Tarkastaja

Bussimme oli päättärillä ja pistimme juoksuksi, koska luulimme sen lähtevän hetkellä millä hyvänsä. Hyppäsin sisään,näytin kuljettajalle lippuni ja lähdin kävelämään bussin perälle päin.

Siinä heti ensimmäisessä penkissä istui joku rouva ja hän pysäytti minut,sanoi päivää ja ojensi kätensä.

Minä tietysti huomaavaisena ihmisenä, sanon hänellekkin päivää,otan hänen kädestään kiinni ja kättelen häntä,luultuani häntä joksikin gallubin tekijäksi tai joksikin muuksi.

Samassa kun olin päässyt kättelemään häntä,tämä rouva vetäisee kätensä takaisin ja sanoo, Tuon lipun olisin vaan halunnut tarkistaa !!!

Se rouva oli lipuntakastaja ja odotti asiakkaita siinä etupenkillä !
11895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kävipä kerran niin että tallinnan risteilyllä, tallinnan satamasta laivaan noustessa krapulaisena/kännisenä, haisevana ja avattu olutlaatikko kainalossa astelin sisälle paattiin ja ilokseni totean että laivan väki hienoissa vermeissä ja lipereissään ottaa matkustajat sisään oikein jokaista kätellen. Noo minä olutloota kainalossa ojennan käteni ja puristan reippaasti laivaäijän kättä. Tästä kaksi askelta eteenpäin ja kuuluu tiukansävyinen lausahdus "maihinnousukortti kiitos!" siinä vaiheessa älysin että sitähän ne olivat vailla eivätkä kättelemässä. Kysyivät vielä passiakin mitä ei keneltäkään muulta udeltu...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hesuslaine kirjoitti:

Bussimme oli päättärillä ja pistimme juoksuksi, koska luulimme sen lähtevän hetkellä millä hyvänsä. Hyppäsin sisään,näytin kuljettajalle lippuni ja lähdin kävelämään bussin perälle päin.

Siinä heti ensimmäisessä penkissä istui joku rouva ja hän pysäytti minut,sanoi päivää ja ojensi kätensä.

Minä tietysti huomaavaisena ihmisenä, sanon hänellekkin päivää,otan hänen kädestään kiinni ja kättelen häntä,luultuani häntä joksikin gallubin tekijäksi tai joksikin muuksi.

Samassa kun olin päässyt kättelemään häntä,tämä rouva vetäisee kätensä takaisin ja sanoo, Tuon lipun olisin vaan halunnut tarkistaa !!!

Se rouva oli lipuntakastaja ja odotti asiakkaita siinä etupenkillä !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu