Tällä kertaa jäi kiinni, yleensähän noista ei kukaan välitä mitään vaikka aivan yleistä, vain miesten tekemisiin puututaan.
"Valkeakoskelaisnaista epäillään useisiin alaikäisiin poikiin kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kirjoittaa Valkeakosken Sanomat.
Poliisi sai asian tietoonsa sosiaalitoimen kautta.
Epäillyt 13-17-vuotiaiden poikien hyväksikäytöt ovat tapahtuneet viime vuoden puolella ja niihin on kuulunut seksuaalista kanssakäymistä.
Koska osa pojista on selvästi alle 16-vuotiaita, on syytä epäillä, että kyse on lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Poliisin tutkimassa neljässä tapauksessa vain hieman poikia vanhempi - kuitenkin täysi-ikäinen - nainen on liikkunut uhrien kanssa samoissa porukoissa. Nainen ei ole pakottanut poikia tekoihin."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014022018058788_uu.shtml
Vankilaan vain niin kuin miehetkin vastaavissa tapauksissa ja maksamaan tuhansien eurojen korvaukset uhreille.
"Valkeakoskelaisnaista epäillään useisiin alaikäisiin poikiin kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kirjoittaa Valkeakosken Sanomat.
Poliisi sai asian tietoonsa sosiaalitoimen kautta.
Epäillyt 13-17-vuotiaiden poikien hyväksikäytöt ovat tapahtuneet viime vuoden puolella ja niihin on kuulunut seksuaalista kanssakäymistä.
Koska osa pojista on selvästi alle 16-vuotiaita, on syytä epäillä, että kyse on lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Poliisin tutkimassa neljässä tapauksessa vain hieman poikia vanhempi - kuitenkin täysi-ikäinen - nainen on liikkunut uhrien kanssa samoissa porukoissa. Nainen ei ole pakottanut poikia tekoihin."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014022018058788_uu.shtml
Vankilaan vain niin kuin miehetkin vastaavissa tapauksissa ja maksamaan tuhansien eurojen korvaukset uhreille.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Olet oikeassa. Samasta asiasta siinä on kyse.
Päinvastoin hänet palkittakoon että teki pojista miehiä ja opetti kuinka luonto toimii oikeassa mittasuhteessa.
Arvatkaa kuinka koltiaiset voivat kehua ensikokemuksillaan. Eivät he mitään traumoja saa. Onhan esimerkiksi Danny kertonut, että menetti poikuuden 13 vanhana.
"Sain Dannyltä sen, mutta minkä sain - siitä lehdille vain puhun..."
https://www.youtube.com/watch?v=AAUnlmhl9U0
Päinvastoin kaikki "namusedät" palkittakoon että tekivät tytöistä naisia ja opettivat kuinka luonto toimii oikeassa mittasuhteessa.
Arvatkaa kuinka tyttöset voivat kehua ensikokemuksillaan. Eivät he mitään traumoja saa. Onhan monikin kertonut, että menetti neitsyyden 13 vanhana.
sitä on nykyään niin monenlaista perseenpyörittäjää
70-luvulla vanhan hyvän kylmänsodan aikaan ei kukaan olisi moista minään ihmeenä pitänyt..silloin runkattiin ja naitiin ihan lapsena !
On yhteiskunnassa vikaa, jos 17 vuotias kundi puksuttaa 18 vuotiasta tyttöä ja tämä on lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Sen sijaan 13 vuotiaan ei kuulu yhtyä 18 vuotiaan naisen kanssa. Toki on nimeltämainitsemattomia kulttuureja , joissa on liiankin yleistä naittaa tyttölapsia, vaikka vanhalle ukolle.
Yli 16vuotias henkilö saa harrastaa seksiä vaikka 40vuotiaankaan ja se ei ole laitonta. Aika älytöntä, että 15v ei sais harrastaa 18vuotiaankaan seksiä mutta 16v saa harrastaa vaikka 40vuotiaankaan.
13v-17v karvapersepoikia ei todellakaan tarvi käyttää hyväksi...heh.
