narsisti sanoi, ettei vaihda jalokiveä lasihelmiin, eli tuntui ymmärtävän arvoni. Itse en tuossa vaiheessa ymmärtänyt, että saattoi edes puhua heistä.
Mitenkään syyttämättä, olet itsekin tällä palstalla useasti tuonut esiin, että todellisuudessa olemme tasa-arvoisia, ja etten ole mitenkään parempi kuin ne ruusat.
Kuten taas: "omaa paremmuuttaan pönkittää/korottaa itseään vertailemalla jopa päihdeongelmaisiin... "
En siis vertaile, vaan minun kantani on aikalailla yhdestä puusta veistetty. Narsisti on yhdistävä tekijä. Ja juurikin hänen touhunsa heidän kanssaan veti minut maihin ja sai ajattelemaan täältä lähtemistä kokonaankin, hetken verran, että sillä pääsisi näistä. Pakokauhua siis, yhdistettynä muuhun kauhuun ja sen elämänilon katoamiseen äkkinäisesti ja toivottomuuteen, kun totuus paljastui... - Niin. Joidenkin
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Niin en voi siitä oikein missään kertoa, kun se herättää niin voimakkaita tunteita ihmisissä. En halua enempää kuormaa tuon asian suhteen."
Tuohon vastaan, että ammattiauttajilla on koulutusta ja kykenevät kyllä käsittelemään omat tunteensa, ettei sinun tarvitse huolehtia heidä/muiden ihmisten tunteista...eri asia sitten on jos et kykene kohtaamaan/tuntemaan omia tunteitasi tuohon tapahtumaan liittyen...
Mikä osin sattaa olla syynä siihen, että edelleen olet ns. huonossa suhteessa, että voi olla niinkin että tuon tapahtuman jälkeen, et koe ansaitsevasi muunlaista/parempaa suhdetta...en usko, että hyväitsetuntoinen ihminen olisi sellaisessa suhteessa kuin sinä kertomasi mukaan olet...
Että edelleen kehoittaisin sinua hakemaan apua itsellesi, sitä kautta voisit päästä irti tuosta huonosta ihmissuhteestasikin...
Mitä tulee noihin vessaseksi, rupusakki, kaljanaiset juttuihin...
Niin täältä sivusta niitä pintapuolisesti lukiessa ei voi kuin ihmetellä...en tunne/tiedä tuollaisesta elämästä mitään vaikka baareissa joskus käynkin ja tunnen henk. koht. joitain naisia joilla on päihdeongelma, mutta käyttätyvät kuitenkin ihan tavallisten ihmisen tapaan, vaikka se häpeä, alemmuudentunto yms. tuleekin esiin...
Jotenkin minusta tuntuu, että naisen on vielä vaikeampi hakea apua tuohon ongelmaan kuin miehen, syystä, että naisen juominen koetaan vieläkin häpeällisemmäksi kuin miehen ja tosiaan siihen liittyy kyllä useinkin seksuaalista hyväksikäyttöä...
Surullisia tarinoita/ihmiskohtaloita on maailma täynnään, ja alkoholismi on riippuvuussairaus, jonka vuoksi en ymmärrä tuota täällä esiintyvää naisiin kohdistuvaa halveksuntaa, ikäänkuin nuo naiset olisivat syyllisiä siihen, että miehet hyväksikäyttävät heitä...
jostain kirjoituksista luin, että mukamas joku siisti? nainen oli mennyt naisen kotiin pahoinpitelemään jotain alkoholisoitunutta naista syystä, ettäkö nainen on siisti? toimiessaan noin...
Että hirvittävää tuntuu naisviha olevan tälläkin palstalla, kuten tiedetään narsistit vihaavat naisia olivat he itse naisia tai miehiä...
Jotenkin ajattelen niinkin, että kyllä sen naisen niinkuin miehenkin, kenen tahansa ihmisen oma itsetunto on tosi alhaalla jonka pitää sitä/omaa paremmuuttaan pönkittää/korottaa itseään vertailemalla jopa päihdeongelmaisiin..."Tuohon vastaan, että ammattiauttajilla on koulutusta ja kykenevät kyllä käsittelemään omat tunteensa, ettei sinun tarvitse huolehtia heidä/muiden ihmisten tunteista...eri asia sitten on jos et kykene kohtaamaan/tuntemaan omia tunteitasi tuohon tapahtumaan liittyen..."
Niin. Joidenkin sairaanhoitajien tunteettomuuteen olen törmännyt jo narsistini kauttakin. Se tosin ei ole tuntunut hyvältä asialta, mutta ymmärrän toki, kun samasta aarteesta kisataan. Silloinhan on kaikki keinot luvallisia. Sodassa ja rakkaudessa.
En oikeasti luota ihmisten kykyyn käsitellä tunteitaan aina, vaikka ovat ammattilaisiakin. Kyllä nekin suuttuvat ja kimpaantuvatkin. En oikeasti tarvitse enää lisää kuormaa. Tarvitsisin oikeaa ystävyyttä, että voisi keskustella tulematta lyödyksi ja halveksituksi.
Enpä ole koskaan ajatellut, etten ole ansainnut parempaa. Olen joutunut taistelemaan onneni puolesta kyllä sitäkin enemmän, mutta onneksi minulla on sitä onnea sitten ollutkin sentään, hyvän tovin elämässä... Kunnes alkoivat nämä nykyiset vastoinkäymiset.
Mitä tulee omaan kykyyni kohdata tapahtumaan liittyviä tunteita, en luonnollisesti halua sellaisia koskaan enää kokea. Ei käsittääkseni ole mitään lopullista tieteellistä todistetta siitäkään, että tapahtumien pöyhiminen auttaisi. Elämässäni on nykyisiäkin ahdistustekijöitä ajoittain. Joitakin pillereitähän sellaisiin määrätään mieluusti. Pillerit eivät vain minun raittiiseen elämääni sovi, eivätkä minun arvomaailmaani. Niin. Joidenkin kirjoitti:
"Tuohon vastaan, että ammattiauttajilla on koulutusta ja kykenevät kyllä käsittelemään omat tunteensa, ettei sinun tarvitse huolehtia heidä/muiden ihmisten tunteista...eri asia sitten on jos et kykene kohtaamaan/tuntemaan omia tunteitasi tuohon tapahtumaan liittyen..."
Niin. Joidenkin sairaanhoitajien tunteettomuuteen olen törmännyt jo narsistini kauttakin. Se tosin ei ole tuntunut hyvältä asialta, mutta ymmärrän toki, kun samasta aarteesta kisataan. Silloinhan on kaikki keinot luvallisia. Sodassa ja rakkaudessa.
En oikeasti luota ihmisten kykyyn käsitellä tunteitaan aina, vaikka ovat ammattilaisiakin. Kyllä nekin suuttuvat ja kimpaantuvatkin. En oikeasti tarvitse enää lisää kuormaa. Tarvitsisin oikeaa ystävyyttä, että voisi keskustella tulematta lyödyksi ja halveksituksi.
Enpä ole koskaan ajatellut, etten ole ansainnut parempaa. Olen joutunut taistelemaan onneni puolesta kyllä sitäkin enemmän, mutta onneksi minulla on sitä onnea sitten ollutkin sentään, hyvän tovin elämässä... Kunnes alkoivat nämä nykyiset vastoinkäymiset.
Mitä tulee omaan kykyyni kohdata tapahtumaan liittyviä tunteita, en luonnollisesti halua sellaisia koskaan enää kokea. Ei käsittääkseni ole mitään lopullista tieteellistä todistetta siitäkään, että tapahtumien pöyhiminen auttaisi. Elämässäni on nykyisiäkin ahdistustekijöitä ajoittain. Joitakin pillereitähän sellaisiin määrätään mieluusti. Pillerit eivät vain minun raittiiseen elämääni sovi, eivätkä minun arvomaailmaani."Joidenkin sairaanhoitajien tunteettomuuteen olen törmännyt jo narsistini kauttakin. Se tosin ei ole tuntunut hyvältä asialta, mutta ymmärrän toki, kun samasta aarteesta kisataan. Silloinhan on kaikki keinot luvallisia. Sodassa ja rakkaudessa."
Kuules nyt, jos sinä menisit keskustelemaan tuosta raiskauksesta ja siihen liittyvistä tunteistasi niin kohtaat kyllä ns. ammattiauttajan, tuo sinun esimerkkisi koski ns. hoitajaa vapaa aikana jotka toki ovat ihmisiä siinä kuin muutkin, mutta tuskin missään kriisikeskuksessa tms. kukaan hoitaja suuttuisi saati alkaisi kisaamaan kanssasi miehestäsi...
Pikkusen ny vaikutat vainoharhaiselta jos kuvittelet kaikkien naisten haluavan miehesi...
Mutta joo, kerroit ettet halua niitä tunteita tuntea, kuten kerroit alussakin, että tapahtuneen jälkeen teeskentelit reipasta tyyliin, että eihän tässä mitään ja heippa...
On mahdollista toki sivuuttaa tunteensa, mutta hyvin usein ne menneisyyden kokemukset/syväjäädytetyt tunteet vaikuttavat elämään/valintoihin siellä taustalla...
Mitä tuohon tulee...
"Enpä ole koskaan ajatellut, etten ole ansainnut parempaa."
Niin ehket ole ajatellut, ehkä koet että sinun kuuluukin/pidät sitä itsellesi normalina olla tuollaisessa väkivaltaisessa suhteessa, jossa tunteita ei ole, kuten olet kertonut...kunhan seksiä vaan saa...
Mutta kyllä se seksikin on parempaa silloin kun siinä on tunteet mukana, kuin tuo sinun manitsemasi tyyli, kuhan hoitaa hommansa niin joutaa mennä...
Noh, kukin tyylillään elää, kunhan ny sanoin että toisenlaisiakin tapoja elää/olla suhteessa on olemassa, joissa kumpikin voi/saa kykenee vapaasti tuntemaan/ilmaisemaan tunteensa ilman teeskentelyä...
Mitä pillereihin tulee, en ole niiden kannattaja välttämättä minäkään, nykyään jo elämään kuuluvia normaaleja surun/pettymyksenkin tunteita pyritään hoitamaan pillereillä...
Mutta joissain tapauksissa nekin puolustavat paikkaansa, riippuen siitä ahdistuksen määrästä, kun valitettavasti sitä terapiaa ei ole kaikille saatavilla ja kaikki eivät siihen ole halukkaita vaikka tarvettakin olisi...
Mutta toivotaan nyt että elämä antaa sinulle vielä sellaisen ystävän jonka kanssa voisit niin surusi/ahdistuksesi, ikävät asiasi kuin ilosi jakaa...- En kuvittele yht.
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Joidenkin sairaanhoitajien tunteettomuuteen olen törmännyt jo narsistini kauttakin. Se tosin ei ole tuntunut hyvältä asialta, mutta ymmärrän toki, kun samasta aarteesta kisataan. Silloinhan on kaikki keinot luvallisia. Sodassa ja rakkaudessa."
Kuules nyt, jos sinä menisit keskustelemaan tuosta raiskauksesta ja siihen liittyvistä tunteistasi niin kohtaat kyllä ns. ammattiauttajan, tuo sinun esimerkkisi koski ns. hoitajaa vapaa aikana jotka toki ovat ihmisiä siinä kuin muutkin, mutta tuskin missään kriisikeskuksessa tms. kukaan hoitaja suuttuisi saati alkaisi kisaamaan kanssasi miehestäsi...
Pikkusen ny vaikutat vainoharhaiselta jos kuvittelet kaikkien naisten haluavan miehesi...
Mutta joo, kerroit ettet halua niitä tunteita tuntea, kuten kerroit alussakin, että tapahtuneen jälkeen teeskentelit reipasta tyyliin, että eihän tässä mitään ja heippa...
On mahdollista toki sivuuttaa tunteensa, mutta hyvin usein ne menneisyyden kokemukset/syväjäädytetyt tunteet vaikuttavat elämään/valintoihin siellä taustalla...
Mitä tuohon tulee...
"Enpä ole koskaan ajatellut, etten ole ansainnut parempaa."
Niin ehket ole ajatellut, ehkä koet että sinun kuuluukin/pidät sitä itsellesi normalina olla tuollaisessa väkivaltaisessa suhteessa, jossa tunteita ei ole, kuten olet kertonut...kunhan seksiä vaan saa...
Mutta kyllä se seksikin on parempaa silloin kun siinä on tunteet mukana, kuin tuo sinun manitsemasi tyyli, kuhan hoitaa hommansa niin joutaa mennä...
Noh, kukin tyylillään elää, kunhan ny sanoin että toisenlaisiakin tapoja elää/olla suhteessa on olemassa, joissa kumpikin voi/saa kykenee vapaasti tuntemaan/ilmaisemaan tunteensa ilman teeskentelyä...
Mitä pillereihin tulee, en ole niiden kannattaja välttämättä minäkään, nykyään jo elämään kuuluvia normaaleja surun/pettymyksenkin tunteita pyritään hoitamaan pillereillä...
Mutta joissain tapauksissa nekin puolustavat paikkaansa, riippuen siitä ahdistuksen määrästä, kun valitettavasti sitä terapiaa ei ole kaikille saatavilla ja kaikki eivät siihen ole halukkaita vaikka tarvettakin olisi...
