Ukraina kärsi tavattomasti neuvostovallan aikana.
Siitä ei ole toivuttu vieläkään.
Ei ihme, että Venäjän tarjoama Euraasian liitto ei kelpaa. Länsi tuntuu houkuttelevan enemmän.
Nykytilanne on Venäjän selkeä tappio. Täytyy toivoa Ukrainalle malttia ja kykyä hoitaa suhteet sekä itään että länteen. Rahaa tarvitaan molemmista suunnista.
Siitä ei ole toivuttu vieläkään.
Ei ihme, että Venäjän tarjoama Euraasian liitto ei kelpaa. Länsi tuntuu houkuttelevan enemmän.
Nykytilanne on Venäjän selkeä tappio. Täytyy toivoa Ukrainalle malttia ja kykyä hoitaa suhteet sekä itään että länteen. Rahaa tarvitaan molemmista suunnista.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Ei kärsi. Ukraina eli kulta-aikaa Stalinin, Hrutsevin ja Breznevin hoivauksessa. Nyt joutuu pärjäämään omillaan ja on kusessa. Lännestä ei tule miljardeja avuksi sen enempää kuin idästäkään.
sekä sisällissodassa, että sosialistisessa taloudessa.
Viime sodissa Ukraina kuului pahiten kärsineisiin alueisiin.
Neuvostoajan kurjuutta ei ole kyetty poistamaan. Ukrainan kansantulo henkeä kohti on huonompi kuin Kiinan.
Länsiapu on jo selvä. Toivottavasti Venäjä ymmärtää oman etunsa.
"Ukraina eli kulta-aikaa Stalinin, Hrutsevin ja Breznevin hoivauksessa"
Bolsu! Lääkärin vastaanotolle, mars mars..................
Ukraina muisti Stalinin aloittaman suuren nälänhädän uhreja
HS 24.11.2012
KIOVA. Ukrainassa muisteltiin lauantaina Neuvostoliiton diktaattorin Josif Stalinin aloittamaa suurta nälänhätää, joka tappoi miljoonia ukrainalaisia.
Koko kansakunta pysähtyi hiljaiseen hetkeen muistamaan monien kansanmurhana pitämän nälänhädän uhreja.
Holodomoriksi kutsuttu aika on Ukrainan historian synkimpiä kausia. Vuosina 1932–33 Stalin pakotti ukrainalaiset talonpojat, neuvostokielellä "kulakit, luopumaan tiloistaan ja perustamaan kolhooseja. Viljansiemenet ja vilja yleensä takavarikoitiin ja sadot jäivät pieniksi.
Arviot nälkään kuolleiden määrästä vaihtelevat viidestä yhdeksään miljoonaan.
"On 80 vuotta siitä kun katastrofi tuli maahamme. Tämä rikos muutti Ukrainan kansan historian. Se yksi pahimmista rikoksista, joista olemme kärsineet", presidentti Viktor Janukovytš sanoi lausunnossaan lauantaina.
Sitä ennen tuhannet ihmiset olivat osallistuneet Kiovassa muistimarssiin muistomerkille, joka esittää pientä nälän kuihduttamaa tyttöä.
Ukrainan nationalistit ovat aina pitäneet Holodomoria kansanmurhana, jolla Stalin halusi tuhota Ukrainan itsenäisen ja itsepäisen talonpoikaisväestön.
Janukovytš ei aja tapahtuman kutsumista kansanmurhaksi kuten hänen länsimielisempi edeltäjänsä Viktor Juštšenko.
Ukraina on muistanut suurta nälkää ja poliittisen sorron uhreja joka vuosi vuodesta 1998. Poliittisen sorron uhrien muistopäivä on sittemmin siirretty toukokuulle.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305621647954
Ukraina on hyvin riippuvainen Venäjästä ja sen kaupasta, mikäli taloutta ei saada kuntoon niin ei pystytä myöskään luomaan poliittista vakautta.
Venäjän ja EU:n välillä, maalla olisi kyllä mahdollisuuksia, jos maan omat poliitikot ei pelaa maata patti-tilanteeseen.
Toivottavasti osaavat sooloilla, kauppa pitäisi saada kulkemaan molempiin suuntiin, niin Venäjän kuin EU:n alueellekin.
Kaikki maat jotka ovat Venäjän ympärillä ovat joutuneet kärsimään.
Ei oo helppoo Kiinankaan ympärillä.
-----Kaikki maat jotka ovat Venäjän ympärillä ovat joutuneet kärsimään. ----
Saksan ympärillä onkin ollut kaikilla ihanan helppoo, suoranainen lintukoto. Rauhaa ja onnea.
Yhdessä venäläisten kanssa ne on sitä Puolaa rääkänneet, vai yksinäänkö ne sitä vuonna 1795 jakoi.
Venäläiset oli ortodokseja, saksalaiset luterilaisia, puolalaiset katolilaisia, vaikea tehdä sovintoa kun kaikki ovat toistensa perivihollisia.
-----Yhdessä venäläisten kanssa ne on sitä Puolaa rääkänneet-----
Entäs Ranska, Belgia, Hollanti, Tanska, Norja .... Venäläisetkö kävivät niitäkin rääkkäämässä 1940-45? Puolaankin Saksa aloitti ja ilman Saksan hyökkäystä ei neukkukaan olisi sinne mennyt. Sitäpaitsi, Saksan toimet Puolassa ovat vertaansa vailla, tavoitteena oli koko Puolan kansan fyysinen hävittäminen. Eli vertaat väärin.
Neukut valtasivat Puolan itäisen osan 1940 ja mitä sitten seurasi?
Antony Beevor: Toinen Maailmansota
Siinä missä ryöstely, tappaminen ja olojen kaoottisuus tekivät elämästä natsien miehittämillä alueilla hirvittävää, ei elämä sujunut paljoa paremmin puolalaisilla, jotka olivat Neuvostoliiton puolella uutta sisäistä rajaa.
Stalinin viha Puolaa kohtaan oli peräisin Neuvostoliiton ja Puolan sodasta ja puna-armeijan häviöstä vuonna 1920 Varsovan taistelussa, jota puolalaiset sanoivat ”Veikselin ihmeeksi”. Stalinia oli arvosteltu voimakkaasti hänen osuudestaan siihen, että ensimmäinen ratsuväkiarmeija ei ollut tukenut marsalkka Mihail Tuhatsevskin joukkoja. Hän oli puna-armeijan puhdistusten alkajaiseksi teloituttanut Tuhatsevskin tekaistujen syytteiden perusteella 1937. NKVD oli 1930-luvulla vainonnut vakoilusta syytettyinä Neuvostoliitossa asuvia puolalaisia, enimmäkseen kommunisteja.
NKVD:tä johti Stalinin vainojen aikaan Nikolai Jezov, jolle kehkeytyi pakkomielle puolalaisten kuvitelluista vehkeilyistä. Puolalaiset puhdistettiin NKVD:stä, ja 11. elokuuta 1937 annetulla käskyllä 00485 puolalaiset määriteltiin luonnostaan valtion vihollisiksi. Kun Jezov raportoi pidätyksien, kidutusten ja teloitusten kahdestakymmenestä ensimmäisestä päivästä, Stalin ylisti toimintaa: ”Oikein hyvä! Kaivakaa edelleen esiin ja puhdistakaa puolalaista saastaa. Poistakaa se Neuvostoliiton edun vuoksi.” Terrorin puolalaisvainojen aikana pidätettiin vakoilusta syytettyinä 143.810 ihmistä, joista 111.091 teloitettiin. Puolalaisilla oli tuhon aikaan neljäkymmentä kertaa suurempi mahdollisuus joutua teloitetuksi kuin Neuvostoliiton muilla kansalaisilla.
Voitokas Puola oli Neuvostoliiton ja Puolan sodan lopettaneessa Riian rauhansopimuksessa ottanut läntiset osat Valko-Venäjästä ja Ukrainasta. Sen jälkeen niihin oli siirretty paljon marsalkka Josef Pilsudkin legioonalaisia. Puna-armeijan hyökättyä Puolaan syksyllä 1939 yli viisi miljoonaa puolalaista totesi joutuneensa neuvostokomentoon, joka piti puolalaista isänmaallisuutta jo itsessään vastavallankumouksellisena. NKVD pidätti 109.400 ihmistä, joista suurin osa lähetettiin vankileireille ja 8.513 teloitettiin. Neuvostoviranomaisten tähtäimessä oli kaikki, joilla saattaisi olla osuutta puolalaisen kansallismielisyyden elättelemiseen, kuten maanomistajat, lakimiehet, opettajat, papit, lehtimiehet ja upseerit. Kyse oli tietoisesta luokkataistelun ja kansallisen tuhoamisen politiikasta. Puna-armeijan miehittämä Itä-Puola aiottiin jakaa ja liittää Neuvostoliittoon niin, että pohjoinen alue yhdistetään Valko-Venäjään, eteläinen Ukrainaan.
Joukkokarkoitukset Siperiaan ja Keski-Aasiaan alkoivat 10. helmikuuta 1940. NKVD:n kiväärirykmentit kokosivat 139.794 puolalaista siviiliä yli 30 asteen pakkasessa. Ensimmäiset valitut perheet herätettiin huutamalla ja hakkaamalla kiväärinperillä ovea. Puna-armeijan ja NKVD:n virkailijan johtamat ukrainalaiset miliisit ryntäsivät sisään, osoittelivat aseilla ja ärjyivät uhkauksia. Sängyt kaadettiin kumoon ja kaapit pengottiin muka etsittäessä kätkettyjä aseita. ”Te olette puolalaista eliittiä”, NKVD:n mies sanoi Adamczykin perheelle. ”Te olette puolalaisia herroja ja isäntiä. Olette kansan vihollisia.” Vielä tavanomaisempi NKVD:n muotoilu kuului: ”Kerran puolalainen, aina kulakki.” Kulakki oli Neuvostoliitossa varakkaasta ja taantumuksellisesta talonpojasta käytetty haukkumasana.
Perheille ei annettu paljoa aikaa valmistautua hirvittävän matkan varallw ja jättämään ikiajoiksi kotinsa ja maatilansa. Useimmat lamaantuivat ajatuksesta. Isät ja pojat pakotettiin polvilleen kasvot seinää vasten ja naisten annettiin kerätä tavaroita, kuten ompelukone rahan ansaitsemiseksi tuntemattomassa määränpäässä, keittiövälineitä, vuodevaatteita, perhevalokuvia, lapsen räsynukke ja koulukirjoja. Joitakuita neuvostosotilaita tehtävä selvästi hävetti, ja he pyytelivät vaimeasti anteeksi. Muutama perhe sai luvan lypsää lehmänsä ennen lähtöä tai tappaa pari kanaa tai porsasta kolmiviikkoiselle matkalle karjavaunussa. Kaikki muu oli jätettävä. Puolalainen diaspora oli alkanut.
http://en.wikipedia.org/wiki/Katyn_massacre
Joukkohaudat kaivettiin Katynin kylän metsään. Metsä on yksi kolmesta paikasta, missä puolalaisuhrit ammuttiin ilman oikeudenkäyntiä. Arviot uhrien määristä vaihtelevat Venäjän viranomaisten 1 803:sta puolalaisten 21 857:ään. Puolalainen versio perustuu Venäjän federaation presidentti Boris Jeltsinin Puolan presidentti Lech Wałęsalle 1990-luvun alussa luovuttamiin asiakirjoihin.
Katynin teloituksilla on myös yhteys talvisotaan: Venäjän tiedeakatemian historioitsija Natalia Lebedeva on esittänyt, että teloituksia Katynissa aikaistettiin, koska vankileireille haluttiin saada tilaa mahdollisia suomalaisia ja Baltian maista saatavia sotavankeja varten. Lebedeva oli tärkeässä asemassa Katyniin liittyviä neuvostodokumentteja tutkineessa komissiossa. Muun muassa Ostaškovin leirin johtaja Grigori Korytov mainitsi raportissaan vankileirien tyhjentämistä käsitelleestä NKVD:n kokouksesta, jonka kirjoitti ennen maaliskuun neljättä 1940, että huhun mukaan Ostaškovin vankileiri olisi mahdollisesti tyhjennettävä maaliskuun aikana, jotta sille voitaisiin sijoittaa suomalaisia
The number of victims is estimated at about 22,000, with a lower bound of confirmed dead of 21,768 According to Soviet documents declassified in 1990, 21,857 Polish internees and prisoners were executed after 3 April 1940: 14,552 prisoners of war (most or all of them from the three camps) and 7,305 prisoners in western parts of the Belarusian and Ukrainian SSRs. Of them 4,421 were from Kozelsk, 3,820 from Starobelsk, 6,311 from Ostashkov, and 7,305 from Belarusian and Ukrainian prisons Head of the NKVD POW department, Maj. General P.K. Soprunenko, organized "selections" of Polish officers to be massacred at Katyn and elsewhere.
Those who died at Katyn included an admiral, two generals, 24 colonels, 79 lieutenant colonels, 258 majors, 654 captains, 17 naval captains, 3,420 NCOs, seven chaplains, three landowners, a prince, 43 officials, 85 privates, 131 refugees, 20 university professors, 300 physicians; several hundred lawyers, engineers, and teachers; and more than 100 writers and journalists as well as about 200 pilots.] In all, the NKVD executed almost half the Polish officer corps Altogether, during the massacre the NKVD murdered 14 Polish generals Leon Billewicz (ret.), Bronisław Bohatyrewicz (ret.), Xawery Czernicki (admiral), Stanisław Haller (ret.), Aleksander Kowalewski (ret.), Henryk Minkiewicz (ret.), Kazimierz Orlik-Łukoski, Konstanty Plisowski (ret.), Rudolf Prich (murdered in Lviv), Franciszek Sikorski (ret.), Leonard Skierski (ret.), Piotr Skuratowicz, Mieczysław Smorawiński and Alojzy Wir-Konas (promoted posthumously). Not all of the executed were ethnic Poles, because the Second Polish Republic was a multiethnic state, and its officer corps included Belorussians, Ukrainians, and Jews It is estimated that about 8% of Katyn massacre victims were Polish Jews 395 prisoners were spared from the slaughter among them Stanisław Swianiewicz and Józef Czapski They were taken to the Yukhnov camp and then to Gryazovets.]
Väärin.Neuvostojen Liitto ja Saksa jakoivat Puolan syyskuussa 1939
Saksalaiset valtasivat Puolan läntiisen osan 1939 ja mitä sitten seurasi?
Mutta et tiedä sitäkään että neukku valtasi Puolan itäisen osan jo 1939 eikä vasta 1940. Lues pikkasen historiaa, veikkonen.
Venäjä on aina pyrkinyt laajentumaan,luulisi että on jo tarpeeksi iso maa tälle kansalle.
Saksan hyökkäys tuhosi Ukrainan maan tasalle, turhaa siitä on Stalinia syyttää. Mutta varsinainen kurjuus ja alamäki sinne tuli vasta N-liiton romahdettua ja kun kapitalismi ja markkinatalous tunkivat sisään. Sitä ennen ei kellään siellä ollut mitään hätää.
markkinatalous eivät sinänsä ole syypäitä Ukrainan tilanteeseen, vaan se, miten niitä on sovellettu. Kommunismi on muutenkin kehno ponnistuslauta hyvinvointiin.
"Mutta varsinainen kurjuus ja alamäki sinne tuli vasta N-liiton romahdettua ja kun kapitalismi ja markkinatalous tunkivat sisään"
Tuliko se markkinataus Ukrainaan jo 1930 luvulla?
Unohdettu nälkäterrori
* Ukrainassa kuoli 1932-1933 nälkään eri arvioiden mukaan vähintään 2,5 tai jopa 14 miljoonaa ihmistä.* Tapahtuman nimi holodomor tarkoittaa nälkään tappamista tai nälkäkoleraa.* Ukrainassa kuoli 1931 514700, 1932 668200, 1933 7000000 ja 1934 483000 ihmistä.* Neuvostojohtaja Josif Stalin halusi murskata Ukrainan viljelijöiden vastustuksen. Stalin sulki rajat ja keräsi pois kaiken viljan.* Venäjän parlamentin mukaan "nälänhätää ei järjestetty etnisin perustein ja uhreina oli miljoonia Neuvostoliiton kansalaisia".* Euroopan parlamentti totesi viime kuussa, että holodomor oli Stalinin kyynisesti ja julmasti suunnittelema rikos ukrainalaisia ja ihmisyyttä vastaan.* Muita 20. vuosisadan suurimpia kansanmurhia olivat amerikkalaisen Cato-instituutin mukaan Maon Kiinan Suuri harppaus (10-20 miljoonaa kuollutta), Stalinin juutalaisvainot (10 miljoonaa), Kiinan yhden lapsen politiikka (5-10 miljoonaa) ja Hitlerin holocaust (kuusi miljoonaa).* Suhteellisesti suurin murha saattoi tapahtua Pol Potin Kamputseassa. Siellä tapettiin jopa kaksi miljoonaa maan seitsemän miljoonan ihmisen väestöstä 1970-luvun lopussa.
"Saksan hyökkäys tuhosi Ukrainan maan tasalle, turhaa siitä on Stalinia syyttää. Mutta varsinainen kurjuus ja alamäki sinne tuli vasta N-liiton romahdettua ja kun kapitalismi ja markkinatalous tunkivat sisään. Sitä ennen ei kellään siellä ollut mitään hätää. "
Eikö muka? Oli siellä ja nimenomaan Neuvoastoliiton ansiosta!
The New York Review of Books
Of those who starved, the 3.3 million or so inhabitants of Soviet Ukraine who died in 1932 and 1933 were victims of a deliberate killing policy related to nationality. In early 1930, Stalin had announced his intention to “liquidate” prosperous peasants (“kulaks”) as a class so that the state could control agriculture and use capital extracted from the countryside to build industry. Tens of thousands of people were shot by Soviet state police and hundreds of thousands deported. Those who remained lost their land and often went hungry as the state requisitioned food for export. The first victims of starvation were the nomads of Soviet Kazakhstan, where about 1.3 million people died. The famine spread to Soviet Russia and peaked in Soviet Ukraine. Stalin requisitioned grain in Soviet Ukraine knowing that such a policy would kill millions. Blaming Ukrainians for the failure of his own policy, he ordered a series of measures—such as sealing the borders of that Soviet republic—that ensured mass death.
Neuvostoliiton holtiton politiikka tuhosi.
Taitaa markkinatalouden kanssa olla sama kuin sosialisminkin. Hyvä aate mutta jätkät sen pilaa.
Kuka muka on unohtanut Ukrainan kärsimykset 1930-luvulla? Häh, kerro.
Stalinin oli pakko tuhota Ukrainalaiset, ne olisi muuten itsenäistyneet jo 1930 luvulla.
Neuvostojärjestelmän haitat on ongelmat oli tulleet jo tuolloin esille, taustaltaan talonpoikainen väestö halusi yksinkertaisesti heivata koko järjestelmän ulos maasta.
...idässä aina pyritty tuhoamaan kaikki
itsenäisyyttä tavoittelevat...
"Stalinin oli pakko tuhota Ukrainalaiset, ne olisi muuten itsenäistyneet jo 1930 luvulla."
Mikä 'pakko'? Olisi antanut itsenäistyä? Se ei pälähdä tarkkikselle edes mieleen?
Ukrainalaiset kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella paitsi
uuden virkkeen alussa,kuten tässä.
Jos ei osaa vastata niin tarttuu lillukanvarsiin? Hienoa!
Et löytäisi yhtään pilkkuvirhettä?
Pilkun jälkeen käytetään välilyöntiä, kuten tässä.
Liian monimutkaista tälle idiootille.
Stalin mitään tuhonnut. Itäslaavit ne siellä toisiaan tappoi, kuten ovat aina tehneet. Olivat tulossa Suomeenkin talvella 1939 kylään, mutta kuulaa tuli aina Raatteentieltä Kannakselle.
Taas Venäjä pulliselee.
Rutsehvin moka koko Krim.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288659167631.html?pos=ksk-trm-uuti-ostu
Ei se pölkkypää oikein onnistunut missään. Liekö sukujuuriltaan virolainen.
-----Täytyy toivoa Ukrainalle malttia ja kykyä hoitaa suhteet sekä itään että länteen.----
Ei toive toteutunut. Kiihkokansallisäärinatsit näyttävät ajaneen maansa sotaan Venäjän kanssa ja ehkä jopa liitokseen takaisin Venäjään. Miten toisin kaikki voisikaan olla jos lännen masinoima kapina 2014 olisi jäänyt tekemättä. Olisi hyvät välit itään ja länteen.
Ukraina kärsi tavattomasti neuvostovallan aikana.
Hirveimmin se kärsi natsivallan ajasta. Siitä ei ole toivuttu vieläkään.
Ei ihme, että Venäjän tarjoama Euraasian liitto ei kelpaa. Länsi tuntuu houkuttelevan enemmän.
Lännestä johtajat saavat rahaa taskujensa täytteiksi. Tottahan se houkuttaa.
Täytyy toivoa Ukrainalle malttia ja kykyä hoitaa suhteet sekä itään että länteen. Rahaa tarvitaan molemmista suunnista
Olisi hyvä ollut jos noin olisi mennyt. Parempi jos olisi eletty demokratian pelisääntöjen mukaan eikä hoidettu asioita kapinoimalla.