Varoitus romani "kaupustelijasta"

Keravalla liikkuu tuusulan lisäksi varkaita jotka ovat olevinaan mykkiä kaupustelijoita. Esim. saviolla nuori romanikundi asialla.

Hyrylässäkin näitä on ollut yhä enemmän. Miehiä ja naisia. Kuurous on aika suosittu tekosyy olla mukamas myymässä tai kerjäämässä jotain. Totuus on kuitenkin se, että samalla kun he kiinnittävät huomion tekoviittomiinsa tai lappuihin, uhri ei huomaa kuinka hänen selkänsä taakse tutkaillaan etsien omaisuutta, hälytyslaitteita jne.
Kannattaa välittömästi soittaa hätäkeskukseen, jotta poliisi voi kerätä nämä talteen. Muistakaa tuntomerkit ja poistumissuunta. He ovat ovella vain yhtä tarkoitusta varten: omaisuuden varastaminen.

Keskarissa Hyrylässä sattui maanantaina tapaus, jossa ulkomaalainen nainen oli tunkeutunut ilman lupaa 90-vuotiaan naisen eteiseen. Lintuaiheisia koruja kaupitellut nainen ei ollut puhunut mitään, vaan ojentanut vanhukselle lapun, jossa oli kertonut olevansa syöpää sairastavan lapsen äiti, jonka mies on työtön.
http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/280826-kaupustelija-tunkeutui-90-vuotiaan-kotiin
0319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


alattil kirjoitti:

Keravalla liikkuu tuusulan lisäksi varkaita jotka ovat olevinaan mykkiä kaupustelijoita. Esim. saviolla nuori romanikundi asialla.

Hyrylässäkin näitä on ollut yhä enemmän. Miehiä ja naisia. Kuurous on aika suosittu tekosyy olla mukamas myymässä tai kerjäämässä jotain. Totuus on kuitenkin se, että samalla kun he kiinnittävät huomion tekoviittomiinsa tai lappuihin, uhri ei huomaa kuinka hänen selkänsä taakse tutkaillaan etsien omaisuutta, hälytyslaitteita jne.
Kannattaa välittömästi soittaa hätäkeskukseen, jotta poliisi voi kerätä nämä talteen. Muistakaa tuntomerkit ja poistumissuunta. He ovat ovella vain yhtä tarkoitusta varten: omaisuuden varastaminen.

Keskarissa Hyrylässä sattui maanantaina tapaus, jossa ulkomaalainen nainen oli tunkeutunut ilman lupaa 90-vuotiaan naisen eteiseen. Lintuaiheisia koruja kaupitellut nainen ei ollut puhunut mitään, vaan ojentanut vanhukselle lapun, jossa oli kertonut olevansa syöpää sairastavan lapsen äiti, jonka mies on työtön.
http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/280826-kaupustelija-tunkeutui-90-vuotiaan-kotiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu