Glo-Baali New Word Order saa alati uusia mahdollisuuksia

Kehittää hegeliläistä totalitarismiaan kansannousujen avulla, ja niiden yhteydessä.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sosialistisen internationaalin pappi antaa lausuntoja tilanteesta EU:n näkökulmasta suomalaisille.

Äänestä
  • Euro-amerikkalainen tuki Valkovenäjän oppositiolle vahvistaa entisestään Putinin "oiekeutettua" valtaa Venäjällä, ja se kuuluu myös heidän lausunnoissaan välittömästi. Syyriassa tehtiin jo historiallinen kompromissi, - ja jonka hinta on kansanmurhan salliminen, asiaan puuttumatta. Linkola varmaan iloitsee mökissään jos on ukko vielä elossa kun darvinismi sittenkin jyrää eteenpäin vahvemman oikeudella, ilmeten turhien massojen poistoina.

    Äänestä

Puhdasoppisen uskontofasismin keskieurooppalaisen muodon valtakaudella, kapinoivat kansalaiset olisi välittämästi hävitetty, kuten tehtiin Lutherin vaatimustenkin saattelamana talonpoikaiskapinaksi kutsutun kansannousun ainaka: esifasistisessa uskontojen hallitsemassa saksalais-roomalaisessa keisarikunnssa 1520-luvulla, teurastaen armottomasti n. 100 000 maaorjuutta vastustanutta talonpoikaa, jotka muodostivat selvän uhkan uskonnolis-poliittisten kirkkoruhtinaisen oikeuksille loisia papistojen tukemana näiden maaorjien töiden hedelmillä.

Nyt ollaan jo tätä vallankäyttöä paljon Glo-Baalimman vallankeskittämisen univeraalien voimien hegeliläisessä pyörityksessä, maailman alkaessa näyttää enemmän ja enemän kaoottiselta taistelutantereelta, jonne huudetaan nousevalla volyymilla avuksi ja asioden ratkaisijaksi Glo-Baalia maailmanpoliisia monikansallisine juokkoineen - joille valtakunnat ja voimat luovutetaan, jotta Jupiterin temppelinovet voitaisiin taas muka sulkea, Pax Romanan eli kaikkipelastavan Glo-Baalin Rooman rauhan avulla. Lopulta kaikki puhaltavat samaan hiilipannuun, oikeutetun sodan nimissä: Sak.14-luku.

Äänestä
  • LIITE wikipediasta: Talonpojat uskoivat taistelevansa (raamatun saatuaan) tasa-arvoisen Jumalan valtakunnan puolesta. (mieti tätä nykyisen verrattuan nykyaikaisen sosialistisen kaikkien tasa-arvo kirkon vaatimuksiin verraten.)

    1525 jukaistiin Schwabenin talonpoikien kaksitoista artiklaa- nimellä tunnettu julistus. Siinä vaadittiin uskonnollisin perusteluin metsästystä, puunhakkuuta ja kalastusta vapautettavaksi rajoituksista. Samoin KYMMENYKSINÄ kerättävän verotuksen ja maaorjuuden poistaminen olivat vaatimuslistalla. Minkäänlaisia neuvotteluja ei käyty.

    Tätä taustaa vasten, ja varsinkin tuossa viimeisessä lauseessa ilmenevien vaatimusten tähden on aivan selvää miksi lut.kat. kirkkojen ja heitä tukeneiden kirkkoruhtinaiden vastaus oli 100 000 vapaudenkaipuisen ihmisen joukkotuhoaminen jopa Lutherin perustelemana uskontofasistisena välttämättämänä toimena, sillä mitä siitä tulisi jos kaikille sallittaisiin vapauksia elämässään, ja kirkon kymmenyksiä ei enää kerttäsi, ja maaorjatkin vapautettasiin velvoitteesta elättää orjuudessa raataen: heidän työntä hedelmillä loisivia Saksan kansa uskontofasistisia papistoja ja tukena olleita kirkkoruhtinaita?

    Kyllähän Suomenkin kapinallinen työväestö, piti hyljätä jumalattomine vaatimuksineen oikeudenmukaisemmasta tulonjaosta, näitä edellämainittuja geraaniperinteitä vaalien: "Saa-tanan haltuu kuritettavaksi" - kuten: Kuopion piispa Otto Immanuel = Jumalakanssame Colliander ( 9.4.1848 - 17.12.1924) asian ytimekkäästi ilmaisi, kirkon valitessa ymmärrettävästi tässäkin asiassa oikean puolen, ja toiveidensa mukaisen vakaan periteiden velvoittaman linjan.

