Talouden rattaat alkavat taas pyöriä vauhdilla:
Valmet Automotive aikoo palkata 300 työntekijää ja toimihenkilöä Uudenkaupungin autotehtaalle.
Työvoimaa tarvitaan Mercedes-Benzin A-sarjan rakentamiseen.
A-sarjan tuotantoa laajennetaan siirtymällä kahteen vuoroon. Uudenkaupungin tehtaalla on tarkoitus rakentaa yli 100000 A-sarjan Mersua vuosina 2013-16. Tuotanto alkoi viime vuoden elokuussa.
Valmet Automotive palkkaa 300 uutta työntekijää
13
177
Vastaukset
- hieno juttu!
Hieno homma kertakaikkiaan.
- I. Nikander
Hyviä uutisia näyttää jo tulevan lähes joka päivä. Kevät koittaa!
Uusia työpaikkoja on alkanut syntyä monelle alalle. Talouden rakenne on muuttunut ja on aika irtautua vanhanaikaisista teollisuudenaloista sekä suuntautua uusille urille. Tampereella tämä homma ymmärrettiin jo 90-luvun laman aikana ja kaupunki selvisi vähemmin vaurioin kuin mm. telakkateollisuuteen ja muuhun vanhaan takertunut Turku.
- Mene ja tiedä
Mikäli noihin Valmetin uusien työntekijöiden palkkaamisien mukaan nousua oli, oltaisiin aikamoisessa lennossa. Pari-kolmekertaa vuodessa kertovat että syntyy satoja työpaikkoja tuotannon kasvusta johtuen, yleensä niitä on muutamia syntynyt, ja kymmeniä lomautettu.
Taitaa olla tämä Suomalainen tiedostuskultuuri tälläista liioittelua suosivaa.
Mutta tottahan sekin on, joskushan se pohjakosketus on saavutettava, ja sitten suunta on vain ylös, joskin odotettavissa on, että aika pitkään ollaan pötköllään pitkin pohjaa. - tukijussi
Ei jooh jääh Ne rattereahhs tänne Ilmajoel meikä poikan jämpti pelloilla. Nooh saaha he töiräh tehrä kuha tule tuki meikän tilil notisest.
Uusien työntekijöiden palkkaaminen autotehtaalle ei suinkaan kerro, että taloussuhdanne olisi lähdössä nousuun. Se ei tarkoita edes sitä, että Mercedes-Benzin A-sarjan kysyntä maailmalla olisi yllättäen lähtenyt kasvuun, sillä Uudessakaupungissa oli ja on yhä tarkoitus valmistaa ne samat yli 100.000 mersua vuosina 2013–2016, joista viime kesänä sovittiin.
Valmet Automotive itse perustelee 300 henkilön palkkaamista 200:n sijasta sillä, että se arvioi työntekijätarpeensa viime kesänä liian varovaisesti, kun Mercedes-Benzin A-sarjan tekoon valmistauduttiin.
Kyynikko voisi tehdä tuollaisesta virhearviosta aika ilkeänkin päätelmän Valmet Automotiven johdon asiantuntevuudesta ja kyvystä tehdä talouslaskelmia. Nyt tiedetään, että Mersun valmistus tulee tehtaalla kalliimmaksi kuin alunperin oletettiin. Ettei vain oltaisi hetken päästä tuon takia valtion kukkarolla.
http://www.taloussanomat.fi/autot/2014/02/26/autotehdas-tarvitsee-300-tyontekijaa-mersujen-tekoon-ryntays-luvassa/20142849/304- Kiitos!
Mersujen kysyntä on vilkastunut ja tehdas Suomessa tarvitsee lisää henkilökuntaa. Tämä on yksi merkki kansantalouden lähdöstä nousuun.
Hyvin siis menee ja kiittäkäämme hyvää hallitusta! - Möhky Mörönen
Ei taida oikein sarkasmi tuossa asiassa purra.
- -OO-
Tämäkin on erinomainen uutinen.
- Yes Sir!
Kysyntä kasvaa maailmalla ja Suomessa. Siksi tarvitaan lisää työntekijöitä. Nämä ovat kaikki merkkejä orastavasta kasvusta.
- Hyvä hallitus!
Talous alkaa piristyä. Se näkyy myös hallituspuolueiden kannatuksen kasvuna.
- Hyvä juttu!
Hieno homma kertakaikkiaan!
- olavi ala-tissilä
Hieno homma kertakaikkiaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2074416- 1862451
- 641452
Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961171- 1231089
- 711036
Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?951006Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a131967- 105943
Kuvaile kaivattuasi
kolmella adjektiivilla ja kolmella emojilla. Pidetään ketju asiallisena kiitos. 😁54865