Reformaatio tappoi Jumalan?

Reformaatio, eli uskonpuhdistus, oli alkusoittoa 1500-luvulla sille tapahtumaketjulle, josta myös adventtikirkko sai alkunsa.

Pohjimmiltaan reformaatio oli vain vähemmän sivilisoituneiden kansojen kapinaa silloista Italian älyllistä ylivaltaa vastaan, sekä paavin auktoriteettiä, sekä kapinaa Vatikaanin veroja vastaan.

Luther, Calvin ja Ignatius Loyola loivat hienon perustan luonnontieteiden nousulle ja siitä heille suuri kiitos. Vaikka kysseiset herrat olivat älyllisesti keskiaikaisia ja heidän filosofiansa ei kestä nykyajan tarkastelua, on kirkon vallan murentuminen heidän ansiotaan ja kun kirkon valta mureni, jumalat pistettiin syrjään ja alkoi luonnontieteiden voittokulku.

Luonnontieteiden voittokulku ei olisi ollut mahdollista ilman reformaatiota, sillä vallan kahvassa oleva kirkko oli jo pitkään torpannut tehokkaasti kaikki yritykset kaataa jumala valtaistuimeltaan, mutta kun kirkko menetti valtansa, alkoi jumalan hidas kuolema.

Kun Luther ja Calvin saivat nitistettyä kiirastulen sekä synninpäästöopin, joka takasi Vatikaanille suuren osan heidän tuloistaan, samat herrat pitivät huolen tällä tavoin myös siitä, että protestanttiset kirkot eivät koskaan kasvaneet vallassa yhtä mahtaviksi kuin katolinen kirkko oli aikoinaan.

Synninpäästöoppi sekä kiirastuli olivat pitäneet papiston vallassa, sillä nuo opit olivat niin mahtava pelon väline kansalaisten keskuudessa, että papistoa ei kukaan uskaltanut uhmata, sillä kuka olisi muutoin antanut synnit anteeksi? Jeesusko? Tokkopa sentään!

Protestanttiset teologit olivat aivan yhtä tekopyhiä kuin katolisetkin, mutta koska heillä ei ollut enää paljoa valtaa, kiitos reformaation, eivätpä he saaneet juuri mitään vahinkoakaan aikaiseksi.

Joten reformaatio vauhditti ruhtinaiden valtaa ja kansakuntien maallistumista.

Kansakunnat olivat kyllästyneet uskonsodille, joita oli käyty satoja vuosia putkeen ja tästä kehkeytyi 18. ja 19. -vuosisadan liberalismi.

Aiemmin mainittu pyhä Ignatius Loyola, jesuiittojen veljeskunnan johtaja, oli oikeastaan adventtikirkon henkinen alkuisä, sillä Loyolan mielestä pelastus ei tapahtunut suinkaan uskon varassa, vaan töiden ja uskon varassa. He näyttivät tulevaisuuden lahkoille opit siitä, miten lahkot luodaan ja jäsenet pidetään kurissa, sillä he keskittyivät voimakkaasti kasvatustyöhön.

Jesuiitat olivat armottomia vastustajia kohtaan ja he vaativat katolisia ruhtinaita olemaan säälimättömiä vainossaan ja ottivat käyttöön Espanjan armeijan vanavedessä julman inkvisition.

Joten alkuun reformaation valíkutukset älylliseen alaan olivat yksinomaan huonoja, mutta pitkällä aikavälillä hyviä, sillä kirkon vallan murentuminen, sekä kolmikymmenvuotinen sota saivat kansalaiset huomaamaan, että täydellinen voitto tulee jotain muuta kautta, kuin uskontojen riitelyn välityksellä. Tapahtumaketju kannusti ihmisiä ajatteluun ja tätät tapahtui etenkin periaatteellisissa kysymyksissä ja tämän seurauksena jumalien ja uskotojen valta alkoi murentua, joka kehitys on vain kiihtymässä edelleen.

Kiitos Lutherille ja Calvinille tästä!

11

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sapattilepo

      Busmanille Jumala olisi langetanut tästäkin kirjoituksesta kuolemantuomion tai juhannuskokkoon joutumisen 1400-luvulla mutta nyt ei Jumala enää jaksa vaivautua. Onko laiskistunut vai ikuisessa sapattilevossa..

      • Pyö-veli

        Kuinka sellainen ylipäätään voi laiskistua, jota ei ole olemassakaan?

        "Juhannuskokonpolttajat" olivat 1400 luvulla kyllä niitä, jotka tahtoivat päästä eroon pirullisista naapureistaan, kuten historian myöhemmässä vaiheessa Stalinin valtakunnassa oli myös tapana.


    • höpönlöpön

      Puhut potaskaa. Mieti sitä helvetissä!

      • miksi niin?

        Miksi "pyh!" vaihdoit hyvän nikkisi pois?
        Höpönlöpön nikkinä kun on paljon huonompi ja epäuskottavampi kohdallasi.


      • häh!??
        miksi niin? kirjoitti:

        Miksi "pyh!" vaihdoit hyvän nikkisi pois?
        Höpönlöpön nikkinä kun on paljon huonompi ja epäuskottavampi kohdallasi.

        Oletko varma, että kyse on samasta kirjoittajasta?? Vaikuttaa provolta.


      • juuri niin.
        häh!?? kirjoitti:

        Oletko varma, että kyse on samasta kirjoittajasta?? Vaikuttaa provolta.

        Nimerkki "pyh!" olikin adventistiprovo tai -pervo, niinkuin adventistit kaikki.


    • BUSHMANNI HERÄTTELEE MEITÄ HARMAAKARHUN TALVIUNISTA

      [][] Kun Luther ja Calvin saivat nitistettyä kiirastulen sekä synninpäästöopin, joka takasi Vatikaanille suuren osan heidän tuloistaan, samat herrat pitivät huolen tällä tavoin myös siitä, että protestanttiset kirkot eivät koskaan kasvaneet vallassa yhtä mahtaviksi kuin katolinen kirkko oli aikoinaan. [][]

      Kovin on bushmanni kiinnostunut kristinuskon perusteista, vaikka on olevinaan humanisti. Mutta Jeesus tosiaan otti vallan pois sunnuntaisin aj lauantaisin tekeviltä eli papeilta ja antoi sen raskaan työn raatajille, kansalle.
      Matt.21:43 : 43 Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.

      [][] Loyolan mielestä pelastus ei tapahtunut suinkaan uskon varassa, vaan töiden ja uskon varassa. [][]

      Vaarallista tuo, että työ ja usko todellakin, sillä ensin pitää uskon aikaansaada lepo ja rauha ja sitten tehdään iloiten, mitä OMA sydän vaatii rakkauden eikä lain luotsaamana.

      Ps. 127:2
      Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa.

      Room. 4:4
      Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
      Room. 4:5 :
      mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;

      antti

    • Niin juu, on ihan totta, siis että se katolisen kirkon jumala ei enää ole kovin uskottava.. kerrankin osui Bushmanni tavallaan ihan oikeaan. Jos ajatellaan hetki sitä minkälaiseksi katolinen kirkko Jumalan uskoo ja ihmisille opettaa niin ei paljon naurata..

      Kaikkivaltias - kaikkitietävä - oikeudenmukainen ja rakkaudellinen ihmisen Luoja joka sitten piinaa suurinta osaa luoduistaan ikuisesti tulessa - kuinka uskottavaa se olisi.

      Totuus on, että ei lähes kukaan enää ihan tosissaan usko että sellainen jumala olisi olemassa -- Joten tavallaan on Bushmanni oikeassa tämä kristinuskon omaksuma luotujaan piinaava jumala (nyt on niin että tämä sama jumala esiintyy monissa muissakin uskonnoisssa ei kuitenkaan Raamatussa ) on kuollut monien uskossa -- itselleenhän sitä ikuista piinaa ei ole kukaan tähänkään asti uskonut, enemmänkin naapurille.

      No onneksi alkaa ihmisten järki saada jalansijaa ja nuo ikuisen piinan opit ovat suunnilleen menneisyyttä tavallisten ihmisten keskuudessa.. joitain kiihko lahkoja tietenkin on yhä jäljellä täällä pohjan perukoillakin.. mutta ei kukaan ihan tavallinen ihminen usko ikuisesti luotujaan piinaavaan jumalaan.

      Lopuksi totean vain että vaikka se jumalan KUVA jota katolisuus ihmisille opetti onkin katoamassa (siis kuolemassa niinkuin Bushmanni sen sanoo..., ja se on jopa kerrottu Raamatussa jo etukäteen )- Niin Jumala ELÄÄ .. ja on 100 % selvä asia että Jumalan oikeudenmukaisuus ja rakkaus on kerran voittava ja kaikki harhat katoavat maan päältä.. ja se onkin pääasia ..eikö niin Bushmanni :))

      alex

      Ps.
      Nyt tässä taas voi taas käydä niin, että Bushmanni ei ymmärrä tätä kirjoitustani .. mutta ei sillä väliä .. moni toinen kuitenkin ymmärtää.. :)

      • >>> Niin juu, on ihan totta, siis että se katolisen kirkon jumala ei enää ole kovin uskottava >>>

        Kysyttäänpä sitten Alexilta, että onko adventtikirkon jumala mahdollisesti uskottava, kun adventtikirkko opettaa, että tämä kyseinen jumala, joka tosin on sama jumala kuin katolistenkin jumala, on luonut ihmisen ja elämän noin 6000 vuotta sitten kuudessa kirjaimellisessa päivässä?

        Kumpaa mieltä Alex on:

        Kyseinen opetus korottaa jumalan arvovaltaa, vai

        Kyseinen opetus laskee jumalan arvovaltaa ja tekee jumalasta pellen?

        >>> 100 % selvä asia että Jumalan oikeudenmukaisuus ja rakkaus on kerran voittava >>>

        Mitenkä sen nyt ottaa, sillä suurin osa ihmiskunnasta ei usko sinun jumalaasi, eikä tule koskaan uskomaankaan, jos heitä ei siihen miekalla ja verellä pakoteta, joten sinun rakkaudellinen ja oikeudenmukainen jumalasi hävittää täältä kuitenkin suurimman osan ilmeisen tyytyväisenä ja suurella mielihalulla.

        >>> Nyt tässä taas voi taas käydä niin, että Bushmanni ei ymmärrä tätä kirjoitustani >>

        Olet ihan oikeassa. Kirjoitukseni käsitteli jotain aivan muuta asiaa, kuin sinun pakko-oireista ikuista piinaa ja niin sinä vaan taas sait sen jollakin ihmeellisellä aasinsillalla kytkettyä mukaan.


    • TULIHAN SE SIELTÄ - ALEX.KASI & HELVETIN PIINA !

      [][] Jos ajatellaan hetki sitä minkälaiseksi katolinen kirkko Jumalan uskoo ja ihmisille opettaa niin ei paljon naurata..
      Kaikkivaltias - kaikkitietävä - oikeudenmukainen ja rakkaudellinen ihmisen Luoja joka sitten piinaa suurinta osaa luoduistaan ikuisesti tulessa - kuinka uskottavaa se olisi. [][]

      Jumalan uskottavuus kuitenkin punnitaan siinä, miten onnistumme, me kristityt, osoittamaan oman vaelluksemme kautta, että Jumala on hyvä Isä niille, jotka suostuvat olemaan Jumalan lapsia.
      Ei Jumalan uskottavuutta sillä punnita, mitä tapahtuu ulkopuolella.

      Joh. 15:8
      Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.

      Joh. 17:9
      Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun-

      Joh. 17:24
      Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.

      Olemme aina olleet olemassa, jo ennen maailman perustamista, sillä olemme sieltä ajan rajan toiselta puolelta, jossa jo ennen katoavan maailman perustamista tehtiin pelastussuunnitelma.
      tietysti tehtiin, täytyyhän ihmisenkin tehdä pelastussuunitelma esim. rakenteilla olevalle talolle ja suunnitellulle festarille.

      Jos me kristityt emme ole Kristuksen kirje, niin sitten laki tulee apuun ja muun muassa kadotuksen vaivoilla piiskaa turvautumaan Kristukseen.

    • Ilm.18:4

      >>>Synninpäästöoppi sekä kiirastuli olivat pitäneet papiston vallassa, sillä nuo opit olivat niin mahtava pelon väline kansalaisten keskuudessa, että papistoa ei kukaan uskaltanut uhmata, sillä kuka olisi muutoin antanut synnit anteeksi? Jeesusko? Tokkopa sentään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      139
      3720
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      58
      3329
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2724
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2294
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      171
      1946
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      31
      1416
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      30
      1376
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1182
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      973
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      953
    Aihe