Pitkäveteistä katsottavaa

Aina sarjassa on joku äiti joka sotkee asioita. Tylsää katsottavaa. Ei tapahdu mitään, niin kuin Emmerdalessa tai Eastendissä. Tainneet käsikirjoittajilta aiheet loppuneet.
Piste ja loppu sarjalle.
3260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Juttuja on oltava moneen makuun.
Olisi ihan kiva tietää miten ottaisitte, jos olisitte tilanteessa.
Hope kiitteli onnellisena Liamia rakkausvideosta. Liam oli jo lähettänyt koosteen Steffystä, vaikkakin pyynöstä.. Hän ainakin menetti tilaisuuden, olla loukkaamatta Hopea. Rakkaudella Liam.
Äiti-Quinn teki aivan oikein, kun käräytti Liamin Hopelle, varmasti myös Brookke olisi tehnyt samoin. Hope on kuin alamäkeen vauhtiin työnnetty kelkka ilman jarruja. Liam on ja tulee aina olemaan, ensin Steffyn. Heillä on yhdessä elettyjä tunteita aikuisten oikeesti.

Onko Hopessa yli mitoitettua itserakkautta, kun ei voi lopettaa, vaikka mikään ei tue yhteistä "rakkautta". Liam kierteli ja kaarteli ei katsonut silmiin tokaisi: "Minne avioliitto katosi." Bilille sanoi: Hope on odottanut uskollisesti. EI sanonut rakastan Hopea.
Hopelta puuttuu parisuhdemalli.

Äänestä

Häitä ja eroja ja lapsellista lässynläätä.Käsittämätöntä, että tälläinen kiinnostaa ketään.

Äänestä
  • Samaa mieltä kuin aikaisemmat, voisi lopettaa.
    Tilalle tunteita ja tuoksuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loppuisi jo kirjoitti:

Aina sarjassa on joku äiti joka sotkee asioita. Tylsää katsottavaa. Ei tapahdu mitään, niin kuin Emmerdalessa tai Eastendissä. Tainneet käsikirjoittajilta aiheet loppuneet.
Piste ja loppu sarjalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu