Oli äsken saitilla Heikki K:n minulle osoittama viesti otsikolla ”ihmeellinen keskustelija”, mutta se viesti on jostain syystä poistettu. ilmeisesti joku törkyturpa pääsi iskemään väliin. Siinä Heikki K paheksui sitä, että en ollut vastannut hänen tähän viestiinsä, jonka alussa hän siteeraa minun aiempaa vastaustani:
Heikki K:n lainaus edellisestä viestistäni:
"Vaaran vuodet", jolloin kommunismi oli meillä jo torjuttu ja kylmä sota suurvaltojen välillä kiihkeimmillään, meillä olisi ollut aivan mainio tilaisuus hakeutua lännen suojaan; he olisivat ottaneet meidät riemulla vastaan, eikä NL olisi uskaltanut sitä estää."
Heikki K:n viesti vastineeksi edelliseen:
Kun näitä asioita miettii maailman taphtumien suhteessa, herää muutamia kysymyksiä.
Unkarin kansannousun aikoihin Unkrilaiset luulivat että länsimaat tulevat riemumielin avuksi kun siellä aloitetaan toimet irrottautumiseksi Neuvostoliitosta. Kuinkas kävi? USA eikä muutkaan länsimaat uskaltaneet lähteä Neuvostoliittoa vastaan.
Samassa valossa voisi olla esimerkkinä Tzekkoslovakia. Kuinka monta länsimaata riensi auttamaan sinne kun Neuvostoliitto miehitti maan? Ei ensimmäistäkään.
Eli oletko miettinyt tässä valossa esittämäsi tavan toimia. Minkälainen riski olisi olut jättää huomiotta Neuvostoliiton suurvaltaasema? Etupiirijako oli tehty ja länsimaat toimivat tuon jaon mukaisesti.
Onkohan nämä sinun (Lehtisen) miettee(t)si ihan loppuun asti ajateltuja?
Olisiko suomi ollut miehitetty vuorokaudessa jos Neuvostoliitto olisi jätetty huomiotta suomen politiikassa? Luulisin että alle 24 tunnissa suomi olisi miehitetty. Neuvostoliiton armeija oli koko ajan rajalla hälytysvalmiudessa.
-----------------------------------------
Minun vastaukseni nyt (joka siis jäi puuttumaan tästä poistetusta viestistä, mutta näkyy kyllä tuolla taaempana Mikko Bernhardin avaamassa ketjussa:
Myöhästynyt vastaus
Kirjoittanut: K.K.Korhonen, 26.9.2004 klo 12.03
No, kun minä en päivystä täällä alvariinsa, ja kun en laita läheskään aina viesteihini sähköpostiosoitettani välttyäkseni typerältä roskapostilta, niin tämäkin sinänsä asiallinen kysymys on jäänyt huomaamatta ja vastaamatta.
Sinä siis olet sitä mieltä, että Suomi oli tuolloin Unkarin ja Tsekkoslovakian asemassa Neuvostoliittoon nähden, eli ns. kansandemokratia! Taisi alitajuntasi lipsauttaa esille totuudeksi ymmärtämäsi! Neuvostoliittohan meni "auttamaan" noita satelliittejaan ns. Breznevin opin mukaisesti, eli että "kaveria ei jätetä".
Suomi nyt kuitenkin oli olevinaan ja myös NL ja Kekkonen antoivat ymmärtää, että Suomi oli itsenäinen maa, eikä se noiden maiden tavoin kuulunut sosialistiseen internationaaliin vai mikä tuon maailmanlaajuisen kommunistien järjestön nimi olikaan, eikä edes Varsovan liittoon.
Paha olisi ollut NL:n tulla Suomeen millään sellaisella verukkeella, jolla se lähti noille maille tuomaan "veljellistä apuaan". Kyllä se olisi saanut silloin lännen niskaansa, ja sen tiesi niin NL kuin Kekkonenkin, mutta eihän sitä sopinut Suomen kansalle kertoa, sillä silloin olisi pudonnut Kekkosen vallalta pohja pois.
En minä usko puoliakaan siitä, mitä NL:n edustajat täällä ovat mm. muistelmissaan tai julkisissa lausunnoissaan sanoneet, mutta kun Sinitsyn, Gordievsky, Vladimirov ja Derjabin ovat kuin yhdestä suusta vakuuttaneet, että NL:lla ei ollut aikeita hyökätä Suomeen missään olosuhteissa eikä mistään syystä, mitään sen suuntaisiakaan suunnitelmia ei ollut koskaan vuoden 1947 jälkeen olemassa, niin täytyyhän se uskoa.
Kyllä kai sielläkin sentään jokin järki oli. Ei Suomi NL:lle ollut aseteknologian kehityttyä ja sen päästyä satelliittiensa kautta syvälle Keski-Eurooppaan ollenkaan niin tärkeä, millaisena se haluttiin meille uskotella. Näistä syistähän se luopui Porkkalastakin jo runsaan 10 vuoden jälkeen.
NL:n armeija ei suinkaan ollut rajallamme "koko ajan hälytysvalmiudessa", itse asiassa ei koskaan. Siellä oli vain Leningradin sotilaspiirin joukkoja, välillä enemmän, välillä vähemmän, ja nekin enimmäkseen varsin rauhanomaisesti, mitä nyt joskus pitivät sotaharjoituksia kuten sotilasjoukkojen kaikkialla on tapana tehdä. Pientä kiusaa ja häirintää tapahtui joskus harvoin, mutta sitäkin enemmän merialueella. Katsos, minä tiedän nämä asiat, kun olin niistä varsin hyvin selvillä jo niiden tapahtuma-aikoina.
Kuten alussa sanoin, en päivystä täällä aina. Eilenkin olin aivan muissa ja kulturelleimmissa harrastuksissa suurimman osan päivästä, ja samoin tapahtuu tänään. Myös koko ensi viikoksi on tiedossa jo muuta ohjelmaa
Heikki K:n lainaus edellisestä viestistäni:
"Vaaran vuodet", jolloin kommunismi oli meillä jo torjuttu ja kylmä sota suurvaltojen välillä kiihkeimmillään, meillä olisi ollut aivan mainio tilaisuus hakeutua lännen suojaan; he olisivat ottaneet meidät riemulla vastaan, eikä NL olisi uskaltanut sitä estää."
Heikki K:n viesti vastineeksi edelliseen:
Kun näitä asioita miettii maailman taphtumien suhteessa, herää muutamia kysymyksiä.
Unkarin kansannousun aikoihin Unkrilaiset luulivat että länsimaat tulevat riemumielin avuksi kun siellä aloitetaan toimet irrottautumiseksi Neuvostoliitosta. Kuinkas kävi? USA eikä muutkaan länsimaat uskaltaneet lähteä Neuvostoliittoa vastaan.
Samassa valossa voisi olla esimerkkinä Tzekkoslovakia. Kuinka monta länsimaata riensi auttamaan sinne kun Neuvostoliitto miehitti maan? Ei ensimmäistäkään.
Eli oletko miettinyt tässä valossa esittämäsi tavan toimia. Minkälainen riski olisi olut jättää huomiotta Neuvostoliiton suurvaltaasema? Etupiirijako oli tehty ja länsimaat toimivat tuon jaon mukaisesti.
Onkohan nämä sinun (Lehtisen) miettee(t)si ihan loppuun asti ajateltuja?
Olisiko suomi ollut miehitetty vuorokaudessa jos Neuvostoliitto olisi jätetty huomiotta suomen politiikassa? Luulisin että alle 24 tunnissa suomi olisi miehitetty. Neuvostoliiton armeija oli koko ajan rajalla hälytysvalmiudessa.
-----------------------------------------
Minun vastaukseni nyt (joka siis jäi puuttumaan tästä poistetusta viestistä, mutta näkyy kyllä tuolla taaempana Mikko Bernhardin avaamassa ketjussa:
Myöhästynyt vastaus
Kirjoittanut: K.K.Korhonen, 26.9.2004 klo 12.03
No, kun minä en päivystä täällä alvariinsa, ja kun en laita läheskään aina viesteihini sähköpostiosoitettani välttyäkseni typerältä roskapostilta, niin tämäkin sinänsä asiallinen kysymys on jäänyt huomaamatta ja vastaamatta.
Sinä siis olet sitä mieltä, että Suomi oli tuolloin Unkarin ja Tsekkoslovakian asemassa Neuvostoliittoon nähden, eli ns. kansandemokratia! Taisi alitajuntasi lipsauttaa esille totuudeksi ymmärtämäsi! Neuvostoliittohan meni "auttamaan" noita satelliittejaan ns. Breznevin opin mukaisesti, eli että "kaveria ei jätetä".
Suomi nyt kuitenkin oli olevinaan ja myös NL ja Kekkonen antoivat ymmärtää, että Suomi oli itsenäinen maa, eikä se noiden maiden tavoin kuulunut sosialistiseen internationaaliin vai mikä tuon maailmanlaajuisen kommunistien järjestön nimi olikaan, eikä edes Varsovan liittoon.
Paha olisi ollut NL:n tulla Suomeen millään sellaisella verukkeella, jolla se lähti noille maille tuomaan "veljellistä apuaan". Kyllä se olisi saanut silloin lännen niskaansa, ja sen tiesi niin NL kuin Kekkonenkin, mutta eihän sitä sopinut Suomen kansalle kertoa, sillä silloin olisi pudonnut Kekkosen vallalta pohja pois.
En minä usko puoliakaan siitä, mitä NL:n edustajat täällä ovat mm. muistelmissaan tai julkisissa lausunnoissaan sanoneet, mutta kun Sinitsyn, Gordievsky, Vladimirov ja Derjabin ovat kuin yhdestä suusta vakuuttaneet, että NL:lla ei ollut aikeita hyökätä Suomeen missään olosuhteissa eikä mistään syystä, mitään sen suuntaisiakaan suunnitelmia ei ollut koskaan vuoden 1947 jälkeen olemassa, niin täytyyhän se uskoa.
Kyllä kai sielläkin sentään jokin järki oli. Ei Suomi NL:lle ollut aseteknologian kehityttyä ja sen päästyä satelliittiensa kautta syvälle Keski-Eurooppaan ollenkaan niin tärkeä, millaisena se haluttiin meille uskotella. Näistä syistähän se luopui Porkkalastakin jo runsaan 10 vuoden jälkeen.
NL:n armeija ei suinkaan ollut rajallamme "koko ajan hälytysvalmiudessa", itse asiassa ei koskaan. Siellä oli vain Leningradin sotilaspiirin joukkoja, välillä enemmän, välillä vähemmän, ja nekin enimmäkseen varsin rauhanomaisesti, mitä nyt joskus pitivät sotaharjoituksia kuten sotilasjoukkojen kaikkialla on tapana tehdä. Pientä kiusaa ja häirintää tapahtui joskus harvoin, mutta sitäkin enemmän merialueella. Katsos, minä tiedän nämä asiat, kun olin niistä varsin hyvin selvillä jo niiden tapahtuma-aikoina.
Kuten alussa sanoin, en päivystä täällä aina. Eilenkin olin aivan muissa ja kulturelleimmissa harrastuksissa suurimman osan päivästä, ja samoin tapahtuu tänään. Myös koko ensi viikoksi on tiedossa jo muuta ohjelmaa
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jos oikein ymmärsin, olit siis sitä mieltä, että Suomi olisi voinut suunnata kurssin lännen syliin ja NL ei olisi asiaan puuttunut, koska Brezhnevin oppi ei ulottunut ei-sosialistiseen Suomeen.
Tässä kohdin olen kyllä jyrkästi eri mieltä. Brezhnevin oppi olisi kyllä voinut olla sen verran joustava, että sitä olisi tarpeen vaatiessa voitu soveltaa Suomeenkin. Erityisesti suurlähettiläs Stepanovin kaudella 1970-luvulla NL alkoi lähetsyä Suomea tavalla, jonka tarkoituksena oli liittää meidät tuohon sosialistileiriin ja lähemmäs Varsovan liittoa. Jukka Seppinenhän on tuoreessa kirjassaan kertonut näistä vaaran vuosista ja siitä, kuin esim. Ahti Karjalaiselle NL:n miehenä oli keskeinen rooli näissä lähentämissuunnitelmissa. Yhteiset sotaharjoitusehdotukset olivat osa tätä samaa suuntausta.
Suomi kuului NL:n leiriin sotilaallisesti. Emme olleet Varsovan liiton jäsen, mutta meillä oli YYA-sopimus, jossa Saksa määriteltiin perusviholliseksi ja sen kanssa liitossa olevia maitakaan ei katsottu hyvällä. Ei NL:lla ollut minkäänlaista halua tinkiä tästä sopimuksesta. Suomella oli täysi työ pitää kiinni edes sanamuodon mukaisista tulkinnoista.
NL ei ollut mikään rauhantahtoinen valtio. Se oli hyvinkin imperialistinen ja piti tiukasti kiinni eri puolilla maailmaa saavutetuista asemistaan. NL:ssa ei ole koskaan kaihdettu väkivaltaa tällaisten intressien saavuttamiseksi. Ainoa järkevä ja realistinen pyrkimys oli saada NL luottamaan siihen, että Pohjalan suunnalla sitä ei uhannut mikään. Tässä mielessä Suomen syrjäinen asema muuhun Eurooppaan nähden on ollut meille pelastus. Päämielenkiintohan kuitenkin on ollut Lähi-idän öljykenttien suunnassa.
Itse olen pitänyt ja pidän edelleen Kekkosen ulkopolitiikan peruslinjaa ainoana oikeana. Aina voidaan kiistellä nyansseista eli siitä, menikö Kekkonen ystävyydessä liian pitkälle, mutta paaskiviläinen peruslinja oli ainoa oikea ja mahdollinen. Ulkopolitiikan tuli tähdätä siihen, että NL:n sotavoimat pysyisivät mahdollisimman kaukana Suomesta ja tässä onnistuttiin varsin hyvin. Jos me olisimme osoittaneet halukkuutta lännen suuntaan turvallisuuspoliittisessa mielessä, se olisi ollut kuin liimapaperi, joka olisi vetänyt neuvostojoukkoja lähemmäs. Oma veikkaukseni on tällaisessa tilanteessa olisi vaadittu YYA-sopimuksen mukaisia konsultaatioita ja tulkittu Suomen tarvitsevan sotilaallista apua, kun Saksan kanssa liitossa oleva maa tällä tavoin lähestyisi meitä.
Saathan Sinä toki olla eri mieltä, mutta minä olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että NL:n uhalla pelottelu oli osa sitä suurta huijausta, mitä Kekkosen vallan pönkittämiseksi tapahtui kaikilla mahdollisilla ja mahdottomillakin rintamilla.
Nuo mainitsemani neukkumuistelijat ovat kovin vakuuttaneet, että NL:lla ei todella ollut hyökkäysaikomuksia Suomeen. Eivät sellaisesta ole löytäneet merkkejä muutkaan kirjoittajat, ei Juhani Suomikaan. Eikä sitä todennäköisenä mahdollisuutena pidetty ainakaan puolustusvoimissa tuonakaan aikana.
Jos tuollaisia olisi silloin pelätty, eicvät kenraalimme ja heihin tukeutunut Kekkonen olisi uskaltaneet torjua noita NL:n taholta pariin otteeseen tulleita voimakkaita painostusyrityksiä yhteisistä sotaharjoituksista. Tosin toisella kertaa ne olivat paljolti Stepanovin yksityisyritteliäisyyttä, ja hän saikin niiden tiimoilta passituksen kotiin.
Kyllä minäkin joskua aikoinaan uskoin paljon Kekkosen erinomaisuuteen ulkopolitiikkamme hoitajana, myös hänen toimintatapaansa, mutta en minä toki silloinkaan pitänyt häntä ainoana mahdollisena sitä hoitamaan. Asioihin enemmän ja monitahoisemmin perehdyttyäni minulla ei ole enää aikoihin ollut sellaista käsitystä, että Kekkosen tapa olisi ollut paras mahdollinen ja hän siinä paras henkilö. Tuo meihin kaikkiin iskostettu kuva on jälleen osa sitä suurta hämäystä, josta puhuin edellä.
Kekkonen ja Mannerheim ovat kuitenkin kansan ylivoimaisen enemmistön mielestä suurimmat ja isänmaallisimmat suomalaiset.
Ilmeisesti väärin ajatteleva kansa pitää vaihtaa?
Tätä ei pidä tulkita niin, että olisin Kekkosen menettelytapojen suuri ihailija.
En minäkään ole väittänyt, että NL:lla olisi ollut jotain hyökkäysaikeita Suomeen. Siellä oltiin asiat meidän kanssa järjestelty YYA-sopimuksen mukaisesti. Siinä luotiin status quo -tilanne, jota sekä meillä että heillä haluttiin vaalia, tosin eri syistä ja eri suuntaan. Jos Suomi olisi pyrkinyt rikkomaan YYA-sopimusta, olen täysin vakuuttunut, että tilanne olisi muuttunut olennaisesti. Se olisi muuttunut olennaisesti myös sen takia, jos maailma lähiympäristössämme olisi olennaisesti muuttunut.
Olen samaa mieltä siitä, että NL:n uhkaa eli ns. idänkorttia käytettiin myös poliittisetn tavoitteiden edistämiseksi ja osin tämä on voinut tapahtua yhteisymmärryksessä neukkujen ja Kekkosen kanssa. Tämä ei riitä kuitenkaan perusteeksi sille, ettei NL:sta mitään uhkaa olisi ollut. Itse asiassa pidän kantaasi noin entisen sotilaan suusta melko kummallisena.
