Itäauton hankintaa miettiessä aate korostuu!

Aatteen miehenä olen nyt päättänyt ostaa itäauton. Aate ajaa minua elämässä eteenpäin ja nyt on tullut aika ostaa kruunu aatteen tueksi. Skodalla näytän muille ajatusmaailmani eikä tarvitse erokseen kertoa. Mitä mallia suosittelette? Olisiko octavia sopivin? Punaisena tietysti.
6143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ota punaisena. Varma valinta.

Äänestä
  • Älyn jättiläinen. Kaveri kysyi mallia. Punainen väri oli jo valmiiksi valittu Tikkurilan väritrollikartastosta.

    Äänestä

Tuo olikin minulle ihan uusi ajatus, että automerkin valinnalla tuotaisiin jotain poliittista tai muuta aatetta tahi mieltymystä esiin. Hämmästyttävää että tuonkaltaista stereotyyppistä ajattelua kuin aloittajalla esiintyy vielä nykyäänkin. Itse olen pitänyt autoja vain kulkuvälineinä ja autoja on ollut monen merkkisiä, enkä ole edes hoksannut esiintuovani jotain "aatetta" aitovalinnoillani.
Mutta, nyt kun asia puheeksi otettiin, niin taitaapa todellakin saksalaisautojen omistajilla Natsiaate nostaa päätään välillä vahvastikin. Japsiautoilijoissa, varsinkin vanhemmissa, todellakin tuntuu olevan määrätynlaista kamikaze-meininkiä. Italialaiset ovat temperamenttista porukkaa jotka tykkäävät plutata viinillä, ja toden totta itsekin tunnen heti kaksi juoppoa Fiatistia joiden mielenhallinta on vähän niin ja näin. Ruotsalaisia taas pidetään hieman hintahtavina, joten tokkopa Volvo- ja Saab-kuskien mielenmaisemaa tarvitsee sen kummemmin edes arvuutella.
En olisi moisia linjanvetoja edes ymmärtänyt alkaa miettiä, ellei aloittaja olisi ns. sysännyt palloa liikkeelle!

Äänestä

Skoda ei sulle sovellu sillä jo vuosikymmeniä sitten se katsottiin AY-piireissä aivan liian porvarilliseksi autoksi. Syrjäytyneelle yhteiskunnan tuella elävälle wannbe-kommariloiselle suosittelen Harkov Velasiped Zavod:n valmistamaa laadukasta polkupyörää ja vanhaa reppumossea tuulensuojaksi.

Äänestä

Xорошо! Valintasi on ihan hyvä, viime vuonnakin myytiin liki 4800 uutta punaOctaviaa Suomeen, vain kapitalistista lahtari-ideologiaa edustava Golf ylsi yli 5000 rekisteröintiin. Meidän varsin paksusti voivien kommareiden määrä siis vain kasvaa tappavan tasaista vauhtia ja vallankumoustaiston viimeisen mainingit lyövät tänne kurjille Pohjolan perukoille juuri näinä päivinä kun Ocu taas liput liehuen on raivannut itsensä Skoda-perheen ja rekisteröintilastojen ykkösjäseneksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Punainen octavia kirjoitti:

Aatteen miehenä olen nyt päättänyt ostaa itäauton. Aate ajaa minua elämässä eteenpäin ja nyt on tullut aika ostaa kruunu aatteen tueksi. Skodalla näytän muille ajatusmaailmani eikä tarvitse erokseen kertoa. Mitä mallia suosittelette? Olisiko octavia sopivin? Punaisena tietysti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu