The Tukiaiset Storyn seuraava otto; "eläinkavallus", ja rikosilmoitusta pukkaa:
”Johanna Tukiainen väittää: Siskoni kavalsi eläimeni!
Kohublondi Johanna Tukiainen kertoo riitaantuneensa Jasmine-siskonsa kanssa.
- Välimme ovat viileät, koska hän on toiminut mielestäni todella väärin minua kohtaan. Hän antoi eläimeni pois. En tiedä onko hän myynyt possuni ja kaikki koirani vai vain antanut ne ilmaiseksi ystävilleen. Kyllä sen nyt ymmärtää kaikki, ettei näin voi toimia. Elämä on ollut muutenkin raskasta. Sitten vielä tulee tällaista. En missään nimessä haluaisi riidellä, Johanna sanoo.
- Juttelin kuitenkin asianajajani kanssa. Hän sanoi, että tässä on selvästikin kyse kavalluksesta. Minun on pakko tehdä asiasta rikosilmoitus. Ei noin voi toimia. Oli hienoa, että Jasmine auttoi minua, kun en itse voinut rakkaista eläimistäni surun keskellä huolehtia. Nyt voin kuitenkin jo paremmin. Haluan eläimeni takaisin, mutta niitä ei suostuta antamaan minulle. Tietysti aion taistella rakkaistani. Eivät eläimet ole minulle mitään kertakäyttöleluja, Johanna sanoo.
Olen valmis neuvottelemaan
Johanna kuitenkin myöntää, ettei hän pysty huolehtimaan kaikista eläimistään.
- Olisin valmis neuvottelemaan asioista, kun vain saisin yhteyden Jasmineen ja niihin ihmisiin, joilla eläimeni ovat. Voisin ehkä luopua virallisestikin joistakin eläimistäni. On parempi, että en nyt ottaisi heti kaikkia koiria takaisin. Nassu ja Esmeralda ovat minulle kuitenkin kaikkein tärkeimpiä, jos valita pitää. Ne pienet rakkaat haluan takaisin, Johanna sanoo.”
7L: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-vaittaa-Siskoni-kavalsi-elaimeni/1033460
”Johanna Tukiainen väittää: Siskoni kavalsi eläimeni!
Kohublondi Johanna Tukiainen kertoo riitaantuneensa Jasmine-siskonsa kanssa.
- Välimme ovat viileät, koska hän on toiminut mielestäni todella väärin minua kohtaan. Hän antoi eläimeni pois. En tiedä onko hän myynyt possuni ja kaikki koirani vai vain antanut ne ilmaiseksi ystävilleen. Kyllä sen nyt ymmärtää kaikki, ettei näin voi toimia. Elämä on ollut muutenkin raskasta. Sitten vielä tulee tällaista. En missään nimessä haluaisi riidellä, Johanna sanoo.
- Juttelin kuitenkin asianajajani kanssa. Hän sanoi, että tässä on selvästikin kyse kavalluksesta. Minun on pakko tehdä asiasta rikosilmoitus. Ei noin voi toimia. Oli hienoa, että Jasmine auttoi minua, kun en itse voinut rakkaista eläimistäni surun keskellä huolehtia. Nyt voin kuitenkin jo paremmin. Haluan eläimeni takaisin, mutta niitä ei suostuta antamaan minulle. Tietysti aion taistella rakkaistani. Eivät eläimet ole minulle mitään kertakäyttöleluja, Johanna sanoo.
Olen valmis neuvottelemaan
Johanna kuitenkin myöntää, ettei hän pysty huolehtimaan kaikista eläimistään.
- Olisin valmis neuvottelemaan asioista, kun vain saisin yhteyden Jasmineen ja niihin ihmisiin, joilla eläimeni ovat. Voisin ehkä luopua virallisestikin joistakin eläimistäni. On parempi, että en nyt ottaisi heti kaikkia koiria takaisin. Nassu ja Esmeralda ovat minulle kuitenkin kaikkein tärkeimpiä, jos valita pitää. Ne pienet rakkaat haluan takaisin, Johanna sanoo.”
7L: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-vaittaa-Siskoni-kavalsi-elaimeni/1033460
Vastaukset 59
Vanhimmat
koirilla tekee. Lähtee istumaan kohta puoliin ja sinne ei possuja viedä.
Netissä liikkuvien tietojen ja huhujen mukaan:
* Madeleine on ilmeisesti saanut uuden kodin
* Nassu lienee Susanna Gärdströmillä Pihlajistossa (?)
* Esmeraldan kohtalosta ei ole selvyyttä, on ilmeisesti uudessa kodissa
* Paris Hilton olisi palautunut kasvattajalle Etelä-Pohjanmaalle
* Hilma on myyty Salla Degerthille elo-syyskuussa 2013
* Bonzo on Jasminella Ruotsissa
Vastuullinen koiranomistaja ei altista koiriaan sekalaiselle juopposeurakunnalle, viinanlöyhkälle, räkälöille, metelille, känni"onnettomuuksille". Vastuullinen koiranomistaja lenkittää koiransa aamulla, päivällä ja illalla. Kunnollinen koiranomistaja ei syötä koirilleen pizzaa, oksennusta ja vettä kylppärin kaakeleilta. Vastuullusen koiranomistajan koti on siedettävän siisti ja eläimillä on pysyvä reviiri. Ei se niin mene että kun on surua tai huvittaa kännätä tai reissata, työnnetään eläimet aina vain jollekulle hoitoon, ja unohdetaan sinne hoitopaikkaan pitkiksi ajoiksi. Johanna, sä olet kuvottavan naiivi ja tyhmä ja vastuunkantoon kykenemätön. Jasminalle kiitos että nyt on koirilla paremmin. Johanna ei osaa elää eikä huolehtia edes itsestään, kuinka sitten osaisi eläimistä huolen pitää?
Esme on uudessa kodissa. Oli paksuna sinne mennessään ja pentujen isä oli Nassu. Niin siinä käy kun omistaja ei edes sen vertaa huolehdi että pitäisi juoksuisen nartun erillään uroksista.
Johanna haluaa Esmen ja pennut itselleen takaisin koska haluaa myydä pennut = rahaa!!!! Jos Esme olisi ollut Johannan hallussa raskaana ja synnytyksen alkaessa olisi sekä Esme ja pennut menehtyneet. Johanna ei takuulla olisi niitä edes eläinlääkäriin vienyt. Sähkötön, likainen ja kylmä Albertinkatu ei ole paikka eläimille, varsinkaan synnyttäneelle nartulle ja pennuille.
Eikös Nita ja Johanna olleet tehneet kauppasopimuksen että Nita ostaa Johannalta 2 koiraa hintaan 2200eur? Siis olemattomat koirat joita Johanna ei edes omista.
Noin pienille pennuille on tosiaan varattava vedoton ja lämmin paikka, mielellään vielä lämpölampulla.....
Millä se sellaisia sinne laittaa kun ei ole sähköjä....
voi elämän kevät sentään.
No, bonzo ei olisi voinutkaan olla isänä, kun sekin on narttu :)
kyllä se vaan niin on ettäTukiaiselle ei minkäänlaisia eläimiä ,ne kärsii tuollaisesta elämästä mitä tuksu elää.Täytyyhän siihen olla hyvä syy jos koirat on jo toistamiseen viety pois.Ja kuinka paljon on todisteita siitä miten niitä on kohdeltu.Häpeä tuksu kun ruikutat koirien perään vielä kun niillä on vihdoinkin parempi elämä muualla.
Tussulla ei valuutta riitä asianajajan palkkioon, eikä ilmainen oikeusavustaja hoida tuon kaltaisia asioita.
Marokkoon suuntautunut rukouksien ja surun täyttämä loma oli niin tärkeä, että Jasminae joutui hankkimaan uudet hoitajat edellisten tilalle. Koska vatussa toi ämmä edes on viimeksi ollut tekemisissä koiriensa ja sikansa kanssa? Nehän oli jo ties missä ennen suurta surua. Ei se enää takaisin niitä saa. Uudet omistajat sisäsiisteiksi opettaneet, ja kiintyneet puolin ja toisin.
Pariin kuukauteen ei ollut eläimä ikävä, eikä kyselty perään...oli tärkeää vaan jatkaa surujuhlia ja dokaamista....helmikuun alussa sitten alkoi riivattu kiroominen, että missä mun elikot....
No, jos ne olis viety kunnalle, niin olisivat jo uusilla omistajillaan......
Joskus elämä potkii, ja on järkevintä luopua rakkaasta lemmikistään. Johannan pitäisi olla kiitollinen, että Jassu sai eläimet uusiin koteihin. Ei hän niitä kykene hoitamaan. Johannan kannalta on erittäin huono asia, jos Nassu tosiaan on Esmeraldan pentujen isä. Se jo todistaisi Johannan täydellisen välinpitämättömyyden. Tilannehan olisi äärimmäisen vaarallinen pienelle koiralle. Suorastaan eläinrääkkäystä.
Olen tietenkin hidas ja kateellinen, mutta en ymmärrä miksi se haluaa rakkaat elukat takaisin, vaikka on jo myynyt ne eteenpäin. En siis käsitä, että rakkaat myydään, vaikka niitä rakastetaan enemmän kuin mitään muuta.
Ehkä koirien ostajat eivät suostu maksamaan tyhjästä.
Voihan olla, että niille on tehty hoitospimus vaika siksi 15 päiväksi..jos ei tuksu ole niitä hakenut niinkuin lupasi, niin siirtyvät uusille omistajille, hoitomaksujen katteeksi...tää on mun käsityksen mukaan täysin laillista.
Sehän itse halus niille hoitopaikan alunperin vain muutamaksi päiväksi, kunnes räjähti dokaamaan kahdeksi kuukaudeksi.
Hoitoaikaahan koko toikin aika olisi ollut ja millä se ne olisi lunastanut takaisin jos taksa on 20 päivä, mikä on ihan normaali hinta. 4 koiraa, 2 kuukautta...laskekaa itse summa....ei ihan pieni.
Silloin se ei todellakaan saa niitä enää takaisin.
On sitten todellakin luopunut koiristaan ja näköjään on sitten pitävät todisteetkin asiaan.
Ymmärtääkkö tätä pitäisi, hänen suruaikaansa eikä pystynyt huolehtimaan elukoista. Kysympä vaan mikä aika se sitten Jasminella oli kun yhteinen sisko kuoli ja pystyi hoitamaan omien elukoiden lisäksi Jossukan possukat.
Ja vielä Ruotsista asti joutui Jasmine asiaa selvittämään - ja lopulta tulemaan Suomeen kun Johanna ryyppäsi Nurmijärvellä ja koirat oli heitteillä. Ei kiinnostanut Johannaa rakkaat koirat yhtään silloin, eikä nytkään.
Katos, kun klamyyrinen suruaika on ihan eri juttu, se on vuosia kestävää, ja siksi sitä pitää jatkaa, ja muiden ymmärtää.Ja ne hidastyhmäsiskon viimeset sanatkin, niistähän saisi pienen novellin.Tosin eihän niitäkään ole tunkiolle sanottu, mutta ei pidä ottaa kaikkea niin kirjaimellisesti, kyllä se ne kuuli sinne räkälään missä nyt sattu olemaan 14 joulukuuta.
TUNKIO ON LUVUTTANUT PISKIT JA MYYNYT NE SITTEN ENNAKKOON.
NIINHÄN SE SANOI, ETTÄ ON NE MYYNYT, JOTEN SYYLISTYNYT JATKETTUUN PETOKSEEN!!
ASIANAJAJAJAt Tukii asiaa
Onkos yhdelläkään koiralla papereita? Onkos se Johanna oikeesti ostanut kuitin kanssa ainuttakaan koiraa? Vai millä meinaa todistaa niiden alunpe3inkään olevan hänen omaisuuttaan?
Eiköhän ole bulvaaneja käyttänyt..............
Mä en ymmärrä, miten Jassu on voinut mitään kavaltaa, kun johanna on itse antanut luvan antaa koirat eteenpäin...
Jassun vastine Jossun herjaamisiin alkaa kohta tulla tuutista ja eetteristä......sitä odotellessamme välivastine on tässä:
Hohhoijaa.
Käyttäjältä Jasmine Tukiainen
24.02.2014 13:33
Ei oo aikaa bloggailla mutta vastineen todisteiden ja TOTUUDEN kera voin mieluusti antaa pian kun kerran musta tehdään artikkeli "kavalluksesta" julkisesti. Mun kanta asiaan saa kysyä ennenkin julkisesti syyttää tai edes vihjailee.
Eikö se niin mennyt että aina on kaksi storya kahden välillä mutta nyt on ainoastaan yksi tässä? Eikö se niin mennyt että en ota kantaa Johannan riitelyyn monista syistä enkä anna vastinetta ikuiseen riitelyyn myöskään. Nyt reagoin koska tämä menee liian pitkälle. Kerron oman puoleni joku päivä kun on aikaa. Nyt menen takaisin Töihin :) yksi tärkeä totuus niinkuin kaikki jo tietävät, (todisteita on monia ja Aitoja) on että tämä EI ole totuus. Hyvää päivää vaan kaikille!!
ärsyttää koirien puolesta niin tässä tulee...
Minulle on tarjottu rahaa haastatteluista, en ole suostunut koska en ole halunnut.
Tähän asiaan minulla on tiedossa totuus ja ajattelen koirien hyvinvointia.
Muistan kun Johanna puhui Julian kuoleman jälkeen jonkun perheenjäsenen kanssa puhelimessa koiristaan ja siastaan. Johanna lupasi antaa eläimet pois ja antoikin, ihmettelen miten luovutetut koirat voidaan myydä eteenpäin ja kuulemani mukaan myös tehty rikosilmoituksia niistä. Johanna oli sinä hetkenä humalassa ja minä selvinpäin, mutta totuus on se että ne annettiin hyvässä mielessä pois.
Lähettänyt jarna kervinen klo 10.21 Ei kommentteja:
On tuo Seiska kyllä surkea viritelmä lehdeksi.
Eikö niillä toimittajilla ole mitään toimintaa aivoissa? Kuka tuon naurettavan jutun on edes viritellyt? Miksi ihmeessä ne nuoleskelee Tuksua?
Halutaanko tässä vain kostaa Jasminelle, että tämä perusti bloginsa ihan muualle kuin Seiskaan? Jasminhan bloggaa nimittäin nyt ihan omilla nettisivuillaan, ei niinkään Seiskalivessä.
Ehkä yrittävät vain saada siskosten välejä huonommiksi että saisivat parempia juttuja...
Ei vaan ne yksinkertaisesti arpoo noi juttunsa ja copy pastaa ne sitten lööpeiksi.
thats it.
ei mitään lähdekritiikkiä, ei mitään.......suoraan vaan kopiointi sivuilta.
kait ne haluu näyttää, kuinka juoruja syntyy ja esittää kuinka suosittu lehti on.
bloggauksen. Ei nekään 24/7 kaikkia blogeja voi vahtia. Pikku viiveellä siivoavat ja se on ymmärrettävää.
Seiska! Törkeää!!! Journalistin ohjeet 2014:
"21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä."
http://www.journalistiliitto.fi/pelisaannot/journalistinohjeet/
Kyse ei nyt ole Tuksun bloggauksesta vaan ihan Seiskan toimittajan kirjoittamasta jutusta, joka ilmestyi tänään maanantaina nettisivuille.
Hävetkää Seiskan nettitoimitus! :(
Jasminella on aihetta ja perusteet nostaa Seiskaa kohtaan syytteet. Kyseessä ei Seiskan tapauksessa ole yksityishenkilö vaan ammattilainen jota koskee tietyt journalistiikan säännöt.
Seiska on saanut tuosta jo kyytiä ja kunnolla....kommettiosio hävitettiin nopsaan....kyllä ne on oppineet reagoimaan tuksusta kertoviin juttuihin nopeammin jo.
Niin jassukin. Eikun lisää julkisuutta vain, niin kyllä media ja tunkki pyörittelee liassa ja loassa
Surullinen näky. Homssuinen akka molemmissa käsissä pullollaan olevia kasseja ( kasseja 3) mukana koko omaisuus? Kumpparit jaloissa, likainen kelsitakki, kaulassa suuri huivi. Kasvoissa en nähnyt mitään ruhjeita, että olisi koira purrut. Ei herättänyt sääliä, vihaakaan...Surullinen näky ainoostaan surua. Arvatkaa kenet näin autonikkunasta?
Ei liene vaikea arvata. Kuvaus on sen verran yksityiskohtainen.
Oliko kumpparit samat kuin Tampereella, kun artisti glamööristi laski alleen eli virtsasi juna-asemalle? Ne sellaiset punasävyiset, pallojako niissä oli?
Ei ollut sitten yhtään koiraa mukana, kun myhyssä tiedettiin, että sillä on uusi koira....??
Jos olisi ollur ruhjeita tunkki olisi myynyt ne kuvat jo aikapäiviä sitten.
Jep olis rahastanut löysät pois....suuuren draaaman kanssa....
Ei ollut mitään lemmikkejä, enkä muista kumppareitten kuvioita, saattoi olla vaaleen punaiset. En mä sitä näkyä tänään nähnyt, vaan viikkoja sitten. Tuli vaan mieleeni, kun tänne sivulle eksyin. Kertakaikkiaan niin surullinen näky ja miten kauheen lyhyt hän on. Mitä pitääkään vielä käydä, että herää näkemään tilansa :(
Niin, eihän ihmisen lyhyys mikään vika ole, emme me kukaan pysty päättämään itse kuinka pitkiä meistä tulee, ei varsinkaan naiset, joiden pituuskasvu pysähtyy hormonitoiminnan käynnistymisen ( kuukautisten) alkamiseen melkein siinä paikassa, ellei ole ehtinyt ennen sitä jo pituutta saada.
Eikä lyhyys tee ihmisestä sen huonompaa eikä parempaa kuin muistakaan. Vanha sananlasku sanoo: Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeään, tuo sopii varsin hyvin mielestäni tähänkin asiaan, vaikka kysymys onkin tietty nyt naisesta.
Lyhyys erityisesti vielä korostuu, koska hän on nykyään niin lihava ja turvonnut.
Mikä Tuksun pituus muuten olikaan...siis ilman tuksuaanista liioittelua. Olisko edes 155 cm?
Jasmine-sisko kertoo blogissaan miten asiat oikeasti ovat
http://jasminetukiainen.se/2014/02/24/aikamoinen-paiva-pari-totuutta-tassa/
Hyvä, kun kirjoitti vastineen. Uskon Jasminea 100 kertaa enemmän kuin Tuksua!
24.2.14 Jasmine Tukiainen kertoo TOTUUDEN Tuksun toimista:
”Aikamoinen päivä! Pari totuutta tässä. :)
Huomenta vaan! Heräsin ja olin saanut monia viestejä koskien Seiskan artikkelia tänään. Kun luin sen, en ihmetellyt, että siskoni olisi sanonut näin tai halunnut jopa tehdä tämänkaltaisen jutun lehteen.
Ainut, mitä ihmettelin oli, kuinka toimittaja voi/ haluaa/ saa tehdä jutun, jossa ei ole päätä eikä häntää eikä minkäänlaista totuutta ja varsinkaan kysymättä Mun puolta koko asiasta? Jos multa kysyttäisiin oikein, voisin kertoa kaikkea jännää ja aitoa ja niin… Mutta että näin laitetaan Mun nimi julkisesti ja edes vihjaillaan, että olisin ”kavalluksen” takana!? Se sai mut suuttumaan kieltämättä…
Totuus on kauhea, mutta todella helppo, todisteet ovat vedenpitäviä, ja voisin kirjoittaa vaikka koko yön tässä ”totuuksia”, mutta tiedättekö… en jaksa edes vajota niin alas kuin vanhin siskoni, kenen kanssa mulla meni välit poikki KAUAN sitten. Minä itse laitoin ne poikki MONESTA syystä. Olisin antanut anteeksi jos minulta olisi sellaista koskaan pyydetty.”
Osa 1 (3).
Osa 2 (3):
”Sen jälkeen se on vaan pahentanut välejä käytöksellään, joten vaikka joissain tilanteissa olen yrittänyt auttaa tai olla tukena tai jopa pelastaa tilanteista, niin päädyn aina samaan tulokseen. Eli en voinut sietää koko ihmistä. MONESTA syystä.
”Viimeisiä sanoja” sinne tänne, suurin osa omasta suustaan ja jopa keksittyjä, ja se saa mut melkein surulliseksi. Kuinka voi puhua kuolleen puolesta tuolla tavoin mitä olen saanut kuulla.
Mulla on myös sanat ja muistot ja kaikki, mutta en käytä niitä omaksi edukseni. Ainut Julian puheista, mitä haluan jakaa, on että ”J ( = Johanna) ei pidä huolta koiristaan ja on kännissä 24/7, jne, jne, jne.”; ”Hänen pitäisi luopua kaikista...”
Niin kai kunnioitan viimeisiä sanoja mäkin.
Olisi vaikka mitä lisättävää, mutta en halua olla ilkeä ihminen = lisätä suolaa haavaan. Julia ja minä oltiin paljon läheisempiä kuin mitä monet tietää edes. Monet tuntee Julian Johannan median kautta, mutta Julia oli tuhat kertaa enemmän!!!!! Muutakin kuin riepoteltavana jossain baarissa.
Muu aika oli päinvastaista, ja viime ajat hän Taisteli! Mun luona kolme kuukautta kun oli, meistä tuli läheisempiä kuin koskaan, ja silloin Julia kertoi vaikka MITÄ! Juteltiin joka päivä ja kirjoiteltiin, ja kun mahdollista, niin nähtiin heti. Juteltiin kaikesta, varsinkin elämästä, perheasioista sekä mun ja Johannan riidoista. En ikinä tule kääntämään Julian sanoja edukseni, vaikka musta valehdeltaisiin kuinka.
Kun Rakkain siskoni ja luotettavin ystäväni Julia menehtyi, otin kaikki koirat huostaani ensin yhdestä syystä. Siitä, että ne oli juuri Julialla hoidossa, Julia piti eläimistä huolta. -usein! Johanna jätti ne Jollaksen asuntoon perjantaina (13.12.) Julian hoitoon sen jälkeen kun oli riidellyt taas Julian kaa. Siellä ne oli maanantaihin asti (16.12.). Sen jälkeen YMMÄRRÄN, jos J ( = Johanna) ei niistä pystynyt pitää huolta surun ja katumisen keskellä.
Mutta olin Tukholmassa itse ja puhuin puhelimessa J:n ”ystävän” ( = Jarnan) kanssa, joka kertoi, että J on asunut sen luona viimeiset päivät ja jää sinne. J (Johanna en jaksa kirjoittaa) sanoi mulle sanatarkkaan (haukkumisen jälkeen): ”Tee mitä haluat, mua ei kiinnosta ***** ne p****koirat. Kai nyt MUN henki on tärkeämpi kuin joidenkin eläinten -kuolkoot sinne.”
= ELI hädissäni hoidin ystävän hakemaan kaikki eläimet Jollaksesta, jossa ne oli ilman vettä ja ruokaa monta päivää. Täysin ”dehydrated!” Tämän jälkeen ei kuulunut mitään viikkoon, ja pidin ne hoidossa toistaseks. Lopulta juttelin taas J:n kaa puhelimessa, ja se sano, että ”Tee mitä haluat, ota eläimet, mua ei kiinnosta, anna ne pois, jne.” (jätän huudon ja haukkumisen pois kirjoituksestani)
= JOTEN, etsin kaikille eläimille uudet, pysyvät ja rakastavat kodit. Kaikki sai eläinlääkärikäynnit, hoidot, ruuat, rokotukset, madotukset, jne, jne. Ainiin, todisteita siitä, että jotkut oli aivan liian laihoja, yksi oli J:n TIETÄMÄTTÄ raskaana, yhdellä matoja, yksi ollut tassuleikkauksessa SIITÄ syystä, että PERUShoitoa, eli kynsien leikkausta ei oltu tehty. Takkuiset turkit, jne, jne, jne… Ainut, mitä kerroin J:lle oli, että niillä on nyt rakastavat hyvät kodit. Piste. Ja hän vastasi: ”Hyvä”.”
Osa 2 (3).
Osa 3 (3):
”Eläinlääkärin todisteet, J:n omat ystävät todistavat, jos tarvitsee, lukuisia muita todistajia on koko tapahtuneesta, ja kuinka hän itse luovutti eläimet täysin mulle. Taustoista ja eläinten aikaisemmista olotiloista ja kohtelusta on myös todisteita. Tällä tavoin, kolmen kuukauden päästä muuttaakin mielensä ja haluaa ne ”takaisin?” -Ei onnistu mun kiristäminen, ehkä siksi en ole saanut yhtäkään puhelua, mutta niille, kenestä välitän eniten jopa viattomille tässä asiassa saa kärsiä kiristyksestä, uhkailusta ja öisistä humalapuheluista.
Ainut syy, minkä keksin koko juttuun on: J tuntee niin syvää vihaa Mua kohtaan (kateutta ja katkeruutta Julian mukaan) että häntä ainoastaan ärsyttää, että juuri MINÄ annoin koirille uudet kodit. Ainut sähköposti, jonka oon saanut, J kirjoittaa, että aikoo myydä koirat yhdelle naiselle. -Eli se haluaa myydä ne joka tapauksessa? Joka päivä tää story vaihtuu, ja ”lempikoirat” vaihtuu. Toinen syy on, että J on nyt niin pahassa tilassa, että tarvitsee jotain, jota omistaa ja pitää lähellään, kun on paha mieli. -Koirat ei vaan oo mitään pehmoleluja…
Toivon sydämenpohjastani, että jos joku näkee uuden mopsipennun jossain riepoteltavana niskasta kantaen baarissa, niin tekee JOTAIN. Kuitenkin mieluummin TOIVON, että J pitäisi hyvää huolta tästä pennusta, ja että koira saisi mitä ansaitsee, lämpimän RAUHALLISEN & TURVALLISEN kodin.
Lakijutut ja eläinsuojelu ei toimi niin helposti Suomessa, näköjään, joten toivon vain, että kaikki menee hyvin, ja että pentu saisi hoitavan rakastavan TASAPAINOISEN pentuelämän… Haluan uskoa, että J rakastaa koiriaan, mutta ei vaan osaa ja tiedä, miten niitä hoitaa kunnollisesti, mutta tiedän myös, että joskus pitää ottaa omasta elämästä kiinni ja hoitaa itsensä selväksi ennen kuin ottaa toisen elämän käsiinsä ja hoidettavaksi. Toivon kuitenkin, että tämä uusi pentu saa sen hoidon ja TURVALLISEN kodin ja olon mitä koira ansaitsee, eli parasta.
Olen AINA toivonut Johannan parasta myös ja en ikinä halua siskolleni pahaa. Mutta voin myös ”ilkeänä ihmisenä” myöntää, että se on nyt tehnyt joitakin asioita, joita en IKINÄ anna anteeksi kokonaan. Asioita, jotka se todennäköisesti itsekin on yrittänyt poistaa mielestään, Juliaa koskevia.
En ole KOSKAAN saanut yhtäkään anteeksipyyntöä enkä normaalia keskustelua asioista, joten en edes jaksa yrittää enää. Mua käy vain sääliksi koko J. Mieti, että edes kirjoitan tällaista blogia, omasta siskosta… On meilläkin jutut, hahahh.
No, halusin vain jakaa LYHYEN version totuudesta koira-asiasta, kun kerran mua uhkaillaan ja vedetään jopa artikkeliin ”kavaltajana.” En uhkaile, mutta niillä faktoilla ja totuuksilla, millä istun, en olisi luullut, että J KEHTAA edes lähteä julkisesti riehumaan… Joskus veri ei ole vettä paksumpaa. Silti toivon ja olen aina tehnyt parasta ja HOITOA siskolleni.
En ole surullinen, en stressaantunut, en mitään negatiivista, joten en hae sääliä tai mediaa tai mitään enkä tienaa mitään muuta näin, kun totuuden. Joten pyydän anteeksi, että julkisesti astuin alemmas ja kirjoitan julkisesti siskostani/ tällaisesta asiasta, mutta jos mun jaloille saa astua ja taktiikkana ainoastaan valheet, niin astun yhden askeleen edelle (eikö se ollut Karma? -en olisi luullut, että kehtaan tuoda TOTUUDEN julkisuuteen. Tähän asti hoidin asiat ilman julkisuutta).
”When people try to bring you down, it only means you’re above them.”
Hyvää iltaa kaikille varsinkin eläinrakkaille!
Hyvä, kun saatin Jasminen näkemys myös esiin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12082767
8 tuntia, 31 minuuttia sitten | Tavallinen tallaaja
Immonen hommasi pennun!
7 tuntia, 42 minuuttia sitten | Livekäyttäjä18866
Hel*etin homo!! Kaipa se lehmä sitäkin sitten kiristi, että oli pakko taipua.
9 tuntia, 12 minuuttia sitten | Livekäyttäjä26800
Narsistin uusin uhri, joka on täysin puolustuskyvytön. Joka pääsee kirjaimellisesti tyydyttämään emäntänsä kaikki tarpeet. Aloitetaanko "temppujen teon" koulutus jo ala-ikäisellä koiranpennulla?
9 tuntia, 53 minuuttia sitten | Livekäyttäjä7030
Nyt Johanna sinun on korkea aika vaieta. Tiedät itsekin että et ole paras mahdollinen koiran omistaja tuolla elämäntyylillä. Tee itsellesi ja pentuparalle palvelus: LUOVUTA SE POIS.
10 tuntia, 2 minuuttia sitten | Livekäyttäjä26204
Ei oo todellista!!! APUA!!Ethän sä käyttäny edellisiäkään ulkona tarpeillaan ja lenkeillä!! EI PERKELE!! Kuka vastaa et toi eläin saa elää kunnollista elämää?? Vastuuton myyjä!!
25.2.14 Talvitakkia ostamassa Bonny-mopsille:
http://www.seiska.fi/images/upload/ugc/web/4062/2014/02/25/p18hkv07fk1hj2rc510mtgojrob4.jpg
Kattokaa ton koiran mahaa, kun turvonnut se onkaan!
Silmät kiinni vauvalla.
Ei taida olla kunnossa toi pentu.....
Bonny ja Tuksu:
http://www.seiska.fi/images/upload/ugc/web/4062/2014/02/25/p18hkuopbn144tt707cig70kd84.jpg
Bonny ja Tuksu eläintarvikeliikkeessä Lönkalla:
http://www.seiska.fi/images/upload/ugc/web/4062/2014/02/25/p18hkv7nqd10dp1piu1jv15ce16se4.jpg
Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten avauksen uutinen ylipäätään on voitu julkistaa laajalevikkeisessä mediassa...
Johanna ja Jasmine Tukiainen, Taistelu eläimistä -draaman avainhenkilöt:
http://www.seiska.fi/images/upload/cms/files/admin/JOHANNA_JASMINE_TUKIAINEN_625.jpg
Voe voe. Mullakin kaksi aikuista tyttöä. Onneksi ei tarvitse täällä eikä muuallakaan katsella heistä tuommosia kuvia.
Tuolla pikku mopsilla taitaa olla yhden valokuvan perusteella napatyrä.
Ja maha turvoksissa, matojakin..........
Tuksun vuodatus Facebookissa 9.4.14:
”Moraalinen ja eettinen kysymys kaikille ihmisille, haluan kuulla teidän mielipiteenne:
Julia kuoli äkillisesti ja odottamatta. Jouduin shokkitilaan, enkä pystynyt liikkumaan Jollaksessa ollenkaan. Jätin sinne Esmeralda chihuahuani ja Paris Hilton possuni, heillä oli tarpeeksi ruokaa ja juomaa.
Ex-keikkamyyjäni Jarna tuli hakemaan minut ja sanoi tuovansa minut takaisin samana iltana. Hän kuitenkin ajoi Nurmijärvelle asti, eikä minulla ollut rahaa taksiin. Soitin äidilleni, että hän hoitaa eläimeni Jollaksesta väliaikaiseen hoitoon perhetragedian takia. Nassun ja Madeleinen oli jo toimittanut eräälle sairaanhoitajalle. Sain soiton, että possu ja chihuahua on toimitettu hoitoon joulun ja uudenvuoden ajaksi.
Lähdin hyvillä mielin Tukholmaan, jossa sain kuunnella henkistä kiusaa lähestulkoon koko joulun. Pakenin sieltä Juhan kanssa Marokkoon hermolomalle.
Eläinteni hoitajat olisivat kokoajan voineet olla yhteydessä minuun. Jossain vaiheessa Susanna niminen hoitaja ilmoitti että hän haluaa ostaa Nassun. Sanoin hänelle, että puhutaan siitä myöhemmin, mutta uskon, että kauppa käy niin että hän esim. laittaa minulle yhden huultentäytteen. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, etteivät huuleni tarvitse enää lisää täytettä.
Pyysin Nassusta minimimaksun, mitä sekorotuisesta koirasta voi pyytää. Kyseinen nainen itki ja huusi puhelimessa, vaikka tiedän ihan tasan tarkkaan, ettei joku 400e ole hänelle raha eikä mikään. Olin juuri ennen joulua maksanut Nassun tassujen leikkauksen joka maksoi 2400e, joten ei tässä myöskään mitkään pikkurahat pyöri (puhumattakaan tunne-arvosta!!!!!) Susannan alkoi vaatimaan minulta jotain vajaat 3000e takaisin koska oli "syöttänyt Nasulle erikoisruokavaliota."
Koko tilanne oli absurdi ja äitini asettui minua vastaan olevan sairaanhoitajan puolelle. Sanoin, että mikrosirujen kautta jäljitämme Esmeraldan ja Madeleinen, ellei heitä ole kidnapattu Ruotsiin. Äidiltäni tuli yksioikoinen viesti: "Raahaa ne lihasi Marokon lentokentälle ja sure yksin Juliaa! "
Tämä jatkuu näin: Jasmina siskoni ei suostu kertomaan, minne on piilottanut kalliin, vajaan 2000e possuni, sekä rakkaan minikokoisen chihuahuani sekä Madeleine yorkkini.
Soitin juristilleni ja hänen mukaansa asia on hyvin yksioikoinen: kyseessä on kavallus ja petos. Minulla on mm. Esmeraldan passi tallessa jonka kautta voin todistaa, että omistajana olen minä.
Te jotka olette kiintyneitä eläimiini, OSTAKAA ITSE OMAT ELÄIMENNE NETISTÄ VAIKKA!!!!!! Ei tämä ole mikään koirien ilmaisjakelulaitos! Bonzo mopsi vietiin kiireen vilkkaa Tukholmaan, mutta en ole sitä protestoinut, sillä hän vietti Julian elinaikana paljon aikaa Tukholmassa Julian kanssa.
Eläinsuojeluviranomaisten sekä julkisten tahojen myötä olen saanut moneen otteeseen kirjalliset paperit siitä, että hoidan eläimiäni hyvin, he saavat parasta mahdollista ruokaa, unta, liikuntaa, kotona olevat tilat ovat suuret, sekä heitä viedään useita kertoja päivässä ulos. Tämä on nyt todisteena paperilla, joten hyvät ihmiset: LOPETTAKAA SE PERÄTTÖMIEN ILMIANTOJEN TEKEMINEN!!!!!!!
Kun kerran äitiini ei voi luottaa koirieni suhteen, niin en tule koskaan esittelemään vanhemmilleni vauvaa. jonka saan. Isälleni voin hänet näyttää, mutta en äidilleni enkä Jasminelle. Kusitte omaan nilkkaanne!”
--
OMG! Vauvaa ei näytetä äidille eikä pikkusiskolle. Kova kortti kehiin. :)
Tuksun totuus on jälleen kaunisteltu HÄNELLE sopivaksi.
On siis lukenut siskonsa postaukset :)
Eli tietää ihan tasantarkkaan mistä on kyse. Muttei totuttuun ja tuttuun tapaansa myönnä mitään.
Vauva tuksun kirjoituksessa ei todellakaan ole ihminen, on ilmeisesti saanut höynäytettyä joltain uuden koiran.
Onneksi ei kuitenkaan viron Jelenalta.
Siinä onkin juristi hermoromahduksen partaalla mitä Tuksuun tulee. Onko Tuksu kaapannut jostain vauvan? Luulisi, että siinä eläinrääkkäyksessään olisi jo tarpeeksi.
Tuksu nillitti 16.4.14 illalla Oulusta:
"... En tarttisi kuin Bella mopsini mukaani taivaaseen, eihän mulla mitään muuta olekaan. Ja ne Jasminen pöllimät koirat, ne myös mukaani tottakai, ne ovat mun koiria. Nassu mulla onneksi onkin taas takaisin."
Välillä ollaan hakemassa "kavallettuja" koiria tukholmasta, välillä niistä huudellaan netissä.....
Nassu on kuulemma takaisin...mutta ei kuitenkaan mukana.