Sutaisin tuon äskeisen vastineeni kovin kiireessä, kun vaimo hätisteli puutarhatöihin välillä. Nyt lounastauolla jatkani hieman:
Ensiksi huomautan, että älä nyt Sinäkin ala ottaa minua aina ihan kepulaisella tosikkomaisuudella!
Toiseksi jatkoa asiaani: Totta kai NL oli meille tuolloinkin vaarallinen, kuten Venäjäkin on ollut aina ja on nytkin. Siksi meidän tässäkin tilanteessa pitää se vaara ottaa huomioon ja pitää toimia oikein. Oikea toiminta nyt on liittyminen Natoon. Sitähän tuo juuri annettu puolustuspoliittinen selonteko enteilee, vaikka siinä edelleen taidetaan puhua liittoutumattomuudesta samanaikaisesti kun tosiasillista liittoutumistamme EU:n kautta syvennetään. Ranskan ulkoministeri näkyy sanoneenkin (tämän päivän HS), että liittoutumattomuutta Euroopassa ei ole enää olemassa, se on vain tyhjää puhetta vailla sisältöä.
Oikea toiminta Kekkosenkin aikana olisi ollut toinen kuin mihin Kekkonen Suomen ohjasi. Kekkonen tapa muka torjua tuota vaaraa oli väärä, sekin oli itse asiassa "vain tyhjää puhetta vailla sisältöä".
Pahinta on, että Kekkonen sai meidät toimintatapansa paremmuuteen uskomaan, teki siitä jopa ainoan mahdollisen ja hyväksyttävän. NL oli Kekkoselle käsikirjoituksen laatinut. Se, että Kekkonen sai siltä toimintaansa aina niin auliin tuen, jo sinänsä paljastaa kupletin juonen. Tämän tajuamiseksi ei tarvita sellaista syvää perehtyneisyyttä salaliittoihin, mitä kepulaiset täällä nykyään haluavat osoittaa!
Me olisimme torjuneet NL:n vaaran paremmin ja maallemme joka suhteessa edullisemmin hakeutumalla Lännen yhteyteen ja suojaan, Ja sitä NL ei olisi voinut estää muuten kuin hyökkäämällä ja miehittämällä maamme. Ja sitä se siinä kylmän sodan tilanteessa ei olisi uskaltanut tehdä, sillä se olisi ollut alku kolmannelle maailmansodalle, jossa NL:lle olisi käynyt huonosti.
Nyt minulla ei uskoakseni ole tähän asiaan enempää sanottavaa.
Katsopa tuo täydennykseni, jonka kirjoitin sillä aikaa, kuin Sinä omasi. Ehkä se antaa hieman lisäselvennystä puheelleni!
Ei kansaa pidä eikä voidakaakn panna vaihtoon, mutta kansalle opetettavat arvot on kyllä syytä tarkistaa!
Minun mielestäni suurimmat ja isänmaallisimmat suomalaiset ovat Mannerheim, Tanner, Ryti, Svinhufvud ja Paasikivi. Tälle näkemykselleni olisi helppoa esittää hyvät perustelut, mutta en pystyisi tekemään sitä niin lyhyesti, kuin tässä vaadittaisiin. Ehkäpä joskus kuitenkin ne esitän vaikkapa "jatkokertomuksena".
Noiden jälkeen tulee tyhjiä tynnöreitä ja sitten alkaa tulla muita, joiden joukossa harppoo Kekkonenkin.
Väinö Tannerin omia muistelmia ja Jaakko Paavolaisen kirjoittamaa 4-osaista Tannerin elämäkertaa olen viime viikoina lukenut ahkerasti, ja olen kirjoittanut koneellenikin muistiinpanoja niistä jo lähes 100 sivua, vaikka en ole kunnolla luku-urakkani puolivälissäkään. Jossakin minä vielä tuonkin "tutkielmani" julkaisen, mutta siitä tulee pakosta pitempi kuin Kekkos-tutkielmassani, jonka käsikirjoitus oli vain 50-sivuinen. Tanner on niin paljon Kekkosta mielenkiintoisempi mies, että hänestä ei voida kirjoittaa ihan lyhyttä esitystä!
"Me olisimme torjuneet NL:n vaaran paremmin ja maallemme joka suhteessa edullisemmin hakeutumalla Lännen yhteyteen ja suojaan, Ja sitä NL ei olisi voinut estää muuten kuin hyökkäämällä ja miehittämällä maamme. Ja sitä se siinä kylmän sodan tilanteessa ei olisi uskaltanut tehdä, sillä se olisi ollut alku kolmannelle maailmansodalle, jossa NL:lle olisi käynyt huonosti."
tuosta viimeisestä virkkeestä;
Koska tiedämme mikä Suomen maantiteellinen asema on niin kuinkahan halukkaita olisivat länsivallat olleet aloittamaan III MS:n. Olisiko toiminta ollut samanlaista kuin oli talvisodan aikana?
voidaan myös olettaa ettei Nixon edes tiennyt missä Suomi sijaitsee.
Ja kun vielä 70-luvulla osa nykyään nimekkäistä poliitikoista vaativat pankkien sosialisointia, kuka heistä olisi ollut hakeutumassa lännen syliin.
Seuraavasta linkistä voi löytyä mielenkiintoista luettavaa:
http://www.yle.fi/mot/271100/kasis.htm
Kiitos erinomaisesta linkistä. Seuraavassa kaksi kiinnostavaa poimintaa muutenkin erittäin mielenkiintoisesta tekstistä.
----
"Vasemmistolle vahva armeija oli punainen vaate.
(Maisteri Pekka Peltola 18.12.1970):
"Olen sitä mieltä, että puhe konsultaatiokynnyksen korkeana pitämisestä on vain peiteltyä neuvostovastaisuutta, jonka varaan minkäänlaista luottamusta ei voida rakentaa. Konsultaatiokynnysajattelu ruokkii monien mielissä salaista toivetta kääntää aseet tiukan paikan tullen sittenkin Neuvostoliittoa vastaan. Siksi siitä olisi luovuttava.
Realistinen turvallisuuspolitiikka Suomessa lähtee siitä katsomuksesta, että erimielisyyksiä Neuvostoliiton kanssa ei milloinkaan enää ratkaista asein."
Samaa linjaa veti myös nuori Paavo Lipponen, demareiden ulkopoliittinen asiantuntija. Hän vaati, että Suomen armeija ei saisi olla liian vahva, jotta se ei herättäisi Neuvostoliiton epäluuloja. Toisaalta armeija ei olisi saanut olla aivan hampaatonkaan, sillä Suomen piti kuuliaisesti täyttää Neuvostoliiton puolustustarpeet."
.
.
.
YHTEISTOIMINTA NEUVOSTOLIITON KANSSA
Kun poliittisille puolustussuunnittelijoille Suomen päävihollinen oli Nato ja Yhdysvallat, luonnollinen jatkokysymys oli: Kuinka Suomi sitten sovittaa puolustuksensa yhteen Neuvostoliiton kanssa?
Ulkoministeriö ja sotilaat kammosivat koko ajatusta. Ne yrittivät rimpuilla irti yya:sta minkä kykenivät. Siitä eivät kaikki pitäneet.
(Paavo Lipponen 18.12.1970):
"Puolustuspoliittisesti tähän kuvailemaani ajattelutapaan kuuluu mahdollisimman korkean 'omavaraisuuden' ylläpitäminen sotilaallisessa mielessä. Puolustusvalmisteluissa ei pyritäkään varautumaan siihen, että todella jouduttaisiin yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa. Tästä mahdollisuudesta ei suostuta edes keskustelemaan politiikan eräänä realistisena toteutumismahdollisuutena.
Ajatus, että Suomi voisi puolustuspotentiaaliaan lisäämällä vähentää konsultaatioiden mahdollisuutta, on epärealistinen ja yksinkertaistaa turvallisuuspolitiikan ongelmia.
[--]
Pyrkimys maanpuolustuksen 'omavaraisuuteen' on ristiriidassa NL:n kontrollitarpeen kanssa ja johtaa päinvastaiseen tulokseen kuin pyritään."
----
Kekkonen pelasti maan federalistien kynsistä. Tuonaikaisten federalistien integraatiopyrkimykset suuntautuivat Länsi-Euroopan sijasta itään päin, ja talousjärjestelmässä tavoitteena oli markkinatalouden sijasta suunnitelmatalous. Yksi asia on kuitenkin pysyvä. Se on Paavo Lipponen, joka on aina kuvioissa tiiviisti mukana. Puolustuspoliittisten linjavetojensa lisäksi Lipponen puhui voimakkaasti suunnitelmatalouden puolesta. Aikoinaan hän totesi ykskantaan suunnitelmatalouden olevan paras ja ainoa vaihtoehto tulveisuudessa.
>> Itse asiassa pidän kantaasi noin entisen sotilaan suusta melko kummallisena.
Mikäs tuollaisissa "kannoissa" on kummallista nimenomaan entisen sotilaan pähkäilyinä?
Sotilaathan ovat jämähtäneet omiin poteroihinsa ja "käyvät aina sitä edellistä sotaa" (Haavikko), eikä heidän käsityksiään rintamalinjoista pysty kukaan järkipuheilla muuttamaan.
Kekkonenhan ei sitten maanpäällisten ydinkokeiden alettua arvostanut sotilaita juuri ollenkaan, vaan piti näitä järjestään ajastaan jääneinä tomppeleina, jotka eivät pysty omaksumaan uusia realiteetteja.
Nyt meillä on palstoilla tarjolla kuin muinaismuistona yksi tällainen sotilashenkilöreliikki kuvatunkaltaisine kaavoiksi kangistuneine ajatuksineen ja ajastaan jääneine realiteettteineen. Miksi pidät hänen ajatuksiaan "kummallisina entisen sotilaan suusta"?
Kiitoksia erinomaisista poiminnoista. Toivoisi myös avaajan pohtivan niiden merkitystä.
Kannattaa lukea myös KMa:ntarjoama mielenkiintoinen linkki.
"Suomi nyt kuitenkin oli olevinaan ja myös NL ja Kekkonen antoivat ymmärtää, että Suomi oli itsenäinen maa, eikä se noiden maiden tavoin kuulunut sosialistiseen internationaaliin vai mikä tuon maailmanlaajuisen kommunistien järjestön nimi olikaan, eikä edes Varsovan liittoon."
---------------------------------------
Ei kuulunut koko Suomi sosialistiseen internationaalliin, onneksi vain n. 24% suomalaisista kuuluu tähän maailmanlaajuiseen järjestöön, eli demarit (sdp), jotka tänä päivänäkin ovat jäseniä sosialistisessa internationaalissa.
Eikä sosialistinen internationaali, ainakaan oman ilmoituksensa mukaan ole kommunistinen järjestö, vaan pitää sosialismia, nimensä mukaan, tavoittelemisen arvoisana valtiomuotona.
Tarkoitin tietysti Kominterniä, mutta oikea nimi ei tullut mieleeni.
Totuus meinaan. Kun Suomea oltiin liittämässä Euroneuvostoliittoon, niin jo manan majoille vaipunutta Neuvostoliittoa käytettiin tässä kampanjassa yhtenä mörkönä, mutta kylmän sodan aikainen Neuvostoliitto olikin sitten vain ilmeisesti jotain pahaa unta, jos sitäkään.
Saas nähdä, että millaisiin suorituksiin tässä "maamme lähihistorian uudelleenkirjoituksessa" vielä ylletäänkään.
...
Tuottoisa demarivalehtelija.
että asialla on Jo vain. On sen verran mauton kirjoitus taas.
"...ei tuota Kekkostakaan aina kehtaisi esillä pitää, kun haiseva raato on jo aikoja muuttunut kasaksi hauraita luita. Ei niissä ole enää paljon kaluttavaa, joskin kepulaisille ne riittävät palvottaviksi."
Yllä ote K.K.Korhosen kirjoituksesta. Toivottavasti siinä on sitä kaipaamaasi HYVÄÄ makua.
että harvinaisen tökerösti myös Korhoselta.
Mutta lue kaikki keskusta-palstan jutut, joissa kirjoittajan nimimerkki päättyy pisteeseen ja myös otsikko päättyy pisteeseen. Noista kirjoituksista 90 % on Jo vain-tyypin kyhäelmiä ja niissä sitä törkeyttä vasta löytyy.
Palstalla on muutkin, etunenässä ------ kiinittänyt asiaan huomiota aivan aiheellisesti.
Ei siis ihme, jos joskus joku muukin vähän tuulettaa.
Tähän on siis sanottava taas, että Jo vain.
Totesit kirjoituksessasi että Neuvostoliitto ei ollut silloin sellaisnen uhka että sitä olisi pitänyt kovin kauhiasti pelätä. Ja Kekkosen "nuoleskelu" sinne suuntaan oli turhaa. Vappasti tulkiten näin.
Neuvostoliiton hajottua, kylmänsodan päätyttyä ja liennytyksen alettuako se muuttui uhaksi?
EU- liittymisen tärkein propakandistinen väite oli "turvautua Venäjän uhalta". Kuulosti siltä se oli justiin tulossa rajan yli suomeen. Lipponenhan oli silloin nuorempana sitä mieltä että suomen on valmistauduttava puolustamaan Neuvostoliittoa Naton hyökkäystä vastaan, ja pyydettävä Neuvostoliitosta "apua" herkemmin kuin Kekkonen halusi. Käytännössä kutsuttava "lännen uhan nimissä" Neuvostoliittoa miehittämään Suomi, lännen uhan torjumiseksi. Tätä puolustustarvetta ei siis enää Neuvostoliiton hajottua ollut ja Venäjästä tuli suurin uhka suomelle. Miehittäjän kutsujasta tuli uhantunteen alla elävä olento. Entinen puolustamistamisen arvoinen kumppani muuttui akressiiviseksi viholliseksi.
Vai oliko kysymys tästä?
Miten Koivisto voikin niin lyhyessä ajassa tuhota suhteet ystävällismieliseen maahan, samaan maahan, kylläkin eri nimiseen, johon Kekkosella oli luottamukselliset suhteet, niin että jo Koiviston aikana piti hakea EY: stä turvaa sitä uhkaa vastaan?
Neuvostoliittoahan ei enää ollut, eikä KGB valvontakomissiota suomessa. Ajat olivat muuttuneet. Venäjä ei Gorbatsovin aikana ollut uhka suomelle. Pikkuisen se tilanne on aina muuttunut eri presidenttien aikana venäjällä.
Nyt eletään ihan eri aikakaudella kuin Kekkosen aikaan. Kun teet vertailuja toimintasrtegioihin, älä vertaa toimintatapaa nykyiseen aikaan kun tämä valvontakomissio on ollut pois suomesta. Ota arvioinnissasi huomioon se aina valppaana oleva valvontakomissio kun yrität asemoida suomen asemaa Kekkosen aikana. Tämä asia sinulla ja "tutkijoillasi" on unohtunut.
Kekkosen aikaan, kun Kekkonen, tai joku muu, vaikkapa yksityinen henkilö sanoi jotakin, oli tieto siitä noin viidessä minuutissa KGB:n käsittelyssä Neuvostoliitossa.
Mitähän valvontakomissiota mahdat tarkoittaa, kun kirjoitat "valppaana olevasta valvontakomissiosta" Kekkosen aikana? Valvontakomissiollahan tarkoitetaan yleensä sitä liittoutuneiden valvontakomissiota, joka tuli Suomeen valvomaan välirauhanehtojen toteutumista sysyllä 1944. Tämä komissio kuitenkin poistui Suomesta jo Paasikiven aikana, 1940-luvun lopulla.
Toki Suomessa tieto meni nopeasti KGB:lle Kekkosen aikanakin, mutta kyllä se tapahtui pitkälle kotimaisin voimin, ei siihen sen kummempia vakoojia tarvittu.
Tämähän oli realiteetti vielä Koivistonkin aikana. Tästä syystä Koivisto pitikin varsinkin ensimmäisen kautensa ajan kielen aika lailla keskellä suusta. Hän toki tunsi väkensä - pienikin poikkeama virallisesta ulkopolitiikan liturgiasta, ja valppaat kepun K-linjalaiset ja taistolaiset olisivat rientäneet kertomaan N:liiton edustajille, kuinka presidentti pyrkii muuttamaan Suomen ulkopolitiikkaa.
Sekä Mauno Koiviston omasta että Vikto Vladimirovin muistelmista käy ilmi kuinka läheiset ja luottamukselliset suhteet Koivistolla oli Neuvostoliiton edustajiin. KBG-kenraali Vladimirov kuvasi hänen ja Koiviston suhdetta läheiseksi ystävyydeksi. Kyynisesti voisi ajatella Koiviston olleen KGB-kenraalille lähinnä "käyttöfrendi", -suora kanava Suomen ylimmän johdon ajatusmaailmaan. Kaikki Koiviston ja Vladimirovin käymät keskustelut analysoitiin tietenkin tarkasti maailman tehokkaimman vakoilujärjestön asiantuntijavoimin Moskovassa.
"Kekkosen aikaan, kun Kekkonen, tai joku muu, vaikkapa yksityinen henkilö sanoi jotakin, oli tieto siitä noin viidessä minuutissa KGB:n käsittelyssä Neuvostoliitossa."