Mihin ihminen lopulta pystyy?

Kysyn vaan

Olen miettinyt, mitä ihmiset osaavat esim. 4000 vuoden päästä. Pitkällisen ajatustyön tuloksena olen todennut, että kehitys on loppumatonta, ja ihminen lopulta voi lopulta saavuttaa melkeinpä mitä tahansa.

Siitä syntyykin paradoksi, että jos ihminen voi saavuttaa Jumaluuden ja olla Jumala, kuka on ollut Jumala ennen ihmistä? Ja miksi joku Jumala haluaisi, että ihminen voi saavuttaa Jumaluuden? Nykyään ihminen voi lentää, matkustaa avaruudessa, tutkia asioita mitä kaukaisimpia tähtiä myöten, tarkastella atomien rakennetta yksityiskohtaisesti, ihmiset voivat vaikka halkaista Kuun, jos haluavat.
Voimme pidentää elinaikaa, kasvattaa menetettyjä raajanosia takaisin kantasoluhoidoilla, vuoret käytännössä voidaan siirtää ilman uskoa, koska me tiedämme, miten sekin onnistuu. Rakennamme robotteja, jotka voittavat meidät tietokilpailuissa, lentävät itse lentokonetta puolestamme. Voimme rakentaa nanoteknologiaan pohjautuvan pienen hyönteisen, joka osaa lentää ja jossa on kamera. Olemme kehittäneet timananttia kovemman aineen. Saamme lasista singonkestävän halutessamme. Säätäkin voidaan muuttaa, sadealueita voidaan tehdä sinne, minne halutaan.

7

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin minäkin

      hmm… Onko Jumala atomin osa? Onko osan ja Jumaluuden vertailu aasinsilta?

      Vaikka minulla on koneet ja laitteet, joilla voin siirtää vuoren, mutta en usko, että pystyn tekemään sen, tai että elämäni pituus riittää siihen, jää vuoren siirtäminen tekemättä. Tällöinhän en pysty sitä tekemään, eikö? Naapuri voi spekuloida pystyvänsä siihen, mutta jos hän ei siirrä, kuka todistaa että hän pystyisi siihen? Toinen naapuriko, joka on sen tehnyt? Uskoa siis tarvitaan.

      Sanotaan, että Jumalalle on kaikki mahdollista, jopa se mihin ei itse usko pystyvänsä. (Voimme kiistellä kuka sanoo ja mitäkin, mutta voi kai uskoa että Jumalalle on mahdollista se mihin ei itse usko pystyvänsä)

      Paketoisin tämän näin: Jumala voi näyttää ja tehdä asiat mahdolliseksi - ja me ymmärtämättä luottaen, siirrämme hiekkakuormat, ja lopulta vuori tulikin siirrettyä.

      Oliko siis vuoren siirtäminen Jumalan ansiota vai meidän?

      Lainatakseni käsittelytyyliäsi, sanoisin etten ymmärrä että voisimme ikään kuin hengessä siirtyä toiselle planeetalle ja aloittaa uuden yhteiskunnan rakentaminen. Että voisimme hengessämme viedä fyysisen kehon toiselle fyysiselle planeetalle tuosta vain.

      Jos käsitämme että "hengessä" on vain joukko aivoissa tapahtuvaa sähkökemiallista toimintaa, voisimme sen replikoida tulevaisuudessa ja kuljettaa pienessä tilassa vuosituhansia - miljoonia vuosia kauemmas - ja istuttaa uuteen fyysiseen ruumiiseen. Samalla tavalla voisimme kuljettaa sen sisältämän tiedon tietoliikennevirtana, ja tallentaa uuteen ruumiiseen.

      Jos ajattelemme että "henki" ja "sielu" yms. ovat vain sellaisia Jumaluuden tai olemassaolon komponentteja, joita ei voi koskaan käsittää fysiikan lakien mukaan vaikka ne lait kehittyisivätkin hurjan pitkälle, olemme kyllä aika avuttomia ja täysin eräänlaisen taikuuden tms. armoilla.

      Toisaalta, jos sillä taikuudella on myös omat lait ja toimintamallit, joita voimme oppia käsittelemään, saattaa olla niin että voimme aivan hyvin pelkällä "ajatuksen" voimalla siirtyä maastamme universumin toiselle laidalle jatkamaan elämää. Voi toki kysyä, että onko mukanamme siis uusi ruumis vai vanha? Olemmeko enää entisenlaisia, jos hammaslääkäri lisää hampaaseen paikan?

      Mutta kuten on sanottu että Jeesuksen jälkeen toiset tulevat tekemään vieläkin suurempia tekoja, voisin tulkita asian niin että olipa kysymys fysiikan tai hengen lakien järjestelmistä, ihminen tulee ja tekee ihmeellisiä asioita vielä tulevaisuudessakin.

      Onko siis fysiikan lakien huippupiste atomi ja sen rakenteet sekä avaruuden että atomin rakenteiden mittakaavassa vaikuttavat lait? Onko hengen, sielun ja jumaluuden lakien huippupiste Jumala, vai onko itse hengenmaailman rakennekokonaisuus itsessään Jumala? Voimmeko laittaa hampaaseen paikan muuttamatta hammasta mitenkään tai voimmeko sijoittaa hampaan paikalle uuden korvaamatta sitä? Voimmeko edes koskettaa Jumalaa samalla tavalla kuin koskettaisimme hammasta?

      Siis tota---- Onko Jumala vain yksi persoona - tai Raamatullisesti - kolme persoonaa? Onko Jumala hammas, jonka voi korvata, paikata - vai onko se esimerkiksi vain käsite hampaasta ilman käsitteen fyysistä ilmentymää, siten että se vain ON. Voimmeko sitten käyttää käsitettä hammas - eiku Jumala - tai siis Jumaluus? eli siis olemmeko Jumalan käytettävissä tai onko Jumaluus meidän käytettävissä, onkin seuraava kysymys ;)

      Mut Joyce Meyer sanoo, että tässä Jumalan työssä, johon varmasti moni haluaa, on yhtä hyvät riskit satuttaa kuin auttaa, jos Jumala ei ole testannut henkilöä sopivaksi työhön. Siksi voimme vain Suomi24 tyyliin anonyymin varovaisesti keskustella täällä asioista, eikä kenenkään tulisi ymmärtää meitä tiedonjakajiksi tai sellaist.

      Näin on varmasti ihmistenkin työssä niin työelämässä kuin perheissä: joudumme testeihin, joissa meitä testataan. Voimme kai keskustellen kysyä että onko testaus vain yksipuolinen ja henkilökohtainen vai voisiko se olla molemminpuolista.

      Esimerkiksi, oliko ensimmäinen ja toinen maailmansota sellainen, jonka Jumala salli tapahtua, mutta ei siksi että hän olisi sen itse aiheuttanut vaan siksi että hän salli paholaisen hääräillä ja aiheuttaa sotia, ja piti itsellään siitä ihmiskunnan ja yhteiskuntien tasoisin testin, jossa katsotaan onko esimerkiksi Suomi kelvollinen jatkamaan eteenpäin ja saamaan Jumalalta lisää lahjoja?

      Noh, mitä tästä voi oppia Jumaluudesta kun miettii yksityisten yritysjohtajien, yritysten ja sijoittajien verosuunnittelua tai ihan oikeita laittomia veronkiertoja laittomilla tekaistuilla dokumenteilla? Onko sellainen yritys … tai voimmeko siis menettämättä luotettavuutta keskustella asiasta … kelvollinen? Voimmeko edes keskustella vaikka se asia kuuluisi Jumalalle? Tuuleeko meistä helposti kateellisia, vertailevia... Kuuluuko tai onko yrityksen kohtaamat haasteet testausta, vai onko testaus vain henkilökohtaisella - persoonallisella tasolla? Voiko oikeustoimikelpoinen yritys olla oikeushenkilö ja persoona?

    • salaisuus

      Se menee tästä eteenpäin niin että kehitymme valtavasti aina siihen pisteeseen jossa voimme aikamatkustaa takaisin aikojen alkuun, ja siellä laitamme itse itsemme kehittymään tähän pisteeseen jotta pystyimme laittamaan itsemme alkuun.

    • -Brina-

      "Siitä syntyykin paradoksi, että jos ihminen voi saavuttaa Jumaluuden ja olla Jumala, kuka on ollut Jumala ennen ihmistä? "
      Kerrotaan että Buddha alkoi nauramaan kun hän vihdoin tajusi olevansa Jumala ja olleensa sitä aina. Se on niin älyttömän yksinkertainen asia...mutta vasta kun sen tajuaa. (itse alan vasta hahmottamaan jotain tästä asiasta)

      "Ja miksi joku Jumala haluaisi, että ihminen voi saavuttaa Jumaluuden?"
      Näkemykseni mukaan Jumala ei ole "joku" tai jossain ihmiskunnan yläpuolella toimiva 'olento tai persoona' kuten monet uskonnot yrittävät selittää Jumalan olemusta. Jumala on Kaikki Mitä On ja enemmän (emme voi määrittää sellaista jolla ei ole alkua eikä loppua, mutta voimme ymmärtää mitä tarkoittaa 'kaikkiallinen').

      Kun ihminen vihdoin saavuttaa ns. kristustietoisuujen eli tajuaa oman jumaluutensa, hän voi sanoa kuten mestari Jeesus, että on yhtä Isän kanssa. Siis eihän silloin se Yksi ja Ainoa Muuttumaton eli 'transendenttinen' Jumala saa silloin kilpailijakseen mitään toista jumalaa. Jumala/Henki ihmisen olemuksessa ja tietoisuudessa yksinkertaisesti tajuaa silloin vain olevansa kokonaisuudessaan kuten 'solu' (vähintään!) sitä Yhtä ja Ainoaa Jumalaa...ja että kaikki muutkin ovat samoin (=ykseyden tajuaminen); mitään missään kukaan tai mikään ei ole/voi olla erossa Jumalasta koska ei ole muuta kuin Jumala! Siis tämän asian tajuaminen on ainoa meille luotu 'kohtalo' eli kaikkien elämiemme johtolanka ja joka johtaa meidät jokaisen ennemmin tai myähemmin päämääräämme eli löytää takaisin omaan jumaluuteemme.

      Jumala on 'ilmentyneenä' sitä samaa ja muuttumatonta jumaluuttaan myös ollessaan erilaisissa roolihahmoissaan (persoona=roolinaamari, jokainen meistä on sellainen) riippumatta niiden/osastensa tietoisuuden tasosta. Kaikki on Jumalaa, mitään ei voi olla jumaluuden ulkopuolella. Kuitenkin meille roolihahmoille on tärkeää tajuta/muistaa oma todellinen olemuksemme ja luomisen voimamme (joka sekin on yksinkertainen asia eli Rakkaus/pelko), jotta voisimme jo vihdoinkin antautua vapaasti vaikkapa luomaan 'omia ihannemaailmojamme'.
      Nykyisellään ihminen on siis vain aika-avaruuteen sidoksissa oleva roolihahmo illuusiossa jota kutsumme elämäksi ja todellisuudeksi. Voidaankin sanoa, että olemme jokainen alkuperältämme Jumalan ajattelemia suuria henkiolentoja jotka halusivat lähteä kokemaan valtavaa keksimäämme Maailmankaikkeuden Elämäpeliä jossa lähdetään kokemaan erillisyyttä ja kaikkea sitä mitä "Jumala ei olisi" (uskon, että olimme kyllästyneet 'taivaalliseen joutenoloon' ;). Tiesimme jo peliin lähtiessämme, että tulemme unohtamaan jumaluutemme, jotta peli onnistuisi. Tiesimme myös sen, että peli on vaikea ja pitkä, lukuisien elämien pituisia, mutta jokainen löytää ennen pitkää oikean reitin Kotipesään.

    • Teknisesti se pystyy kehittymään huomattavasti, mutta tuon tekniikan käyttäjä on henkisesti jälkeenjäänyt ego sielu, ja tällä menolla se pystyy tuhoamaan vain itsensä ja elämän maapallolta josse ei ymmärrä itseään
      Sillä meiningillä mitä nyt tapahtuu se kerää karmaa itselleen, ellei
      se pysty tätä näkemään niin, ja ymmärrä ajoissa missä ollaan menossa
      Ihminen on kyllä tutkinut toisten elämää mutta itsestää hän ei ymmärrä mitään, sillä sillointutkijan olisi tutkittava itseään, että miksi ja minkä vuoksi me olemme sitä mitä olemme.

      Sellaisia tutkijoita on ollut ja historiasta voimme mainita Buddha, Jeesus, Mahatma Candi, J.Krisnamurti ja monet muut, mutta heidän opetustaa ei ole ymmärretty vaan vääristelty niitä ja käytetty
      kansojen alistamiseen

      Joten kehitys voi johtaa myös väärään suuntaan, eikä syyn ja seuraksen laki anna sitä anteeksi

      • ..........

        Ihminen pystyy hienoihin suorituksiin, mutta toisten kateus ja pahansuopuus asettavat rajoja.
        Siksi varmaan Jumala tahtoo tuhatvuotisen valtakunnan, että saamme itse valita ilman riivattujen ihmisten vaikutusta.
        Ilman pelon tunnetta jokainen voisi osoittaa mihin pystyy nytkin?


      • -Brina-
        .......... kirjoitti:

        Ihminen pystyy hienoihin suorituksiin, mutta toisten kateus ja pahansuopuus asettavat rajoja.
        Siksi varmaan Jumala tahtoo tuhatvuotisen valtakunnan, että saamme itse valita ilman riivattujen ihmisten vaikutusta.
        Ilman pelon tunnetta jokainen voisi osoittaa mihin pystyy nytkin?

        Jumaluus johon itse uskon on Ehdoton Rakkaus. Siis sama kaikille riippumatta heidän asenteistaan, uskostaan ja kehityksensä tasosta. Meille, siis koko ihmiskunnalle on mandollisuus saavuttaa tuo ns. utopinen tuhatvuotinen valtakunta vasta sitten kun olemme kaikki tyynni ymmärtäneet suurimman 'käskyn' mitä meille on koskaan annettu eli kaikkiallinen rakkaus: rakasta Jumalaa, itseäsi ja kaikkia muitakin (myös niitä 'riivattuja' eli ihmisiä jotka eivät ole vielä löytäneet 'Valoa) unohtamatta äitimaatamme ja kaikkea siihen kuuluvaa.
        Sitä mukaa kun ymmärrämme tämän käskyn tarkoituksen ja alamme toteuttaa sitä elämässämme myös kaikki pelot häviävät ja alamme huomata 'ihmeellistä' ohjausta ihan jokapäiväisessä elämässä. Sisimpämme eli jumaluus meissä on se rakastava ja itsekunkin parasta 'kuiskiva' ohjaus jonka voimme kuulla ja "osoittaa mihin pystymme" oikeasti - yhdessä!Tietenkin voimme aina valita myös mielemme mukaisesti (meillä on suht vapaa tahto) ja jatkaa kaksinaisuuden/mielen 'harhojen' mukaisesti, mutta utopinen uusi maailma jää silloin vain utopiaksi !


      • ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´
        .......... kirjoitti:

        Ihminen pystyy hienoihin suorituksiin, mutta toisten kateus ja pahansuopuus asettavat rajoja.
        Siksi varmaan Jumala tahtoo tuhatvuotisen valtakunnan, että saamme itse valita ilman riivattujen ihmisten vaikutusta.
        Ilman pelon tunnetta jokainen voisi osoittaa mihin pystyy nytkin?

        Sinänsä huvittavaa että 12 500 kuluttua koittaa kulta-aika. Kulta-aika lienee tuon tuhatvuotisen valtakunnan esoteerinen vastine?

        Kulta-ajalla ihminen on hieman kehittyneempi kuin nyt, esim. kaksi fyysistä aistia sillä on lisää täysin kehittyneinä: sympatia-aisti ja nopea tilannetaju. Sympatia-aistin vuoksi fyysisiä sotia ei ole, ajatuksen eroavaisuuksia kyllä. Edes silloin emme ole samaa mieltä, mutta osaamme ratkoa erimielisyyksiä tehokkaan diplomaattisesti.

        Myöskin fyysisiä sairauksia on hyvin vähän ja ruoka/ juoma jakautuu tasaisemmin kuin nyt.

        Nyt olemme synnyttämässä kuudetta "kulttuuria" ja sympatia-aistia, kulta-aika koittaa seitsemännen kulttuurin alussa. kuudes kulttuuri kestää n. 10 000 vuotta.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3680
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      66
      1042
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe