tietovisaa

jos en ole vakuuttunut vuoden 607. russelin lopun ajan opista tai siitä että nimen omaan jehovan henki ohjaa järjestöä voiko näin ajatteleva ihminen toimia jehovan todistaja lahkossa joutumatta erotetuksi vaikka pitäisi muuten koko raamatun sanaa absoluuttisena totena?

koska pidän vuoden 607. oppia mahdollisena mutta en absoluuttisena totena.perustaen mielipiteeni opin monimutkaisuuteen ja siihen että se on ristiriidassa osittain raamatun ja argeologisten todisteiden kanssa.

epäilykseni siitä että jehovan henki ei ohjaisi järjestöä on pieleen menneet ennustukset. ajatus ei luulisi olevan epäloogista tai mitenkään epäraamatullista. on vain niin mahdotonta kuvitella että pyhässä hengessä tehtäisiin moisia käsittämättömiä raamatunvastaisia scientologisia ennusteluja jotka kerta toisensa jälkeen osoittautuu pettymykseksi miljoonille ihmisille ja murentavat uskoa jehova jumalaan ja hänen sanaansa tämän seurauksena monet luopuvat masentuvat ja tuntevat tulleensa petetyiksi.

muuten kyllä olen seuran kanssa samoilla linjoilla siitä miten raamattua tulkitaan ja miten jumalan käskyjä toteutetaan käytännössä. ei ole muita kiistakapuloita tiedossa.

voisiko joku ystävällisesti vastata mieltäni painaviin kysymyksiin?

kiitos jo ennalta:)
7493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

>> vuoden 607. russelin lopun ajan opista

Russell oli matematiikkansa kanssa vuoden pielessä, hänelle 606 oli se jokin. Virhe kerrottiin Russelille jo vuonna 1913, mutta korjattiin Vartiotorniseurassa lievin elein vasta 1943.

>>epäilykseni siitä että jehovan henki ei ohjaisi järjestöä on pieleen menneet ennustukset.

Pienestä se sinulla on kiinni.

Äänestä

Ajattelusi on monelle kiltille ihmiselle tunnusomaista. Äly sanoo, että kysymyksessä on älyttämät opit ja katteettomaat väitteet. Tunne-elämäsi haraa vastaan. Et halua loukata rakkaita vanhempiasi, he ovat hyväuskoisina uhranneet elämänsä Brooklynin profetioille, et halua tuottaa murhetta ja pettymystä heille. Koet, että vanhempasi ovat vain ajatelleet pelkkää hyvää sulle. Konfliktin kuvitteleminenkin tuottaa sinulle pahan mielen. Ei muuta kuin yrität todistella itsellesi ajattelusi tarkoituksenmukaisuuden.

Nämä eivät ole helppoja asioita kenellekään.

Äänestä

Vastaan Raamatulla:

5Moos.18:22
"Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä."

Jeesus kehottaa myös ilmestyskirjassa, ettei sellaista (väärää profeettaa) saa edes suvaita keskuudessaan.

Äänestä

Kysyit: jos en ole vakuuttunut vuoden 607. russelin lopun ajan opista tai siitä että nimen omaan jehovan henki ohjaa järjestöä voiko näin ajatteleva ihminen toimia jehovan todistaja lahkossa joutumatta erotetuksi vaikka pitäisi muuten koko raamatun sanaa absoluuttisena totena?

Lyhyesti sanottuna voi jos vaan pitää asiasta suunsa kiinni. Kyllä tällaisia todistajia löytyy.

Äänestä
  • että epäilevien epäilykset alkavat vähitellen ja kasvavat kasvamistaan, kunnes he itse jättäytyvät pois asiasta. Uskon puute alkaa pienestä ja kypsyy lopulta erottautumiseen muista. Jehovan henki toimii niin, ettei kukaan voi kauan näytellä uskollisena JT:nä oloa, jos ei luota Jehovan hengen johtavan JT:ien järjestöä.

    Äänestä

  • Siteeraaja original kirjoitti:

    että epäilevien epäilykset alkavat vähitellen ja kasvavat kasvamistaan, kunnes he itse jättäytyvät pois asiasta. Uskon puute alkaa pienestä ja kypsyy lopulta erottautumiseen muista. Jehovan henki toimii niin, ettei kukaan voi kauan näytellä uskollisena JT:nä oloa, jos ei luota Jehovan hengen johtavan JT:ien järjestöä.

    Se ettei uskoisi esim. 1914-tulkintaan ei välttämättä tarkoita sitä etteikö uskoisi Jumalan hengen silti vaikuttavan Jt:n keskuudessa. Tiedän pitkän linjan todistajia jotka eivät ole koskaan kovinkaan perustaneet esim. tuosta vuositulkinnasta ja ovat silti pysyneet todistajina.

    Äänestä

  • Jwitness kirjoitti:

    >>...ja ovat silti pysyneet todistajina.

    Tuossahan on kyse ainoastaan eri näkökannoista ja niiden hyväksymisestä. Tiukan linjan näkemys Vartiotorniseurassa on, että henkilö on luopio jo siinä vaiheessa kun hän ajattelee virallisesta linjasta poikkeavasti. Luopious ei siis edellytä kriittistä keskustelua.

    Kirjoilla toki pysyy pitkäänkin, kunhan ei ole tarpeettoman rehellinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

viisasten kivet kirjoitti:

jos en ole vakuuttunut vuoden 607. russelin lopun ajan opista tai siitä että nimen omaan jehovan henki ohjaa järjestöä voiko näin ajatteleva ihminen toimia jehovan todistaja lahkossa joutumatta erotetuksi vaikka pitäisi muuten koko raamatun sanaa absoluuttisena totena?

koska pidän vuoden 607. oppia mahdollisena mutta en absoluuttisena totena.perustaen mielipiteeni opin monimutkaisuuteen ja siihen että se on ristiriidassa osittain raamatun ja argeologisten todisteiden kanssa.

epäilykseni siitä että jehovan henki ei ohjaisi järjestöä on pieleen menneet ennustukset. ajatus ei luulisi olevan epäloogista tai mitenkään epäraamatullista. on vain niin mahdotonta kuvitella että pyhässä hengessä tehtäisiin moisia käsittämättömiä raamatunvastaisia scientologisia ennusteluja jotka kerta toisensa jälkeen osoittautuu pettymykseksi miljoonille ihmisille ja murentavat uskoa jehova jumalaan ja hänen sanaansa tämän seurauksena monet luopuvat masentuvat ja tuntevat tulleensa petetyiksi.

muuten kyllä olen seuran kanssa samoilla linjoilla siitä miten raamattua tulkitaan ja miten jumalan käskyjä toteutetaan käytännössä. ei ole muita kiistakapuloita tiedossa.

voisiko joku ystävällisesti vastata mieltäni painaviin kysymyksiin?

kiitos jo ennalta:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu