Vuosia sitten perusteltiin jatkuvia japanilaisten autojen hintojen nostoja vahventuneella jenin kurssilla. Viime aikoina jenin kurssi on euroon nähden heikentynyt lähes 4O%. Missä viipyy vastaavat hintojen alentamiset uusien autojen hinnoitteluissa?
Mazdan ja muiden japanilaisten hinnoittelu?
alennukset kehiin
6160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Maahantuoja on mieluummin myymättä autoja ja se hänelle suotakoot. Mazdat eivät tule hätyyttelemään rekisteröintitilastojen piikkipaikkoja. Uusi kuutonenkin oli olevinaan maailmanluokan sensaatio, mutta eipä niitä vaan tien päällä näy. Marginaalimerkki on marginaalimerkki.
Passattihan se vasta ylihinnoiteltu onkin, Mazda kärsii vielä EU-tuontitullista kun ne valmistetaan Japanissa, joten jo lähtökupissa euroopan merkeillä on 10% etumatka hinnoittelussa.
Mazda on halunnut pitää tuotannon Japanissa jotta laatutaso pysyy korkeana.
Japanilaiset autot ovat kärsineet aina tuontitullista eli ei mitään merkitystä hinnoitteluun, joten valuuttakurssimuutokset tulisi näkyä hinnassa. Joko maahantuojat tai/ja jälleenmyyjät vetävät nyt surutta välistä. Näinhän on varmaan pakko tehdä laskevilla markkinoilla kun myyntiä ei tule autokaupan hiipuessa, mutta kulujen suhteessa kasvaessa.
Taas hutkitaan ilman parempaa tietoa, parempien varustetasojen sekä dieselin hintoja on tiputettu melko reilustikin hiljattain. Esim. Premium mallien hinnat alkaa alle kolmesta kympistä.
http://www.mazda.fi/mallisto/mazda6/sedan/hinnat-tiedot.html
Mutta sinä taidatkin olla vain rahaton provopetteri joten mene kirjoittelemaan muualle.
Joidenkin autojen hinnat ovat laskeneet kosmeettisella tavalla ja tämähän johtuu vain ja ainoastaan tästä co2 kikkailusta ja verotuksesta. Sama auto, sama moottori, mutta yhtäkkiä päästöt ja kulutukset ovat PAPERILLA laskeneet. Näin voidaan autoa myydä vähän halvemmalla pienemmällä verolla ja myyntiesitteessä pienemmillä co2 vuosikuluilla. Todellisuudessa auto kuin auto vie 1- 3 litraa enemmän kuin tehdas on arvannut.
Joten jäädäämpä lisäksi odottelemaan niitä hinnanalennuksia jotka johtuvat puhtaasti VALUUTTAKURSSIMUUTOKSESTA.
Aina kannattaa odotella. Milloin mitäkin.
Ihan niin kuin vajaat kymmenen vuotta sitten jotkut innokkaat alkoivat odotella veromuutosta ja vaahtosivat näilläkin palstoilla, että älkää ostako, viimeistään ensi vuonna ja sitten taas varmasti seuraavana vuonna tai vähintään ensi kuussa se tulee.
Muutama kuukausi sitten vaihdoin neljännen auton siitä laskien, kun tuo veromuutoksen odottelu alkoi. Ja sinä aikana ei ole mitään oleellista tapahtunut asian suhteen.
Mutta auto kun tarvii olla, niin se vaihdetaan kun aika on ja mukava se on uudella ajella. Halpaahan se ei koskaan ole ollut, eikä tule olemaankaan.
Odottelemaan kun alkaa, niin aina saat jotain odotella.
Mutta huvinsa kullakin.