http://yle.fi/uutiset/australia_pyysi_rutikoyhaa_kambodzaa_ottamaan_vastaan_pakolaisiaan/7104446
En sano että välttämättä Kambotsaan asti koska lähempääkin löytyy varmaan varattomia sotia käymättömiä maita. Siellä pakolaiset voisivat aloittaa uuden elämän tyhjältä pöydältä.
En sano että välttämättä Kambotsaan asti koska lähempääkin löytyy varmaan varattomia sotia käymättömiä maita. Siellä pakolaiset voisivat aloittaa uuden elämän tyhjältä pöydältä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Myöskään Japani ei ota pakolaisia.
Varakas maa eikä sitä mitenkään haukuta kansainvälisesti
Poistamme Katainen-Urpilainen -kukkikset (kukkahatut) vuoden 2015 vaaleissa
vallasta
suomalaiselta pohjalta perussuomalaisella politiikalla.
Kiinnitän vielä huomiota tähän: ajatte miten tyhmiä poliittisin perustein valitut
virkamiehet ja kataiset ovat kun OTTAVAT LUMIAN KÄTEENSÄ POISTAMATTA SIITÄ MICROSOFTIN VAKOILUOHJELMIA BING SMARTSCREEN MAIL
SKYDRIVE ja mitä niitä on, minulla meni koneen kanssa melkein kaksi ensimmäistä viikkoa kun hain huolella kaikki ns. APUOHJELMAT
(huomaa että myös smartscreen vakoilee) koneesta ja kytkin pois,
skydrive on kaikkein vaarallisin
kun poliitikot ja heidän poliittiset pellensä ovat näin avuttomia yhden kännykän kanssa lumian joka vakoilee heitä usan laskuun
niin voi vain kuvitella kuinka pihalla he ovat antaessaan lausuntoja
MAMUJEN OTTAMISESTA SUOMEEN JA SIITÄ SUOMELLE KOITUVISTA
ONGELMISTA PITKÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ
siksi muutos on tarpeellinen ja kiireesti
siksi PERUSSUOMALAINEN MUUTOS ON TARPEELLINEN