Elävänä haudatut

ankeuttaa

Meille on nyt niin, että koko perhe on syrjäytynyt. Perheen isä on ollut puolitoista vuotta työttömänä, ja on yli kuuskymppinen, että tuskin enää työllistyy. Äiti, eli minä olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä yli 10 vuotta. Nuorempi poika pääsi joulukuussa armeijasta eikä ole saanut työtä, koska ei ole ehtinyt hankkia ammattia. Pääsi ylioppilaaksi viime keväänä eikä ole saanut vielä opiskelupaikkaa. Vanhempi poika asuu toisella paikkakunnalla ja saa välillä keikkatyötä, muttei mitään pysyvää.
Päivät on pitkiä, kun ei ole varaa käydä missään eikä harrastaa. Ostamme vain ruuan ja loput rahat menee asuntolainan lyhentämiseen. Ainoa huvi on lenkkeily ja kirpputorilla käynti. Asumme pienellä paikkakunnalla, jossa ei ole mitään vapaaehtoistoimintaakaan, johon voisimme osallistua. En tiedä, mitä pitäisi tehdä, että elämä tuntuisi mielekkäämmältä. Ei ole enää mitään elämänhalua, enkä keksi mitään tarkoitusta elämälleni.

34

1172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mieli ylös

      Onhan ihminen tarkoitettu elämään muutakin varten kuin vain tekemään töitä. Poikanne työttömyys on vielä luonnollinen asia, kun ei ole päässyt opiskelemaan ja ollut vasta armeijassa. Ei monella nuorella heti tärppää. No miehesi on pian eläkeiässä.
      Kyllät teille löytyy jotain vapaaehtoistyötä; jos ei niin ettekö itse voisi alkaa sitä kehittelemään.
      Mielestäni ette ole syrjäytyneitä.

      • Anonyymi

        Ette minunkaan mielestä ole syrjäytyneitä. Vain rahattomia.
        Syrjäytyneet ovat mielestäni niitä, jotka eivät osallistu, vaikka voisivat, eivät ilahdu tapaamisista, eivät tule apuun, jos toisella on ongelmia. Syrjäytynyt vetää oven perässään kiinni ja on yksin. On yksin, vaikka houkuteltaisiin mukaankin. Jää sivummalle "Ei mua tollanen huvita"-asenne.


    • VinkkiSyrjäytyneelle

      Kannattaisiko vaikka opiskella ja yrittää sitten päästä työhön.

      Loisimalla ja laiskottelemalla ei työtä löydy kun työnantaja haluaa osaajan eikä mitään avutonta opettelijaa vaivoikseen.

      Suosittelen vaikka koko perheelle kouluttautumista lähihoitajiksi joista on huutava pula koko maassa.

      • ankeuttaa

        Varmaankin pojan kohdalla opiskelu kannattaa ja hän on hakemassakin koulutukseen. Naurattaa vaan tuo ehdotus koko perheen kouluttautumisesta.
        Mies täyttää kolme vuoden päästä 65, elikkä on vanhuuseläkeiässä. Montakohan kuukautta ehtisi olla töissä uuden kouluttautumisen jälkeen? Ja on hänellä koulutus teknikoksi ollut jo 40-vuotta ja töitäkin oli aiemmin, muttei nyt enää.
        Nuorena olin hoitotyössä, mutta lääkärin määräyksestä jouduin kouluttaumaan kevyempään työhön, mutta siitäkin työnsivät sarauseläkkeelle jo aikoja sitten.
        Että kyllä tässä syrjäytyneitä ollaan, vaikka ei sitä vanhempien ihmisten kohdalla noteerata. Olisi mukava, kun jokukaan meistä saisi lähteä aamulla töihin. Nyt on aivan sama noustaanko vai nukutaanko koko päivä.


      • Ihan oikeasti

        "Loisimalla ja laiskottelemalla ei työtä löydy kun työnantaja haluaa osaajan eikä mitään avutonta opettelijaa vaivoikseen."

        Vedähän vittu päähäsi.


      • Kivaa kiusata?

        Joku sosiopaatti taas trollaamassa :( Ai että eläkeikäisen ja työkyvyttömän pitäisi opiskella?!


    • rgerge

      Sinulla on tarkoitusta pojissasi ja miehessäsi, tue heitä. Sitten voit mennä seurakuntaan ja saat sieltä myös iankaikkisuusasiat kuntoon, toivon kuolemankin taakse,siunausta

      • ankeuttaa

        No kiitos, täytyy sitten odotella sitä kuolemaa ja iänkaikkisuutta. Siunausta myös sinulle sinne kuolemankin taakse:)


    • kokoontuvaseurakunta

      Hei kaikille. Jos olet syrjäytynyt niin mene seurakuntaan kuuntelemaan ihmisten seuraan hyvää sanomaa. Jos olo on vielä syrjäytynyt niin käy siellä jatkuvasti niin et ole enää sitten syrjäytynyt. Olethan uskossa jo? Jos et ole niin tule uskoon tai päädyt pätsiin.

      " Minä Paavali, joka olen Kristuksen Jeesuksen tähden vankina, ja veli Timoteus tervehdimme rakasta ystäväämme ja työtoveriamme Filemonia sekä sisartamme Apfiaa, taistelutoveriamme Arkipposta ja sinun talossasi kokoontuvaa seurakuntaa. Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille. "

      Filemon 1: 1 - 3

      • rktktyuki

        Hei hihhulit, lopettakaa paskanjauhaminen muille. Te olette säälittäviä jumalanorjia jotka ette osaa elää itse vaan tarvitsette säännöt miten eletään. Antakaa muiden ihmisten elää kun ette sitä itse osaa.


      • Anonyymi

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣😅😅😅😅😅😂😂😂😂😂😂😅😅😅😅🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
        Usovaisen elämässä on tarkoitus
        Itse en ole uskossa
        Mutta hauska lukea


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣😅😅😅😅😅😂😂😂😂😂😂😅😅😅😅🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
        Usovaisen elämässä on tarkoitus
        Itse en ole uskossa
        Mutta hauska lukea

        Suuhengittäjä


    • Hei!

      Myötätuntoa. Ehkä juuri nyt näyttää siltä, että kaikki on vain ankeaa. Toivoa ei kuitenkaan saa menettää, ei voi tietää, mitä hyvää elämässä on edessä.

      Perheessä on kaksi tervettä nuorta, opiskelupaikka varmaan järjestyy ajallaan ja työtä sen myötä.

      Toisaalta: jokaisen on elettävä omaa elämää – nuoret tekevät omat valintansa. Mistä itse haaveilet tai unelmoit? Onko jotain sellaista, mikä toteuttaminen ei vaadi rahaa? Onko sinulla ystäviä? Tai tuttavia, joiden kanssa voisi tehdä jotain yhdessä? Eikö pienellä paikkakunnalla todellakaan ole mitään vapaaehtoistoimintaa? Yleensä seurakunnassa on diakoniatyöntekijä, jonka vastaanotolle voi mennä, sekä puhumaan asioista että kysymään konkreettista apua. Haluaisin rohkaista tähän.

      Jokaisessa elämänvaiheessa on omat haasteensa. Uskon, että elämällä on sinulle vielä paljon annettavaa. Usein elämänhalu ja elämän tarkoitus löytyvät toisten ihmisten välityksellä. Kenen puoleen voisit kääntyä?

      Toivon siunausta koko perheen elämään
      Päivi-pappi Hämeestä

    • lammassudenvaatteiss

      Mikä pappi on oikeastaa? Ei ainakaan läheinen tai psykologi!

      Pappi haluaa rahasi.

    • lakia kehiin

      pappi haluaa rahasi ja tarjoaa vastineeksi uskohuttua.
      lailla pitäisi suojata heikko-osaisempia haaskansyöjkirkoilta ja uskonnoilta.

      • Anonyymi

        Antaa papin lohdutta murheista mummua ei siinä mitään pahaa ole.
        Vaikka en uskossa ole.
        Tavalliset evankelisluterit ovat ihan harmittomia
        Ainakin jotkut
        En hyväksy kuiten nitä naisvihaaja pappeja
        Myös nainen kelpaa papittareksi, niin kuin muinoin oli papittaria


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antaa papin lohdutta murheista mummua ei siinä mitään pahaa ole.
        Vaikka en uskossa ole.
        Tavalliset evankelisluterit ovat ihan harmittomia
        Ainakin jotkut
        En hyväksy kuiten nitä naisvihaaja pappeja
        Myös nainen kelpaa papittareksi, niin kuin muinoin oli papittaria

        Suuhengittäjä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antaa papin lohdutta murheista mummua ei siinä mitään pahaa ole.
        Vaikka en uskossa ole.
        Tavalliset evankelisluterit ovat ihan harmittomia
        Ainakin jotkut
        En hyväksy kuiten nitä naisvihaaja pappeja
        Myös nainen kelpaa papittareksi, niin kuin muinoin oli papittaria

        Papin on saatava kahvia juodakseen


    • Anonyymi

      Jos ei yhteen ammattiin pääse, niin pitää sinnikkäästi kouluttautua johonkin toiseen.
      Säännöllinen elämänrytmi on pelastus tässä asiassa. Hankkiudu esim. jonnekin valtion hommiin, niin on pitkä leipä tiedossa. Tällä siis tarkoitan aloittajan lapsia.

      • Anonyymi

        Hei suuhengittäjä älä nostele vanhoja lankoja okei?


    • Anonyymi

      Mitähän tälle perheelle kuuluu? Onko lapset löytäneet töitä? Kouluttautuneet?

      • Anonyymi

        Minä en pidä ylioppilaaksi lukeneita syrjäytyneiksi ollenkaan . Sen sijaan ne syrjäyttävät jo kouluaikana amislaisen kesätyöpaikkahaussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en pidä ylioppilaaksi lukeneita syrjäytyneiksi ollenkaan . Sen sijaan ne syrjäyttävät jo kouluaikana amislaisen kesätyöpaikkahaussa.

        Kaikista heikoimmalla on huonon ylioppilastodistuksen saaneet ne ei kelpaa oikeestaan mihinkään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikista heikoimmalla on huonon ylioppilastodistuksen saaneet ne ei kelpaa oikeestaan mihinkään

        Kelpaa ne amikseen, jossa on aina pari paikkaa lukiolaisillekin. Saa kaikki lukuaineet hyväksi luettua. Ei tarvii sitä ala aste tasoista matematiikkaa tai englantia käydä ollenkaan. Kestää siten vain 2 vuotta koulu.
        Näin minulle kävi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelpaa ne amikseen, jossa on aina pari paikkaa lukiolaisillekin. Saa kaikki lukuaineet hyväksi luettua. Ei tarvii sitä ala aste tasoista matematiikkaa tai englantia käydä ollenkaan. Kestää siten vain 2 vuotta koulu.
        Näin minulle kävi.

        Joo outokumpu juttu o outo


    • Anonyymi

      Eikös se mieskin päässyt vanhuuseläkkeelle jo -17 vuonna eli hyvin menee.

    • Anonyymi

      Vanhempi sukupolvi porskuttaa eläkkeellä, mutta missä loisii juniori ?

      • Anonyymi

        Joo ku outokummus o outo kupmu


    • Anonyymi

      Muuttakaa Kabulhiin.

      • Anonyymi

        Onhan siellä jännittävämpää ja viihtyisämpää kuin Outokummussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan siellä jännittävämpää ja viihtyisämpää kuin Outokummussa.

        Ei oo outukummus o paras


    • Anonyymi

      Nämä ovat vakavia ongelmia. Olen 61 -vuotias ja sinkku. Sama tyhjyyden tunne on vallannut minutkin. Harrastan pyöräilyä sekä melontaa jonkin verran, mutta en jaksaisi enää tehdä palkkatukiduunia josta ei saa kunnon palkkaa ja tuntuu nöyryyttävältä tehdä työtä mitä ei kukaan oikeasti haluaisi tehdä.
      On täysin unohdettu että meillä suomessa syntyneillä SUOMALAISILLA on muukin arvo kuin olla tuotannontekijöitä ahneille kapitalisteille.
      Meillä pitäisi olla myös ihmisarvo vaikka olisimme työttömiä,sairaita iäkkäitä tai vammaisia.
      Vihervassarit sekä Kokoomus tai poliitikot yleensäkin eivät ole kansan puolella ;(

      • Anonyymi

        Kyllä eläkeläisellä ainakin on ihmisarvo. Ainakin jos on ikänsä tehnyt töitä ja saa sen ansiosta nyt nauttia ihan riittävästä eläkkeestä.


      • Anonyymi

        Joo outokumpu


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      622
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe