Kun Ruotsi menetti Suomen v. 1809 Venäjlle, alkoi ruotsalaisille kauhea trauman aika. Alkoi kipuilu, ja hidas trauman käsittelyn prosessi, joka jatkuu yhä.
30 vuotta meni, ennenkuin edes Ruotsin silloisessa lehdistossaedes mainittin sanaa "Finland". Niin kauhea oli tiuo 1800-luvun alkupuoli, jolloin ranskalainen Bernadotte -suku tuli kuninkaaksi.
Rkp perustettiin ihan vaan Vähä-Ruotsin tueksi, Runeberg-kultteineen, rahastoineen, kielikiihkoiluineen.
Rkp jatkaa edelleen ruotsalaisen trauman käsittelyä.
Joka päivä se solvaa suomalaisuutta, suomen kieltä ja suomalaisia(finnar) omassa mediassaan ja myos Ylessä ja muissakin medioissa, mihin vaan pääsee sisään, niihin lähettämiensä, rkp-koulutettujen toimittajien avulla.
Rkp on Sverigeläisten trauman symboli, jäänne menneestä ajasta, jolloin oli kauhea isku, kun Suomi meni ensin Venäjjälle ja sitten itsenäistyi.
Tämä vahingoittaa koko maata, eikä se lopu, ennenkuin Rkp:n rahat loppuvat.
Ja nehän eivät lopu, niin kauan kuin rkp-läisillä on sisäpiirietu porssissa.
Nokiat Rkp myi "sattumalta," juuri oikeaan aikaan, kun ne olivat korkeimmillaan, ennen romahdusta.
Eikä koira perään haukkunut.
Nokiasta Rkp sitten järjesteli rahat erilaisilla tavoilla, ostaen valtaa ja kansanedustajia.
30 vuotta meni, ennenkuin edes Ruotsin silloisessa lehdistossaedes mainittin sanaa "Finland". Niin kauhea oli tiuo 1800-luvun alkupuoli, jolloin ranskalainen Bernadotte -suku tuli kuninkaaksi.
Rkp perustettiin ihan vaan Vähä-Ruotsin tueksi, Runeberg-kultteineen, rahastoineen, kielikiihkoiluineen.
Rkp jatkaa edelleen ruotsalaisen trauman käsittelyä.
Joka päivä se solvaa suomalaisuutta, suomen kieltä ja suomalaisia(finnar) omassa mediassaan ja myos Ylessä ja muissakin medioissa, mihin vaan pääsee sisään, niihin lähettämiensä, rkp-koulutettujen toimittajien avulla.
Rkp on Sverigeläisten trauman symboli, jäänne menneestä ajasta, jolloin oli kauhea isku, kun Suomi meni ensin Venäjjälle ja sitten itsenäistyi.
Tämä vahingoittaa koko maata, eikä se lopu, ennenkuin Rkp:n rahat loppuvat.
Ja nehän eivät lopu, niin kauan kuin rkp-läisillä on sisäpiirietu porssissa.
Nokiat Rkp myi "sattumalta," juuri oikeaan aikaan, kun ne olivat korkeimmillaan, ennen romahdusta.
Eikä koira perään haukkunut.
Nokiasta Rkp sitten järjesteli rahat erilaisilla tavoilla, ostaen valtaa ja kansanedustajia.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nefet syntyivät Itämeren rantavaltiossa Sveitsissä ja puusta pudotessaan iskivät päänsä Karjalan mäntyyn. Kolhun seurauksena heille jäi pakkomielle pakkoruotsista joka on syynä kaikkeen oppimattomuuteen.
Rkp on hyvin vahingollinen järjestelmä Suomelle.
Yle on nyt sen hallussa, samoin muu media.
Suomenkielisetkin Ylessä ovat oppineet sylkemään omaa väkeä.
Julkisen sektorin ja suuryritysten governance on täysin mätä.
Työttömien ja netissä roikkuvien nefe-uskovien housuissa on iso hätä.
Teidän puolellanne on valoisampaa - saatte kirjoittelusta palkkaa.
Aivan.
Rkp maksaa nettiaktivisteille, monin tavoin.
Eivät he muuten olisi jatkuvasti kirjoittelemassa Yleen ym. Eräs kirjoittelee suomeksi, suomalaisilla nimillä, esiintyen muka suomenkielisenä.
Ruotsinkielisiä kun ei juuri lueta.
Svenska Ylessä on toki ummikkojakin, jotka jaksavat päivästä toiseen herjata suomalaisuutta.
Tässä esimerkki :
"Heja Sverige
Inlagt av Ålänning (ej verifierad) 16.02.2014 - 22:47
Grattis Sverige och bra att Finland förlorade mot Kanada! Finnarna är så out när det gäller att vinna ngt…
H. Från Åland."
Siinä ahvena iloitsee suomalaisten niukoista hävioistä ja yleistää, että "Finnarit ovat niin out mitä tulee voittamiseen.
Ylen Lauri Kivinen siunaa Rkp:n juoksupoikana kaikki nämä ja sallii niiden olevan keskusteluissa.
Mitä jo joku kirjoittaisi samoin toisista kansaryhmistä?
Venäjän vallan aika oli suomenkielen pelastus, muutoin oltaisiin saamenkielen kanssa marginaalissa
Alussa loi Venäjä Suomen valtion ja kansan.
Ja maa oli autio ja tyhjä, ja Ruotsin valta oli Suomen päällä, ja Venäjän keisari liikkui Porvoon valtiopäivillä. Ja keisari sanoi: "Tulkoon Suomi". Ja Suomi tuli. Ja Venäjä näki, että Suomi oli hyvä; ja Venäjä erotti Suomen Ruotsista.
Kun Rkp:llä on nyt vaaran aika menossa, EU-paikan ollessa karvan varassa ja hallituspaikka vuoden kuluttua, on Rkp kiristänyt kampanjoitaan äärimmilleen, voidakseen pitää valtaansa mahdollisimman pitkään.
Freudenthaalilainen metodi on kaikkialla käytossä, eli suomalaisuuden "todistaminen" huonommaksi kuin ruotsalaisuuden.
Rkp:n storytelling on massiivista suomenkielisessä mediassa, pirkkalehdestä talouselämään asti ja kaikissa siltä väliltä.
Taxell oli kyllä eduskunnassa viime vuonna kuulusteluissa, mutta toki päästettiin takaisin luontoon, onhan hänellä sen verrna paljon palveluksia pystyssä, jotka saattoi nyt kerätä.
Kukaan ei koskaan tule tutkimaan Rkp:n Nokiakauppoja, vaikka todella olisi syytä.
Political storytelling eli poliittinen tarinankerronta on aikamme tärkein keino, jolla ehdokkaat ja puolueiden aatteiden kannattajat voivat yrittää mediassa haalia ääniä.
Joka omistaa median, sillä on tietenkin ylivertainen mahdollisuus kertoa esim. historiasta siten kuin on itselle edullista.
Suomessa Rkp hallitsee kielipolitiikan storytellingiä. Oikein sarja tehtiin Rkp:n rahoilla kertomaan, että "Suomi on ruotsalainen". Että, ette te ole mitään finnarit.
Jopa yli 30-vuotta sosiaalidemokraattisessa diktatuurissa elänyt Ruotsi on jo alkanut nähdä, että public service ei voi hyväksyä toimittajia, jotka pelaavat tiettyä puoluetta vastaan. Siellä erotettiin viime viikolla juontaja, joka oli toistuvasti toiminut Ruotsidemokraatteja vastaan.
Tosin asiaan puututtiin siksi, että siellä on syksyllä vaalit eikä sikäläisen Yle:n johdon mukaan vaalien alla saa ps:ssä olla toimittajilla agitattorin roolia. . Ilmeisesti sen jälkeen taas saa yhtä puoluetta painaa alas.
(Ruotsin muut puolueethan v. 2010 ensin jopa kieltäytyivät eduskunnassa tervehtimästä SD:n kansanedustajia!)
Suomessa Yle, Iltalehti ym. ym. solvaavat suomalaisuutta aivan estoitta joka päivä.
Rkp:n ohjeiden mukaan.
Euroviisujen ja urheilukilpailuken aikana on vakio, että otsikoidaan Suomesta freudentaalisella storytellingillä, eli että "suomalaisuus on huonompaa ja itsetunto on finnareilla huono.
myos tänään, esim. Iiltalehti:n otsikoissa.
Storytellinmg on mediatilan täyttämistä omilla kertomuksilla.
Joka omistaa median, sille on helppoa täyttää tila halunsa mukaan.
HBL toimii Suomen storytelling-lähteenä Ruotsiin päin.
HBl tekee joka päivä tappiota.
Se toimii Rkp:n hallitsemilla rahoilla.
Hienosti näet tämän kaiken läpi.
Mikä olisi sopiva adjektiivi kuvaamaan tätä touhua? Mieleen tulee vain ruotsin sana "smutsigt".
Smutsigt.
Rkp on säädättänyt lait tukemaan omaa Suomen pesään kusemistaan.
Sille on erillinen virtuaalivaltio ei Rkp-landia, rahalla sädetetty, jota se puolustaa, jonne se ennustaa sään, ja jonka vastapoolina on se FinnariSuomi, se huono ja kauhea, joka pitää voittaa.
Maahanmuuttajia se haluaa leegosotilaiksi, tykinruuaksi kielitaistelun etulinjan eteen, eli tokikaan johtopaikoille.
Saa nähdä miten Päivi Saharisten pää sitä kestää.
Radio Vegan puolenpäivän keskustelun vanhustenkerho(Jutta Zilliacus, ralf friberg....) jo tunnustivat, että vain kaksikielinen ruotsinkielinen voi saada Suomessa palvelua.
Mutta heti perään uutiset kertoivat, että Esteri, vanhustenhoitoa myyvä yritys on myyty Ruotsalaiselle, koska "Suomessa on markkinoita vanhustenhoidolle".
Vuoden alussa moni muukin yritys meni jo Ruotsiin. Rautaruukki...
Lieko Marimekko seuraava...
Lastensairaalakin on ruotisnkielisten hallussa, jahka se saadaan keräysvaroilla rakennettua.
Musikkitalo on jo, samoin Sibeliusakatemia, jonne Rkp vaati ruotisnkielisen professuurin, ellä antoi rahaa.
Guggenheim on hauska juttu. Radio Vegassa on tabu se, että juutalaistahot vaativat rkp-säätioiden rahaa sille. Kaikki tietävät tämän, mutta eivät uskalla
Suomessa ollaankusi sukassa ja Rkpkusi sukan päällä
Eräs ruosututkija sanoi, että ruotsalaisten suomalaisuusinho johtuu juuri tuosta Suomen menettämisen traumasta. Eli se on tieteellisestikin todistettu.
Kyse on "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista" - traumasta.
Kun suomalaiset eivät enää ole ruotsalaisten alamaiskansa, niin se on syy suomalaisinhoon.
Mikä on sikäli ristiriitaista ja koomista, koska eivät ruotsalaiset paljoa suomalaisia arvostanut silloinkaan, kun Suomi kuului Ruotsiin!
Mutta traumathan eivät koskaan ole loogisia.
Rkp:n hallitsema media vaikenee totaalisesti tuosta traumasta.
Mutta se näkyy kyllä, Rkp:n toimissa.