    Äänestä

  • Balttis historiaa kirjoitti:

    LIITE wikipediasta: Talonpojat uskoivat taistelevansa (raamatun saatuaan) tasa-arvoisen Jumalan valtakunnan puolesta. (mieti tätä nykyisen verrattuan nykyaikaisen sosialistisen kaikkien tasa-arvo kirkon vaatimuksiin verraten.)

    1525 jukaistiin Schwabenin talonpoikien kaksitoista artiklaa- nimellä tunnettu julistus. Siinä vaadittiin uskonnollisin perusteluin metsästystä, puunhakkuuta ja kalastusta vapautettavaksi rajoituksista. Samoin KYMMENYKSINÄ kerättävän verotuksen ja maaorjuuden poistaminen olivat vaatimuslistalla. Minkäänlaisia neuvotteluja ei käyty.

    Tätä taustaa vasten, ja varsinkin tuossa viimeisessä lauseessa ilmenevien vaatimusten tähden on aivan selvää miksi lut.kat. kirkkojen ja heitä tukeneiden kirkkoruhtinaiden vastaus oli 100 000 vapaudenkaipuisen ihmisen joukkotuhoaminen jopa Lutherin perustelemana uskontofasistisena välttämättämänä toimena, sillä mitä siitä tulisi jos kaikille sallittaisiin vapauksia elämässään, ja kirkon kymmenyksiä ei enää kerttäsi, ja maaorjatkin vapautettasiin velvoitteesta elättää orjuudessa raataen: heidän työntä hedelmillä loisivia Saksan kansa uskontofasistisia papistoja ja tukena olleita kirkkoruhtinaita?

    Kyllähän Suomenkin kapinallinen työväestö, piti hyljätä jumalattomine vaatimuksineen oikeudenmukaisemmasta tulonjaosta, näitä edellämainittuja geraaniperinteitä vaalien: "Saa-tanan haltuu kuritettavaksi" - kuten: Kuopion piispa Otto Immanuel = Jumalakanssame Colliander ( 9.4.1848 - 17.12.1924) asian ytimekkäästi ilmaisi, kirkon valitessa ymmärrettävästi tässäkin asiassa oikean puolen, ja toiveidensa mukaisen vakaan periteiden velvoittaman linjan.

    Saksalaiset ruhtinaat katoivat Lutherin roformin olleen syynä talonpoikensa ja orjiensa kapinoiviin vaatimuksineen, he kun olivat mitä ilmeisemmin ymmärtäneet raamattua lukiessaan väärin, kristinuskon tulemuksen taroittavan jotakin muuta kuin vain filosofisia oppeja kristinuskosta, eli uusia opillisia ja hienoja uskontunnustuksia ym. Lutherilla olikin siitä syystä varsin kova kiire, pelastamaan oma nahkansa tuomiten kaikella ankaruudella talonpojat tuhottaviksi. Omaa nahkaansa ja asemaansa ei tämä olusisilla ja armolla marinoitu syöttöporsas tietenkään halunut vaarantaa, joten hänen antamansa tuhoamiskäskyt, - salamurhavaatimuksineen päivineen on nähtävä tätä hätää vasten.

    Äänestä

  • Balttis "hissaa" kirjoitti:

    Tää on hieno, mää tykkään tästä: "olusilla ja armolla marinoitu syöttöporsas".

    Äänestä

  • KST: ei kirj. kirjoitti:

    Tää on hieno, mää tykkään tästä: "olusilla ja armolla marinoitu syöttöporsas".

    Laadukasta parkittua paksua pehmeää siannahkaa, joka ei edes haudassa maatessa happane.

    Äänestä

>> Niin Hän sanoi: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: "Aika on lähellä". Mutta älkää menkö perässään.

Ja kun te kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää pelästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule heti." Sitten Hän sanoi heille: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan (ei tule Glo-Baalia "Pax Romanaa", eikävätkä sulkeudu Jupiterin, sodan jumalan temppelin ovet Glo-Baalissa Roomassakaan.) ja tulee maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.> tai sanasta sanaa, kreik. näin: "suuria järistyksiä paikoin, tulee nälänhätiä ja ruttoja (SARS:sia?) sekä suuria merkkejä taivaalta."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Glo-Baali Order kirjoitti:

Kehittää hegeliläistä totalitarismiaan kansannousujen avulla, ja niiden yhteydessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu