Yhtä asiaa ihmettelen. Moni väittää pääsevänsä Kauniiden ja rohkeiden juonesta kiinni, vaikka olisi jättänyt jaksoja väliin. Sitten kuitenkin kysyvät juonien perään: Mitä tapahtui, mitä tapahtui? Kertokaa, mitä tapahtui.
Tuntuu vähän oudolta tuo vähättely. Saippuat etenevät hitaasti, mutta etenevät kuitenkin. Kyllä siinä jo viikonkin katsomistauko haittaa juonenseurantaa.
Mistä väittämä "pääsee aina juonesta kiinni, vaikka ei olisi katsonut sarjaa vuosiin" on oikein peräisin?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos olet katsonut kyseistä sarjaa, olet huomannut että joka jakson alussa toistetaan samaa asiaa mitä on käyty läpi edellisessä jaksossa.
Esim. Brooke ja Ridge riitelivät suhteestaan äskettäin. Brooken mainitsema ''How can you do this to me?'' tuli seuraavissa 2 jaksossa. Kyllä siinä selviää mistä on kysymys.
Jotkun vain haluavat kysyä yksityiskohtia jaksoista.
Ei millään pahalla,mutta kauniit ja rohkeat ovat tarkoitettu aivokuollelille ihmisille. Se on parodiaa ja sehän täytyy ottaa täysin vitsinä :D aivan kun olisi jotain vaikeuksia saada selville yhden jakson jälkeen,että kuka harrastaa sukurutsausta kenekin kanssa.
Lomaahan on aina kiva pitää, mutta nyt täytyy jatkaa...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=647&posting=22000000005903054