Palataampa taas vaihteeksi tutun sarjamme pariin.
Tällä kertaa käsittelyssä on laji täplikäs hyeena.
Tälle Hyeenalajille ominaisena piirteenä, naaraksille kasvaa testosteronin säätelyyn vaikuttavan geenimutaation seurauksena naaraat kasvavat 25% suuremmiksi kuin koiraat ja heidän klitoriksestakin on samalla muodostunut jonkinnäköinen "pseudopenis" joka kaikin tavoin muistuttaa miesten sukupuolielintä.
Hyeenat kusevat sen kautta, mutta valitettavasti myös joutuvat tuottamaan jälkeläisensä sen kautta. Arviolta 60% synnyttävien laikukkaiden hyeenojen jälkeläisistä kuoleekin tukehtumiseen ensimmäisen synnytyksensä aikana.
http://www.youtube.com/watch?v=GHAOPzN-Fpg
Rappeutuminen on siis todistettu jälleen, evo on sen sijaan uskontoa, ja uskontona se myös pysyy.
Rappeutuneet lajit, osa 4
15
126
Vastaukset
- J pelastaa ajattelulta
Vai synnyttävät nämä naarakset pentuksia klitoriksiensa kautta. Kuulostaa älyvapaalta suunnittelulta.
- Sepä Se
"Vai synnyttävät nämä naarakset pentuksia klitoriksiensa kautta. Kuulostaa älyvapaalta suunnittelulta."
Kykenisitköhän sinä, arvon älyvapaa imbesilli, edes pikkuisen harrastamaan tuota luetun ymmärtämistä? Vai onkohan kohdallasi jo kaikki toivo mennyt? - huutis.
Sepä Se kirjoitti:
"Vai synnyttävät nämä naarakset pentuksia klitoriksiensa kautta. Kuulostaa älyvapaalta suunnittelulta."
Kykenisitköhän sinä, arvon älyvapaa imbesilli, edes pikkuisen harrastamaan tuota luetun ymmärtämistä? Vai onkohan kohdallasi jo kaikki toivo mennyt?»heidän klitoriksestakin on samalla muodostunut jonkinnäköinen "pseudopenis" joka kaikin tavoin muistuttaa miesten sukupuolielintä.
Hyeenat kusevat sen kautta, mutta valitettavasti myös joutuvat tuottamaan jälkeläisensä sen kautta.»
Kyllä tuossa nyt sattuu lukemaan, että hyeenanaaraat kusevat ja synnyttävät klitoriksen kautta.
- spällymälöö
Totisesti sanon: täplähyeenanaaraan sukupuolielimet todistavat todella älykkäästä suunnittelusta!
Muussa tapauksessahan ne ovat evoluution synnyttämiä - muistahan että "rappeutuminen" toimii samalla mekanismilla kuin evoluutio ja onkin itse asiassa silkkaa evoluutiota. Ja kaikkihan tietävät että evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut eikä tapahdu eikä tule tapahtumaan.
Näin ollen täplähyeenanaaraan sukupuolielimet ovat kiistaton todiste luomisesta.- Sepä Se
"Totisesti sanon: täplähyeenanaaraan sukupuolielimet todistavat todella älykkäästä suunnittelusta!"
Mikä sinulle on sanassa "rappeutuminen" niin vaikeaa ymmärtää?
"Muussa tapauksessahan ne ovat evoluution synnyttämiä"
Evoluutiosta ei ole mitään jälkeä. - Hiski+naapurin.kissa
Sepä Se kirjoitti:
"Totisesti sanon: täplähyeenanaaraan sukupuolielimet todistavat todella älykkäästä suunnittelusta!"
Mikä sinulle on sanassa "rappeutuminen" niin vaikeaa ymmärtää?
"Muussa tapauksessahan ne ovat evoluution synnyttämiä"
Evoluutiosta ei ole mitään jälkeä.Muuttuuko geenipooli kun laji rappeutuu?
Etkö itse ymmärtänyt kun spällymälöö todisti kreationistisen aukottomasti että täplähyeenatytön valekikkeli todistaa luomisesta? Sepä Se kirjoitti:
"Totisesti sanon: täplähyeenanaaraan sukupuolielimet todistavat todella älykkäästä suunnittelusta!"
Mikä sinulle on sanassa "rappeutuminen" niin vaikeaa ymmärtää?
"Muussa tapauksessahan ne ovat evoluution synnyttämiä"
Evoluutiosta ei ole mitään jälkeä."Mikä sinulle on sanassa "rappeutuminen" niin vaikeaa ymmärtää?"
Se, että käytät sitä synonyyminä sanalle evoluutio.
- en hyväksy
Väheksytkö erehtymättömän ja täydellisen luojan taitoa luoda lajia, joka ei rappeudu? Tuo on jo JUMALANPILKKAA!!!
- no jo on
Mielenkiintoinen kysymys tosiaan. Miksi täydellinen luoja loisi noin virhealttiin DNA:n eliökunnalle? Eikö se osaa edes itsekorjaavaa perimää luoda?
- Puolimutca
Hih hih. Sepis ilmeisesti viimein tajus olevansa jopa kreationistiksi niin tollo ettei enää kehannu käyttää "Fiksu kreationisti" nikkiä vaan palas "Sepä Se" nikkiin. Olisit vaihtanut suoraan "Tollo kreationisti" tai oikeestaan "Tollo^2" nikkiin. Hih hih.
Sun jutut Sepis jatkaa kyllä sillä vanhalla tutulla ADHD-vajakki-linjalla. Et sitte oo vielä laittanu lekurin kanssa lääkitystäs kohdalleen? " Arviolta 60% synnyttävien laikukkaiden hyeenojen jälkeläisistä kuoleekin tukehtumiseen ensimmäisen synnytyksensä aikana."
Normaalistihan sitä synnytään vain kerran. Jos "laikukkaiden hyeenojen" jälkeläiset sitten synnytetään useampaankin kertaan, niin oi ihmettä!
Sepis tietysti sekoitti jälkeläiset ja synnyttäjät keskenään, sillä koska synnyttäjän pseudopenis repeää synnytyksessä, niin suuri osa ensisynnyttäjistä kuolee jälkikomplikaatioihin.
Mutta eihän Sepis olisi kreationisti, jos hänellä pysyisi ajatukset ja faktat kasassa.Tämä taitaa siis olla totta:
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kasvi-uskontoja-yhdistaa-hysteerinen-kiinnostus-sukuelimiin/- Hiski+naapurin.kissa
Ehkäpä Eeva luotiinkin Aatamin siitinluusta:
http://pygmylorisreid.wordpress.com/2012/03/20/technically-speaking-you-dont-have-a-boner-but-your-dog-does/ - sylttytehdas
Lebsotyttttö voi olla skuu-½-yhtyedessä tpläähyeenatytön kansssa.
- varmaaatietooo
Mikäs siellä kuvan hyeenan vatsan alapuolella tuolla lailla heilahtelee?
No, Sepä se
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265035L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694472TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153533Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242341Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3411920Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241826Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681517
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468