Venäläistyneet karjalaiset ei arjalaista rotua

Kuuluu alempaan kastiin.
196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Myöhemmät rotuluokittelut

1800-luvulla vakiintuneiden päärotujen luokitusjärjestelmän lisäksi esitettiin myös useita tarkempia luokitteluja ja alarotuja. Esimerkiksi Hans Günter jaotteli 1920-luvulla eurooppalaiset viiteen eri rotuun:lähde?

pohjoinen (arjalainen) rotu on pitkää, vaaleaa, sinisilmäistä ja pitkäkalloista
läntinen eli mediterraaninen rotu on lyhyempää, tummatukkaista, tummasilmäistä ja pitkäkalloista
itäinen eli alpiininen rotu on lyhyttä, lyhytkalloista, ruskeatukkaista ja ruskeasilmäistä
itäbalttilainen rotu on lyhytkasvuista, lyhytkalloista, sinisilmäistä, vaalea- ja karkeatukkaista ja poskipäiltään ulkonevaa
dinaarinen rotu on pitkäkasvuista, tummatukkaista, tummasilmäistä, lyhytkalloista, leveäotsaista ja kasvonpiirteiltään voimakasta.

Günterin luokittelussa suomalaiset kuuluivat itäbalttilaiseen rotuun, joka oli piirteiltään lähellä mongolideja. Myöhemmin suomalaisia on pidetty pohjoisen ja itäbalttilaisen rodun muodostamana sekakansana.[23] Ihmisrotujen alaluokkia nimitettiin joskus ihmistyypeiksi. Esimerkiksi vuonna 1926 julkaistussa teoksessa The Racial Characters of the Swedish nation: Anthropologia suecica katsottiin ruotsalaisten edustavan kuutta eri ihmistyyppiä niin, että ”puhtaasti pohjoismaista tyyppiä” edusti 30 prosenttia maan väestöstä.[24]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


( D ) kirjoitti:

Kuuluu alempaan kastiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu