Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Elänten ja Luonnon puolesta!

JakeSuomi

On erittäin surullista, järkyttävää ja idioottimaista ihmisten luonnon tuhoamisvimma ja eläinten jatkuva tappaminen! Salametsästäjä ja eläinrääkkääjät kuuluisi vankilaan pitkäksi aikaa. Nykytilanteessa, jossa eläimiä salaa metsästetään aivan järkyttäviä määriä kaikkialla maailmassa, ei tulisi jakaa metsästyslupia eikä metsästää ollenkaan! Luontoa tuhotaan muutenkin niin järkyttävää tahtia ihmisen piittaamattomuuden, itsekkyyden, ahneuden ja vallan himon tähden! Metsät eivät ehdi uusiutua, kun hakkuita tehdään niin usein ja soraa sekä turvetta kaivetaan kovempaa tahtia kuin koskaan ja uusia kaivoksia puuhataan koko ajan lisää vaikka nykyisetkin ovat järkyttävän suuria ympäristönsaastuttajia sekä tuhoajia!

Toivon vaan että yhä enemmän ja enemmän luontoa sekä eläimiä jätettäisiin rauhaan ja kukoistamaan omillaan ja puhtaana, koska se olisi myös ihmisten etu! Jake from @ http://jake.suntuubi.com/

9

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nykyinen elämä

      Niin että siirretään kelloa takaisin kivikauteen ?
      Tulisi aloittajallekin ikävä nykyaikaa, jos vaikka sähkön käyttö lopetettaisiin.
      Nykyinen elämä vaatii aina talouskasvua ja siihen tarvitaan luontoa hyödykkeeksi.
      Salametsästys ja metsästys on kaksi eri asiaa. ihan vain tiedoksi.

      • ösdfösdf

        "Salametsästys ja metsästys on kaksi eri asiaa."

        Onko joku väittänyt ettei olisi?

        Kuka?

        Milloin?


      • vapaa matkustajat

        Hyvä kirjoitus, nämä luonnon puolesta vinkujat, eivät tajua matkustavansa siinä junassa, jonka nykyaikainen elämänmalli mahdollistaa. He eivät pystyisi elämään niissä olosuhteissa, mitkä olisivat vallitsevia, mikäli talouskasvu pysäytettäisiin.
        Siinä elämässä tässä maassa ei kykenisi elämään enää vegaanin elämää, koska kuolisivat puutostauteihin, kun ei olisi ulkomaan tuontia. Ei olisi sosiaaliturvaa, eikä paljon muutakaan.
        Sitäkö kaivataan ?


      • Moderni vegaani
        vapaa matkustajat kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus, nämä luonnon puolesta vinkujat, eivät tajua matkustavansa siinä junassa, jonka nykyaikainen elämänmalli mahdollistaa. He eivät pystyisi elämään niissä olosuhteissa, mitkä olisivat vallitsevia, mikäli talouskasvu pysäytettäisiin.
        Siinä elämässä tässä maassa ei kykenisi elämään enää vegaanin elämää, koska kuolisivat puutostauteihin, kun ei olisi ulkomaan tuontia. Ei olisi sosiaaliturvaa, eikä paljon muutakaan.
        Sitäkö kaivataan ?

        Onpa taas mustavalkoista ajattelua... Ei luonnon- ja eläintensuojelu tarkoita sitä, että palataan "takaisin kivikauteen" tai "lopetetaan sähkön käyttö". Suurin osa aloittajan mainitsemista ongelmista johtuu ihmisen nykyisestä kulutuskäyttäytymisestä. Pelkästään näitä tapoja muuttamalla voitaisiin lopettaa luonnon tuhoaminen.

        Otetaan esimerkiksi lihansyönti. Lihantuotanto on esim. Brasiliassa tärkein syy hakata Amazonin sademetsiä maatalousmaaksi, joko laitumeksi tai rehuntuotantoon. Jos suurin osa maapallon ihmisistä olisi vegaaneja, sademetsiä ei tarvitsisi kaataa.

        Mitä tulee luonnon tuhoamiseen esim. arktisen öljynporauksen muodossa, sitäkään ihmisen ei olisi "nykyisen elämänmallin" nimissä välttämätöntä tehdä. Uusiutuvia energiamuotoja on olemassa, jos ihminen niitä vain viitsisi hyödyntää.

        Pieni hyppy ajassa taakse päin ei kyllä tekisi pahaa ihmiskunnalle. Voisi ottaa mallia niistä piheistä isoisistä ja -äideistä, jotka käyttivät samaa villapaitaa 40 vuotta. Ja sen sijaan että olisivat ostaneet uudet farkut he laittoivat paikkalapun farkkuun, jos siihen tuli reikä.


    • täyttä roskaa

      ei ole sinunkaan ajatuksen juoksu kovin korkealentoista.

    • Ihmiset tietävät, että eivät voi tulla toimeen maapallolla, jossa he ovat ainoa eläinlaji, mutta silti monet heistä kieltäytyvät suojelemasta uhanalaisia eläinlajeja. Sellaiset ihmiset ovat hyvin itsekkäitä, ehkä itse sitä ymmärtämättä.
      .

    • luonto käyttöön

      Ei pysynyt mopo viherhörhön käsissä. Kukaan puhunut eläinten hävittämisestä, niitä käytetään hyväksi, koska ne ovat ihmisten ruokaa. Niitä käytetään kestävän käytön periaatteella.
      Luonnonvarat ovat käyttöä varten muutenkin. Meidän kulttuuri on luotu talouskasvun varaan, niin kuin tuossa ylenpänä joku totesi, ei voida kääntää kelloa taaksepäin, siinä loppuisi viherhörhönkin mätinät, kun nälkä ajaisi ruokaa etsimään.

    • Jagdpanther

      Itelläni ei ole tarvetta tappaa mitään elukkaa sukupuuttoon mutta tuo ikuinen talouskasvu on pelkkää utopiaa mikä väistämättä tulee romahtamaan. Lisäksi se on syyllinen Afrikan ja monien Aasianmaiden ahdinkoon.

    • realismia pöytään

      Sen varaan tässä on eletty kyllä jo aika pitkään. Totta kaikki tulee loppumaan aikanaan, mutta nykyistä elintasoa ei voida ylläpitää, ilman talouden kasvua.
      Eikä sen jälkeinen aika tule olemaan mikään onnela luonnolle, tai eläimille, päinvastoin. Jos elintaso romahtaa, niin sitten luonnosta kyllä puristetaan se viimeinenkin pisara mitä irti saadaan.
      Nykyisin tuo globalisaation aikaansaama rakennemuutos kyllä pelaa Aasian ja Afrikan maiden eduksi, sinnehän ne työpaikat nykyisin valuu.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      71
      2348
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2123
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      79
      1745
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1557
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1546
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1495
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1459
    8. 55
      1323
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      78
      1268
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe