Eli Kävelijöille ja pyöräilijöille liikennevakuutus pakolliseksi?? No varmaan ihan hyvä mutta mutta ?? Vois samantien laittaa olemassaolo vero heti kun synnyt joudut tekemään vakuutuksen .
Mitens tämä Alatalon Mikon Vakuutusjuttu menee???
life1
14139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Taisi olla niin että autoilijoiden maksuista menisi nuo korvaukset naarmuuntumisista. Tosin ei omasta vakuutuksesta, vaan yhteisistä.
"Lakia pitäisi muuttaa siten, että myös niiden tienkäyttäjäryhmien aiheuttamat vahingot, joilla ei ole mahdollisuutta ottaa liikennevakuutusta, tulisivat liikennevakuutusyhdistyksen maksettaviksi." (Mikko Alatalo)
Harmi vaan että millään yhtiöllä ei ole toisista poikkeavaa bonustaulukkoa. Nyt jos ostaisin kakkosauton perheeseen, tai möisin omaani ja sitä ennen ostaisin "helmen" menisi siitä 0-bonuksilla maksu. Ykkösautossa 200 euroa, kakkosautossa 660 euroa.
Kukaan ei edes markkinoi siten että 13 vuoden jälkeen olisi perusvakuutusmaksu, mutta uutta vakuutusta maksettaisiin alkuun 3,3 kertaisella hinnalla.
Jos on maksanut 18-vuotiaasta saakka vakuutusta saa 31 vuotiaasta asti lopun ikänsä 70% "bonuksen". Jos sattuu jokin tärsky notkahtaa bonus, mutta vain 50 % tasolle.
Tuo uuden autoilijan tai kakkosauton vakuutusmaksu on monessa autossa melkeinpä 2 x dieselveron taso, eli yli 31 vuotias voi ajaa dieselillä ja silti autoa on halvempi seisottaa parkkipaikalla kuin nuoren bensa-autoa.
kunhan autoilija (jos syytön tapahtumaan) ei vain joudu todellakaan maksamaan pyöräilijän/kävelijän aiheuttamaa vauriota..
Penis.
Muuten ihan asiallinen kommentti, mutta ei liity aiheeseen millään tavalla.
Esim. naarmuttaja ei joudu vastaamaan aiheuttamastaan vahingosta.
Ei myöskään pyöräilijä.
Vähentäisikö tämä pyöräilijöiden törttöilyä? Ei varmasti.
Autoilijoilla nämä kaikki maksatettaisiin vakuutusmaksuissa.
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288658759431.html?pos=ok-ltm-auto
Äänestäkää. Pyöräilijät ovat jo sen ehtineet tehdä.
Kyllähän tuossa jutussa mainitaan että korvausvelvollisuus on olemassa:
"Korvausvelvollisuus voi nykyisin, kun autojen korjauskustannukset ovat huomattavasti nousseet, olla jo vähäisessäkin tapauksessa jopa viidentuhannen euron suuruusluokkaa. Tällainen korvaus juoksee korkoa, ja jos se menee ulosottoon, aiheuttaa se jalankulkijalle velkavankeuden, joka voi viedä häneltä motivaation käydä työssä.
Korvausvelvolliseksi joutunut jalankulkija voi siten vähäisen huolimattomuuden vuoksi syrjäytyä yhteiskunnasta kokonaan. Syrjäytymisvaarassa olevilla ei yleensä ole mitään vapaaehtoisia vastuuvakuutuksia." (Mikko Alatalo)
"Kyllähän tuossa jutussa mainitaan että korvausvelvollisuus on olemassa:"
Minä vastasinkin siihen mitä _Alatalo esittää tehtäväksi_ eli esittää poistettavaksi tämän korvausvelvollisuuden.
Et siis tuon vertaa ymmärtänyt tuosta lehtijutusta.
Ja sitten "tavallaan ok ehdotus" hölöttää kakkosautonsa vakuutusmaksusta ikäänkuin se jotenkin liittyisi asiaan.
On täällä ihme seurakunta...
-> esittää poistettavaksi tämän korvausvelvollisuuden.
Voitko tarkentaa missä kohtaa? Jatkossahan Liikennevakuutuskeskus korvaisi myös niiden vahingot joilla on olemassa jokin vastuuvakuutus. Ja se nostaisi luonnollisesti pikkaisen kaikkien vakuutusmaksuja.
Tosin ei siinä mainita montako varattoman ja vastuuvakuutuksettoman naarmua on aloitteen takana.
Kakkosautossa, kolmosautossa, mopossa ja moottoripyörissä on pakolliset erilliset vakuutukset, eli ei pelkästään autovero tee autoharrastusta kalliiksi.
Itse möin moottoripyörän pois sen vakuutusmaksujen vuoksi, eli ei ollut varaa maksaa molempia .
Nämä yhtiöt rahoittavat Liikennevakuutuskeskuksen myöntämät korvaukset. Eli liikennevakuutusyhtiöt, jotka saavat rahoituksensa, kas kummaa - liikennevakuutusmaksuista.
http://www.lvk.fi/fi/Liikennevakuutuskeskuksen-Suomen-tietokeskus/Liikennevakuutuskeskuksen-jasenyhtiot/
Liikennevakuutuskeskuksesta ei voi ottaa vakuutusta sen paremmin autoilija, jalankulkija kuin pyöräilijäkään.
Eikä tätä voi selkeämmin sanoa, että autoilijat ne vahingot joutuvat maksamaan riippumatta siitä onko vahingon aiheuttajalla jokin vakuutus eli vastuuvakuutus tai kotivakuutus tai ei vakuutusta ollenkaan.
Ja, kun maksajana on Liiknnevakuutuskeskus, niin autoiljat sen maksavat
"Keskustan kansanedustaja Mikko Alatalo ehdottaa jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden liikenteessä aiheuttamien omaisuusvahinkojen ottamista liikennevakuutusyhdistyksen korvausten piiriin.
Käytännössä kyseiset vakuutukset tulisivat silloin liikennevakuutusten ottajien eli pitkälti autoilijoiden maksettaviksi."
Alatalon ehdotus tarkoittaisi käytännössä sitä että kaikilla olisi liikennevakuutus. Oikeastaan kun tarkemmin ajattelee, niin sitenhän asian kuuluisi ollakin. Ihminen aiheuttaa vahingon ei esim. auto. Eikös jossakin päin maailmaa taida asia noin ollakin?
Koirille kissoille hirville jäniksille yms eläimille myös pakolliset vakuutusmaksut ne aiheuttaa myös naarmuja yms vahinkoja.
Kotieläimenä pidettävien koirien ja kissojen omistajat voivat maksaa vakuutuksen, mutta esim. hirvieläinten varalle sen joutuu ottamaan liikenteessäliikkujat ihan itse. Milläs rahalla se hirvi maksaisi vakuutuksensa esimerkiksi? Ei tuossa kaikkia koskevassa liikennevakuutuksessa sinänsä olisi mitään väärää, päin vastoin. Mutta koska sekin asia kohellettaisiin päin vttua politiikalla, niin tuskin se käytännössä mikään hyvä juttu kuitenkaan olisi.
Katsoessa tämän päivän pyöräilijöiden vaaratilanteiden aiheuttamisia ( tahallisiakin ), niin en millään jaksa uskoa, että vahingon aiheuttajan korvattavuuden poistaminen tulisi niitä vähentämään, päinvastoin.
Yksi tärkeimmistä hillitsijöistä vaaratilanteiden aiheuttamiseen on ollut se, että syyllisyys tuntuu myös lompsassa on se sitten tyhjä tai vähemmän tyhjä.
Eikä sekään tunnu minusta oikeudenmukaiselta, että korvauksen maksajaksi kiertyy tapahtuman syytön kohde ja yhteisvastuullisesti kaikki autoilijat, on tuo sitten kuinka vaan "oikeudenmukaista" jalankulkijalle ja pyöräilijälle.
Korjatusta peltivahingosta useinkaan ei saada virheetöntä ja ammattiautoijalle aiheutuu auton seisontapäivistä huomattavasti suuremmat menetykset kuin mitä seisontakorvaus on.
Polkupyöräilijöille ajokorttipakko!!!! ne ovat mukana liikenteessä ja koheltavat todella paljon jotain tasaarvoa, autoilijoita kiskotaan jo ihan tarpeeksi .