Havaitsin täällä lukiessani kerjuja, erään profetta nimimerkillä kulkevan kirjoittavan.
Hänellä ei ole Jumalan pelkoa. Hän toimi Raamatun Sanaa vastaan.
Oletko saanut miten tämän lahjan oletko saanut sen profetian kautta oletko ollut Jumalan kasvatuksen alainen?
Jeesus Kristus verellään puhdistaa heti ensimäisistä askelista, hän kasvattaa omansa.
Kaikki hänen isot työn tekijät joutuvat tulen läpi käymään, ja se polttaminen käy kipeää.
Jumala kasvattaa tähän tehtävään pienestä asti, kouluttaa pitkämielisyyteen kärsivällisyyteen, rakastamaan Jumalaa yli kaiken, lähimmäistään niinkuin itseään.
Käskyt on kirjoitettuna puhdistettuun sydämeen kultakirjaimin. Hän antaa aina kaiken kunnia Kristukselle.
Profetta on Jumalan ja Jeesuksen alamainen hän ei etsi omaa kunniaansa, vaan Jumalan kunniaa.
Profetta on asetettu oikaisemaan vääryyttä ja olemaan oikeuden puolella.
Ilman rakkautta ei voi toimia, koska rakkaus on kaiken perusta ja Jeesus on kallio johon perustus syntyy.
Jeesuksen Nimi on se, joka on voittanut ristinpuulla Golkatalla Jeesus itse kasvattaa Pyhän Henkensä kautta.
Jeesus on syntien sovittaja Hän meni ristille kaikkien ihmisten puolesta, kaikki ne synnit mitkä mailman kautta meihin tuli, saadaan anteeksi Jeesuksessa.
Jumala opettaa ja rakkaudessaan kurittaa omiaan, siksi hän salii tien jonka jokainen kulkee.
Tämä tie uskon jälkeen on kapea itsensä kieltämisen tie, sinä kiellät lihaasi tekemästä syntiä jo ajatus tasolla. Uudesti syntynyt, joka toimii näin täytää Jumalan tahtoa.
Meidän suumme puhuu sitä mitä sydämen tila on siksi jokaisen tulisi tarkata itseä,
onko ajatukset lähimäistä kohtaan millaiset.
Mikäli tunnet sisälläsi vihan tunteita ja arvostelet olet kateellinen käyttäännyt sopimattomasti, hälytys kellojaen tulisi soida.
Tee parannus niistä tavoista, jotka sinulla on aina olleet Jeesus näkee tahtosi taipumisen.
Kukaan ihminen ei ole synnitön mutta jokaisen tulisi valvoa.
JUMALAN VOIMASSA kaikki se mitä työssä tarvitsemme, rakkaudessa ei ole pelkoa.
Rakkaus rakentaa eripura erottaa.
Hänellä ei ole Jumalan pelkoa. Hän toimi Raamatun Sanaa vastaan.
Oletko saanut miten tämän lahjan oletko saanut sen profetian kautta oletko ollut Jumalan kasvatuksen alainen?
Jeesus Kristus verellään puhdistaa heti ensimäisistä askelista, hän kasvattaa omansa.
Kaikki hänen isot työn tekijät joutuvat tulen läpi käymään, ja se polttaminen käy kipeää.
Jumala kasvattaa tähän tehtävään pienestä asti, kouluttaa pitkämielisyyteen kärsivällisyyteen, rakastamaan Jumalaa yli kaiken, lähimmäistään niinkuin itseään.
Käskyt on kirjoitettuna puhdistettuun sydämeen kultakirjaimin. Hän antaa aina kaiken kunnia Kristukselle.
Profetta on Jumalan ja Jeesuksen alamainen hän ei etsi omaa kunniaansa, vaan Jumalan kunniaa.
Profetta on asetettu oikaisemaan vääryyttä ja olemaan oikeuden puolella.
Ilman rakkautta ei voi toimia, koska rakkaus on kaiken perusta ja Jeesus on kallio johon perustus syntyy.
Jeesuksen Nimi on se, joka on voittanut ristinpuulla Golkatalla Jeesus itse kasvattaa Pyhän Henkensä kautta.
Jeesus on syntien sovittaja Hän meni ristille kaikkien ihmisten puolesta, kaikki ne synnit mitkä mailman kautta meihin tuli, saadaan anteeksi Jeesuksessa.
Jumala opettaa ja rakkaudessaan kurittaa omiaan, siksi hän salii tien jonka jokainen kulkee.
Tämä tie uskon jälkeen on kapea itsensä kieltämisen tie, sinä kiellät lihaasi tekemästä syntiä jo ajatus tasolla. Uudesti syntynyt, joka toimii näin täytää Jumalan tahtoa.
Meidän suumme puhuu sitä mitä sydämen tila on siksi jokaisen tulisi tarkata itseä,
onko ajatukset lähimäistä kohtaan millaiset.
Mikäli tunnet sisälläsi vihan tunteita ja arvostelet olet kateellinen käyttäännyt sopimattomasti, hälytys kellojaen tulisi soida.
Tee parannus niistä tavoista, jotka sinulla on aina olleet Jeesus näkee tahtosi taipumisen.
Kukaan ihminen ei ole synnitön mutta jokaisen tulisi valvoa.
JUMALAN VOIMASSA kaikki se mitä työssä tarvitsemme, rakkaudessa ei ole pelkoa.
Rakkaus rakentaa eripura erottaa.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Herra Jeesus ei ketään verellään puhdista suuressa armossaan hän antaa synnit anteeksi ja tekee omista opetudlapsistaan Jumalan lapsia.(sinä aloittaja olet kaukana totuudesta).Minä en puskista huutele joten käyppä moikkaamassa minua;youtube jukka.l ja kulmakivenseurakunta1
".....28. sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi."
>>Herra Jeesus ei ketään verellään puhdista suuressa armossaan
Monen edestä kyllä vuodatettiin mutta ei kenenkään päälle.ps. älä väännä kieroon totuutta.
Jeesus on voittaja koska hän on sovittannut kaikki syntimme jokainen, joka menee Jeesuksen valtakuntaan käy sen tien puhdistuneena Jeesuksen sovintoveren kautta.Niin paljon hän meitä raksti, että syyttömänä kärsi, että meillä rauha olisi.
Missä jakeissa Isä Jumala tai Poika Jeesus sanoo sen että Jeesuksen verellä pestään synnit pois. Ilmestykirja 5 luku 33/38 käännös, ps. olet verelläsi ostanut ihmiset kaikista sukukunnis ja kielistä......OSTANUT ONKO TOTUUTTA VAIKEA YMMÄRTÄÄ. JEESUS SANOO USKOKAA EVANKELIUMI MUTTA MONELLE ON KIRJEISTÄ TULLUT EVANKELIUMI JA SE TOTUUS JOKA EVANKELIUMISSA TULEE ESIIN NIIN SE KIRJEISSÄ VÄÄNNETÄÄN KIEROON.
missä lukee niin että kuljemme vielä kerran sovinto veren kautta...
Heprealaiskirje 9
14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
Oikein kirjoitit nimimerkki Sanan kautta.
Heprealaiskirje 9
14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
Jumalan profeetta ei sano itseään profeetaksi.
Toiset sanovat häntä profeetaksi. Jumalan
profeetta puhuu aina koko Raamatun Sanan
Hengen Totuuden mukaisesti. Vääär profeetta
ylentää itseään ja alentaa Herraa Jeesusta
ja puhuu valhetta.
Meme palvelemme siinä kun olemme kuuliaisia hänen Pojalleen Jeesukselle Kristukselle. Kun Jeesus Kristus Jumalan Poika oli maanpäällä ja antoi syntejä anteeksi niin ei siihen verta tarvittu eikä tarvita nytkään. Joka uskoo ja kastetaan pelastuu. ps. kertokaa nyt miltä tuntui kun verellä pestiin synnit pois. ITSE SAIN KOKEA PYHÄSSÄ HENGESSÄ KUINKA SAIN SYNTINI ANTEEKSI HERRANI JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALAN POJAN ARMOSTA.
NO JOHAN POMPPAS ! EN OLLUT USKOA SILMIÄNI, VÄITÄT KULMAKIVENSEURAKUNTA - SIVULLA, ETTÄ JEESUS EI MUKA OLE JUMALA !!!!!!!!!!!!!!!
TÅMÄ ON, RAKAS VELI, PAHINTA HARHAOPPIOA MITÄ OLEN IKINÄ KUULLUT !!!!!!!!!!!!! JA VÄITÄT SITTEN KIRKKAIN SILMIN OLEVASI PROFEETTA !!!!!!! ENPÄ OLE MOISTA PAJUNKÖYTTÄ KUUNA KULLAN VALKEANA KUULLUT !!!!! OLET TÄSSÄ KOHDIN EREHTYNYT PAREMMIN KUIN HYVIN. ONHAN MEILLÄ USKONTUNNUSTUKSESSAKIN SANOTTU, ETTÄ MINÄ USKON YHTEEN KOLMIYHTEISEEN JUMALAAN.
Eli kaikki Jumaluuden kolme persoonaa ovat Jumalia. Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala. Suuresti sinä, veli hyvä, olet eksynyt !
Järkeiletkö sinä raamattun opetuksia. Raamatussa nyt selvästi sanotaan, että Kristuksen veri on puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa.
Mikä tarve sinulla on tuota sanomaa kumota?
Veri pesee puhtaaksi, eikä kumpaakaan liittoa ole verettä vihitty!
Jeesus on rakkaus hän antaa synnit anteeksi, kuitenkin hän odottaa meidän tunnustavan syntimme.
Ehtoollinen on muisto ateria, jossa viini on Jeesuksen veri ja leipä on Jeesuksen ruumis. Niin otamme tämän hänen muistokseen ja sammalla tunnustamme hänelle syntimme.
Tahdon taivuttamisen myötä me tuomme Jeesuksen eteen aina kun tunnemme tehneemme väärin.
Mitä enemmän Raamattua lukee ja Hengellä sen sisäistää, tulee huomaamaan sen Jeesuksen ohjauksen Pyhässä Hengessä.
Herra avaa sydämen tien, kun me olemme pienessä uskolliset, Herra koettelee meitä tahdommeko täytää hänen tahtoaan.
Meidän tulee valita joka päivä hyvän ja pahan väliltä.
Siksi valitsemamme hyvä tekee hedelmiä, ja hedelmistään puu tunnetaan,
Lähimmäiselle tehty hyvä työ kääntää ajattelutavankin oikeaan suuntaan.
Kaikki on kiinni kuitenkin omasta tahdostasi.
Ei tulisi pitää niin paljon huolta omasta lihasta, Pavali kirjoittaa, sillä liha on heikko ja Jumalaa vastaan siksi meillä onkin kampailu omia vajavisuuksia syntejä vastaan.
Isä Jumalan käsky; Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Ps. Näytä raamatusta missä Isä Jumala sanoo, minä olen kolmiyhteinen Jumala tai Jeesus sanoo minä olen yksi Jumalan persoona ja myös Jumala. Kolminaisuusoppi on isästä per.keleestä ja ihmisoppia mieti kumpi on eksyttäjä.
Älä pidä muita jumalia Jumalan rinnalla tarkoittaa juuri sitä, että Jumala on ISÄ, POIKA JA PYHÄ HENKI. Jos joku pitää muita jumalia Jumalan rinnalla, ei tunne Jumalaa.
* Johan nyt, jukka-profeetta ! Mitä merkillistä valhetta ja valhe evankliumia sinä höpötät ? Vain ja vain yksin Jeesusken veressä voi synnit saada anteeksi ja omatunnon vapauden kuolleista töistä palvelemaan elävää Jumalaa, Jeesuksen pyhä kallis veri on koko evankeliumin ydin, veri on se, joka puhduístaa,
* Room.3: 24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
* Joh.6:53. " Niin Jeesus sanoi heille. " Totisesti, totisesti minä sanon teille; ellette syö Ihmesen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne."
* 54. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
* 56. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
* 25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit.
* * Matt. 26:28. " sillä tämä on minun vereni, liiton veri,joka monen edestä vuodatetaan."
* Mark. 14:24. " Ja hän sanoi heille: " Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä."
* Luuk.22:20. " Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: " Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodtetaan."
* "2. ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha."
* " 19. vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, " !
* Ja ennenkaikkea Hänen kärsimyksensä ! Lue tämä Jesjan näky, seitsemänsataa vuotta ennen tapahtumaa, ennustettu historia .
* Jes. 53: Lue omasta Raamatustasi koko luku. Jos sinulla on oikea Raamattu? KR: 33/38 / RK: tai vastaava käännös !
Katsopa vaikka Johanneksen evankeliumin alku : Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä ja S A N A O L I J U M A L A. Muitakin kohtia tietysti on, mutta tämä on jo sinänsä täysin riittävä todiste.
Evankelumi Johanneksen mukaan 1
Alussa oli Sana (Jeesus) Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
ja kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei olisi syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Hänessä on elämä,ja elämä on ihmisten valkeus.
Hän Jeesus Kristus on Sana siksi Sana on meille annettu, että me tulisimme valkeudessa vaeltaen hänen kuvansa kaltaiseksi.
Jeesus oli vaelluksellaan esimerkillinen ja hän on ensin kutsunut ja ihminen on vastannut kutsuun.
Herra ei kutsumistaan kadu ja hän antaa kasvun ja kasvun saa, jos täytää hänen käskyjään ja rakkauden lakia.
Usko pelastaa sen kautta, kun teemme parannusta ja Hän antaa VOIMAN työhön mitä Jeesuksen edessä teemme.
JEESUS on KUNNIAN KUNIGAS HERROJEN HERRA JA LUNASTAJA.
Hän lunasti meidät omalla varellään.
Suosittelen teille 33/38 käännöstä mat.evank niin ehkä totuus sieltä teille löytyy. Ja vielä mukavampaa olisi puskajussit että tulkitsette minulle ilmestyskirjan 5 luku ja 33/38 käännös ja sitte 3 luku ja jae 5. Katsotaan kuinka ymmärrätte totuuden. SIUNATTUJA LUKU HETKIÄ. TULKITKAA NE HENGESSÄ JA TOTUUDESSA EI LIHASSA NIINKUIN JAKEET JOITA LÄHETTELETTE.
VOI SINUA RAUKKAA, KUN ET OTA SELVÄÄ JUMALAN SANAN OPETUSTA VASTAAN. OLET VAARALLISELLA TIELLÄ.
Voi sinua kun lihassasi raamattua yrität tulkita.Olen uudestisyntynyt ylhäältä ja kolminaisuusoppiin en ole mennyt mukaan niinkuin sinä. Herrani Jeesus on siitä varoittanut, mutta paljon on valittuja jotka siihen eksytykseen ovat mukaan menneet.ps. tulkitkaa nyt ne ilmestyskirjan kohdat jotka edellisessä viestissä laitoin, vai onko lihassa niitä vaikea ymmärtää vaikka niissä totuus tulee esiin .Kuka Isä ja kuka on Poika.
Sinun kanssasi keskusteleminen on kuin seinälle puhuisi. Eli eikö hyvään keskustelukulttuuriin kuulu, että vastataan ensin toisen kysymykseen ja sitten vasta tuodaan uusia asioita mukaan keskusteluun.Tunnen erään skitsofreniaa sairastavan veljen, jonka sairaskertomuksessa lukee "ei kykene vuorovaikutukseen", sinulla on ehkä hieman samaa vikaa. Eli ota Johanneksen evankeliumi alusta ja vastaa siihen, siellä kun selvästi sanotaan, nimenomaan 33/38 käännöksessa, että SANA O L I JUMALA.
Sana oli Jumala(n).Missä Isä Jumala sanoo,Poikani Jeesus on Sana ja kaikki on luotu hänen kauttansa ja hän on myös Jumala.ps. EI MISSÄÄN VAAN SEN ON KOLMINAISUUSOPILLA IHMISET KIEROON VÄÄNTÄNEET. JEESUS SANOO ISÄSTÄ NÄIN SINÄ JOKA OLET YKSIN TOTINEN JUMALA. Vastaa itse siihen kuinka tulkitset ilmestyskirjan kohdat jotka sinulle laitoin. Ja minkä sille mahtaa jos skitsofreniaa sairastat.
Kiitos kommentistasi, en sairasta skitsofreniaa, puhuin eräästä tuttavastani, Jeesushan käski olla heikkojen ja sairaiden puolella, joten en ole tuttavaani hylännyt, vaikka hän onkin sairastunut ja joutunut ennenaikaiselle eläkkeelle.
Mutta asiaan, luePpa 14. jae huolella, siinähän sanotaan: " Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta."
Eli jos sinulla on hiukkaakaan rehellisyyttä, mitä kyllä epäilen, niin täytyyhän sinun myöntää, että tässä puhutaan JEESUKSESTA KRISTUKSESTA. Jos et tätä myönnä. niin johan nyt on kumma !
Eikä sen tarvitse olla suoraan Isän Jumalan sanomana Raamatussa, hänhän puhuu suoraan verraten harvoin.Esim. ainoa, jonka kanssa hän PUHUI koskaaN suoraan kasvoista kasvoihin, oli Mooses. MUTTA SE ON SANOTTU SUORAAN SANASSA = RAAMATUSSA.
3. jakeessa, siis Joh 1:3, sanotaan: "Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on" Siis hän on tässä selvästi LUOJA = JUMALA.
Ainokaiselta pojalta on Isältä. PS. Tässä eroitetaan aivan selvästi Isä ja Poika . Siinä ei ole kahta jumalaa niinkuin sinä sanaa kolminaisuusopilla tulkitset. Tulkitse nyt ne jakeet ilmestyskirjasta vai onko ne sinulle peitossa kun on huntu silmillä. Jatketaan keskustelua sitten kun olet tulkinnut meille kaikille jotka tätä viestiketjua lukee.
Onko isän poika ihminen ja onko Jumalan poika Jumala, vai miten "profetta tulkitsee asian?
Jatkan vielä "profetalle" että onko kukan siemen kukan siemen ja onko kissan pentu kissa? Onko kaikki täällä lajinsa mukaan. Jos Jumalalla on yksi poika, niin mitä laatua hän on?
Sen verran voin antaa periksi, että Isä on suurempi kuin Poika, niin kuin Jeesus itse jossain päin Raamattua = Sanaa sanoo, ja niin kuin nyt hyvään perhejärjestykseen kuuluukin. Mutta Jeesus on silti yksi JUMALUUDEN kolmesta persoonasta. Onhan Pyhä Henkikin Jumala. Sanassahan sanotaan, että, joka pilkkaa Pyhää Henkeä, ei saa koskaan anteeksi, ei tässä ajassa eikä tulevassa. Joten tässä kohden Pyhä Henki on tavallaan jopa suurempi kuin Isä, koska Isää voi pilkata ja saada anteeksi.
Sinun pitää muuten olla tarkkana, että et syyllisty Pyhän Hengen pilkkaan, kun jatkuvasti kiellät Hänen JUMALUUTENSA.
Se tosiasia, että kyseisessä Raamatunkohdassa erotetaan Isä ja POIKA, on ihan OK, koska hehän ovat kaksi eri persoonaa. JA SIKSI TOISEKSEEN MEILLÄ EI OLE KAHTA JUMALAA, EIKÄ KOLMEA SEN PAREMMIN, VAAN Y K S I
K O L M I Y H T E I N E N J U M A L A.
SUURESTI SINÄ EKSYT, ÄLÄKÄ YRITÄ MUUTTAA PUHEENAIHETTA, ENNENKUIN TÄMÄ ASIA ON SELVÄ !
Kerro sinä mistä se että Jumala sanoo minä olen kplmiyhteinen jumala.ps ei mistä se on kolminaisuusopin kehittäjän Teutalius 200 vuotta jeesuksen kuoleman jälkeen kehittämä. ps. oletko katolinen
Kerro sinä se tulkintasi ilmestyskirjan jakeista jotka sinulle laitoin. Äläkä yritä väistellä ja muuttaa puheen aihetta. ps. sinä et totuutta pysty tulkitsemaan koska se vika on kaikilla käännynnäisillä mutta kolminaisuusopilla ei mitään muuta voi kuin valheita levittää. ET SILLEEN.
Kerro sinä se tulkintasi ilmestyskirjan jakeista jotka sinulle laitoin. Äläkä yritä väistellä ja muuttaa puheen aihetta. ps. sinä et totuutta pysty tulkitsemaan koska se vika on kaikilla käännynnäisillä mutta kolminaisuusopilla ei mitään muuta voi kuin valheita levittää. ET SILLEEN.
Olipa kyllä jykeviä tekstejä. Aika lailla kaikki muut ymmärsin, paitsi joku yksittäinen profetta nimimerkki, hänen hedelmistään en oikein tunnistanut Kristuksen palvelijaa tai ylhäältä uudestisyntynyttä ihmistä?
Kun ihminen on ylhäältä uudestisyntynyt, niin hän kykenee hillitsemään myös kielenkäyttönsä ja sormensa toiminnot, mitä hän kanssa kulkijoilleen kirjoittelee. Oletko sinä nimimerkki profetta todella vielä uudestisyntynyt, kun asettaudut Jumalan palvelijoita vastaan ja kirjoitit ikävästi muille?
Kun sinun luoksesi tulee joku joka ei sinua miellytä, niin tyrmäätkö hänet tuolla tavoin vai kykenetkö toimimaan Sanan mukaan? Siitä sinun hedelmäsi tulevat esille ja näin ne tulivat myöskin tässä ketjussa esille.
Jumala on yksi ja sama eli myös Poika ja Pyhä Henki ja joka tahtoo Hänen perässään kulkea, kieltäköön itseänsä ja tyytyköön Jumalan tahtoon itseensä nähden.
Taas yksi kolminaisuusopin kannattaja mielipiteineen.
Kysäisen tähän väliin että kuinka ymmärrätte tämän kohdan?
Joh. 14:28
28. Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.
Tässä ei ole mitään ongelmaa, sillä samoin kuin minä itse kerran tuurasin kesätöissä Isääni, ja koska Isäni oli sanokaamme vaikkapa vahtimestari (titteli muutettu), niin samalla tavalla minäkin olin vahtimestari, vaikka olinkin isääni pienempi.
Eli Isä Jumala on niin suuri, että Jeesuksella on varaa myöntää julkisesti olevansa häntä pienempi, ja silti Hän säilyttää JUMALUUTENSA.
Isä on niin suuri, että käsityskyky, joka ihmisillä on ei riitä käsittämään. Mutta onneksi on Jeesus, joka on Isän Poika ja jossa saamme nähdä Isän. Ajatella miten suuri Jeesus on. Hänen kauttaa kaikki luotiin ja kaikki pysyy voimassa.
Jeesus meni ja kirjakäärön Isä Jumalan kädestä ilmestyskirja 5 luku. ps. onko vaikea käsittää kuinka suuri Isä Jumala on. Mutta hänen valtansa on suuri,onhan KAIKKIVALTIAS JUMALA JA KAIKEN LUONUT.
Jeesus Kristus ja hänen nimensä on ainoa, jonka kautta voi pelastua.
Kolme persoonaa Isä Poika Ja Pyhä Henki ovat kaikki saman mielisiä.
He eivät kampaile kumpi on suurempi, Jumala on järjestyksen Jumala.
Joka tuntee Herra ei hän kiistele koska nämä ovat selvät sydämessä JEESUS ON JUMALA PYHÄ HEKII ON JUMALA.
On varmasti vaikeaa ymmrtää, sinä onkin se, että minkä Pyhä Henki ilmoittaa se on sisäisesti ymmärretty.
Jokainen, joka tahtoo Jeesusta Kristusta seurata kiltäköön itsensä ja seuratkoon Herraa.
Itsensä kieltäminen on omien ajatuksien taivuttamista Herran tahtoon lopuun asti .Tämä työ kestää sillä olemme alkeisvoimien alla, eli maimassa, jolla on aina taistelu meidän uskoamme vastaan.
Jeesus on voittanut vastavoiman ristin työllään ja siksi Jeesus on voittaja.
Jokaisen tulisi pitää Jeesus nimeä silloin yllä, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin.
Jeesuksen nimellä jokainen voi torjua vastavoiman hyökkäykset.
Ilm.5
Juudan sukukunnasta Daavidin juurivesa, on voittanut ja hän voi avata kirjan
Jeesus voitti pahan ristillä Hän on voitaja ja siksi Jumala antoi meidät Jeesukselle.
Ja Jeesus on tie totuus ja elämä. Jeesus istuu taivaassa Isän oikealla puolella ja on siltä tumitseva eläviä ja kuolleita.
Jeesus on A ja O alku ja loppu, alussa oli Sana (Jeesus) ja lopussa on Jeesus, joka tulee hakemaan omansa.
Jotka kuolivat uskossa Kristukseen saavat elää taivaassa yhdessä Jeesuksen kanssa. Elämän kirjaa kirjoitetaan jokaisen hyvistä töistä ja viimeisenä päivänä elämän kirjat avataan ja jokainen saa nähdä mitä siihen on kirjoitettu.
Kilvoittelu Jeesuksessa kannattaa sillä voitto palkinto odottaa.
Miksi elät valheessa, vai on uskovalla kolme jumalaa ja Pyhä Henki sen todistaa. Sinä pilkkaat kirjoituksilla Pyhää Henkeä. PS. Pyhä Henki todistaa sen että Jeesus on Jumalan Poika ei Jumala. Se että Jeesus istuu Isä Jumalan oikealla, poika istuu ei toinen jumala. mitä käännöstä sinä valheen kylväjä luet. A ensimmäinen luoduista ja O viimeinen syyttömänä jumalan pilkasta tapettu, Mooseksen kautta tuli laki Jeesuksen kautta tuli armo ja totuus.
Isä Poika ja Pyhä Henki kolmiyhteinen Yksi Jumala
Jeesus on hänen nimensä, koska vain hänen nimessään on pelastus.
Etsikää ensin Jumalan valtakunta niin teille kaikki annetaan.
Vain Jeesus voi pelasataa ihmisen ja hän on tie totuus ja elämä.
Jos ei oe Pyhä Henki johdattamassa ei Raamatun Sana aukea koska Sana on salattu ja se avautuu heille, jolla on Jumalan antama ymmärrys.
Sinua ei Pyhä Henki johdata joten tee parannus totuuteen.
Ilm. 3:5 : " Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä."
Tämähän on täysin irrallinen Raamatunkohta, joka ei millään lailla kiellä Jeesuksen Jumaluutta. Hänhän tässä vain kannustaa Sardean seurakuntalaisia kilvoittelemaan hyvän uskon kilvoituksen, siinä kaikki.
Sellaiselle joka sitä ei ymmärrä eikä ole Pyhässä Hengessä avattu on piilossa. Lue 5 luku 33/38 käännös Ilmestyskirja. On myös hyvä ymmärtää se että Jumala ja Karitsa hallitsevat aina ja iankaikkisesti.
Isä Jumalan käskyä niin harvat ymmärtävät ja suuri kolminaisuuden joukko polkee sen lokaan tekemällä pojasta ja pyhästä hengestä jumalan. Käsky; Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Saati se sitten että Isä Jumala jaetaan kolmeksi persoonaksi. Per.ke.le on totisesti pukeutunut valkeuden enkeliksi ja eksyttää jopa valitutkin ja niitä on paljon. Seurakuntien kokoukset ovat hengettömiä ,kuivat kaivot ei vettä anna. Mutta ei tahdota tehdä parannusta ja hyljätä kolminaisuusoppi ja palata totuuteen.
Jeesus Kristus jolle Isä Jumala antoi ihmiskunnan koska hän voitti ristin puulla golkatalla.
Jeesuksen kautta, joka on Jumala johdatetaan tie taivaaseen Jumala antoi Pojalleen Jumaluuden.
Kolmiyhteinen Jumala Isä Poika ja Pyhä Henki yksi Jumala kolme persoonaa.
Meissä ihmisissä ei voi olla kolmea persoonaa, jotka kaikki olisivat saman mieliset.
Jumala on komiyhteinen yksi Jumala, vaikka mitenkä kääntäisi. He ovat saman mieliset toimivat samalla tavoin ihmisten hyväksi rakkaudessa.
Umärysksemme on vajavainen, mutta Jumala on suurempi, kuin ihmisen ymmärrys.
Jeesus teki ristin työn meidän sairauksien ja syntien tähden.
Pyhä Henki on niissä, jotka täyttävät Jumalan tahdon, siksi synneistä parannusta tekevän sydän avautuu.
Jeesus tulee asumaan puhdistettuun sydämeen, hän ei asu sydämessä, joka ei pyri parannukseen.
Sellainen ihminen, joka ei tee parannusta jää ilman kasvua, eikä Pyhä Henkl hänelle anna sitä salattua tietoa mitä Raamattu on.
Ilman Pyhää Henkeä ihminen ei kasva, vaan jää Fariseukseksi, jolla on luettu
Raamatun sanan ja järkeis oppi, joka ei ole Hengestä syntynyt.
Henki avaa Raamatun Sanaa avaa ovet salisimpään tietoon, joka on Jumalan antama.
Jeesus on Jumala ja hänen kauttaan saamme totuuden, joka tekee vapaaksi ja
VOIMAN tehdä työtä ja rakastaa.
Voi sinua eksyttäjää,sääliksi käy kolminaisuusoppi on sinun oppisi joka kadotukseen vie. PS. kerro missä jakeessa Isä Jumala antoi pojalleen Jumaluuden niin että Pojasta tuli Jumala.
kuule sinä "profetta".
Et sinä pysty kumoamaan raamatun kautta annettua totuutta. Tuo itse ne jakeet esille, äläkä vaadi viattomia tilille omista synneistäsi.
Katso, Minä avaan oven...., mutta sinä "profetta" et tahdo astua sisälle Jumalan valtakuntaan, vaan haluat istuskella eteisessä, jotta kukaan ei näkisi sinun tekojasi, etteivät ne ole puhtaat Sinun Jumalasi edessä.
Mene ja tee parannus...muutoin Minä tulen jne... sanoo raamattu!
Raamatun totuus on evankeliumissa, Isä Jumala lähetti ainokaisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen. Ps. Mutta vaikea se on sinunkin tandem käännynnäinen puskajussi sitä ymmärtää. Sinä olet maito ruokaa vailla, et silleen.
Jeesuksen nimessä voimme tuoda aina ajatuset jotka ovat Jumalan Sanaa vastaan katuen Jeesukselle
Jeesus kutsuu ja, joka vastaa kutsuun hänelle avataan ja vastataan.
Ihminen itse vastaa omista sanoistaa ja teoistaan, jotka ovat Jumalaa vastaan.
Sinä päivänä, kun on se päivä, jlloin itse kukanenkin kutsutaa pois silloin Jeesus asettaa itsekunkin siihen eteensä.
Jeesus kysyy anoitko sinä minulle ruokaa kun olin nälkäinen?
Annoitko minulle juda kun olin janoinen?
Annoitko sinä minulle vaatteita, että en olisi alaston ?
Mitä sinä teet vähimmille vaeljillesi ja sisarillesi sen sinä teet minulle sanoo: Jeesus.
Jos ei hengen hedelmiä näy (Tekoja) ei Jeesus tunne sellaista ihmistä ja hänet hän käännytää luotaan.
Ei ole muuta tietä Jeesuksen luokse, kuin kapea itsensä kieltämisen tie.
Jokainen joka ei tee parannusta synneistään ei voi olla osallinen taivaan valtakuntaan.
Sellainen ihminen, joka täytää käskyt ja rakkauden lain ja tunnustaa syntinsä ja tekee parannuksen pysyy kaidalla tiellä.
Raamattu on se, josta tulee Hengelinen kasvu.
Jeesus Kristus vapahtaja hän on Herra joka vapauttaa synneistä.
Voima tulee häneltä tehdä työtä ja rakastaa. Rakkaus kasvattaa ja rakentaa sydämen tempeliä, joka on uudesti syntynyt Sanan kautta.
Vapauteen hän meidät vapautti uskon ja uskolisuuden kautta.
Uskolisia voimme olla tekemällä hänen tahtonsa ja tekemällä parannusta ajatus tasolla, jo synneistä.
Vartioikaa itseänne Herra näkee jokaisen sydämen ja ajatukset, ennenkuin ne syntyvätkään.
Hän tuntee omansa ja antaa Pyhän Hengen johdattaa Sanan kautta.
Jumalan antama VOIMA on se, jolla työtä tehdään.
Kaikki hyvä tulee valkeuksien Herralta hän ei anna omilleen kärsimyksiä mutta sallii ne, jotta kasvaisimme siihen mittaan, jonka hän on meille suunitellut.
Sen tehtävän mukaan mikä on itsekullekin suunniteltu.
Hän koettelee punnitsee ja asettaa meille tilanteita, jotka tulevat eteemme.
Meillä on aina valinta tehdä hyvää tai pahaa.
Hän vie meidät kotiin, jos valitsemme oikean tien kapean itsensä kieltämisen tien.
Valitse oikei joka päivä.
profettoi sinävaan sille emännällesi älä viitsi paasata tuota napinreikäoppiasi enempää, jokainen näkee kuinka pihalla olet.
Siis aivan lapsellista jankkkamista muutamasta jakeesta !
mikä vie miehen tuohon pimeään tilaan sitä voipi ihmetellä. äläkä enempää laita niitä sieluntuoteita juutupiin ei niissä ole mitään todellista sisältöä.
Itse käyn vapaitten suuntien tilaisuuksissa kylläkin liian harvoin kuulun evlut. kirkkoon. Olen ruvennut miettimään tätä kolminaisuusoppia yhä enemmän. Sehän syntyi n.300 luvulla Nikean kokouksessa vastustuskin oli kova mutta kun keisari määräsi niin minkäs mahdoit. Kolminaisuusoppi on niin sekavakin ja Raamatussa ei mainita mitään siitä. Raamatussa sen sijaan Jeesus kutsuu Jumalaa isäksi siellä mainitaan myös että on yksi ainoa Jumala ym. jotka ovat täysin vastaan tätä kolminaisuusoppia. En tiedä vielä miten tässä etsiskelyssäni käy mutta jotenkin mietityttää tämä asia.
Isä Poika ja Pyhä Henki Jumala kolmiyhteinen. Nämä kolme ovat keskenään yhden mieliset eli Joh. 1 Ensin oli Sana (Jeesus) Sana oli Jumalan kanssa ja Sana oli Jumala.
Ei ole mitään kolmiyhteistä oppia se on ihmisten keksimä on, vain yksi Jumala jossa on kome persoonaa.
Ilman Pyhää Henkeä ei ole meillä Poikaa, eikä Jumalaakaan.
Jumala on Poika ja hän on itse tullut maanpäälle ja kärsinyt ristin taistelun syyttömänä meidän syntiemme puolesta.
Jeesus elää on elävä Henki Pyhän Henkensä kautta.
Jumalia on monta, siksi Jeesus on ainoa, jonka kautta meillä on pelastus.
Jos ei tunnusta Jeesusta lihaan tulleksi ei ole Jumalaakaan.
Jeesus on kuollut juuri sinun syntiesi ja sairauksiesi puolesta. Siksi Raamatun Sana alkaen evankejumeista on tärkein pohja uskolle.
Jos ei tunne Sanaa ei tunne tietä, joka vie taivaan valtakuntaan.
Tie on kapea syntien tunnustamisen ja sanan mukaan eläminen on johdattava kotiin.
Käskyt ja rakkauden käsky on tärkeät ylhäältä tuleva valkeus hohtakoon jokaisesta, joka uskossa täytää hänen Sanaansa.
Usko toivo ja rakkaus, rakaus rakaenntaa sydämen tempeliä, usko tulee ojentautumisesta sitä kohden mikä ei näy.
Raamattu on uskon perusta ja Jeesus on syntien sovittaja ja kasvun antaja.
Synneistä parannusta tekemällä sydän puhdistuu, ilman parannusta ei Jeesus muuta sydämen tempeliin.
Usko ja toivo on kulkemista parannuksen tiellä, toivossa näemme taivaan.
Taivas tie on kapea siksi Raamattu ohjaa tätä tietä kulkemaan ja näkemään.
Jos tuntuu siltä, että ei tunne itseään sytiseksi silloin täytyy tehdä parannusta ja tahtoa nähdä omat synnit.
Ei ole helpoa tunnustaa itsessään olevia syntejä käy kipeää irottautua omista vääristä teosta ja sanoista.
Jeesus on rakkaus ja hän tekee kaiken puuhdistuksen tahtosi taipumisen myötä.
Oma liha on kuitenkin syntinen ja siksi käy kipeää irrotautua siitä mitä aina olet tehnyt.
Uudesti synnyttyä ylhäältä Jumalan ajalla voit tulla tuntemaan kaikivaltiaan.
Et voi enää tehdä syntiä syntiset ajatuksetkin tuntuvat niin pahalta että tahdot heti niistä eroon.
Kun olet kasvanut niin pitkälle olet vapaalla paikalla, vapaa paikka on Voimaa Jeesuksessa elää hänessä, jokahetki.
Jeesus elää ja hän on kaiken a ja o alku ja loppu.