Eiköhän nää skundit ole käyttäneet sitä "hiukan" vanhempaa naista hyväkseen.
Ettei vaan nainen ollut joku vajakki tapaus?
Itse jahtasin 13 vuotiaana kaikkia naisia mitä vaan oli mahis bylsia.
tossakin uutisen tapauksessa pojat varmaan nylkyttivät kuin elukat kun ensi kerran pukille pääsivät ja nainen sai niin ettei kävellyt kahteen viikkoon. Se oli siis win-win-tilanne kun kumpikin osapuoli hyötyi.
Äitisi tykkäsi kun vajakkipoika paneskeli, mutta mummosi oli vastustellut.
Veljeni teki itsarin koska ei kestänyt elää tässä ahdasmielisessä ja suvaitsemattomassa yhteiskunnassa joka ei sallinut 18-vuotiaan nuorukaisen ja hänen 15-vuotiaan tyttöystävänsä parisuhdetta!
Veljeni ei kestänyt sitä että hänet julkisesti pidätettiin ja raahattiin nöytyyttävästi käsiraudoissa poliisiputkaan, vain siksi että hän oli rakastamansa ihmisen kanssa.
Haluammeko olla avoin suvaitsevainen maa vai leimautua ahdasmielisiksi, kun kiellämme rakkaussuhteet, jotka on sallittu lähes kaikissa muissa EU-maissa?
Jopa ylihyysäyksen supermaassa Ruåttissä heidän suhteensa olisi ollut täysin laillinen ja sallittu. Veljeni olisi saanut elää onnellisena rakastamansa ihmisen kanssa naapurimaassamme.
Miksi Suomen takapajula kriminalisoi tälläiset suhteet?
Kaikilla parisuhteella tulee olla samat oikeudet, kuten lukuisat kansanedustajat tänään yhteen ääneen totesivat.
Kaikkien ihmisten tulee olla tasa-arvoisia lain edessä.
Kaikkien liittojen tulee olla lain edessä tasavertaisia.
Tämä asia on suvaitsevaisuuden mittari.
Kukaan ei saa seisoa rakkauden edessä!
Haluammeko olla avoin suvaitsevainen maa vai leimautua ahdasmielisiksi?
Kunnioittaa toisianne, myös erilailla ajattelevia!
Heikko puffaus perseenrassaajien puolesta.
Parikymppinen kaverini teki itsemurhan, kun joutui poliisikuulusteluihin hänen rakkaussuhteestaan 15-vuotiaaseen tyttöön. Rauha olkoon hänen sielullaan. Pisti kyllä miettimään, että on tämä kylläkin Hölmölä, siinä missä pikkulastenraiskaajat ja -pahoinpitelijät selviävät sakoilla tai ehdollisilla, kiusataan (jopa henkisesti raiskataan) sukukypsiä nuoria ihmisiä heidän rakkaussuhteistaan vain sen takia, että toinen on muutaman hassun kuukauden alle tietyn staattisen ikärajan. Tästä ei kuule kovin paljoa puhuttavan.
itsaria, eikä tehnytkään. Virallisen totuuden mukaan AINOASTAAN sellaiset nuoret miehet, jotka joutuvat elämään kaappihomoina oman homoseksuaalisen suuntautumisensa takia, voivat kielletyn seksisuuntautumisensa takia tehdä itsemurhan. SETA ei koskaan kerro, että sinun kertomuksesi mukaiset nuoret heteromiehet voivat tehdä itsemurhan seksisuhteen takia, ja mitä Seksuaalinen Tasavertaisuus ry. ei kerro... SITÄ EI OLE!
Osanotto veljesi puolesta äläkä loukkaannu jos totean, että on veljelläsi täytynyt olla muutakin henkistä heikkoutta joka sitten laukesi lopuilleen tuollaisen tapauksen jälkimainingeissa.
Pitäisi siis sallia, että naisopettajakin sekstailee kaikkien ala-asteen poikien kanssa ettei vaan tee itsemurhaa ja tottahan päiväködin hoitotäti voi antaa intiimihierontaa hoidokeilleen.
Nuo alaikäiset tytöt saalistaa miehiä baareissa vaikka eivät sinnekään saisi mennä ja sitten rahastavat muka uhreina. Oikeuslaitos on täysin femakkojen talutushihnassa.
Näitäkin tapauksia on paljon. Niistä ei vain jäädä kiinni, uhreja ei uskota tai tuomiota ei tule. Meillä on feministivetoinen oikeusjärjestelmä täynnä naispedofiilejä.
Linnaan niiden kakaroiden vanhemmat, jotka antaa "13-17" -vuotiaidensa viettää aikaa tuntematomassa epämääräisessä seurassa! Minä kun olin 13- 17 ikäinen, mä harrastin ratsastusta, kävin lukiota ja olin normaali.Ei taida niillä penikoilla olla sama tausta, jotka rahnukan takia on ihmisiä vainomassa. Rikoslaki alemmas?
Yh-äidit vaan mielissään kun pennut ei roiku nurkissa, että saavat rauhassa touhuta milloin minkin baaritutun kanssa, puumailu kun on niin muodikasta. Monet tosin houkuttelee poikiensa kavereita kotiinsa alkoholilla ja tupakalla ja käyttävät sitten näitä hyväkseen ja taitaa ne omatkin pojat tulla hoidelluiksi siinä samalla.
Pedofilia on feministinen uusin muotioikku.
Pedofiliapelottelun taustalla on feministien halu mustamaalata lähinnä miessukupuolta ja tietysti niitä naisia jotka nauttivat seksistä.
Suomessa on EU:n korkeimmat suojaikärajat. Suomessa alle 16-vuotiaiden kanssa ei saa harjoittaa seksiä, vaikka esim. Espanjassa saa jo 13-vuotiaiden kanssa. "Pedofilian" ikärajat siten ovat täysin mielivaltaisia. Oikeat pedofiilit ovat harvinaisia.
Ihmetyttää, että monet "tosikarjut" lähtevät mukaan femakkojen pedofiliahölmöilyyn. Kannattaa muistaa mies, että saatat vaatiessasi pedofiilin kuohitsemista helpottaa samaa menettelyä tulevaisuudessa omalta osaltasi.
Ihan vaan täytyy ne samat lait koskea naisiakin, et sinäkään olisi puolustelemassa miestä joka jäänyt kiinni vastaavasta.
aika erikoinen uutinen, että kyseessä on heteropedofiili. ne on todella harvinaisia.
Suurinosa pedofiileistä ovat kristittyjä heteroita.
Nice! Pimppiä pojille vaan!!
Vähän voisi kyllä ajatella miten vääristyyneessä kulttuurissa elämme
Jos te katsotte historiaan ja ihmettelette sen ajan tavat ja kulttuuri, ihmetelkää myös itseänne ja nykypäivää.
Te elätte kulttuuriharhassa
"harrasti seksiä 15-vuotiaan kanssa."
Kummallista että sellainen teko mikä ei edes ole rikos suurimmassa osassa muita EU-maita, johtaa Suomessa VANKILAAN?!
Esim. ylihyysäri naapurimaassamme Ruåttissa teko olisi ollut ihan sallittua ja laillista.
EU:ssa suurimmassa osassa maita, suojaikäraja on vain 13-15 ikävuotta.
"Olen jutellut muutaman keski Euroopasta kotoisin olevan tuttuni kanssa tästä aiheesta joskus ohimennen, he tavallisia perheellisiä ihmisiä. Ovat vaan sanoneet, etteivät he ole kuulleetkaan henkisesti kehityshäiriöisistä, ahdistuneista ja elämänsä pilanneista ihmisistä, jotka aikanaan aloittaneet seksielämänsä 13-15 vuotiaina. He muuten itse kuuluvat kanssa näihin 13-15 kesäisinä aikanaan sekstailun aloittaneisiin ihmisiin ja vastapuoli ollut vanhempi henkilö. Suomen mielenterveys ammattilaisten mielestä heidän pitäisi olla syvästi traumatisoituneita uhreja jne. He ovat kyllä menestyneitä ja hyvin voivia ihmisiä ja ihmettelivät ja huvittuivat, kun kysyin, eikö menneet nuoruuden sekstailut ahdista?"
Miksi VAIN suomalaisteinit muka traumatisoituvat seksistä vanhemman kanssa?
Mikset ole puolustamassa miehiä kun jäävät kinni vastaavasta? Miksi naisille löytyy aina puolustelijoita vaikka kyseessä täysin sama asia.
Miten niin en ole puolustamassa? Tottakai vastustan kaikkea JÄRJETTÖMYYTTÄ!!!
Veljeni teki itsarin koska ei kestänyt elää tässä ahdasmielisessä ja suvaitsemattomassa yhteiskunnassa joka ei sallinut 18-vuotiaan nuorukaisen ja hänen 15-vuotiaan tyttöystävänsä parisuhdetta!
Veljeni ei kestänyt sitä että hänet julkisesti pidätettiin ja raahattiin nöytyyttävästi käsiraudoissa poliisiputkaan, vain siksi että hän oli rakastamansa ihmisen kanssa.
Haluammeko olla avoin suvaitsevainen maa vai leimautua ahdasmielisiksi, kun kiellämme rakkaussuhteet, jotka on sallittu lähes kaikissa muissa EU-maissa?
Jopa ylihyysäyksen supermaassa Ruåttissä heidän suhteensa olisi ollut täysin laillinen ja sallittu. Veljeni olisi saanut elää onnellisena rakastamansa ihmisen kanssa naapurimaassamme.
Miksi Suomen takapajula kriminalisoi tälläiset suhteet?
Tuomitulle lohduksi eräs tosielämän kertomus:
Varakas mies tapasi ulkomailla 14-vuotiaan tytön johon rakastui.
Tyttö muutti miehen luo toiseen maahan asumaan.
Kun laillisesti oli mahdollista he menivät naimisiin, saivat yhteisen lapsen.
Kun nainen oli 27-vuotias, hän petti miestään valmentajansa kanssa.
Pariskunta erosi. Mies masentui syvästi ja alkoi käyttää lääkkeitä ja muita päihteitä, jotka johtivat muutamassa vuodessa hänen kuolemaansa.
Oliko mies mielestänne "pedofiili"? Arvatkaas kuka tämä mies oli?
Suuri osa ihmisistä maailmassa ihailee ja kaipaa edelleen tätä miestä, siitä huolimatta että hän rakastui 14-vuotiaaseen teinityttöön ja oli tämän kanssa.
Ylihysteeristen tätien takia eräs maailman tunnetuimmista rakkaustarinoista olisi jäänyt toteutumatta.
Heidän onnekseen tämä nuori nainen asui Saksassa jossa tämä rakkaussuhde oli mahdollista, koska Saksassa suojaikäraja on vain tuon 14-vuotta.
P.S. Tämä tarinan nainen edelleen rakastaa ja kaipaa tuota teidän "pedoksi" leimaamaa miestä. Voitteko väittää ettei kyseessä olisi ollut aito rakkaus?
Tuomittu ei siis ole Elvistä pahempi ;)
Miten perustelette sen että vain suomalainen 14-15 vuotiaan kanssa seurusteleva olisi pedo, vaikkeivät muunmaalaiset sitä ole?
Ruotsissa yhdyntä 15-vuotiaan kanssa EI ole rikos eikä siis kenenkään hyväksikäyttöä, toisin kuin Suomessa.
Ruotsissa suojaikäraja on vain 15 vuotta, vaikka Ruotsi on panostanut lastensuojeluun ja on lastensuojelun kärkimaita maailmassa. Jos tällainen valtio olisi nähnyt tarvetta nostaa tuota suojaikärajaa, niin eiköhän se olisi tapahtunut jo ajat sitten.
Suomessa alkaa rikosoikeudellinen vastuu 15 vuotiaana, eli lain mukaan olet tarpeeksi kypsä tajuamaan tekojesi seuraukset ja näin ollen sinut voidaan tuomita teoistasi, mutta lain mukaan et kumminkaan ole tarpeeksi kypsä päättämään haluatko harrastaa seksiä jonkun kanssa?
Itse asiassa lainoppineet olisivat olleet tuon 15 vuoden ikärajan kannalla myös Suomessa, mutta eduskunta ajoi yli ja valitsi 16 vuoden ikärajan.
Miten joku teko voi olla täysin rikollista ja paheksuttavaa toisessa länsimaassa, mutta toisessa aivan normaalia ja luonnollista?
Miksi Suomessa alle 16-vuotiaan kanssa seurusteleva on "pervopedofiili, joka pitäisi kastaroida" mutta muissa Eu-maissa ihan normaali ihminen?
Suomessa on suojaikäraja KORKEAMPI kuin muissa sivistyneissä länsimaissa.
Muissa EU-maissa suojaikäraja on vain 12-15 vuotta!
Peräti parissakymmenessä euroopan maassa suojaikäraja on ALEMPI kuin Suomessa!
Alimmat suojaikärajat löytyvät Hollannista (12 vuotta) ja Espanjasta (13 vuotta).
Tyypilliset ikärajat ovat 14–15 vuotta kautta Euroopan. (Lähde: Väestöliitto)
14 vuotta: Saksa, Italia, Itävalta, Bulgaria, Kroatia, Liechtenstein, Montenegro, Serbia, Unkari, Viro, Albania, jne..
15 vuotta: Ruotsi, Tanska, Ranska, Islanti, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia, Färsaaret, jne..
Espanjassa vasta 2000-luvulla suojaikäraja on ollut 13-vuotta, sitä ennen sielläkin se oli 12v.
Islanti nosti ikärajan 14:sta vuodesta 15:sta vuoteen vasta vuonna 2007.
Jopa naapurin hyysärimaassa Ruotsissa suojaikäraja on alempi, 15-vuotta kuten myös Ranskassa, Tanskassa, Islannissa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa, ym... monissa muissa ns. sivistysmaissa.
Kaikissa noissa EU-maissa olisi täysin laillista ja normaalia että 14-15 vuotias itse päättää keneen rakastuu ja kenen kanssa rakastelee, ilman vanhempien tai viranomaisten suostumusta.
Käytännössä Suomessa nuoret aloittavat seksin jo huomattavasti suojaikärajaa aiemmin, tämä on syynä Suomen korkeisiin lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tuomioihin.
Lakien pitäisi olla yhtenäisiä edes EU:ssa, mutta siihen asti pitää tuomita kaikki naisetkin kuten miehet. Naisilla ei ole mitään sitä vastaan, että vain miehet tuomitaan ja voivat helposti rahastaa asialla mitä tekevät joka tapauksessa.
Femakkoministerit yrittävät saada akkojen huoraamisestakin miehille rangaistukset, aivan sama kuin vain huumeiden ostajaa rangaistaisiin. Samoille femakoille sopii hyvin poikien ympärileikkaus, mutta ei tyttöjen, asevelvollisuus miehille, mutta ei naisille...Mitään nasten tekemää ei pidä katsoa läpi sormien jos miestä rangaistaan samasta asiasta.
Taas pelleillään vajaaälyistä viranomaisrikollista uhritonrikos pelleilyä. Miksi me Suomalaiset suvaitsemme viranomaisia. KERTOKAA JOKU MIKSI ??? EI MEIDÄN TARVITSE SUVAITA VIRANOMAISIA. MAAILMA ON MEIDÄN !!!!!
VANKILAAN KUULUU RIKOLLISET VIRANOMAISET.
Olisikohan tuolla hyväksikäyttöväitteellä ja poikien viikkorahojen menettämisellä mitään tekemistä keskenään...
Miten jotenkin tuntuu että:
Jos kysessä olisi ollut mies ja ton ikäset likat, feministit olisivat jo laittamassa sitä roviolle. Mutta kun onkin nainen, niin sitten ollaan "mitä sitten? - pojat sai vähän käytännön seksioppia - Olette vaan kateellisia, senkin pienimunaiset luuserit...".
Akat huutaa kurkku suorana miestä kastroitavaksi kun erehtynyt 15v baarihuo-ran uhriksi, mutta poikia saa puumat vapaasti käyttää hyväkseen.
Hyi miten kaameaa. Nuori mies naisen kanssa.
Olisipa poika ymmärtänyt että miehen aanus se on oikea reikä.
Seksin suojaikäraja on 16v. Ei ole laitonta, jos 16v harrastaa seksiä vaikka 40vuotiaan kanssa.
Niin mutta vaikka osa teineistä oli yli 16-vuotiaita, poliisi TAHALLAAN vääristelee sen seksin ostoksi alaikäiseltä.
Totuuden vääristely tapahtuu esim. siten että poliisi koittaa väittää sen että tyttö on esim. kuljettanut muita autollaan olevan MAKSU SEKSISTÄ?! Säästiväthän kyyditettävät muutaman euron bussimaksun.
Sitä paitsi seksin ostoksi riittää ihan mikä tahansa etu, sen ei tarvitse olla rahaa, vaan mikä vain hyöty. Jopa emotionaalinen, eli että teinit ovat nauttineet suunnattomasti tytön ottaessa heitä suihin.
Tyttö on täyttänyt jo 18-vuotta, kun osa on ollut vielä alle 18-vuotiaita, mutta Pirkanmaan siveyspoliisin mielestä kukaan täysikäinen EI saisi olla missään tekemisissä alaikäisten kanssa tai ottaa riskin tulla tuomituksi.
Kuten tässä tapauksessa, tuo riski realisoitui.
Se voi ollakin laitonta. Suojaikäraja on nimittäin 18 silloin, kun kyse on esim. auktoriteettia omaavasta persoonasta (valmentaja, samassa taloudessa asuva henkilö esim. isäpuoli tms.) tai se voi olla oikeuden edessä alempi, jos henkilöiden välinen psyykkinen kehitys on suunnilleen samalla tasolla. On esimerkiksi jätetty tuomitsematta tapauksia, joissa toinen on ollut alle 16 ja toinen yli, jos tämä alle 16-vuotias on ollut oikeuden mielestä vastuuntuntoiseen aikuiseen verrattavissa.
Se mikä minua ihmetyttää on, että tietääkseni alle 18-vuotiaiden alastonkuvia ei saa julkaista tai pitää hallussa. Kummallista siinä on se, että normitilanteessa 16-vuotiasta saa panna, mutta sellaisen alastonta kroppaa ei saisi katsella tietokoneelta. :D Ihan pientä kaksinaismoralismia.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 16-vuotiaan turkulaispojan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kertoo Turun Sanomat.
Tuomioksi tuli kolme kuukautta ehdollista vankeutta.
Lisäksi poika joutuu maksamaan korvauksia kahdelle asianomistajalle yhteensä 1800 euroa, lehti kertoo.
Uhreina oli kaksi teini-ikäistä tyttöä.
Suomessa tuomitaan LAPSIA seksuaalirikollisiksi!
He joutuvat lopuksi elämäänsä seksuaalirikollisten rekisteriin vain siksi että olivat toisten TEINIEN kanssa seksuaalisessa kanssa käymisessä.
Mitä järkeä tässä on?!
Aivan järjetöntä että 16vuotias tuomitaa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jos hän harrastaa muutamanvuoden nuorenmmankaa seksiä.
Teini-ikäiset tytöt tarkoittavat siis 13-15 vuotiaita.
Eli nyt jo Suomessakin ikäero saa olla enää vain 3 vuotta!?
Jokainen yli 15-vuotias, joka harjoittaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa,
syyllistyy TÖRKEÄÄN "lapsen" seksuaaliseen hyväksikäyttöön!?
Nimittäin seksi alle 16-vuotiaan kanssa tuomitaan AINA TÖRKEÄNÄ
vaikkei teko sinällään olisi sellainen.
Eli ihan molemmin puolinen halukas seksi (kuten tässä kyseisessä tapauksessa) tuo silti tuomion TÖRKEÄSTÄ "lapsen" seksuaalisesta hyväksikäytöstä josta tulee AINA VANKEUTTA!
Tämä on osoitus siitä kuinka sairaaksi pedovainot ovat menneet.
Kohta laitetaan lapsia vankilaan, siksi että he ovat luonnon tarkoittamalla
tavalla seksuaalisesti kiinnostuneet toisistaan.
Suomalainen yhteiskunta on sairas!
Vastaavia tapauksia on paljon, mutta lehdet eivät pääasiassa kirjottele niistä koska kyse on alaikäisistä.
Tässä toinen tapaus:
"Syyttäjän mukaan nuorisokotiin sijoitettu, tekohetkellä 15-vuotias poika oli useita kertoja suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä toisen asukkaan kanssa. Osalla kerroista tämä myös tyydytti käsin poikaa. Asianosaiset myös halailivat ja pussailivat.
Pojalta vaadittiin oikeudessa rangaistuksen lisäksi 5000 euroa henkisestä kärsimyksestä."
Yleensä vain poikia tuomitaan, tällä kertaa ihmeeksi tyttökin syytteessä.
USA:ssa 14v poika joutui vankilaan kun hyväili käsin 8v siskoaan, eikä sisko vastustellut. Tyhmää, mutta ei nyt sentään vankilaan kuuluisi, olisi riittänyt opettaa mikä on sopivaa.
Yli 40v opettaja käväisi pari vuotta vankilassa kun tuli raskaaksi 14v oppilaalleen, nyt ovat naimisissa. Mies vastaavasta olisi ollut loppuikänsä vankilassa.
Kovempia rangaistuksia tavallisille ihmisille vaativat, äärioikeiston PetosjytkyKokoomuslaiset populistiporvarit, nuo veropakolaiseliitin etujenajajat, ovat vain ilmaisen suomalaisen orjatyövoiman, köyhyyden kriminalisoinnin ja veropakolaiseliitin vallanlisäämisen perässä.
Eivät ne kenestäkään tavallisesta ihmisestä ole huolissaan, vaan ajamassa veroparatiisiporvareitten ahneutta ja kansansyväkyykytystä.
Kyllä tytöt ja naiset saavat ihan samalla lailla seksuaalirikostuomiot, kuin pojat ja miehetkin.
Esim. 16-vuotias tyttö sai syytteen kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, josta tuomio on nykyään vankila vankeutta, ei pelkkää ehdollista, vain siitä syystä että kotibileissä pullonpyöritysleikissä pari 13-vuotiasta poikaa pani tyttöä. Kummatkohan tässäkin jutussa oikeasti oli niitä hyväksikäyttäjiä?!
Onko muka oikein tuhota 16-vuotiaan tytön koko loppu elämä vain siksi että jossain bileissä sekoillaan kännissä jotain? Tyttö joutui maksamaan "kärsimys" korvauksia poijille pitkälle toistakymmentä tuhatta oikeudenkäyntikulut omat ja vastapuolen asianajajakulut, jne.
Laki ja varsikin sitä pilkunnus.ivat siveyspoliisit, naissyyttäjät ja naistuomarit ovat itse sairaita!
Tuollaisella tuomiolla ei ole mitään oikeudenmukaisuutta!
Tietenkään tytön ei olisi kuulunut suostua tuollaiseen koska laki kieltää. Tytöt ja naiset joutuvat hyvin harvoin syytteeseen, koska heidän teoistaan ei yleensä edes ilmoiteta viranomaisille. Naispuoliset ilmoittaa, koska heillä tuo rahastaminen on veressä ja jostain kumman syystä miehistäkin monet pitävät vain miespuolisia hyväksikäyttäjinä.
Jos laki muuttuu, niin sitten on eri asia, mutta tasa-arvoisuus pitää toteutua tässäkin.
Naiset pitää kieltää ja vain homous sallittava!
Feminstipaskat tulisi kieltää, nehän sitä homoutta ja muuta sairautta levittävätkin.
taas on ketjussa oikein roppakaupalla "setämies"myönteisiä kommentteja! Aloituksen kaltainen uutinen saa "setämiehet" oikein villeiksi kiimasta!