Pientä pohdintaa...

jostain syystä mokuklusterin arvot ja todellisuus ovat järjenvastaisia.

itse asiassa ne ovat täysin päälaellaan ja todellisuudesta vieraantuneita.

osasyy on tietysti mokumedialla, joka hokee tauotta maahanmuuton rikkautta(joka aiheuttaa vuosi vuodelta suuremmat kulut samalla kun kaikkialta muualta joudutaan leikkaamaan), väriä katukuvassa(miten joutilaat sosiaalituristit maapallon toiselta puolelta parantavat katukuvaa...) monikulttuurisuus on voimavara( se "monikulttuurisuus" muodostuu lähinnä maailman suvaitsemattomimmasta ja epätasa-arvoisemmasta ja rikollisimmasta sekä moraalittomimmasta tapakulttuurista ja uskonnosta)

lisäksi mitä monikullttuurisemmaksi asuinympäristöt, koulut, lastentarhat ja leikkipaikat menevät sen kiivaammin kantaväestö pyrkii niistä pois.

se rikkaus onkin ylimielisyyttä, väkivaltaa, rikoksia, sietämättömiä elinoloja ja jatkuvaa varuillaanoloa ja pelkoa oman ja lasten turvallisuuden puolesta.

samaan aikaan kun hyysärit kiljuvat afrikan n eekereideiden ihmisoikeuksista tavoitella itselleen ja perheelleen parempaa elämää(kantaväestön turvallisuuden ja veronmaksajien kukkaron kustannuksella) he syyttävät samoin(omalla kustannuksellaan kotimaassaan) tekevää kantaväestöä rasisteiksi ja ksenofoobikoiksi koska he eivät vastoin omia kokemuksiaan suostu nielemään mokukiimaista propagandaa.

olen kiinnostunut kuulemaan yhdenkin järkisyyn edellä kuvailemaani toimintaan, tai yhdenkin kohdan kirjoituksestani joka ei pidä paikkaansa.

en kyllä pidätä hengitystäni...
35116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Ymmärrän jalon näkemyksen, jonka mukaan meidän rahat on jaettava kaikille köyhille, mutta sitten pitäisi avoimesti kertoa hintalappu tuolle laupeudenteolle, eikä höpistä rikkaudesta ja työvoimapulasta.

Äänestä

kukaan tuskin marssii pankkiin, ottaa parisataa tonnia lainaa ihan vain siksi että saa elättää toiselta puolen maaimaa tulevia ihmisiä, joista enemmistö on rikollisia ja sosiaalipummeja.

silti hyysärit kuitenkin vaativat valtiota (lue veronmaksajia) näin tekemään.

jokainen voi arvioida, montako työllistyvää maahanmuuttajaa tarvitaan kun yhden somalin kuluihin menee kymmenen työläisen KOKO verokertymä.

siinäpä rikkautta kerrakseen.

Äänestä
  • Tässä mamutuksessa on vielä se erityispiirre, että lainan ottanut yhtiökumppani / perheenjäsen pimittää lainasumman ja sen mihin raha menee. Homma on kuin peliongelmainen väittäisi vaimolleen pokeria hyväksi harrastukseksi / kaverien tapaamiseksi / varmaksi tulolähteeksi.

    Äänestä

  • olen rasz kirjoitti:

    Tässä mamutuksessa on vielä se erityispiirre, että lainan ottanut yhtiökumppani / perheenjäsen pimittää lainasumman ja sen mihin raha menee. Homma on kuin peliongelmainen väittäisi vaimolleen pokeria hyväksi harrastukseksi / kaverien tapaamiseksi / varmaksi tulolähteeksi.

    kuten avauksessani kirjoitin, mokuttajat kääntävät kaiken päälaelleen.

    hyvänä esimerkkinä palstan luotsi.

    vouhottaa rasismista ja rikoksista (ei ainuttakaan esimerkkiä) ja on hipihiljkaa islamista, jossa useat kohdat ovat länsimaissa lainvastaisia, ELI RIKOKSIA!!!

    luotsilla, kuten muillakin hyysäreillä on paha tapa määritellä laillisuus ja rikollisuus omien monikulttuurisuusihannoinnin kyllästämien mielipiteiden kautta.

