kilpikonnia ja käärmeitä

Tarvitsen nyt kipeästi uneni tulkintaa!!! Toivottavasti joku voi auttaa.

Tässä uneni:
Asuin laatikkomaisessa vanhassa kerrostalossa ja toisessa samanlaisessa talossa asui yksi mies, johon olen korviani myöten ihastunut. Tämä mies todellisuudessa asuu tällä hetkellä Norjassa ja unessani hän oli juuri palaamassa sieltä.

Hänellä oli kuitenkin kaksi isoa kilpikonnaa, jotka olivat minun luonani olleet hoidossa kun hän oli ollut siellä Norjassa. Ja myös minulla oli kaksi kilpikonnaa, yhtä isoja.

Hän oli juuri palaamassa Norjasta silloin ja hänen oli tarkoitus tulle hakemaan ne "lemmikkinsä" mun luota. Oltiin sovittu et soittaisin hänelle et milloin tulee, mut olinkin soittanut parhaalle kaverilleni.

Kaverini tuli luokseni ja jotenkin luulin et tämä mies olisi tullut siinä samassa, mutta sit vasta tajusin, etteihän ne ees tunne toisiaan ja soitin miehelle. Sanoi olevansa jossain koulutuksessa ja et tuli vasta huomenna kun on jo niin myöshä. Asia oli sillä ok.

Kilpikonnat olivat siis todella isoja, sellaisia koiran kokoisia ja mulla oli niille huoneistossani iso uima-allas. Siellä ne sit uiskentelivat, mutta yhtäkkiä lattiasta alkoi tulla reijistä ulos käärmeitä. Ne tulivat ulos "paineella", kuvainnollisesti "suihkulähde" tapaan.

Sitten käärmeet yrittivät pistää niitä kilpikonnia, mut kilpikonnat osas kuitenkin suojautua vetäytymällä kuoreensa. Me yritettiin kaverini kanssa tukkia reikiä parhaamme mukaan...Siihen se sit loppu.
0148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


härkä-82 kirjoitti:

Tarvitsen nyt kipeästi uneni tulkintaa!!! Toivottavasti joku voi auttaa.

Tässä uneni:
Asuin laatikkomaisessa vanhassa kerrostalossa ja toisessa samanlaisessa talossa asui yksi mies, johon olen korviani myöten ihastunut. Tämä mies todellisuudessa asuu tällä hetkellä Norjassa ja unessani hän oli juuri palaamassa sieltä.

Hänellä oli kuitenkin kaksi isoa kilpikonnaa, jotka olivat minun luonani olleet hoidossa kun hän oli ollut siellä Norjassa. Ja myös minulla oli kaksi kilpikonnaa, yhtä isoja.

Hän oli juuri palaamassa Norjasta silloin ja hänen oli tarkoitus tulle hakemaan ne "lemmikkinsä" mun luota. Oltiin sovittu et soittaisin hänelle et milloin tulee, mut olinkin soittanut parhaalle kaverilleni.

Kaverini tuli luokseni ja jotenkin luulin et tämä mies olisi tullut siinä samassa, mutta sit vasta tajusin, etteihän ne ees tunne toisiaan ja soitin miehelle. Sanoi olevansa jossain koulutuksessa ja et tuli vasta huomenna kun on jo niin myöshä. Asia oli sillä ok.

Kilpikonnat olivat siis todella isoja, sellaisia koiran kokoisia ja mulla oli niille huoneistossani iso uima-allas. Siellä ne sit uiskentelivat, mutta yhtäkkiä lattiasta alkoi tulla reijistä ulos käärmeitä. Ne tulivat ulos "paineella", kuvainnollisesti "suihkulähde" tapaan.

Sitten käärmeet yrittivät pistää niitä kilpikonnia, mut kilpikonnat osas kuitenkin suojautua vetäytymällä kuoreensa. Me yritettiin kaverini kanssa tukkia reikiä parhaamme mukaan...Siihen se sit loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu