Toivon, että jos vastaat, niin ethän tuomitse, vaan tarvitsisin ehkä neuvoa tai jotain, mitä pitäisi tehdä...No tietenkin rukoilen, en muuta teekkään, mutta tällainen tilanne:
Olemme miehen kanssa läheisiä, on lapsia. Naimisissa ei olla oltu. Mutta jätin n. Vuosi sitten tämän. Hän ei oo uskossa, ja käyttää alkoholia.
No en tuomitse häntä. Olen itse pahempi syntinen.
Itse omen uskossa. Tahdon tehdä Jumalan tahdon mukaan, elää Jeesusta seuraten.
Mutta. Tämä mies, sanoo rakastavansa mua, haluaa elää mun ja lasten kanssa. Että oltaisiin perhe.
Hän tahtoo seurustella, lupasi kyllä, että menisimme naimisiin, mutta vasta muutaman kuukauden päästä.
Mutta, ongelma on nyt siinä, että hän tahtoo harrastaa seksiä.
Vaikka minä olen sanonut, että se kuuluu avioliittoon.
Noh, onko seksin harrastaminen tässä tilanteessa se suurin synti?
Mikä on Jumalan tahto?
Voidaanko me elää yhdessä perheenä vai menetänkö Jumalan varjeluksen elämässäni, jos nyt suostun miellyttämään tuota miestä?
Tulenko saamaan kovan tuomion, kun uudestisyntyneenä teen tälläisen synnin?
Älkää haukkuko, vaan muistattehan, että myös nämä uskomattomat ihmiset on rakkaita Jeesukselle.
En voi itse tuomita miestä, koska olen aijemmin itse tehnyt syntiä mitkä olen anteeksi saanut.
Mutta onko rakkaus tässä asiassa suurempi, vai pitääkö nyt kylmästi sanoa miehelle, että kaikki on loppu ja...mies ehkä katkeroituu mua kohtaan...
Onko ketään niin uskossa olevaa joka osaisi antaa viisaan neuvon?
Kiitos.
Olemme miehen kanssa läheisiä, on lapsia. Naimisissa ei olla oltu. Mutta jätin n. Vuosi sitten tämän. Hän ei oo uskossa, ja käyttää alkoholia.
No en tuomitse häntä. Olen itse pahempi syntinen.
Itse omen uskossa. Tahdon tehdä Jumalan tahdon mukaan, elää Jeesusta seuraten.
Mutta. Tämä mies, sanoo rakastavansa mua, haluaa elää mun ja lasten kanssa. Että oltaisiin perhe.
Hän tahtoo seurustella, lupasi kyllä, että menisimme naimisiin, mutta vasta muutaman kuukauden päästä.
Mutta, ongelma on nyt siinä, että hän tahtoo harrastaa seksiä.
Vaikka minä olen sanonut, että se kuuluu avioliittoon.
Noh, onko seksin harrastaminen tässä tilanteessa se suurin synti?
Mikä on Jumalan tahto?
Voidaanko me elää yhdessä perheenä vai menetänkö Jumalan varjeluksen elämässäni, jos nyt suostun miellyttämään tuota miestä?
Tulenko saamaan kovan tuomion, kun uudestisyntyneenä teen tälläisen synnin?
Älkää haukkuko, vaan muistattehan, että myös nämä uskomattomat ihmiset on rakkaita Jeesukselle.
En voi itse tuomita miestä, koska olen aijemmin itse tehnyt syntiä mitkä olen anteeksi saanut.
Mutta onko rakkaus tässä asiassa suurempi, vai pitääkö nyt kylmästi sanoa miehelle, että kaikki on loppu ja...mies ehkä katkeroituu mua kohtaan...
Onko ketään niin uskossa olevaa joka osaisi antaa viisaan neuvon?
Kiitos.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Mietin tätä, koska eikö Jumala tahdo, että perheet olisivat ehjiä, varsinkin kun on lapsia? Ja saatna tahtoo hajottaa ja rikkoa...Mitä jos nyt elän tuon miehen kanssa enkä tunne huonoa omaatuntoa siitä että harrastan seksiä hänen kanssaan, vaan iloitsisin siitä, että olemme taas yhdessä, olisiko se kauhistus Jumalalle?
Jos joudun valitsemaan joko miehen tai Jeesuksen, valitsen Jeesuksen.
Jos teillä on yhteiset lapset, niin olette perhe!
Älä kuuntele muita neuvonantajia, sinulla Jumala ja Hänen sanansa tukena; "että sanoittakin voisivat voittaa miehensä Kristukselle". Suurinpiirtein Sanaa muistellen.
Vihkiseremoniat eivät tee liitosta raamatullista! Olet hänen puolisonsa ja hän sinun.
Mutta jos liitto ei toimi ja alkoholi ongelma, silloin seksi ei olekaan suurin ongelma!
Miksi miehesi haluaa vasta parin kuukauden päästä naimisiin, jos olette olleet jo kuitenkin perhe??
Ja miksi Sinun tulisi suostua tähän miehesi vaatimukseen?
Miksi et itse voisi asettaa ehdoksi avioitumista?
Miksi miehesi ei ole valmis ja halukas toteuttamaan Sinun omantunnon vakaumustasi, jos rakastaa Sinua?
Minua jäi myöskin askarruttamaan tämä kohta viestiestäsi: >"onko seksin harrastaminen tässä tilanteessa se suurin synti"
Joo, eli mies sanoi syyksi, kun itsekkin hänelle sanoin asiasta, niin hän hamuaa ensin seurustella, että voi varmistua että tä meijän juttu toimii.
Itsekkin sitä hänelle sanoin, että mehän tiedetään ja tunnetaan jo toisemme, ollaan yhdessä asuttu aijemmin.
En aijotäysillä antaa tunteitten viedä, vaan rukoilen ja kyselen Herralta mitä Hän haluaa.
Mitä jos mulle onkin jossain uskovainen mies odottamassa. Haluaisin miehen joka rakastaa Jeesusta.
Olen kuitenkin koko talven itsekseni välillä Herralle itkenyt, kun lasten kanssa on välillä tosi raskasta. Mutta vastaisiko Jumala tällä tavalla?
Niin, miksi me ei voida mennä heti naimisiin, vaan pitää vetkutella. En kans käsitä, ja sen takia en oo ihan täysillä tässä mukana..
Ja tarkoitin, että teenkö nyt todella pahasti Jumalaa vastaan, jos nyt rupeankin miestä mielistelemään?
Eli "tässä tilanteessa", kun meillä on yhteistä elämää jo ollut ja ollaan yhessä oltu, onko tää hirveä synti nyt?
Tuohon tilanteeseen on todella vaikea ottaa kantaa näin netin välityksellä ja toista osapuolta kuulematta.
Voin vain naisena sanoa, että itseäni toki ihemtyttäisi se, jos on jo yhetisiä lapsia ja yhdessä on jo eletty, että miksi mies ei olisi valmis sitoutumaan avioliittoon nyt heti, vaan vasta parin kuukauden kuluttua?
Mutta toki tähän täytyisi saada miehenkin näkemys asiasta.
Kuitenkin uskovaisen tulisi ensisijaisesti etsiä apua ja korjausta jo olevan suhteeseen, eikä haikailla toisia miehiä.
Eli onko puolisollasikin pelkoa sen suhteen, että hän ei kelpaa ja riitä Sinulle tällaisenaan, vaan halusi on löytää ns. "uskovainen, Jeesusta rakastava" puoliso?
Tämä on mielestäni aika outo ajatus tässä tilanteessa: "että voi varmistua että meidän juttu toimii."
Avioliittohan on lupaus, EI sellainen kauppa, että jos juttuu toimii niin sitten......tai jos ei toimi niin sitten......
Eli ei avioliittoa perusteta tunteiden varaan, vaan TAHDON varaan, joka tarkoittaa sitä, että se laitetaan toimimaan, kun kumpikin TAHTOO sen toimivan.
Se tarkoittaa myöskin sitä, että ajatus erosta jätetään kokonaan huomioimatta ja lähdetään siltä pohjalta, että kun on naimisiin menty ja on yhteisiä lapsia, silloin yhteisestä elämästä tehdään yhdessä tomiva ja kaikille osapuolille mahdollisimman hyvä olotila, jossa kaikki voivat niin hyvin kuin mahdollista, niin aikuiset kuin lapsetkin ja kumpikin aikuinen on valmis tekemään kaiken voitavansa sen eteen, että näin tapahtuu.
Ja tätä taustaa vasteen tuo miehesi ajatus sen katsomisesta, toimiiko juttu, viittaisi siihen, että miehesi haluaa pitää takaoven auki, että ellei toimi niin...bai...bai....?
Toki tämä tulkinta on tehty nyt vain näiden Sinun kertomustesi pohjalta, eli en väitä että miehesi todella ajattelee näin.
Jos et tiedä Jumalan vastausta niin olet silloin aika kaukana Jumalasta.
Asetelma on se että sinä haluat toista kuin koet Jumalan haluavan eli se naimisiin meno.
Olette kaiketi tosi nuoria. Sinulla on elämä edessäsi.
Voisi olla parempi että etsit itsellesi sellaisen miehen joka ymmärtää uskosi ja jakaa samat arvot.
Se on pitemmän päälle parempi kuin että jos rinnallasi on mies joka epäröi sitoutua sinuun avioliiton kautta ja joka tuhoaa sinun ja lastesi elämää juomalla viinaa.
Jos suostut hänen vaatimuksiinsa niin samalla annat viestin että se jumalaton elämä voi sinun sallimuksesta jatkua.
Etsi parempaa. Mfutta ennen kaikkea ajattele lapsiasi. He tarvitsevat isän. Teidän olisi hyvä käydä sosiaalitoimistossa sopimassa tapaamisista.
Pyri olemaan itsenäisempi, ja pidä itsestäsi huolta.
Nyt olet miehesi vallassa ja on vain ajan kysymys milloin sorrut. Toimit silloin itseäsi vastaan ja luvassa on katumuksen kyyneleitä.
Älä myy arvojasi halvan rakkauden vuoksi.
Sillä ne tekevät sinusta sinut. Sortuminen vahingoittaa sinua. Ja siksi Jumala ei tahdo sitä.
No näinhän se ajattelee. Siis mies haluaa että etsitään se yhteinen koti ja sitten hetken eletään yhessä ja katotaan miten se lähtee sujumaan...ja seksiä pitäisi saada nyt kun seurustellaan.
Siis jos tämä meidän juttu olisi Jumalan tahto, enhän tietenkään voi tietää, vaikka mies tulisikin uskoon? , niin en haikaile muitten miesten perään.
Mutta jos tää ei ole Jumalan tahto, niin en enää uskomattoman kanssa rupea mitään säätämään, vaan odotan että Herra antaa sen oikean....
Siis asutteko nyt erillään ja olette olleet ilman sekusuaalista kanssakäymistä siitä lähtien, kun olette erilleen muuttaneet?
Edelleenkin muistutan, että tämä on todella vaikea kysymys tällä tavoin ratkaistavaksi ja jos menemme syvemmälle Jumalan Sanan totuuksiin, niin liittohan eli yhdeksi lihaksi tulemin on taåahtunut jo silloin, kun olette yhdyntää harjoittaneet ensimmäisen kerran, eli siinä mielessä DoctorT on oikeassa, että virallinen avioituminen ei sinänsä ole ratkaiseva tekijä "synnin" suhteen tässä tilanteessa.
Vaan suurempi tekijä on se, miksi ensinnäkin olette eronneet ja onko ne ongelmat ratkaistu, mitkä ovat ajaneet teidät eroon ja miksi puolisosi edelleenkin haluaa elää avoliitossa ja mitä merkitystä tässä tilanteessa on parilla kuukaudella.
Jos olette eronneet keskinäisistä ongelmistanne johtuen, ne tuskin ovat kummankaan kohdalla pois pyyhityt erossa ollessanne, vaan ne on yhdessä ratkottava.
Itse olen esim. sitä mieltä, että avoliitossa asuvia ei tule pakottaa eroon esim, sillä perusteella, että toinen osapuoli on tullut uskoon ja haluaa mm. kasteelle, mutta uskomaton osapuoli ei halua naimisiin ja tässä tulisi katsoa juuri tuota Raamatun määritelmää, milloin tullaan yhdeksi lihaksi.
Jos pakotamme eroon tuollaisen pariskunnan, saatamme ajaa "haureuteen" :)
uskomattoman osapuolen ja näin rikkoa loputkin mahdollisuudet.
Eli vaikea, vaikea on kysymyksesi ja suosittelisinkin, että hakeutuisitte yhdessä uskovan terapeutin juttusille, jossa voisitte selvittää mitä, miksi ja milloin.
"Eli vaikea, vaikea on kysymyksesi ja suosittelisinkin, että hakeutuisitte yhdessä uskovan terapeutin juttusille, jossa voisitte selvittää mitä, miksi ja milloin."
En jotenkin usko että miestä kiinnostaa lähteä USKOVAN terapeutin juttusille, jos hän ei itse usko.
Tuo usko voi olla juurikin sen ongelman juuri ja ydin. Mies on arvoiltaan toisenlainen kuin aloittaja.
Miehelle ei ole vaikeaa ajatella tulevaisuutta AVOliitossa. Pidät ongelmana juuri sitä. Avoliittolaisille on tyypillistä juuri tuollainen ajattelu kuin miehellä on: eli katsotaan toimiiko vai ei.
Olet oikeassa siinä että se on eräällä tavalla loukkaava. Eihän ihminen ole mikään koe-eläin joka valjastetaan toteuttamaan omia, itsekkätä pyrkimyksiä ja siitten morjens vaan kun toinen reagoi.
Toisin kuin sinä minä en tuomitse aloittajassa sitä että hän toivoisi että hänellä olisi joskus uskova mies. Hän toivoo että nykyinen mies tulisi uskoon, taikka että jossain olisi joku joka jakaisi hänen arvonsa.
Hän haaveilee rakkaudesta.
Mies haaveilee onnesta. Siinä on iso ero.
Ei minunkaan avioliittoni ole aina pelkkää onnea, mutta koska olemme sitoutuneet avioliiton kautta minulla on aina hyvä, ja turvallinen olla hänen kanssaan.
Joskus avioliitot ovat toisenlaisia: vaikka ollaan aviossa niin siinä on asennoiduttu olemaan vain niin kauan kun suhde tuntuu hyvältä. Sellaiset liitot ei yleensä kestä. Suomi on avioerotilastojen kärkipäässä.
Mielestäni ongelman ydin ei ole seksi, vaan se että kumpikaan ei tahdo-lapsista huolimatta-sitoutua.
Aloittaja haaveilee toisenlaisesta miehestä-ja hänen nykyinen miehensä ei tahdo naimisiin.
Suhteessa on epävarmuuselementti.
Olen varma että ap "sortuu"...minun mielestä hän tekisi oikein-mutta koska ap:n kuva jumalasta on sellainen että "jumala suuttuu"niin luvassa on katumuksen kyyneleitä ja lisää ongelmia suhteessa. Ap voi ryhtyä syyttämään asiasta miestään, ja yksin hänen ei ole hyvä olla, koska "jumala on suuttunut"...
Ei uskova terapeutti olisi hyvä. Ei molemmille-sillä eihän miehellä ole solmuja uskonsa ja itsensä kanssa. vaan aloittajalle.
Mielenterveystoimistoon vaan. Sieltä ne muutkin uskonnon uhrit saavat apuja.
Lapsuutta olisi myös hyvä käydä lävitse.
Ongelma on se mitä ammattilaiset sanovat mallioppimiseksi. Hänen omat vanhempansa ovat periyttäneet oman uskovaisuutensa tyttärelleen. Myös he ovat eronneet. Isä on myöskin kärsinyt alkoholismista
Aloittajan tilanne on miltei identtinen lapsuudenkodin tilanteesta eikä se ole sattumaa. VAan psykologisesti ajatellen hyvinkin luonnollista.
Ap...suostu kasvuun, ja valmistaudu luopumaan tuosta lapsenuskostasi ja sokeudestasi.
Jumalahan ei sinua nyt auta.
Hei.
Ajattele lapsiasi ja itseäsi. Hän on lastensa isä, ja hänen kuuluu huolehtia yhteisitä lapsistanne kanssasi.Lapset tarvitsevat myöskin isää. Elämäsi , sekä lastesi elämä tulee olemaan paljon helpompaa kun isä asuu kanssanne ja huolehtii perheestään.
Älä kuuntele neuvoja että sinun tulisi jäädä yksinhuoltajaksi uskovien mieliksi!EI IKINÄ! Pidä avomiehesi , jos hän on kiltti ja hyvä isä lapsilleen ja hyvä puoliso sinulle.ELÄ OMA ELÄMÄSI.Älä usko että uskovien yhteisössä olisi sinulle " mies odottamssa."
Olen itse kasvattanut kaksi lasta yksin, käyden koko ajan töissä.Tiedän mitä on yksinhuoltajuus.En suosittele kenellekään kuin varsin painavista syistä.Itse olen onnistunut, lapseni ovat lahjakkaita ja valmistuvat akateemisiin ammatteihin, mutta itse olen aivan puhki
Älä sinä unohda itseäsi.Pidä miehesi ja perhe kasassa, miehesi voi tulla myöhemmin uskoon, ja vaikka ei tulisikaan, hän on arvokas sellaisenaan!!
"Älä kuuntele neuvoja että sinun tulisi jäädä yksinhuoltajaksi uskovien mieliksi!EI IKINÄ! Pidä avomiehesi , jos hän on kiltti ja hyvä isä lapsilleen ja hyvä puoliso sinulle.ELÄ OMA ELÄMÄSI.Älä usko että uskovien yhteisössä olisi sinulle " mies odottamssa."
Unohdit ilmeisesti tässä avomiehen alkoholiongelman ja sepä ei olekaan mikään pikku juttu ja usein vaan pahenee ajan myötä.
Itselläni on niin traumaattisia kokemuksia alkoholisteista, joita on pörrannyt ympärillä pilvin pimein, Suomessa kun asutaan, etten IKINÄ, KOSKAAN, MILLOINKAAN enää ottaisi aviomiehekseni alkoholimiestä!!!
Siinä saa koko perhe kärsiä aivan helvetillisiä tuskia, tuon kännikalan örvellyksiä kuunnellen ja viikottaisia poliisille soittoja ja miehen putkareissuja tilanteiden kärjistettyä äärimmilleen aina uudestaan ja uudestaan vuodesta toiseen.
Alkoholi(ongelma) on tässä kaiketi oleellisin kysymys. Äiti voi palaa todella loppuun, jos talouteen tulee aikuinen huollettava. Niinhän siinä lopulta käy, jos on kyse holismista.
Miehen toivomus seurustella ja saada seksiä tässä vaiheessa!!! Hälyytyskellot soi. Jos hän haluaa naimisiin, tyytyköön vanhanaikaiseen seurusteluun niin tulee testatuksi tarkoitusperät.
Odota ja katso rauhassa.Mies haluaa olla kanssasi ja teillähän on jo perhe, yhteiset lapset.Myöskin heitä sinun on kuultava, jopa enemmän kuin seurakuntalaisia.Älä riistä lapsilta isää. Asu yhdessä miehesi ja lastesi kanssa, kyllä vihkiminen tulee aikanaan.Samoin voi miehesi tulla uskoon.
Iloitse uskostasi, ja iloitse perheestäsi.
Minun ohjeeni on myös sama kuin Doktorin ja molemmat nim. En tiedä millaiset ongelmat alkon kanssa, sujuuko esim.työssä käynti jne. Mutta, suosittelisin teille vaikka avioliittoleiriä, että miehesikin oppis puhumaan tunteistaan ja ajatuksistaan,ja löytäis Jeesuksen rakkauden.Ero ei ole tässävaiheessa mikään pakotie, minnekään !
Mutta eikös aloittaja kerro, että heillä on ko ero olemassa, koska heillä on yhteishuoltajuus?
Sehän on hyvä jos on yhteishuoltajuus. Minulla oli yksinhuoltajuus 18-vuotiaan poikani kohdalla.
Isä häipyi kuvioista, viiden vuoden yhteiselon jälkeen, kun poika oli 8 kk.
Kun poika oli ekaluokkalainen minun nykyinen mieheni adoptoi hänet. Tälle minun miehelleni poika sitten raapusteli kaikki isäinpäiväkortit.
Tiedän mitä on olla yksinhuoltaja. Tiedän myös mitä on olla onnettomassa liitossa.
Nyt viimeiset 9 vuotta olen ollut onnellisessa liitossa enkä yksin edes lapsen kasvattajana vaan minulla on kumppani joka jakaa yhteisen vanhummuuden poikani kohdalla.
Isyys ei ole vain biologista, se on myös henkistä. Pojallani on nyt isä, vaikka side ei olekaan biologinen.
No meillä oli tässä aika, kun ei oltu sillain tekemisissä et oltais seksiä harrastettu. Mutta olemme muuten paljon tekemisissä, asutaan lähekkäin ja yhteishuoltajuus.
Mutta sen haluisinkin tietää, että kun ollaan luvattu et naimisiin mennään, niin uskaltaisin juuri iloita siitä et ollaan taas yhdessä. Mies on paljon tässä välissä mua autellut kaikennäkösissä asioissa ja itse koen etten jaksa yksin lasten kanssa. Oon siis ollut välillä tosi uupunut, että olisihan elämä helpompaa yhdessä...
Mutta rakastan Jeesusta, enhän menetä Hänen huolenpitoaan ja johdatustaan jos me taas miehen kanssa ollaan yhdessä..
Tiedän ettei teillä oo välttämättä vastausta, mutta joku kokisi että Jumala jollekkin teistä puhuisi tässä asiassa ja antaisi jonkunnäköstä vastausta...:)
Sun jumalas on aika onneton kun ei sano sulle suoraan mitään.
Minulle puhuu, tai oma järkeni sanoo:Pidä miehesi, jos hän on kunnollinen.Tiedän mitä yksinhuoltajuus on.Ei seurakuntalaiset näe niitä monia itkuja ja uupumusta mitä yh.n elämä on.Eivätkä tule sinua ja lapsiasi auttamaan.kanna vastuu perheenä , miehesi kanssa.
Iloitse , että hän haluaa olla isä lapsillenne ja miehesi.Kaikilla ei näin ole, mies vaan tylysti lähtee ja jättää perheensä!!!
Ja joku päivä voi miehesikin tulla uskoon.
Rukoillaan yhdessä asian puolesta.
Toisaalta olen omalla kohdallani vaikeissa päätöstilanteissa ja tienristeyksissä toiminut siten, että olen sanonut Jumalalle, et nyt lähden etenemään oman parhaaksi ja oikeaksi näkemäni toimintatavan mukaisesti ja jos se ei Jumala ole Sinun tahtosi, pysäytä kulkuni, sillä Sinä sanot Sanassasi, että minkä Sinä suljet, sitä ei kukaan avaa ja minkä Sinä avaat, sitä ei kukaan sulje.
Ja mikä tässä nyt ehkä olisi se paras toimintatapa, niin olisiko se kuitenkin pyrkimys tavalla tahi toisella perheen yhdistämiseen?
Mutta kyllä minä tiukan keskustelun kävisin siitä, että mitäs sitten,
jos parin kuukauden päästä mies toteaakin, että homma ei toimi?
Joten, edelleenkin pitäisin kiinni siitä omasta oikeaksi näkemästäni vauihtehdosta, että jos perhettä lähdetään "liikuttelemaan", silloin sitoudutaan avioliiton kautta?
Sekö tarkoittaa jälleen lasten irtirepimistä perhealustalta ja heidän toiveidensa ja haavekuviensa särkymistä?
Ei lapsia voi riepottaa paikasta ja yhteydestä toiseen, sillä lapsi tarvitsee ja kaipaa ensisijaisesti vakautta, oli se sitten yksinhuoltaja perheessä tai parisuhteessa.
Ettei lapsille anneta toivo ja jälleen parin kuukauden päästä vedetä mattoa pois jalkojen alta.
Te aikuiset ehkä selviätte näistä siirroista ja vekslauksista varmaankin suht koht hengissä, mutta lapsille nämä ovat suurempia liikkeitä, kuin usein osaamme ajatellakaan, joten niitä ei pidä tehdä kevein perustein.
Koska puhut oman kokemuksesi pohjalta, haluasin kuulla Sinun mielipiteesi siitä, että jos ero on jo olemassa ja on jo asuttu erillään jonkun aikaa, kuten oletan aloittajan tilanteessa olevan, koska on jo yhteishuoltajuudestakin päätetty, niin miten ajattelet lasten reagoivan sellaisessa skenariossa, että mennään uudestaan yhteen ja parin kuukauden kuluttua mies toteaa, ettei tästä mitään tule ja taas on lapsilla edessä ero??
Arvostaisin siis Sinun kokemuksesi tuomaa näkemystä ja haluaisin yleisellä tasolla kuulla mielipiteesi tällaisesta tilanteesta?
Taikka mitä sitten jos pari meneekin naimisiin ja mies käyttää alkoholia. Onko kaikki sit muka okei?
Niinpä!
ArvArvostatt kokemukseni tuomaa näkemystä! Ihanpa tosiaan tunnut kovinkin "arvostavan" päätellen hyökkäävästä ja pilkallisesta tyylistäsi!
MinMINUN kokemukseni on ollut kasvattaa kaksi , nyt akateemiseen ammattiin valmistuvaa lasta YKSIN tätä yhteiskuntaa palvelemaan, itse työssä käyden ja vastaten kaikesta yksin. Tiedän mitä yksinhuoltajuus on.Millainen kokemus tähkäpäällä on yksinhuoltajuudesta?
Sinulle minun ei tarvitse mitään perustella, eikä selvitellä henkilökohtaisia aiosita täällä tai missään muuallakaan.En ole sinulle milläänlailla tilivelvollinen. vastasin aloittajan kysymykseen johon minulla on sama oikeus kuin sinullakin!
Eron ja erillään asumisen jälkeen voi alkaa puhtaalta pöydältä, ihiminen voi muuttua ja oppia kokemastaan, ei todellakaan tarvitse olla kahden kuukauden kuluttua muuttamassa taas erilleen, mistä tuollainen luulo!! Minä en ole omasta elämästäni tälläistä kertonut, kenties sellainen elämä on tähkäpäälle todellista ja omakohtaista !!
Ja lisäys vielä edell.kommenttiinin.Tähkäpäälle:Jos maltat kiihkoltasi lukea tai ymmärtänetkö edes lukemaasi :) ?Pätemistarve samoin kuin oikeassa olemisen tarve kun taitavat sinulla olla melkoiset, ::))))))
Sanoin".Pidä miehesi,jos hän on kunnollinen"! Mitä sinun mielestäsi kunnollinen tarkoittaa?Alkkistako?
> Sinä sanot Sanassasi, että minkä Sinä suljet, sitä ei kukaan avaa ja minkä Sinä avaat, sitä ei kukaan sulje. <
Mikä kohta Raamatussa noin sanoo?
Ilm. 3
7. Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
Voi hyvä ystävä!
Olen ihan äimän käkenä näitä viestejäsi lukiessani.
Olin todella innoissani, että voisin keskustella tästä asiasta jonkun sellaisen kanssa, joka on näitä läpi käynyt ja tietää, mistä puhuu ja näin ollen voisi puhua vankalla kokemuksen rintaäänellä ja kävin eilen useankin kerran katsomassa, josko olisit vastannut, niin kovin toivoin ja odotin saavani Sinun näkemystäsi tuohon kysymykseeni ja tällainen purkaus tällä sitten odottikin. :(
Mutta jos asenteesi on minuun nähden tuon kaltainen, niin lienee parempi,
etten tämän enempää jatka keskustelua, sillä kun joku lukee noinkin vahvojen ennakkoasenteiden silmälasien läpi toisen tekstiä, on aika mahdotonta päästä yhteisymmärykseen.
Kiitos kuitenkin mielipiteestäsi!
Ja olen puolestasi onnellin, että olet jaksanut yksin pitää lapsistasi huolta, kouluttaa heidät ja saattaa omille kantaville siivilleen.
Toivotan Sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää ja siunausta tulviinkin päiviinne!
Myös minä olen valmis rukoilemaan aloittajan puolesta sinun kanssasi tähkis. Ollaan työtovereita. :)
Nimmari )))))))))) on ollut yksinhuoltaja. Se on sinulle, tähkis, pelkkä sana. Mutta minä ymmärrän täysin mitä hän tarkoittaa kun sanoo että se että lapsien luotsaaminen hyvään elämään ei ole käynyt kivutta.
Minä tiedän kokemuksesta miten yksinäistä on hoitaa lasta, kun kukaan ei ole jakamassa sitä: oman elämän tärkeintä asiaa eli vanhemmuutta.
Omalla kohdalla yksinäisyys ja suru päättyi kun löysin puolison joka halusi olla isättömälle lapselle isä.
Oli ennen häntäkin yrittäjiä. Eräs mies ilmoitti rakastavansa enemmän poikaani kuin minua. Ei ymmärtänyt että jos meille tulee siksi ero niin se on samalla hänelle ero pojastani.
Nykyistä miestäni pystyn arvostamaan sillä hän rakastaa meitä molempia.
Vanhemmuus on enemmän henkistä kuin biologista, miellä. Se on aitoa rakkautta ja vastuuntuntoa suhteessa lapseen.
Raamattu sanoo että avioparin on oltava tärkeämpi kuin suhde lapseen. Suhtaudun tuohon ristiriitaisin tuntein. Koska toisaalta hyvä suhde vanhempien(adobtio-tai biologinen)välilä on lapsen etu koska lapsi kärsii vanhempien välisistä riidoista.
Toisaalta jos mies tai vaimo esm.dokaa niin että lapsi näkee niin no...sosiaalitoimisto vaan asialle siinä tapauksessa. Huostaanotto?
Minun lapseni on nukkumassa jos juon. Poikani 18-vuotias ja on nähnyt minut vain kerran humalassa.
Tuo kohta on Filadelfian seurakunnan enkelille. Jumala ei sulje eikä avaa mitään, vaan meillä on päätäntävalta omasta elämästämme, ja myös me siitä kannamme vastuun, jota ei sovi Jumalalle vierittää.
TÄhkäpäälle."Kävin useita kertoja katsomassa olisiko vastattu".Olet ehkä eläkeläinen tai työtön.Itse teen työtä sairaanhoitajana, ja näin ollen teen myös iltavuoroja, sekä minulla on muutakin elämää kuin vahdata suomi24 keskustelupalstoja.
Purkauksesta voi olla montaa mieltä. Ei ole mielestäni minkäänlainen "purkaus" kertoa omaa mielipidettään..Toisekseen en ryhdy mihinkään syvällisiin keskusteluihin omasta elämästäni , henk.koht. asioistani täysin tuntemattomien , nimimerkkien takaa kirjoittelevien , omaa oikeassa oloaan hehkuttavien "keskustelijoiden "kanssa. Minulla ei ole mitään kiinnostusta nimenomaan sinun kanssasi keskutella mistään muustakaan aiheesta.Kuten sanottu , vastaukseni oli osoitettu aloittajalle.
Tiedän yksinhuoltajuuden, mutta kun nyt katson aikuisia , korkealle kouluttamiani lapsiani, tiedän että on se ollut kaiken vaivan arvoista; voinetko sinä sanoa samaa omasta jälikasvustasi....:))
Toivon aloittajalle kaikkea hyvää, sekä viisautta ja voimia tehdä kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu , jota ei tarvitse myöhemmin katua.
Tämän palstan vakikirjoittajat, mukaan lukien sarisusanna73 kuin tähkäpääkin , eivät ole soveliaita rukoilemaan kenenkään puolesta.Heillä näyttää omatkin asiat olevan pahasti umpissolmussa,(Omien kirjoitelmiensa ja kertomiensa perusteella) joten jo siltä pohjalta heidän antamansa neuvot ovat kyseenalaisia.
Mikä henki vastaa tuollaisiin rukouksiin?Pahuuden, kierouden, oikeassa olemisen, pilkan, ivan, pahan puhumisen sairas henki!!
Mitä tälläisten riitaisten, katkerien henkilöiden rukoukset saavat aikaan?Kertokaapa?
Samaa mieltä.Eivät sovi rukoilijoiksi.Ei mee heidän rukoukset kattoa korkeemmalle....)
Tähkäpään kokemus yksinhuoltajuudesta on varmaan se että sinä olet eka ihminen jonka kanssa hän juttelee joka on yksinhuoltaja.
Hän on ollut onnellisesti naimisissa vuosikymmeniä.
Hän eräässä toisessa viestissä kertoo että hänen mielestään jumala ei salli sinkuille haureellista elämää, vaan heidän tulee olla toisin sanoen selibaatissa jumalan takia.
Siltä pohjalta hänen kommenttinsa aloittajalle. Ei hyvä.
Vastaan vain omasta puolestani että uskon sinun olevan Isän Jumalan silmissä avioliitossa miehesi kanssa, koska teillä on yhteisiä lapsia. Ihmisten tekemät siunaukset ja vihkimiset eivät mitään turvaa avioliittoonne lisää tai vähennä.
Tietysti voisit "pihdata", kunnes miehesi antaa vakavan lupauksen raitistumisestaan. Tärkeintä on olla uskollinen Jumalan edessä, mikä merkitsee uskollisuutta myös miestäsi ja lastenne menestystä kohtaan.
Antaako Raamattu luvan tuollaiseen pihtaamiseen?
Opettaako Raamattu ehdollistettua rakkautta?
Nämä eivät ole mielipiteitäni, vaan kysymyksiä Ekivaarille.
No lupaa pihtaamiseen ei Raamattu kyllä anna, vaikka puolisot käyttävätkin valitettavasti pihtaamista joissakin asioissa kiristämiseen. Raamattu sanoo:
1. Korinttolaiskirje 7
4 "Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa."
Näinhän se on ja on erittäin harmillista, jos me uskovat, jotka olemme saaneet Jumalalta kokea täysin ehdollistamatonta rakkautta, opetamme toisille tai käytämme itse Jumalan säätämiä asioita kiristysvälineinä.
Raamattu sanoo myöskin näin:
1 Kor. 7
5. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.
6. Mutta tämän minä sanon myönnytyksenä, en käskynä.
Minua on aina vähän naurattanut tuo raamatunkohta.. juu, seksi on iloinen asia..tiedoksi vain aloittajallekin, joka tekee siitä elämässään suuren ongelman.
Että Raamatun mukaan seksiä vain siksi että ei rukous häiriinny?
Huh-huh...
Järki käteen ja katsokaa vähän miltä se näyttää....
Itse jotenkin koen, että en voi pakottaa miestä, siis se ei lopeta juomista vaikka kiristäisin, uhkaisin tai lahjoisin.
Sekin pitäisi lähteä miehestä itestään, että ei enää halua juoda. Ja Jeesuksen rakkaus voi muuttaa senkin asian. Oon Herralle sanonut, että itse en pysty miestä muuttamaan, se on Hänen tehtävä. Mutta rukoilen jatkuvasti, ja uskon sydämestäni että kyllä tää mieskin uskoon tulee. Mutta milloin, se on jo toinen juttu...kun tiedän että siihen saattaa mennä vuosia, ellei Jeesus ehdi tulemaan sitä ennen...
Mies ei käy baareissa, eli se ottaa muutaman kotona. Joskus enemmän joskus vähemmän. Ja kyllä, joskus se häiritsee itseäni.
Mutta mitä enemmän asiasta motkottaa, sitä enemmän se juo.
Mutta, n voi tuomita.
Olen ite ollut kova polttamaan. Mies jatkuvasti valitti asiasta. En lopettanut miehen takia. Enkä pystynyt siihen itse ollenkaan, vaan Jeesus vapautti.
Mies käy töissä. Se on kätevä käsistään, osaa tehä kaikennäköstä. Rakastaa lapsia.
Hän haluaisi vielä yhden. Sanoin että ei ennen avioliittoa. Hän suostui siihen.
Meillä on riitoja ollut. Olen itse antanut anteeksi kaikki loukkaukset, koska Jeesus on antanut siihen voimaa.
Itse koen, että nyt pystyn taas rakastamaan, koska Jeesus on vaikuttanut ja vaikuttaa mun sydämessä. Ilman Jeesusta mulla ois paljonki katkeruutta ja kaunaa sisimmässä.
Ongelmasi on usko.
Kuinkahan nimim. Epätietoinen on nämä erilaiset kommentit kokenut? Toivon todella että hän saisi apua, tukea ja rohkaisua elää vaikeassa tilanteessa päivästä päivään ja päästä lopulta myös hyvään ratkaisuun. Yksi vaikeus tällaisessa nettikeskuskustelussa on se, että suhteellisen pitkäkään avaus en anna vastauksia moniin tärkeisiin kysymyksiin. Avauksesta poimin muutaman asian:
"Olemme miehen kanssa läheisiä" - mies sanoo rakastavansa sinua, rakastatko sinäkin häntä? Jos olette läheisiä, niin kaipaatko häntä, merkitseekö läheisyys avoimuutta ja rehellisyyttä ja asioiden jakamista? Läheisyys on todella merkittävä tekijä - kaikissa uskovaistenkaan avioliitoissa ei ole henkistä läheisyyttä. Koetko, että olet henkisesti hänen kanssaan kuten hyvässä avioliitossa oltaisiin?
"Hän ei oo uskossa, ja käyttää alkoholia." - mikä oli se syy, joka sai sinut jättämään läheisen miehen, joka on samalla lastesi isä? Kaipaavatko lapsesti isäänsä? Teit eroratkaisun, miten lapsesi siihen ovat suhtautuneet. Arvelisin, että koet suurta ahdistusta siitä, että ratkaisusi hajotti perheen. Jätitkö miehen sen vuoksi, että hän ei ole uskossa - ajatteletko, että läheisyydestäsi huolimatta uskova mies olisi vielä parempi puoliso vai pelkäätkö liiton uskosta osattoman kanssa vievän sinulta Jumalan siunauksen? Vai oliko syynä hänen alkoholinkäyttönsä, tarkoitatko sitä, että hän on alkoholisti vai ainoastaan joskus käyttää alkoholia. Siinä on suuri ero: alkoholismi on vakava addiktio, joka on myös tunne-elämän sairaus. Lievä alkoholin käyttö ei pilaa eikä särje elämää, alkoholismi on tuhoon vievä tie.
Sen verran tiedämme Raamatusta, että kristitty voi elää uskosta osattoman kanssa avioliitossa, jos uskosta osaton siihen suostuu. Uskovan ei siis tule tavoitella sellaisessa tapauksesssa itse eroa. Ymmärrän kyllä, että olet elänyt miehen kanssa vain avoliitossa - liitto lienee kuitenkin ollut täysin avioliiton kaltainen ja olette olleet läheisiä sekä henkisesti että seksuaalisesti.
Avioliitto on kahden vastuuta kantavan ihmisen litto, joka solmitaan kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä. Jos miehesi on alkoholisti, asia on hyvin vakava. Alkoholisti elää itsepetoksen ja valheen maailmassa, jossa hän toistuvasti toimii vastoin lupauksiaan ja puheitaan uuden, selvemmän elämän aloittamisesta. Lupaukset eivät auta: alkoholisti voi antaa sata, vakavaa ja sydäntä särkevää lupausta raitistumisestaan. Suoraan sanottuna: alkoholisti on ihminen, joka on valmis myymään vaikka oman äitinsä saadakseen viinaa. Vaatii suunnattomia voimavaroja jaksaa elää ja etenkin rakastaa alkoholistipuolisoa - edessä olisi joka tapauksessa kärsimyksen tie, joka uuvuttaa totaalisesti.
Minun on vaikea ajatella, että miehen lievä ja satunnainen alkoholin käyttö olisi ongelma. Sellainen mahdollisuus on, että joku näkee erityiseti alkoholin jo sinänsä suuren suurena syntinä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Synti on ensin sydämessä, ei ulkoisessa teossa.
Kunpa sinulla olisi siellä, missä asut, uskovia ystäviä, jotka voisivat sinua kaikin tavoin auttaa ja tukea. Sitä sinä varmasti tarvitset!
Epätietoinen - lähetettyäni viestini, olit ehtinyt kirjoitusvaiheessa antamaan vastauksia joihinkin mieleeni nousseisiin ajatuksiin.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja Taivaan Isän täysihoitoa!
Annoit mielestäni erittäin hyvää ja laaja-alaista näkemystä ja katsantokantaa asiaan.
Olen tätä ketjua seurannut hyvin mielenkiinnolla, en vain tämän kyseisen tapauksen vuoksi, vaan saadakseni oppia ja ymmärrystä tällaisesta tilanteesta noin yleisestikin ottaen ja on ihana huomata, miten paljon ihmisillä on viisautta, ymmärtämystä ja kuinka moni haluaa ihan tosissaan auttaa toisia tällaistenkin asioiden kohdalla.
Uskon nimittäin, että jokainen keskusteluun osallistunut ja kantaa ottanut on ihan vilpittömin mielin halunnut tuoda esille jotain sellaista, mikä voisi auttaa ja avartaa aloittajaa tämän ongelman käsittelemisessä.
Toiset sanovat että anna palaa vain ja sinäkin että seksi on ihan sama kuin avioliitto.
Toiset mm.sinä korostavat suhteen ongelmia, jotka ei olleet edes aloituksen aiheena.
Mielestäni aloittajan ongelma on henkinen ja hengellinen, ja hänen olisi hyvä hakeutua hoitoon.
Hänen hengellinen elämänsä on solmussa, ja mielestäni hän tarvitsisi etäisyyttä niihin asioihin ja siinä apuna voisi olla ei-uskova terapeutti.
Siinä ei ole mitään häpeämistä jos hakee itselleen apua.
Hänen olisi myös löydettävä jostain iloa ja kiitollisuutta suhteessa lapsiinsa.
Säälittää raukkaparat lapset kun äiti on uupunut kun hoitaa heitä.
Lapset voivat tuntea syyllisyyttä ja surua äidin uupumisesta.
Asia voi myös kyllä korjaantua sillä että ap ottaisi miehen avukseen...jos siihen tarvitaan seksiä vielä niin mitä sitten?
Ap:n ongelma on vain se ettei hän halua koska hänen jumalansa on ankara ja syyttävä.
Terapiaan.
Jos sinulla ei olisi tuota uskoa niin olisit vain iloinen tilanteesta. Uskostasi on ollut pelkkää haittaa-se on hajottanut perheesi. Kannattaako...mielikuvitusjessen kanssa jatkaa?
Miksi sinä hätäilet .....miksi kiirehdit....odota Herraa.......Aamu sarastaa.......linnut jo laulavat.........sillä ne aavistavat jo aamun koiton....vaikka vielä on pimeää......ODOTA HERRAA .....ei niin kuin sinä suunnittelet vaan niin kuin Herra säätää...
http://www.youtube.com/watch?v=-it4VWrAQ1I
http://www.youtube.com/watch?v=pr9EaucGmFE
http://www.youtube.com/watch?v=pr9EaucGmFE
http://www.youtube.com/watch?v=tj8sMBPzswI
Kiitos teille vastauksista ja siitä että olette halunneet antaa jotain neuvoa ja mielipidettä asiaan.
Jos nyt pikkuhiljaa katsotaan ja mennään eteenpäin.
Vaikka pahalta tuntuu myöntää, niin on pieni pelko että alkoholi on miehelle ongelma.
Mutta onneksi meillä on ihana Jeesus, jolle tämäkään asia ei ole mahdoton, vaikka meille olisi.
Oma isänikin alkoholisoitui kun erosivat äidin kanssa. Ja olivat vieläpä molemmat uskovia!
Monta vuotta pelkäsin isääni, mutta kun Jeesus kosketti, niin tänä päivänä isäni on nöyrä, kaiken anteeksi saanut mies, josta ei ole jäljellä mitään siitä entisestä vihaisesta ja katkeroituneesta miehestä.
Se on vaan niin suuri ihme, miten Jeesuksen rakkaus ja anteeksianto ihmistä muuttaa.
Ja piti sanomani, että siihen jäi se alkoholin juominen, kun sai palata Jeesuksen tykö.
Hei. Kerrompa oman kokemukseni: minun ensimmäinen avioliittoni kariutui uskoontuloni vuoksi.
Sinäkin vain kiittelet Jeesusta asiassa jossa sinun tulisi kunnioittaa isääsi ja sitä että hän teki parannuksen. Ei suinkaan jeesus tehnyt sitä hänen puolestaan.
Jos nyt aiot valita Jeesuksen miehesi asemasta niin voidaan sanoa että jälleen on usko tuhonnut yhden ihmissuhteen.
Ja siitä kärsii sinun lisäksi mies ja lapset.
Älä ole itsekäs.
Toisaalta en voi tuomita sinua sillä edellinen viestisi krtoo ettei sinulle ole annettu muuta mallia.
Epätietoinen on saanut hyvin monenlaista ohjeistusta, sekä uskonnollista että maallistunutta. Sinulle uskovana sanoisin, ettei jälkimmäinenkään aivan tyhjiöstä kumpua, vaan opitusta mallista. Alkoholismi on henkis-hengellinen sairaus, ei usko. AA- ja Alanon-ryhmät ovat alan parhaat asiantuntijat.