Mutta toivotaan nyt että elämä antaa sinulle vielä sellaisen ystävän jonka kanssa voisit niin surusi/ahdistuksesi, ikävät asiasi kuin ilosi jakaa..." tuo sinun esimerkkisi koski ns. hoitajaa vapaa aikana jotka toki ovat ihmisiä siinä kuin muutkin,"
En kuvittele yhtikäs mitään. En vain näe syytä keskustella kenenkään kanssa enempiä tuosta, jos ei ole mitään yhteistä tulevaisuudessa. Enkä oikeasti halua ystäviäkään järkyttää enkä heidän turvallisuudentunnettaan.
Se, mikä on minulle tärkeää, on että saisin omalla olemassaolollani todistaa, etten ollut ansainnut tuota. Haluan todistaa omalla elämälläni, että olen elämäni ansainnut, vaikka sen onkin oikeasti saanut lahjaksi.
Tuo ystävien pako on vain aiheuttanut jonkinmoisen trauman, kun ajattelen usein nykyisissä ihmissuhteissani, etten vain nolaisi ketään, enkä häiritsisi... Eniten rassaavat suhteet ihmisiin, joiden on pakko syystä tai toisesta sietää minua. Eli vaikka kukaan ei sanoisi mitään, pelkään, että joku saattaa kokea minut jotenkin raskaaksi ja kärsiä minusta.
Monet ihmiset ovat päässeet loppujenlopuksi niin helpolla omassa elämässään ja haluavat vain yksinkertaisia asioita.
Loppujen lopuksi minä, kuten muutkin, haluan pitää oman elämäni, raiskauksineen päivineen... Filosofisesti ajatellen, jos sen raiskauksenkin leikkaisi pois, niin minun pitäisi olla kuollut pätkän aikaa elämääni. Sitä on sillätavalla kuitenkin oman kehonsa kanssa kimpassa, että pois ei ole pyyhkiminen eikä muuksi muuttaminenkaan.
Ainoa asia, mitä voisi muuttaa, olisi toisten suhtautuminen. Voisi ymmärtää, että sellaisiakin miehiä on, mutta minulla ei sen suurempaa osuutta hänen käytökseensä ollut.
Epämääräisyyden päästäminen lähelle on nykyään pohdinnan alla minulla. Jossain menee kuitenkin se raja, jolloin moinen pohdinta kääntyy itsen syyttämiseksi esim. juurikin kohtaamastaan raiskauksesta tai muusta pahoinpitelystä. Onkin se suurin hoidettava ongelma yleensä, että jotkut tuppaavat syyttää itseään ja häpeävät, vaikka ovat kohdanneet väkivaltaa.
Minkälainen on muuten sinun suhtautumisesi? Onko uhrissa syytä, kun tulee raiskatuksi? Asteikolla 0-10. Minun asteikkoni mukaan syyllisyys uhrissa on aina 0. En kuvittele yht. kirjoitti:
" tuo sinun esimerkkisi koski ns. hoitajaa vapaa aikana jotka toki ovat ihmisiä siinä kuin muutkin,"
En kuvittele yhtikäs mitään. En vain näe syytä keskustella kenenkään kanssa enempiä tuosta, jos ei ole mitään yhteistä tulevaisuudessa. Enkä oikeasti halua ystäviäkään järkyttää enkä heidän turvallisuudentunnettaan.
Se, mikä on minulle tärkeää, on että saisin omalla olemassaolollani todistaa, etten ollut ansainnut tuota. Haluan todistaa omalla elämälläni, että olen elämäni ansainnut, vaikka sen onkin oikeasti saanut lahjaksi.
Tuo ystävien pako on vain aiheuttanut jonkinmoisen trauman, kun ajattelen usein nykyisissä ihmissuhteissani, etten vain nolaisi ketään, enkä häiritsisi... Eniten rassaavat suhteet ihmisiin, joiden on pakko syystä tai toisesta sietää minua. Eli vaikka kukaan ei sanoisi mitään, pelkään, että joku saattaa kokea minut jotenkin raskaaksi ja kärsiä minusta.
Monet ihmiset ovat päässeet loppujenlopuksi niin helpolla omassa elämässään ja haluavat vain yksinkertaisia asioita.
Loppujen lopuksi minä, kuten muutkin, haluan pitää oman elämäni, raiskauksineen päivineen... Filosofisesti ajatellen, jos sen raiskauksenkin leikkaisi pois, niin minun pitäisi olla kuollut pätkän aikaa elämääni. Sitä on sillätavalla kuitenkin oman kehonsa kanssa kimpassa, että pois ei ole pyyhkiminen eikä muuksi muuttaminenkaan.
Ainoa asia, mitä voisi muuttaa, olisi toisten suhtautuminen. Voisi ymmärtää, että sellaisiakin miehiä on, mutta minulla ei sen suurempaa osuutta hänen käytökseensä ollut.
Epämääräisyyden päästäminen lähelle on nykyään pohdinnan alla minulla. Jossain menee kuitenkin se raja, jolloin moinen pohdinta kääntyy itsen syyttämiseksi esim. juurikin kohtaamastaan raiskauksesta tai muusta pahoinpitelystä. Onkin se suurin hoidettava ongelma yleensä, että jotkut tuppaavat syyttää itseään ja häpeävät, vaikka ovat kohdanneet väkivaltaa.
Minkälainen on muuten sinun suhtautumisesi? Onko uhrissa syytä, kun tulee raiskatuksi? Asteikolla 0-10. Minun asteikkoni mukaan syyllisyys uhrissa on aina 0."Minkälainen on muuten sinun suhtautumisesi? Onko uhrissa syytä, kun tulee raiskatuksi?"
Raiskaus on mielestäni aina rikos, ainut mistä sinua voisin "syyllistää" on juurikin tuo vaikeneminen...
Joka on johtanut tuonkaltaiseen ajatteluun, että sinun pitäisi yrittää todistaa ettet ansainnut sitä, etten vain nolaisi ketään, enkä häiritsisi... Eniten rassaavat suhteet ihmisiin, joiden on pakko syystä tai toisesta sietää minua. Eli vaikka kukaan ei sanoisi mitään, pelkään, että joku saattaa kokea minut jotenkin raskaaksi ja kärsiä minusta."
Mitä muuten tulee tapahtuneeseen, niin se toki on ja pysyy elämässäsi, ei sitä tekemättömäki saa...sinun on vain elettävä sen asian kanssa...
mutta edelleen olen sitä mieltä, että voisit hakea apua/keskustella asiasta nimenomaan raiskaukseen/seksuaaliseen väkivaltaan perehtyneen ammatti ihmisen kanssa...käsittääkseni osa palveluista on ilmaisia...
Ja "sen narsistin" voisit heivata helkkariin elämästäsi, teet vain lisää pahaa itsellesi olemalla sellaisessa suhteessa...- Jaa´a. Joskus tunt.
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Minkälainen on muuten sinun suhtautumisesi? Onko uhrissa syytä, kun tulee raiskatuksi?"
Raiskaus on mielestäni aina rikos, ainut mistä sinua voisin "syyllistää" on juurikin tuo vaikeneminen...
Joka on johtanut tuonkaltaiseen ajatteluun, että sinun pitäisi yrittää todistaa ettet ansainnut sitä, etten vain nolaisi ketään, enkä häiritsisi... Eniten rassaavat suhteet ihmisiin, joiden on pakko syystä tai toisesta sietää minua. Eli vaikka kukaan ei sanoisi mitään, pelkään, että joku saattaa kokea minut jotenkin raskaaksi ja kärsiä minusta."
Mitä muuten tulee tapahtuneeseen, niin se toki on ja pysyy elämässäsi, ei sitä tekemättömäki saa...sinun on vain elettävä sen asian kanssa...
mutta edelleen olen sitä mieltä, että voisit hakea apua/keskustella asiasta nimenomaan raiskaukseen/seksuaaliseen väkivaltaan perehtyneen ammatti ihmisen kanssa...käsittääkseni osa palveluista on ilmaisia...
Ja "sen narsistin" voisit heivata helkkariin elämästäsi, teet vain lisää pahaa itsellesi olemalla sellaisessa suhteessa..."Raiskaus on mielestäni aina rikos, ainut mistä sinua voisin "syyllistää" on juurikin tuo vaikeneminen..."
Jaa´a. Joskus tuntuu, etten ole vaiennut edes tarpeeksi.
Tapauksesta on niin paljon aikaa, että silloin rikos oli tosiaan asianomistajarikos, eli ilmoitusvelvollisuutta ei ollut. Vankiloissakaan raiskaajat eivät saaneet minkäänlaista terapiaa, vaan tulivat ulos entistä sairaampina. Että parannusta on tullut paljon.
Jostain ihmeen syystä minulle on erittäin tärkeää, että selvitän asiani narsistin kanssa. Onhan se tavaton älykääpiö. Lopputulos sekin, mies on niin tyhmä, että asian selvittäminen on sen vuoksi mahdotonta.
Mutta ihan oikeasti, eipä elämässä ole muutakaan tullut vastaan. Kaikilla ihmisillä on niin kiire omissa asioissaan. Olen huolissani suomalaisten kyvystä olla ystäviä, ihan kuin sellaista ei olisi. Ainoa asia, minkä ympärillä tuntuu sopivalta kokoontua, on lapset. Ehkä ne sitten pelastavat meidät lopulta... Paitsi minua, minullahan ei ole lapsia.
Harrastuksia minulla on useita, ja työtä sekä ns. kavereita, joita en tällä hetkellä nimitä ystäviksi, on ilmennyt asioita, joista minä en heissä pidä. Liika pinnallisuus harmittaa tällä hetkellä. Enkä koe, että asiani olisivat turvassa heidän takanaan, vaan puhelevat niistä. Se haittaa minua tällä hetkellä, ei aina. - Teeskentelin reip.
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Joidenkin sairaanhoitajien tunteettomuuteen olen törmännyt jo narsistini kauttakin. Se tosin ei ole tuntunut hyvältä asialta, mutta ymmärrän toki, kun samasta aarteesta kisataan. Silloinhan on kaikki keinot luvallisia. Sodassa ja rakkaudessa."
Kuules nyt, jos sinä menisit keskustelemaan tuosta raiskauksesta ja siihen liittyvistä tunteistasi niin kohtaat kyllä ns. ammattiauttajan, tuo sinun esimerkkisi koski ns. hoitajaa vapaa aikana jotka toki ovat ihmisiä siinä kuin muutkin, mutta tuskin missään kriisikeskuksessa tms. kukaan hoitaja suuttuisi saati alkaisi kisaamaan kanssasi miehestäsi...
Pikkusen ny vaikutat vainoharhaiselta jos kuvittelet kaikkien naisten haluavan miehesi...
Mutta joo, kerroit ettet halua niitä tunteita tuntea, kuten kerroit alussakin, että tapahtuneen jälkeen teeskentelit reipasta tyyliin, että eihän tässä mitään ja heippa...
On mahdollista toki sivuuttaa tunteensa, mutta hyvin usein ne menneisyyden kokemukset/syväjäädytetyt tunteet vaikuttavat elämään/valintoihin siellä taustalla...
Mitä tuohon tulee...
"Enpä ole koskaan ajatellut, etten ole ansainnut parempaa."
Niin ehket ole ajatellut, ehkä koet että sinun kuuluukin/pidät sitä itsellesi normalina olla tuollaisessa väkivaltaisessa suhteessa, jossa tunteita ei ole, kuten olet kertonut...kunhan seksiä vaan saa...
Mutta kyllä se seksikin on parempaa silloin kun siinä on tunteet mukana, kuin tuo sinun manitsemasi tyyli, kuhan hoitaa hommansa niin joutaa mennä...
Noh, kukin tyylillään elää, kunhan ny sanoin että toisenlaisiakin tapoja elää/olla suhteessa on olemassa, joissa kumpikin voi/saa kykenee vapaasti tuntemaan/ilmaisemaan tunteensa ilman teeskentelyä...
Mitä pillereihin tulee, en ole niiden kannattaja välttämättä minäkään, nykyään jo elämään kuuluvia normaaleja surun/pettymyksenkin tunteita pyritään hoitamaan pillereillä...
Mutta joissain tapauksissa nekin puolustavat paikkaansa, riippuen siitä ahdistuksen määrästä, kun valitettavasti sitä terapiaa ei ole kaikille saatavilla ja kaikki eivät siihen ole halukkaita vaikka tarvettakin olisi...
Mutta toivotaan nyt että elämä antaa sinulle vielä sellaisen ystävän jonka kanssa voisit niin surusi/ahdistuksesi, ikävät asiasi kuin ilosi jakaa..."Mutta joo, kerroit ettet halua niitä tunteita tuntea, kuten kerroit alussakin, että tapahtuneen jälkeen teeskentelit reipasta tyyliin, että eihän tässä mitään ja heippa..."
Teeskentelin reipasta koska pelkäsin, että jos näyttäisin siltä, että menen poliisiin, hän ei päästäisikään minua menemään.
"Mutta toivotaan nyt että elämä antaa sinulle vielä sellaisen ystävän jonka kanssa voisit niin surusi/ahdistuksesi, ikävät asiasi kuin ilosi jakaa..."
Tuskin riittää minulle ystävyyttä. Muut ovat niin paljon tärkeämpiä kuin minä. Eikä syynä ole, että minut on raiskattu, muutkin ovat kokeneet samaa... Vaan se, ettei minulla ole lapsia.
Miesystävää en terapointikyvyn mukaan valitse. Komea ja älykäs, siinä kriteerit. Ehkä talouskin kunnossa. Empatikykykin on syynissä kokemukseni jälkeen, mutta kuten olemme useasti täällä todenneet, sitä ei välttämättä saa selville. Minun miehelläni pitää olla myös luonnetta ja siksi se empatia ei minun miestyypilläni välttämättä alussa näy pitkään aikaan, vaikka sitä olisikin. - c c
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Minkälainen on muuten sinun suhtautumisesi? Onko uhrissa syytä, kun tulee raiskatuksi?"
Raiskaus on mielestäni aina rikos, ainut mistä sinua voisin "syyllistää" on juurikin tuo vaikeneminen...
Joka on johtanut tuonkaltaiseen ajatteluun, että sinun pitäisi yrittää todistaa ettet ansainnut sitä, etten vain nolaisi ketään, enkä häiritsisi... Eniten rassaavat suhteet ihmisiin, joiden on pakko syystä tai toisesta sietää minua. Eli vaikka kukaan ei sanoisi mitään, pelkään, että joku saattaa kokea minut jotenkin raskaaksi ja kärsiä minusta."
Mitä muuten tulee tapahtuneeseen, niin se toki on ja pysyy elämässäsi, ei sitä tekemättömäki saa...sinun on vain elettävä sen asian kanssa...
mutta edelleen olen sitä mieltä, että voisit hakea apua/keskustella asiasta nimenomaan raiskaukseen/seksuaaliseen väkivaltaan perehtyneen ammatti ihmisen kanssa...käsittääkseni osa palveluista on ilmaisia...
Ja "sen narsistin" voisit heivata helkkariin elämästäsi, teet vain lisää pahaa itsellesi olemalla sellaisessa suhteessa...Kuka sinun narsistisi on yhteenlaskutoimitus, m.b.m = vesa viitanen Inkeroinen?
Teeskentelin reip. kirjoitti:
"Mutta joo, kerroit ettet halua niitä tunteita tuntea, kuten kerroit alussakin, että tapahtuneen jälkeen teeskentelit reipasta tyyliin, että eihän tässä mitään ja heippa..."
Teeskentelin reipasta koska pelkäsin, että jos näyttäisin siltä, että menen poliisiin, hän ei päästäisikään minua menemään.
"Mutta toivotaan nyt että elämä antaa sinulle vielä sellaisen ystävän jonka kanssa voisit niin surusi/ahdistuksesi, ikävät asiasi kuin ilosi jakaa..."
Tuskin riittää minulle ystävyyttä. Muut ovat niin paljon tärkeämpiä kuin minä. Eikä syynä ole, että minut on raiskattu, muutkin ovat kokeneet samaa... Vaan se, ettei minulla ole lapsia.
Miesystävää en terapointikyvyn mukaan valitse. Komea ja älykäs, siinä kriteerit. Ehkä talouskin kunnossa. Empatikykykin on syynissä kokemukseni jälkeen, mutta kuten olemme useasti täällä todenneet, sitä ei välttämättä saa selville. Minun miehelläni pitää olla myös luonnetta ja siksi se empatia ei minun miestyypilläni välttämättä alussa näy pitkään aikaan, vaikka sitä olisikin."Miesystävää en terapointikyvyn mukaan valitse. Komea ja älykäs, siinä kriteerit. Ehkä talouskin kunnossa. Empatikykykin on syynissä kokemukseni jälkeen, mutta kuten olemme useasti täällä todenneet, sitä ei välttämättä saa selville. Minun miehelläni pitää olla myös luonnetta ja siksi se empatia ei minun miestyypilläni välttämättä alussa näy pitkään aikaan, vaikka sitä olisikin."
Niin parisuhde ei ole mikään terapiasuhde, siitä olen kanssasi samaa mieltä, mitä tulee komeuteen, se on makuasia, en ole mikään ulkonäköfriikki, älyäkin on monenlaista...
mutta ajattelisin, että miesystävän pitäisi olla myös se läheinen ystävä jonka kanssa jaetaan niin ilot kuin surut, arki ja juhla, jolle ei tarvitse esittää mitään, joka on vierelläsi silloinkin kun et ole aivan parhaimmillasi...
Mistä päästään tuohon empatiaan, mikä ei kuitenkaan tarkoita mitään jatkuvaa paapomista/toisen lohduttelua vaan sitä myötäelämisen kykyä niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä, ennemminkin se on semmosta samalla aaltopituudella olemista...joka kyllä näkyy ja jonka tuntee jo alussakin...empatiaa on myös kyky iloita yhdessä, toisen ilo tarttuu...
Mitä tulee tuohon lapsettomuuteen...niin sekin voi olla monelle kipeä asia...siinäkuin joillekkin se on oma valintakin...mutta en ole osannut ajatella että joku voisi tuntea itsensä sen takia jotenkin vähemmän arvostetuksi ihmiseksi...joskus jotkut vanhat lapsettomat ovat tuoneet esille siihen liittyvän yksinäisyyden, varsinkin jos ei ole niitä sisaruksiakaan...
Kauheasti minulla ei ole sanoja lapsettomuuteen liittyen kun en tiedä miltä se tuntuu, enkä osaa kuvitella enää itseäni lapsettomana..kun olen ollut äiti v-79 saakka, joten minä ny itselleni ominaisella tavalla jotain sanoakseni etsin hivenen tietoa siitä, mutta kovin oli hedelmöityshoito/tutkimus yms painotteista...
Mutta jotain sentäs löysin, heilläkin on oma yhdistys ja vertaistukea tarjolla, käväiseppä sivuilla vilkaisemassa jos et ole ennen käynyt...ja tosiaan voisit tarvita jonkun jonka kanssa voisit tuostakin asiasta puhua, että koet olevasi vähemmän tärkeä ihminen lapsettomana...
http://www.simpukka.info/fi_fi/etusivu/tukea-lapsettomalle/- : ). Kyllä tuo oli
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Miesystävää en terapointikyvyn mukaan valitse. Komea ja älykäs, siinä kriteerit. Ehkä talouskin kunnossa. Empatikykykin on syynissä kokemukseni jälkeen, mutta kuten olemme useasti täällä todenneet, sitä ei välttämättä saa selville. Minun miehelläni pitää olla myös luonnetta ja siksi se empatia ei minun miestyypilläni välttämättä alussa näy pitkään aikaan, vaikka sitä olisikin."
Niin parisuhde ei ole mikään terapiasuhde, siitä olen kanssasi samaa mieltä, mitä tulee komeuteen, se on makuasia, en ole mikään ulkonäköfriikki, älyäkin on monenlaista...
mutta ajattelisin, että miesystävän pitäisi olla myös se läheinen ystävä jonka kanssa jaetaan niin ilot kuin surut, arki ja juhla, jolle ei tarvitse esittää mitään, joka on vierelläsi silloinkin kun et ole aivan parhaimmillasi...
Mistä päästään tuohon empatiaan, mikä ei kuitenkaan tarkoita mitään jatkuvaa paapomista/toisen lohduttelua vaan sitä myötäelämisen kykyä niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä, ennemminkin se on semmosta samalla aaltopituudella olemista...joka kyllä näkyy ja jonka tuntee jo alussakin...empatiaa on myös kyky iloita yhdessä, toisen ilo tarttuu...
Mitä tulee tuohon lapsettomuuteen...niin sekin voi olla monelle kipeä asia...siinäkuin joillekkin se on oma valintakin...mutta en ole osannut ajatella että joku voisi tuntea itsensä sen takia jotenkin vähemmän arvostetuksi ihmiseksi...joskus jotkut vanhat lapsettomat ovat tuoneet esille siihen liittyvän yksinäisyyden, varsinkin jos ei ole niitä sisaruksiakaan...
Kauheasti minulla ei ole sanoja lapsettomuuteen liittyen kun en tiedä miltä se tuntuu, enkä osaa kuvitella enää itseäni lapsettomana..kun olen ollut äiti v-79 saakka, joten minä ny itselleni ominaisella tavalla jotain sanoakseni etsin hivenen tietoa siitä, mutta kovin oli hedelmöityshoito/tutkimus yms painotteista...
Mutta jotain sentäs löysin, heilläkin on oma yhdistys ja vertaistukea tarjolla, käväiseppä sivuilla vilkaisemassa jos et ole ennen käynyt...ja tosiaan voisit tarvita jonkun jonka kanssa voisit tuostakin asiasta puhua, että koet olevasi vähemmän tärkeä ihminen lapsettomana...
http://www.simpukka.info/fi_fi/etusivu/tukea-lapsettomalle/: ). Kyllä tuo oli sitä asiaa, että hedelmöittyminen ei ole onnistunut...
Ei minun ikäiseni ihmiset pidä itseään enää lapsettomina, ovat käyneet vaiheet läpi. Sitten se syykin minulla on, että en halunnut ensimmäisen pitkän suhteen kanssa edes kihloihin, saatika perhettä. Aloin seurustella sen vuoksi, että ne tyttökaveritkin alkoivat. Jäin liian yksin ja olisin ollut liian helppo uhri kaikenlaisille saalistajille. Yksinäinen tyttö on vähän turvaton.
Luultavasti narsistitkin haistavat yksinäisyyden, kuten näytelmässä Gabriel tule takaisin, vaikka siinä oli erinikäiset sisarukset, niin siihen väliin oli helppo kiilata ja aiheuttaa epäsopua. Myös minun narsistini osaa tuon. Kiilaa kyllä itsensä mihin väliin vain. - Pitkäaikaisin kumpp.
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Miesystävää en terapointikyvyn mukaan valitse. Komea ja älykäs, siinä kriteerit. Ehkä talouskin kunnossa. Empatikykykin on syynissä kokemukseni jälkeen, mutta kuten olemme useasti täällä todenneet, sitä ei välttämättä saa selville. Minun miehelläni pitää olla myös luonnetta ja siksi se empatia ei minun miestyypilläni välttämättä alussa näy pitkään aikaan, vaikka sitä olisikin."
Niin parisuhde ei ole mikään terapiasuhde, siitä olen kanssasi samaa mieltä, mitä tulee komeuteen, se on makuasia, en ole mikään ulkonäköfriikki, älyäkin on monenlaista...
mutta ajattelisin, että miesystävän pitäisi olla myös se läheinen ystävä jonka kanssa jaetaan niin ilot kuin surut, arki ja juhla, jolle ei tarvitse esittää mitään, joka on vierelläsi silloinkin kun et ole aivan parhaimmillasi...
Mistä päästään tuohon empatiaan, mikä ei kuitenkaan tarkoita mitään jatkuvaa paapomista/toisen lohduttelua vaan sitä myötäelämisen kykyä niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä, ennemminkin se on semmosta samalla aaltopituudella olemista...joka kyllä näkyy ja jonka tuntee jo alussakin...empatiaa on myös kyky iloita yhdessä, toisen ilo tarttuu...
Mitä tulee tuohon lapsettomuuteen...niin sekin voi olla monelle kipeä asia...siinäkuin joillekkin se on oma valintakin...mutta en ole osannut ajatella että joku voisi tuntea itsensä sen takia jotenkin vähemmän arvostetuksi ihmiseksi...joskus jotkut vanhat lapsettomat ovat tuoneet esille siihen liittyvän yksinäisyyden, varsinkin jos ei ole niitä sisaruksiakaan...
Kauheasti minulla ei ole sanoja lapsettomuuteen liittyen kun en tiedä miltä se tuntuu, enkä osaa kuvitella enää itseäni lapsettomana..kun olen ollut äiti v-79 saakka, joten minä ny itselleni ominaisella tavalla jotain sanoakseni etsin hivenen tietoa siitä, mutta kovin oli hedelmöityshoito/tutkimus yms painotteista...
Mutta jotain sentäs löysin, heilläkin on oma yhdistys ja vertaistukea tarjolla, käväiseppä sivuilla vilkaisemassa jos et ole ennen käynyt...ja tosiaan voisit tarvita jonkun jonka kanssa voisit tuostakin asiasta puhua, että koet olevasi vähemmän tärkeä ihminen lapsettomana...
http://www.simpukka.info/fi_fi/etusivu/tukea-lapsettomalle/"mutta ajattelisin, että miesystävän pitäisi olla myös se läheinen ystävä jonka kanssa jaetaan niin ilot kuin surut, arki ja juhla, jolle ei tarvitse esittää mitään, joka on vierelläsi silloinkin kun et ole aivan parhaimmillasi..."
Pitkäaikaisin kumppanini oli sellainen mies jonka kanssa tahdoin viettää elämäni. Tosin empatia ei ollut hänenkään vahva puolensa, mutta jostakin sitä aina välillä kuitenkin tuli, välillä yrittämisen kanssa. Hän oli uraihminen ja kovin kiinni vaativassa työssään joka asetti omat haasteensa hänen elämälleen ja sitä kautta myös minulle.
Että tuo ilojen ja surujen jakaminen olisi ollut vähän liikaa vaadittu, mutta läheisiä olimme, että ei mitään esittää tarvinnut. c c kirjoitti:
Kuka sinun narsistisi on yhteenlaskutoimitus, m.b.m = vesa viitanen Inkeroinen?
"Kuka sinun narsistisi on yhteenlaskutoimitus, m.b.m = vesa viitanen Inkeroinen?"
Niin, en tiedä kuka/millainen ihminen kysyy, mutta jotain tämänkaltaista olen nähnyt ennenkin, tämä netti on vaaranpaikka monenlaisille luulemisille ja olen pannut merkille, että minun on luultu olevan milloin tuo mainittu MB, v. v. jopa jokin yli seitsemänkymppinen ukko...
Noh ajattelin ny kuitenkin vastata tähän kertomalla, että olen itse 55 vuotias nainen ja se minun ännäni noin kuusissakymmenissä oleva mies ja asuinpaikkaan liittyen vastaan maakuntalaulun sanoilla "mis laaja aukee Pohjanmaa"...
Tiedä sitten mistä syystä minut on joku yhdistänyt tuohon ko. henkilöön, muistan kyllä täällä kertoneeni, että minulla on karjalaiset sukujuuret äidin puolelta, hän oli lähtöisin kannakselta, Räisälän pitäjästä, oli 16 vee sodan syttyessä, isäni oli satakuntalainen ja itsekin olen syntynyt satakunnassa, ettei minussa ns. pohjalaisvertakaan ole, täkäläisittäin sanottuna olen tulvan tuoma, muuttanut tänne 70-luvun puolessa välissä...
Että tässä ny sitten sukuselvitystä josko tästä olisi apua, että minun osaltani luulemiset vähenisivät...
Palstalle tulooni liittyen, olen kirjoittanut täällä noin vuoden 2011 alusta, alkuun käytin enimmäkseen nimimerkkinäni sitä laskutoimitusta jonka tämä systeemi vaatii tekemään, josta on peräisin tämä viime vuoden puolella rekisteröimäni nimimerkkini yhteenlaskutoimituskin...Jaa´a. Joskus tunt. kirjoitti:
"Raiskaus on mielestäni aina rikos, ainut mistä sinua voisin "syyllistää" on juurikin tuo vaikeneminen..."
Jaa´a. Joskus tuntuu, etten ole vaiennut edes tarpeeksi.
Tapauksesta on niin paljon aikaa, että silloin rikos oli tosiaan asianomistajarikos, eli ilmoitusvelvollisuutta ei ollut. Vankiloissakaan raiskaajat eivät saaneet minkäänlaista terapiaa, vaan tulivat ulos entistä sairaampina. Että parannusta on tullut paljon.
Jostain ihmeen syystä minulle on erittäin tärkeää, että selvitän asiani narsistin kanssa. Onhan se tavaton älykääpiö. Lopputulos sekin, mies on niin tyhmä, että asian selvittäminen on sen vuoksi mahdotonta.
Mutta ihan oikeasti, eipä elämässä ole muutakaan tullut vastaan. Kaikilla ihmisillä on niin kiire omissa asioissaan. Olen huolissani suomalaisten kyvystä olla ystäviä, ihan kuin sellaista ei olisi. Ainoa asia, minkä ympärillä tuntuu sopivalta kokoontua, on lapset. Ehkä ne sitten pelastavat meidät lopulta... Paitsi minua, minullahan ei ole lapsia.
Harrastuksia minulla on useita, ja työtä sekä ns. kavereita, joita en tällä hetkellä nimitä ystäviksi, on ilmennyt asioita, joista minä en heissä pidä. Liika pinnallisuus harmittaa tällä hetkellä. Enkä koe, että asiani olisivat turvassa heidän takanaan, vaan puhelevat niistä. Se haittaa minua tällä hetkellä, ei aina."Kaikilla ihmisillä on niin kiire omissa asioissaan. Olen huolissani suomalaisten kyvystä olla ystäviä, ihan kuin sellaista ei olisi"
Niin tuo on kyllä totta ja itsekin joskus harmittelen/poden huonoa omaatuntoa ettei tule soiteltua/käytyä, mitä ny "naamakirjassa" kuulumiset vaihdetaan...
Toisaalta ajattelen ettei ehkä vanhemmiten niin helposti edes ystävysty sillä tavoin, omat pari ystävääni ovat peräisin jo vuosikymmenien takaa, sitten on heitä joiden kanssa käydään lenkillä, jota voi soittaa seuraksi huveihin yms. ja alati vaihtuvat työkaverit...teen vuoro ja keikkatöitä joista jäljelle on jäänyt yksi porukkansa jotka vielä kutsuvat minua yhteisiin illanviettoihin...
Mitä tulee tuohon pinnallisuueen, niin se toki riippuu hieman itsestäkin, jos ei itse uskalla avautua niin ei sitä voi odottaa toisenkaan tekevän, eikä ns. syvällistä keskusteluyhteyttä synny, ei tutustuta toiseen oikeasti...
Itseäni ajatellen, olen nykyään aika avoin, kun on elämää tullut nähtyä kantilta jos toiselta niin tietää ettei ne oman elämän mokat/hävettävät/arkaluontoiset asiat niin "järkkyjä" loppujen lopuksi olekkaan mitä on itse luullut..- c c
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Kuka sinun narsistisi on yhteenlaskutoimitus, m.b.m = vesa viitanen Inkeroinen?"
Niin, en tiedä kuka/millainen ihminen kysyy, mutta jotain tämänkaltaista olen nähnyt ennenkin, tämä netti on vaaranpaikka monenlaisille luulemisille ja olen pannut merkille, että minun on luultu olevan milloin tuo mainittu MB, v. v. jopa jokin yli seitsemänkymppinen ukko...
Noh ajattelin ny kuitenkin vastata tähän kertomalla, että olen itse 55 vuotias nainen ja se minun ännäni noin kuusissakymmenissä oleva mies ja asuinpaikkaan liittyen vastaan maakuntalaulun sanoilla "mis laaja aukee Pohjanmaa"...
Tiedä sitten mistä syystä minut on joku yhdistänyt tuohon ko. henkilöön, muistan kyllä täällä kertoneeni, että minulla on karjalaiset sukujuuret äidin puolelta, hän oli lähtöisin kannakselta, Räisälän pitäjästä, oli 16 vee sodan syttyessä, isäni oli satakuntalainen ja itsekin olen syntynyt satakunnassa, ettei minussa ns. pohjalaisvertakaan ole, täkäläisittäin sanottuna olen tulvan tuoma, muuttanut tänne 70-luvun puolessa välissä...
Että tässä ny sitten sukuselvitystä josko tästä olisi apua, että minun osaltani luulemiset vähenisivät...
Palstalle tulooni liittyen, olen kirjoittanut täällä noin vuoden 2011 alusta, alkuun käytin enimmäkseen nimimerkkinäni sitä laskutoimitusta jonka tämä systeemi vaatii tekemään, josta on peräisin tämä viime vuoden puolella rekisteröimäni nimimerkkini yhteenlaskutoimituskin...Olet kyllä melkoinen satusetä v.v > yhteenlaskutoimitus. tuopas esille v.2011 tuolla nikillä kirjoittamiasi tekstejä, ei niitä ole olemassa.
Oikeasti olet 74v, Talvivaarassa syntynyt ukkeli. Ihmetyttää tuo naisena esiintynyt satuilu. Jokainen näitä sivuja lukenut tunnistaa sinut m.b.m nikistäsi aiemmin.
Hääräät muuten jälleen, tänäänkin moderaattorin ominaisuudellasi minun tiedostoissani, v.v. Miksi?
- 18+7
Sovit tyypillisesti hyvin narsistin uhriksi, koska taustoiltasi löytyy noin kamala tarina. Olet joutunut kokemaan jo ihan liikaa kaikenlaista henkistä väkivaltaa. Uskon, että jos voit lopettaa suhteen narsistiin ja alkaa seurustelemaan jonkun kanssa, joka välittää sinusta oikeasti, jonkun hyvän ihmisen kanssa, niin pääset pikkuhiljaa asioista ylitse.
Esimerkiksi Helsingin suomenruotsalaiset piirit ovat joskus hyvin ahdistavat ja pienet. Miehet luottavat siellä toinen toisiinsa pelkän suomenruotsalaisuuden perusteella ja ovat aika lailla valmiita uskomaan kaikenlaista suomivihaansa kytkettynä. Eivät kuitenkaan kaikki.
Koin kerran pienen erävoiton, joka tuntui todella suurelta, kun minun narskun eräs suomenruotsalainen "veriveli" kirjoitti hänelle tekstarin, missä kohteliaasti pyysi narsuani jättämään hänet rauhaan. Narsu oli yrittänyt päästä käsiksi hänen vaimoonsa ja kun asia selvisi, niin narsu lensi ja lujaa.
Eli uskon, että myös sinun tapauksessasi, ihmiset jotka koet, että ovat kääntäneet selkäsi sinulle voivat osittain tietää, mistä on kysymys. Narsu on luultavimmin erehtynyt seksinhimossaan kopeloimaan jotain henkilöä, ketä ei olisi pitänyt, varsinkin jos hänellä on raiskaustaipumus.
Hän on siis tehnyt virheitä aikaisemminkin ja tekee vieläkin. Sinun lisäksi voi olla useampikin nainen, joita hän on ahdistellut ja samoissa piireissä. Pidä vaan ylpeytesi ja tarkkaile tilannetta, jossain vaiheessa joku tulee eteesi ja hänellä on samankaltainen tarina.
Narsu on patologinen valehtelija ja häneen ei voi luottaa. Siksi sinun ei kannata missään tapauksessa näyttäytyä hänen seurassaan. Saat vihamiehiä, voit menettää työpaikkasi tai hän alkaa mustamaalaamaan yritystäsi.
Mieti onko se seksi sen arvoista? Ei varmasti ole. Kokeile alkaa miettimään elämääsi ilman häntä ja alkaa elää omaan elämääsi. Minua auttoi kovasti se, että aloin auttamaan narsistien uhreja. Vaihdoin leiriä ja aloin tutustumaan siihen, mitä ne paskiaiset oikeasti tekee ja kuinka he ihan oikeasti fiksujakin ihmisiä saavat raiteiltaan valheineen ja tekosineen. - Tuotahan ne tek.
"Narsu on luultavimmin erehtynyt seksinhimossaan kopeloimaan jotain henkilöä, ketä ei olisi pitänyt, varsinkin jos hänellä on raiskaustaipumus. "
Tuotahan ne tekevät. Selän kääntäminen on tapahtunut paljon ennen narsua.
Tulee mieleen, että jos on kopeloimistapauksia, niin eikös meidän asiamme ole sitten yhteinen, että olisimme samalla puolella?
Jos miehet sitten taas ovat sitä mieltä, että minun ei ole niin väliä, niin eikös ne ole sitten hiiriä eikä miehiä?
Jos sitten taas naiset ovat antaneet minusta vääristellyn kuvan ja nostaneet itsensä minun yläpuolelleen ja heidän miehensä ovat uskoneet heitä, niin tämä alkaa antamaan jo laajempaa kuvaa meistä ihmisistä. Mielestäni erittäin julmaa nimittäin.
Olen vaihtanut ja olisin vaihtanut muutenkin tietenkin jo seuraani (suurimmaksi osaksi), mutta tuo käytös on sinänsä tuntunut epäasialliselta nokkimiselta. Ja sinänsä luotettavien ystävien katoaminen tuolla tavoin on vaikuttanut, kuten jo kerroinkin, että ei ole ollut keskusteluseuraa ja siksi on ollut sitten alistuttava heikompaankin seuraan jossain vaiheessa.
Elämän järjestely parisuhdetta silmällä pitäen olisi voinut kestää pitempään. Kaverini ovat alkaneet seurustelemaan jo murrosiässä. - Olen nyt päättänyt
Olen nyt päättänyt kaivaa esiin törkeimpiä kohtaamiani julmuuksia, tapahtuneet kauan sitten.
Katselin tallennuksesta ohjelmaa Kuuban diktatuurin ajasta ja siinä oli mies, joka kertoi saaneensa joskus sellaisen iskun korville, joka hänen mukaansa aiheuttaa pikkuaivojen vammautumisen (hän oli lääkäri).
Kerran, kauan sitten seurustelin vähän aikaa miehen kanssa, joka ilmiselvästi kiltistä nallemaisesta olemuksestaan huolimatta oli vaarallinen. Hän löi hetken mielijohteesta minua juuri kuvatulla tavalla korville. Hän suuttui impulsiivisesti aivan pikkuasiasta. Tunsin pistävää kipua, ei muuta. Onneksi.
Luin erään nettikeskustelun aiheesta ja toden totta. Asia pitää paikkansa. Äärettömän törkeää. Hänenkin kohdallaan, monta asiaa sopisi siihen, että hänkin olisi ollut narsisti. Varmasti olikin. - Voi kauhistus, miten
Voi kauhistus, miten vajaa minunkin käsitykseni ihmisistä on ollut. Nykyään käsitän paljon selvemmin kuin nuorempana, että miehen väkivaltaisuus ei ole mitenkään kiinni uhrista, vaan aivan siitä sen omasta persoonasta. Jos sillä on huonot lähtökohdat ja on impulsiivinen, niin siinä se on, se pahoinpitelee.
Ongelmana väkivaltaisuuden havaitsemisessa on se viive, millä se tulee suhteeseen. Seksielämä on alkanut ja on sellaista omistamista puolin ja toisin. Se on merkki väkivaltaiselle, että voi alkaa loukkaantumaan mistä tahansa ja sitten toimia sen mukaan. - Olen jotenkin kytk.
Olen jotenkin kytkenyt kiduttamisen ja vaarallisen systemaattisen väkivallan ajatuksissani maihin, joissa on epävakaat poliittiset olot, taisteluja ja kidutuksia. Mutta että kotisohvallenikin voi eksyä tuollainen tyyppi ja hakata minua kuppi-iskulla, joksi tuota nimitetään, korville.
Vuosikymmenten jälkeen tunsin kylmän raivon puhaltavan sielustani kohti paikkaa, jossa tuo konna majailee. Toivottavasti hän tunsi nahoissaan demonisen voiman levittämän viileyden ja toivottavasti hän pelästyi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631271Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11900Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75825Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.87702- 53644
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt37589Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46574Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot121536Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43523