    heillä on oikeus toimia syyttäjänä, todistajana ja tuomarina samalla kertaa, vaikka itse laki sanoisi päinvastoin.

    yllättäen täysin normaalit ja perustellut mielipiteet ovatkin rikoksia, ja täysin rikollinen ja lainvastainen toiminta vain "kulttuuria" jota tietenkin tulee suvaita.

    tämä "rikkauden" suvaitseminen kustantaa yli kaksi miljardia vuodessa.

    kova hinta rikoksista, turvattomuudesta, eriarvoistumisesta ja syrjinnästä.

    sitä on rikkauden nimeltä islam suvaitseminen. maksetaan itsemme kipeäksi siitä että saamme astua molemmilla kengillä koiranpas kaan.

    Äänestä

Nyt olisikin hieno mahdollisuus perustaa uudenlainen "monikulttuurivaltio" jonnekin päin maailmaa ja katsoa miten se käytännössä toimii. Maa joka olis täynnä pelkästään mamuja ja pakolaisia. EU, Kiina ja USA (Venäläiset ei kuitenkaan osallistuis) vois rahottaa koko projektin siirtämällä nykyisin mamuille menevät rahat tämän valtion rakentamiseen ja tukemiseen. Kysykää vaikka Amerikan intiaaneilta toimiiko nykyinen monikultturitouhu!

Äänestä

hyvä neuvo suomalaisille, jotka ovat jääneet työttömiksi vaikkapa paperitehtailta tai metalliteollisuudesta yms.

siirtykää mokutusteollisuuteen, sieltä ei leipä lopu niin kauan kuin yksikin veronmaksaja on hengissä.

kaikki muu voidaan leikata nollaan, mutta kunniavieraiden palvelua ei koskaan.

heittäkääpä arvio, paljonko seuraavassa leikkausohjelmassa nipistetään hamujen kustannuksista?

Äänestä
  • joo,katselin eilen kanava viitosta,ensiis ole anti-hurri.
    ohjelmassa näytettiin kuinka jostain tuoiin suomeen tummaihoinen yksinhuoltaja lapsiensa kera.
    sinänsä hieno ele josse jonkun kieroontunutta huolenpitoa maailman köyhistä lohduttaa. oli meinaan viimmesen päälle hoidettu lentokentältä uutuuttaan hohtavalle isolle nahkasohvalle hyysärilauman saattamana,olimeinaan asunnossa neliöitä.
    olis vastavuoroisesti mukava nähdä kuinka arska ja alma siirretään vastaaviin oloihin. tai monilapsinen suomalainen yksinhuoltaja.
    jaaniin on mullakin kirpparilta nahkasovana ostettu huonekalu,pettymys oli melkoinen kun sohvani nykyään halkeilee ja huomasin että muovisohvalla olen löhönnyt.

    Äänestä

Minkähän vuoksi mokuklusteri ei saa kuulla kunniaansa Maahanmuuttopalstalla?

Minä kerron. Sinä et kohdista sanojasi mokuklusterille, joka päätösvaltaisesti politiikkalaivaa ohjaa - vaan yksittäisille ihmisille, jotka ovat 100% objekteja. Ihan sama sinulle ovatko syyttömiä vai ei.

Se tekee sinusta syyllisen.

Sanoit muusta ihan mitä tahansa.

Äänestä

en kirjoita maahanmuuttopalstalle koska ovat poistaneet useita täysin asiallisia, joskin mokuklusterin kannalta erittäin kiusallisia tosiasioita sisältäneitä kirjoituksiani.

haittamaahanmuutto aiheuttaa haittamaahanmuuton vastustusta, jonka mokuklusteri leimaa poikkeuksetta rasismiksi.

koska leimaatte realistisen negatiivisten asioiden vastustamisen rasismiksi, on oikea paikka siitä käytävälle keskustelulle luonnollisesti rasismipalsta.

sitä niittää, mitä kylvää. te mokukiimaiset niitätte nyt aiheettomien rasistisyytösten ja rasismi-öyhötyksenne satoa.

syökää pilttinne, älkääkä vinkuko.

yllä kouluesimerkki hyysärin aivotoiminnasta. "se tekee sinusta syyllisen"

mihin? mikä on syyte? todistajat? argumentit? kuka tuomitsee? millä perusteella?

mihin? totuuden kertomiseen monikulttuurisesta rikkaudesta.

mikä on syyte? rasismi.

todistajat? ei tarvita, muffen mielipide riittää.

argumentit? ei tarvita, muffen mielipide riittää.

kuka tuomitsee? muffe/mokuklusteri.

millä perusteella? perusteita ei tarvita, muffen mielipide riittää.

tasavertaisuutta, laillisuutta jne.

upeaa.

Äänestä
  • "koska leimaatte realistisen negatiivisten asioiden vastustamisen rasismiksi, on oikea paikka siitä käytävälle keskustelulle luonnollisesti rasismipalsta."

    Tätä logiikkaa löytyy: Kun kerran teksti on osoitettu rasistiseksi, niin se tuodaan tänne !!!!

    Eihän nyt hyvä hieho rasismi muutu rasismista keskusteluksi sillä että se siirretään rasismipalstalle. Pikemminkin päinvastoin.

    On totta, ettöä joskus osaat erottaa ryhmän epäsosiaaliset yksilöt sosiaalisista - mutta sitten taas palaat vanhaan; "Haittamaahanmuutolla" käsität kokonaisten kansanryhmän muuttia tänne. Muuta tulkintaa ei tekstistäsi saa. ja se on typerää ja kiellettyä.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    "koska leimaatte realistisen negatiivisten asioiden vastustamisen rasismiksi, on oikea paikka siitä käytävälle keskustelulle luonnollisesti rasismipalsta."

    Tätä logiikkaa löytyy: Kun kerran teksti on osoitettu rasistiseksi, niin se tuodaan tänne !!!!

    Eihän nyt hyvä hieho rasismi muutu rasismista keskusteluksi sillä että se siirretään rasismipalstalle. Pikemminkin päinvastoin.

    On totta, ettöä joskus osaat erottaa ryhmän epäsosiaaliset yksilöt sosiaalisista - mutta sitten taas palaat vanhaan; "Haittamaahanmuutolla" käsität kokonaisten kansanryhmän muuttia tänne. Muuta tulkintaa ei tekstistäsi saa. ja se on typerää ja kiellettyä.

    haittamaahanmuuttoa on haitallinen maahanmuutto. pitäisi sinun nyt jo se viimeistään alkaa tajuta. enemmistö somaleista (yli 90%) on haitallisia suomen kannalta.

    näin ollen olisi suomen kannalta parempi jos maassa ei olisi yhtään somalia. jos % olisi alle 50 niin kokonaisuutena olisi somaleista etua suomelle.

    ne pari bussikuskia ovat pikku juttu massiivisten sosiaalikulujen, somalien kansanluonteeseen kuuluvan rikollisuuden ja muiden yhteiskunnallisten haittojen rinnalla. islam ei ole niistä pienimpiä.

    ymmärrätkö mitä eroa on haitallisella ja hyödyllisellä? ilmeisesti et. jos olet niin tahvo ettet tajua edes peruskäsitteitä tai ylipäätään mistä edes puhutaan voisit olla sekoilematta asiakeskusteluihin.

    itsehän sinä leimaat kaiken mahdollisen ja mahdottoman rasismiksi. syyksi riittää ettei mielipiteet ja tosiasiat ole sinulle mieleen tai monikulttuurisuus-ihanteen mukaisia.

    tosiasiat ovat silti tosiasioita, vaikka kuinka yrität kuvitella maailmaa sairaitten ihanteittesi mukaiseksi.

    rasismi-palsta olisi muuten mitä mainioin paikka esittää todisteita suomalaisten väitetystä rasistisuudesta.

    hyvä keino olisi laittaa esimerkkejä rasistisista rikoksista. jos olet niin tahvo ettet tajua edes peruskäsitteitä tai ylipäätään mistä edes puhutaan voisit olla sekoilematta asiakeskusteluihin.

    mitään annettavaa sinulla ei ole.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    Maahanmuuttoon vaikuttaa aina monet asiat. Ja sitä voi katsoa monesta näkökulmasta.

    On vanhanaikaista, yksisilmäistä ja äärettömän typerää kutsua jonkun etnisen porukan liike kategorisesti kielteiseksi.

    Maahanmuuttopolitiikka on ihan laillista ja parlamentaarista. Se, juuri tällaisenaan, on toimintaa, joka juuri nyt on katsottu tarkoituksenmukaisimmaksi. Ja - hyödyllisimmäksi.

    Mutta.

    Suosittelen laajentamaan näkemystäsi - eikä nimittelysanojen suhteen - ne sinä osaat.

    Typerä, keskusteluun kuulumatin viha kuultaa läpi.

    on ihan laillista ja parlamentaarista olla ottamatta tiettyjä viiteryhmiä maahan.

    tietyt ryhmät ovat erittäin haitallisia ja vahingollisia suomelle ja monille yksittäisille suomalaisille.

    "On vanhanaikaista, yksisilmäistä ja äärettömän typerää kutsua jonkun etnisen porukan liike kategorisesti kielteiseksi."

    se on sinun mielipiteesi. eikä tee asiasta yhtään vähemmän paikkaansa pitävää.

    "Suosittelen laajentamaan näkemystäsi..." katso peiliin.

    "Typerä, keskusteluun kuulumatin viha kuultaa läpi." sinun lässytyksestäsi kuultaa läpi ainoastaan tyhmyys ja pakonomainen tarve esittää jotain lähinnä jeesukseen verrattavaa hyväntekijää ja täydellisen humaania, avointa ja suvaitsevaa ihmistä.

    onnistut olemaan vain umpimielinen, omaan monikulttuurista autuutta ihannoivaan kuvitusmaailmaan tarrautuva ja äh-dullaheiden tapaan vain omaa kinkeripiiriä suvaitseva valehteleva ja vääristelevä trolli.

    rasismi-palsta olisi muuten mitä mainioin paikka esittää todisteita suomalaisten väitetystä rasistisuudesta.

    hyvä keino olisi laittaa esimerkkejä rasistisista rikoksista. jos olet niin tahvo ettet tajua edes peruskäsitteitä tai ylipäätään mistä edes puhutaan voisit olla sekoilematta asiakeskusteluihin.

    mitään annettavaa sinulla ei ole. ei tässä ketjussa sen enempää kuin muissakaan. voisit mennä pätemään suvaitsevaisuudellasi ja moraalisäteilemään sinne aluekeskukseen somalikavereidesi kanssa.

    ehkä kehitysvammaisen tasolla olevat ymmärtävät erinomaisuutesi meitä rasisteja paremmin.

    "on ihan laillista ja parlamentaarista olla ottamatta tiettyjä viiteryhmiä maahan."

    Eipä taida olla(!)

    "sinun lässytyksestäsi kuultaa läpi ainoastaan tyhmyys ja pakonomainen tarve esittää jotain lähinnä jeesukseen verrattavaa hyväntekijää ja täydellisen humaania, avointa ja suvaitsevaa ihmistä."

    Tyhmähän minä toki monesti olen - eihän siitä pääse mihinkään.

    Koskaan en ole kieltänyt "tyhmyyttäni" - kun se pääsee paistamaan. Sitä ei taas voi sanoa käytännössä kaikista "maahanmuuttokriittisistä" jotka päivänselvästi ja todistettavasti ovat "nurkassa". Se ei yhtään estä heitä jatkamasta inttämästä typeryyksiä ja keksimästä uusia.

    Nimittely ja viha ovat silloin ihan päivänselviä tuntomerkkejä siitä, että köntsät on housussa.

    Minua ei huvita todella tänne enää postailla mitään palstan teemaan liittyviä keissejä - kun niistä ei osata keskustella.

    Sen olen sanonut tänä vuonna varmaan puolenkymmentä kertaa. Jos et usko niin ole hyvä vaan.

    Typeryyteen asetelmalla: "Onko sitä rasismia yleensä ollenkaan?" - minä en vastaa. Se ei ole keskustelua.

    Jotta saat purettua jankkaavan pakkomielteesi, niin alla uutinen, jos yhtään pääset pääset sillä todellisuuteen.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288527114023.html

    Jotta saisit pakkomielteesi purettua,

    Min

    Nilkki hoi!
    Hyvä velii, osta talvirenkaaat.
    Komiaat. Halval lähtee.

    Riittää ku pijät kiitos puheen. Ku sie lupaasit.

    Äänestä

  • höps kirjoitti:

    Toki pidän kiitospuheen!

    Kun keksin sen kittettävän!

    linkissäsi puhuttiin EPÄILYSTÄ.

    normaalimaailmassa se ei vielä tarkoita rikosta. jos per seilevä somali saa turpaansa on se rikos, muttei sillä välttämättä ole mitään tekemistä rasismin kanssa.

    samoin mustalaisämmä "ostoksilla" ollessaan tulee vartijan seuraamaksi ja tekee ilmoituksen rasistisesta kohtelusta. sekin päätyy tuonne tilastoon.

    kun puhutaan aidasta sinä et puhu edes seipäästä vaan pikkulinnuista.

    "Minua ei huvita todella tänne enää postailla mitään palstan teemaan liittyviä keissejä - kun niistä ei osata keskustella." no eipä hyvä häviä, et sinä ole yhtään tähänkään asti saanut aikaiseksi.

    "Typeryyteen asetelmalla: "Onko sitä rasismia yleensä ollenkaan?" - minä en vastaa. Se ei ole keskustelua."

    olen myöntänyt että rasismia on. useimmiten rasistiseen tekoon syyllistyy vain mamu ja uhrina on toinen mamu tai suomalainen.

    kantaväestön rasismia ei ole käytännössä lainkaan. todisteeksi riittää se ettei palstalle ole viikkojen tinkaamisen jälkeen tullut muuta esimerkkiä kuin joku satu lentokoneesta ja lentokapteenista. se, ettet vastaa etkä keskustele ei ole uutta.

    et sinä ole keskustellut tähänkään asti. minähän olen sinulle monesti sanonut että älä tule sotkemaan lässytykselläsi asiakeskusteluja.

    siinä minulle tuli ajatus/kirjoitusvirhe ettei tarvitse päästää tiettyjä viiteryhmiä maahan. kyllä tarvitsee, mutta samoilla maahantuloedellytyksillä kuin muutkin, eikä mikään laki edellytä ottamaan tulijoita loppuiäkseen täysihoitoon.

    pakolaiset ovat asia erikseen. somalit eivät ole pakolaisia.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Toki pidän kiitospuheen!

    Kun keksin sen kittettävän!

    koettaisit ensiksi keksiä rasistisen rikoksen tai vaikka parikin.

    muutenhan sinua saatetaan pitää valehtelijana...

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    koettaisit ensiksi keksiä rasistisen rikoksen tai vaikka parikin.

    muutenhan sinua saatetaan pitää valehtelijana...

    Olen "keksinyt" ja kertonut ne täällä - enkä enää palaa niihin enää.

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    linkissäsi puhuttiin EPÄILYSTÄ.

    normaalimaailmassa se ei vielä tarkoita rikosta. jos per seilevä somali saa turpaansa on se rikos, muttei sillä välttämättä ole mitään tekemistä rasismin kanssa.

    samoin mustalaisämmä "ostoksilla" ollessaan tulee vartijan seuraamaksi ja tekee ilmoituksen rasistisesta kohtelusta. sekin päätyy tuonne tilastoon.

    kun puhutaan aidasta sinä et puhu edes seipäästä vaan pikkulinnuista.

    "Minua ei huvita todella tänne enää postailla mitään palstan teemaan liittyviä keissejä - kun niistä ei osata keskustella." no eipä hyvä häviä, et sinä ole yhtään tähänkään asti saanut aikaiseksi.

    "Typeryyteen asetelmalla: "Onko sitä rasismia yleensä ollenkaan?" - minä en vastaa. Se ei ole keskustelua."

    olen myöntänyt että rasismia on. useimmiten rasistiseen tekoon syyllistyy vain mamu ja uhrina on toinen mamu tai suomalainen.

    kantaväestön rasismia ei ole käytännössä lainkaan. todisteeksi riittää se ettei palstalle ole viikkojen tinkaamisen jälkeen tullut muuta esimerkkiä kuin joku satu lentokoneesta ja lentokapteenista. se, ettet vastaa etkä keskustele ei ole uutta.

    et sinä ole keskustellut tähänkään asti. minähän olen sinulle monesti sanonut että älä tule sotkemaan lässytykselläsi asiakeskusteluja.

    siinä minulle tuli ajatus/kirjoitusvirhe ettei tarvitse päästää tiettyjä viiteryhmiä maahan. kyllä tarvitsee, mutta samoilla maahantuloedellytyksillä kuin muutkin, eikä mikään laki edellytä ottamaan tulijoita loppuiäkseen täysihoitoon.

    pakolaiset ovat asia erikseen. somalit eivät ole pakolaisia.

    "Epäily rasistisuudesta" on koventamisperuste - sitä ei lueta rikosnimikkeeksi. Sen vuoksi ei ole "rasistisia rikoksia" erikseen.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Olen "keksinyt" ja kertonut ne täällä - enkä enää palaa niihin enää.

    ensimmäistäkään esimerkkiä rikoksesta jolla on rasistinen motiivi et ole laittanut. löperöt höyryämisesi somalikaverisi kokemasta "rasismista" kun eivät ole mitään rikoksia.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    "Epäily rasistisuudesta" on koventamisperuste - sitä ei lueta rikosnimikkeeksi. Sen vuoksi ei ole "rasistisia rikoksia" erikseen.

    Epäily ei ole peruste millekään. Epäily on epäily ja peruste on peruste.

    Äänestä

Hiljaa iso dee tämä on minun palstani ja minä määrään täällä mikä on oikein tai väärin sekä mikä on totuutta tai valhetta. Usko nyt vihdoinkin tai....

Äänestä

olisi hauskaa jatkuvan tyhjänjauhamisen sijaan saada

-esimerkki rasistisesta rikoksesta

-esimerkki tänne kirjoittamistani faktoista, jotka eivät pidä paikkaansa, perusteluineen.

ilmeisesti aivan liikaa vaadittu luotsilta, joka täällä koviten lyö rumpua suomalaisten rasistisuudesta ja jakelee tuomioita.

Äänestä
  • Olisi hauskaa, jos lähtisit täältä jankuttamasta.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Olisi hauskaa, jos lähtisit täältä jankuttamasta.

    janku janku.missä ne esimerkit viipyy,esim oikeuden päätökset,kuka on tuomittu suomessa rasismista ,,,täh
    jaaniin,kenenkähän pitäisi palstalta häipyä jos halutaan rasismista huastoo.....täh

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    janku janku.missä ne esimerkit viipyy,esim oikeuden päätökset,kuka on tuomittu suomessa rasismista ,,,täh
    jaaniin,kenenkähän pitäisi palstalta häipyä jos halutaan rasismista huastoo.....täh

    Rasismi on koventamisperuste, ei rikosnimike.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Rasismi on koventamisperuste, ei rikosnimike.

    oletko nyt siis sitä mieltä ettei rasistisia rikoksia ole olemasssakaan?

    eikä rasistisuus olekaan rikos???

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    oletko nyt siis sitä mieltä ettei rasistisia rikoksia ole olemasssakaan?

    eikä rasistisuus olekaan rikos???

    Rasismin määritelmä ja laillisuus muuttuu sen mukaan, mikä on nilkille edullisinta.

    Mover: rehellinen kuin mustalainen, ahkera kuin somali.

    Äänestä

  • höps kirjoitti:

    Rasismin määritelmä ja laillisuus muuttuu sen mukaan, mikä on nilkille edullisinta.

    Mover: rehellinen kuin mustalainen, ahkera kuin somali.

    ja suvaitsevainen kuin muslimi... HAHAHA!!!!

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Rasismi on koventamisperuste, ei rikosnimike.

    Aha, eli jos menen puhtaan rasistisista syistä toiselle puolelle katua aina kun viiteryhmä tulee vastaan, niin mitä kovennetaan? Punaisia päin kävelystä tuplasakko, jos katu on ylitetty rasistisella motiivilla?

    Äänestä

  • olen rasq kirjoitti:

    Aha, eli jos menen puhtaan rasistisista syistä toiselle puolelle katua aina kun viiteryhmä tulee vastaan, niin mitä kovennetaan? Punaisia päin kävelystä tuplasakko, jos katu on ylitetty rasistisella motiivilla?

    Menepä aloituksen puolelle lukemaan mitä rasismi mahtaisi olla - olet osapuilleen niin tyystin pihalla asiasta kuin on mahdollista!

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Menepä aloituksen puolelle lukemaan mitä rasismi mahtaisi olla - olet osapuilleen niin tyystin pihalla asiasta kuin on mahdollista!

    Ei vaan sinä olet pihalla ja syynä on oppimiskyvyttömyytesi yhdistettynä narsismiisi.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Menepä aloituksen puolelle lukemaan mitä rasismi mahtaisi olla - olet osapuilleen niin tyystin pihalla asiasta kuin on mahdollista!

    muffe. selvitä nyt itsellesi juurta jaksain mitä ovat

    -rasismi
    -rikos
    -mikä tekee rikoksesta rasistisen rikoksen. laissa sitä nimitetään viharikokseksi.

    jakele vasta sitten mielipiteitäsi täällä totuuksina.

    sen jälkeen voit toki laittaa tänne esimerkin suomalaisen tekemästä rasistisesta rikoksesta kun ymmärrät mitä ne asiat tarkoittavat.

    ps. kerro somalikavereillesi terveisiä että odotamme heidän kotiinpaluutaan. joko ovat alkaneet pakkaamaan? enemmistö suomalaisista haluaa heidän häipyvän maastamme.

    Äänestä

oliko tuo nyt

a) esimerkki kantaväestön tekemästä rasistisesta rikoksesta?

b) esimerkki kirjoituksistani jotka eivät pidä paikkaansa?

c) perustelu edellämainitulle?

mietipä hiukan toimintaasi luotsi. olisikohan peiliin katsomisen paikka?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

iso d kirjoitti:

jostain syystä mokuklusterin arvot ja todellisuus ovat järjenvastaisia.

itse asiassa ne ovat täysin päälaellaan ja todellisuudesta vieraantuneita.

osasyy on tietysti mokumedialla, joka hokee tauotta maahanmuuton rikkautta(joka aiheuttaa vuosi vuodelta suuremmat kulut samalla kun kaikkialta muualta joudutaan leikkaamaan), väriä katukuvassa(miten joutilaat sosiaalituristit maapallon toiselta puolelta parantavat katukuvaa...) monikulttuurisuus on voimavara( se "monikulttuurisuus" muodostuu lähinnä maailman suvaitsemattomimmasta ja epätasa-arvoisemmasta ja rikollisimmasta sekä moraalittomimmasta tapakulttuurista ja uskonnosta)

lisäksi mitä monikullttuurisemmaksi asuinympäristöt, koulut, lastentarhat ja leikkipaikat menevät sen kiivaammin kantaväestö pyrkii niistä pois.

se rikkaus onkin ylimielisyyttä, väkivaltaa, rikoksia, sietämättömiä elinoloja ja jatkuvaa varuillaanoloa ja pelkoa oman ja lasten turvallisuuden puolesta.

samaan aikaan kun hyysärit kiljuvat afrikan n eekereideiden ihmisoikeuksista tavoitella itselleen ja perheelleen parempaa elämää(kantaväestön turvallisuuden ja veronmaksajien kukkaron kustannuksella) he syyttävät samoin(omalla kustannuksellaan kotimaassaan) tekevää kantaväestöä rasisteiksi ja ksenofoobikoiksi koska he eivät vastoin omia kokemuksiaan suostu nielemään mokukiimaista propagandaa.

olen kiinnostunut kuulemaan yhdenkin järkisyyn edellä kuvailemaani toimintaan, tai yhdenkin kohdan kirjoituksestani joka ei pidä paikkaansa.

en kyllä pidätä hengitystäni...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu