Tutkimusten mukaan elävää uskoa, jota nykyään vanhoillislestadiolaisuudeksi kutsutaan, oli enimmillään ruotsissa n. 200 000 henkeä yhtäaikaa.
Kautta historian elävää kristillisyyttä on ollut jossain päin maapalloa aina alkuseurakunnasta lähtien. Saksassakin elävä kristillisyys oli taannoin aika voimakasta, mutta ruotsissa se saavutti huippunsa. Nyt uskovaisten määrä on lähtenyt hitaaseen laskuun ja suomessa, jossa meidät tunnetaan vanhoillislestadiolaisina, meitä on arviolta noin 110 000 Henkeä. Ruotsissa elävä kristillisyys kukistettiin kuningashuoneen päätöksellä: solutettiin sekaan epäuskoisia, jotka saarnaamaan päästyään alkoivat ajaa porukkaa harhaan. Tässä onnistuttiin: Lukijaisuutta, saatikka vanhoillislestadiolaisuutta ei liiemmin ruotsissa ole...

Vastaukset 15
Vanhimmat
"solutettiin sekaan epäuskoisia, jotka saarnaamaan päästyään alkoivat ajaa porukkaa harhaan. "
Juu, August Lundberg oli se kuningashuoneen lähettämä Troijan hevonen. Tavoitteena oli käännyttää lestadiolaiset allianssikristillisyyteen. Osin tässä onnistuttiinkin. Pikkuesikoisuus eli rauhansanalaisuus on pitkälti Lundbergin työn tulosta. Vanhoillisia avarampi seurakuntaoppi oli pikkuesikoishajaannuksen syvin syy 1934.
Haistatteko palaneen kädyä , saman laista kuin muuallakin ,
paha saa palkkaansa Herra on aina tehnyt hyvää saa ta na pahaa
Höpsis.
Tällä hetkellä on eniten kristittyjä, uudestisyntyneitä Ugandassa.
Jumala veti kansaa heti puoleensa, kuin Idi Amin kuoli, ja he ottivat vastaan Jeesuksen herranaan ja hakeutuivat kasteelle.
Kuka kastaa Ruotsissa kristittyjä, muut kun helluntailaiset ja babtistit?
Tänä päivänä taitaa eniten uskovia olla Kiinassa, jossa maanalaisten kotiseurakuntien tietojen mukaan on kymmeniä miljoonia Jeesukseen uskovia.
Miksihän vl-läiset eivät tee lähetystyötä Kiinassa?
Aimo H sanoi suviseuroissa, että he menee vasta kun tulee kutsu ja sittenkin harkinnan jälkeen.
Eli srk:n poijaat jalat pöydällä odottelevat kutsua ja jos sellainen sattuu tulemaan niin muutaman norttiaskin ajan miettivät kantsiiko lähteä.
Sellaasta se srk:n lähetystyö.
Vissiin srk:n hedelmät yleisesti näin nettiaikana tiedossa, että lapsiaan suojellakseen monet pitävät parraampan olla kuhtumati.
Ja kun srk:n opin mukaan ei saa ees Raamatua pitää totena ja uskoa mitä siihen on präntätty.
Eilen oli tv uutisissa pätkä, jossa kerrottiin Ugandan hyväksyneen kuoleman rangaistuksen homoille. Ymmärrettävää sinällään jos pitää paikkansa että vallassa on helluntailaiset siat :(
Melko maallista porukkaa; menee vasta kun tulee kutsu ja sittenkin harkinnan jälkeen.
Mistä he tietävät kutsua, koska koko asia on outo.
Lähetystyö on sitä, että mennään ja kerrotaan ihmisille, jotka eivät koskaan ole kuulleet Jeesuksesta, että Hän on HERRA.
Kes.
Onko homous kristillistä?
Enemmän kuin teidän homojen lahtaaminen Ugandassa
Millon tuo 200 000 oletetaan olleen? 1930 vai?
No nytkö ei vauvat ja pienet lapset enää olekaan uskomassa ?
Niin ja me heluntailaiset, lestapiru ???
Siunauksella
Kes
14 5
Tuo minuna esiintyvä lestapiru ???
Eli Kesita on kolmisen vuotta sitten Upsalasta vankeudesta karannut pedofiilivanki.
Raiskasi neljä omaa sekä 16 lähinaapurin lasta.
Kes.
Onko tuo se?
Sehän on lähtösin Ranualta?