Moniavioisuus

EI kuulu Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon. Joitakin tuhansia muita joita kirkkomme ei hyväksy mormonismin nimen alle elää moniavioisuudessa edelleen USAssa.
Ymmärrän että tämä kiinnostaa ja kiihottaa kirkkomme vastustajia joten he pälaavat yhä uudelleen ja uudelleen tähän aiheeseen josta kirkkomme on luopunut jo 1880 luvulla. 1889 Kirkon silloinen johtaja kuuli yhdestä moniavioisuussinetöinnistä ja sen takia revitytti koko ns. Endaument housen jossa toimitus hänen tietämättään tehtiin. Vielä kerran 1890 kirkko julkaisi julkilausuman jossa kielletään tekemästä moniavioisia liittoja.
Vastustajamme usein jankaavat moniavioisuuden ikuisuutta. On tosi että uskomme niillä miehillä, jotka menettävät aviopuolisonsa täällä maanpäällä olevan mahdollisuus tulla sinetöidyksi ikuisesti toisenkin, tai jos tämäkin kuolee ennen heitä seuraavaan jne. Naiset saavat valita entisen tai uuden miehen välillä. Ilman sinetöintiä avioliitto loppuu kuolemassa. Kukaan ei jää ilman iankaikkista puolisoa, joka sellaisen haluaa. Jollei näin olisi, niin missä olisi oikeudenmukaisuus kuoleman jälkeisessä elämässä?
Haluan vain sanoa tämän jotta ihmiset tietäisivät että MAP kirkolla ei ole mitään tekemistä televisiossa sensationhakuisien moniavioisuus juttujen kanssa, Siksi emme myöskään pahemmin vastaa heille tehtyihin kysymyksiin, koska ne eivät kuulu meille.
11132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eikö moniavioisuus kuulu mormonismiin? Miten sitten on mahdollsita, että mormonikirkon perustajalla Joseph Smith Juniorilla oli 33 vaimoa? Hänen seuraajallaan Brigham Youngilla vaimoja oli peräti 55.

Palstalla mormonit ovat väittäneet, että mormonikirkon perustamisen alkuaikoina mormonimiesten harjoittama moniavioisuus oli Jumalan tahto. Mormonimiehistä 2% oli moniavioisia, oikeus moneen vaimoon koski vain johtajia, eli ainoastaan "kelvollisia" mormonimiehiä.

Minulle tämä tieto oli ikävä, sillä minulla oli ollut myönteinen kuva lännen asuttajista ja uudisraivaajista. Mormonien mujkaan kuitenkin noista miehistä oli kelvottomia niinkin suuri osuus, kuin 98 % mormonikirkon alkuaikojen jäsenistä, ns. pioneereista.

Olivatko kirkon perustaja ja hänen seuraajansa kuintekin toimineet omin päin tässä asiassa, kun kirjoitat, että moniavioisuus ei kuulu mormonismiin?

Äänestä
  • Kuten Nenada kirjoitti, niin Wilford Woodroff lähetti temppelien esimiehille tiedotteen, jossa kiellettiin suorittamasta moniaviollisia vihkimisiä v.1889. Kun kuitenkin liikkui huhuja, joiden mukaan endowment housessa oli suoritettu moniavioisuutteen vihkimisiä, niin Woodroff määräsi talon purettavaksi ja julkaisi v.1890 Manifestin, jossa kiistettiin moniavioisuuteen rohkaistun ketään ja samalla vedottiin jäseniin etteivät solmisi lain kieltämiä avioliittoja. Julistuksesta tuli sitova yleiskonferenssissa ja nykyisin kirkko ei hyväksy eikä salli moniavioisuudessa elämistä.

    Kirkon alkuaikoina (1840-1890) moniavioisuus kuului kirkon käytäntöön, mutta ei kuulu enää. Sen vuoksi voidaan sanoa ettei moniavioisuus kuulu mormonismiin.

    Äänestä

  • UPDATE_10534462 kirjoitti:

    Kuten Nenada kirjoitti, niin Wilford Woodroff lähetti temppelien esimiehille tiedotteen, jossa kiellettiin suorittamasta moniaviollisia vihkimisiä v.1889. Kun kuitenkin liikkui huhuja, joiden mukaan endowment housessa oli suoritettu moniavioisuutteen vihkimisiä, niin Woodroff määräsi talon purettavaksi ja julkaisi v.1890 Manifestin, jossa kiistettiin moniavioisuuteen rohkaistun ketään ja samalla vedottiin jäseniin etteivät solmisi lain kieltämiä avioliittoja. Julistuksesta tuli sitova yleiskonferenssissa ja nykyisin kirkko ei hyväksy eikä salli moniavioisuudessa elämistä.

    Kirkon alkuaikoina (1840-1890) moniavioisuus kuului kirkon käytäntöön, mutta ei kuulu enää. Sen vuoksi voidaan sanoa ettei moniavioisuus kuulu mormonismiin.

    Moniavioisuus siis kuitenkin oli aikanaan Jumalan käsky mormoneille. Tuollainen käsky saattaa tulla taas uudelleen Jumalalta mormoneille, koska moniavioisuus on mormonismissa iankaikkinen periaate.

    Alkuaikoina mm. kirkon 2. profeetta Brigham Young opetti, että vain moniavioisista mormonimiehistä voi kuoltuaan itestäänkin tulla Jumalia. Opettiko Jumalan profeetta asian väärin?

    Äänestä

  • UPDATE_10534462 kirjoitti:

    Kuten Nenada kirjoitti, niin Wilford Woodroff lähetti temppelien esimiehille tiedotteen, jossa kiellettiin suorittamasta moniaviollisia vihkimisiä v.1889. Kun kuitenkin liikkui huhuja, joiden mukaan endowment housessa oli suoritettu moniavioisuutteen vihkimisiä, niin Woodroff määräsi talon purettavaksi ja julkaisi v.1890 Manifestin, jossa kiistettiin moniavioisuuteen rohkaistun ketään ja samalla vedottiin jäseniin etteivät solmisi lain kieltämiä avioliittoja. Julistuksesta tuli sitova yleiskonferenssissa ja nykyisin kirkko ei hyväksy eikä salli moniavioisuudessa elämistä.

    Kirkon alkuaikoina (1840-1890) moniavioisuus kuului kirkon käytäntöön, mutta ei kuulu enää. Sen vuoksi voidaan sanoa ettei moniavioisuus kuulu mormonismiin.

    Leskeksi jäävään mormonimieheen sinetöitte edelleen mormonitemppelissä kaikki vaimot. Jos mies jää leskeksi kahdesti ja solmii vielä kolmannen avioliiton, hänellä on mormonismin mukaan taivaassa 3 vaimoa.

    Äänestä

  • UPDATE_10534462 kirjoitti:

    Kuten Nenada kirjoitti, niin Wilford Woodroff lähetti temppelien esimiehille tiedotteen, jossa kiellettiin suorittamasta moniaviollisia vihkimisiä v.1889. Kun kuitenkin liikkui huhuja, joiden mukaan endowment housessa oli suoritettu moniavioisuutteen vihkimisiä, niin Woodroff määräsi talon purettavaksi ja julkaisi v.1890 Manifestin, jossa kiistettiin moniavioisuuteen rohkaistun ketään ja samalla vedottiin jäseniin etteivät solmisi lain kieltämiä avioliittoja. Julistuksesta tuli sitova yleiskonferenssissa ja nykyisin kirkko ei hyväksy eikä salli moniavioisuudessa elämistä.

    Kirkon alkuaikoina (1840-1890) moniavioisuus kuului kirkon käytäntöön, mutta ei kuulu enää. Sen vuoksi voidaan sanoa ettei moniavioisuus kuulu mormonismiin.

    1890 manifesti ei lopettanut mitään. MAP-kirkon korkein johto oli itse toimittamassa polygamisia vihkimisiä aina vuoteen 1910 asti, jolloin viimein tästä maallisesta moniavioisuudesta sanouduttiin irti. Tämä johti myös FLDS kirkon syntyyn kun monet moniavioisuuteen lujasti uskovat koekran mormonijohtajat eivät hyväksyneet perinteen lakkauttamista.

    Äänestä

"Naiset saavat valita entisen tai uuden miehen välillä. Ilman sinetöintiä avioliitto loppuu kuolemassa."

Avioliitto loppuu aina kuolemassa.

"Kukaan ei jää ilman iankaikkista puolisoa, joka sellaisen haluaa. Jollei näin olisi, niin missä olisi oikeudenmukaisuus kuoleman jälkeisessä elämässä?"

Raamattu ei tunne iankaikkista avioliittoa. Se on aivan mormonien omaa keksintöä.

Äänestä

Miksi nenskulainen valehtelet? Nykyisistä kirkon johtajistakin muutamat on sinetöityjä useampiin naisiin, joten he ovat moniavioisia. Kyllä moniavioisuus kuuluu edelleen keskeisenä osana MAP-kirkon oppiin, vaikka Tapanin sanoin sen maallinen harjoittaminen on väliaikaisesti keskeytetty.

Äänestä

Mitä kauemmin lukee eri uskontoja käsitteleviä palstoja, sitä varmemmaksi tulee se ajatus, että uskonnot ovat vain miehille suunnatut. Huippu oli eräs mielipide, jonka luin muutama päivä sitten jostakin Suomi24:n ketjusta: Jumala loi vain Aatamin. Myöhemmin sitten kylkiluusta muotoili Eevan, mutta TOSI-ihminen on vai Adam.

Ajatus sopii kyllä kaikkeen siihen, mitä näiltä palstoilta saa lukea.
Mormoonienkin naisten tehtävä tuonpuoleisessa on tuottaa lisää henkilapsia loputtomasti. Sen tiedon olen saanut nimenomaan tältä palstalta.

Katolisessa uskossa on Neityt Maria - yksi puhdas ja ihana naisihminen - säästetty palvomisen kohteeksi. Muuthan ovat langenneita naisia, joiden tulee katua syntejään tai sitten kuolla.
Ev.lut.kirkko on poistanut Marian. Siellä ei ole yhtäkään naispuolista henkeä, jollei lasketa enkeleitä naisiksi. Ainakin piirroksissa ja maalauksissa he vaikuttavat naisilta, kuvaavaa sekin, että enkeleillä ei ole mitään jumalallista ominaisuutta, he vain suojelevat ihmisen lasta maan korvessa.

Islamin naiskuvasta ei kannata mitään sanoakaan.

Muista valtauskonnoista ei Suomessa juuri ole tarkkaa tietoa, mutta jos elämä on etupäässä luostarielämää ja kerjuuta keltaisissa kaavuissa, niin naisilla tuskin on paljon osaa niissä kuvioissa.

Äänestä
  • > Jumala loi vain Aatamin. Myöhemmin sitten kylkiluusta muotoili Eevan, mutta TOSI-ihminen on vai Adam.

    Onneksi asia ei kuitenkaan ole noin. Jos taiteilija tahtoo tehdä jotain todella suurta ja ihmeellistä, hän tekee ensin jonkinmoisen karkean luonnoksen. Tässä tapauksessa Aatamin.

    Äänestä

  • Eeva. kirjoitti:

    > Jumala loi vain Aatamin. Myöhemmin sitten kylkiluusta muotoili Eevan, mutta TOSI-ihminen on vai Adam.

    Onneksi asia ei kuitenkaan ole noin. Jos taiteilija tahtoo tehdä jotain todella suurta ja ihmeellistä, hän tekee ensin jonkinmoisen karkean luonnoksen. Tässä tapauksessa Aatamin.

    Olisi ehkä voinut harjoitella pitempäänkin.

    Äänestä

kysyit miksi aina valheita. Oletko jo saanut vastausta kirkkosi johtajilta miksi kirkossa valehdellaan ja peitellään totuutta moniavioisuudesta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nenada kirjoitti:

EI kuulu Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon. Joitakin tuhansia muita joita kirkkomme ei hyväksy mormonismin nimen alle elää moniavioisuudessa edelleen USAssa.
Ymmärrän että tämä kiinnostaa ja kiihottaa kirkkomme vastustajia joten he pälaavat yhä uudelleen ja uudelleen tähän aiheeseen josta kirkkomme on luopunut jo 1880 luvulla. 1889 Kirkon silloinen johtaja kuuli yhdestä moniavioisuussinetöinnistä ja sen takia revitytti koko ns. Endaument housen jossa toimitus hänen tietämättään tehtiin. Vielä kerran 1890 kirkko julkaisi julkilausuman jossa kielletään tekemästä moniavioisia liittoja.
Vastustajamme usein jankaavat moniavioisuuden ikuisuutta. On tosi että uskomme niillä miehillä, jotka menettävät aviopuolisonsa täällä maanpäällä olevan mahdollisuus tulla sinetöidyksi ikuisesti toisenkin, tai jos tämäkin kuolee ennen heitä seuraavaan jne. Naiset saavat valita entisen tai uuden miehen välillä. Ilman sinetöintiä avioliitto loppuu kuolemassa. Kukaan ei jää ilman iankaikkista puolisoa, joka sellaisen haluaa. Jollei näin olisi, niin missä olisi oikeudenmukaisuus kuoleman jälkeisessä elämässä?
Haluan vain sanoa tämän jotta ihmiset tietäisivät että MAP kirkolla ei ole mitään tekemistä televisiossa sensationhakuisien moniavioisuus juttujen kanssa, Siksi emme myöskään pahemmin vastaa heille tehtyihin kysymyksiin, koska ne eivät kuulu meille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu