Tunnistustehtävä

34217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Tunnukset täyttyvät Jehovan todistajilla. Helppo.

Äänestä
  • Kultti linnoittautuu esimerkiksi syrjäiselle maatilalle ja siellä pidetään järjestystä aseiden avulla.
    Joo,asehullujahan Ne on :D

    Lahkon tietyt piirteet ovat äärimmäisen korostuneita,
    esimerkiksi pelastavan avaruusaluksen tulon odottaminen.
    Just Niitä :D

    Omaisuus on luovutettava yhteisölle.
    On maksettava kymmenysveroa.
    Kirkollivero on pieni kymmenyksiin verrattuna....

    Varoja hankitaan laittomasti,
    -- kalliita kursseja varten on otettava velkaa.

    joo ,kiskurihintaisia on ne Raamattukurssit
    ja kirjatkin prkleen kalliita muahhahhah

    Kultissa esiintyy rikollista toimintaa.
    Lahkon jäsenet eivät saa ottaa tarpeellista lääkitystä/muuta hoitoa
    tai joutuvat aliravitsemuksen tilaan.--ihan on anorektikoita Ne kaikki

    Ryhmän jäseniä pahoinpidellään ja uhkaillaan,
    sekä estetään poistumasta lahkon alueelta.

    Lukitsevat viikoksi kirkkosa kellariin, siellä ne öisin ulajaa....

    Ryhmä voi esimerkiksi pakottaa jäseniään sukupuoliyhteyteen johtajansa kanssa.
    joo,orkijoita on alvariisa sielä ...kamaloo,kamaloo

    Vallankäyttö on pääasia ja
    kultin johtaja saattaa ohjata jäsenet joukkoitsemurhaan.
    no,oikeesta ihan hyvä kun hyppäävät merreen kaikki 8 miljoonaa :D

    Äänestä

  • justtiisa niinikkää kirjoitti:

    Kultti linnoittautuu esimerkiksi syrjäiselle maatilalle ja siellä pidetään järjestystä aseiden avulla.

    Joo, on kivaa huumormielessä naureskellä ylilyönneille mutta entäs ne tunnisteet jotka sopivat. Lopussa on vielä lisää huumorlinkkejä.

    Useinkaan samassa lahkossa tai kultissa eivät esiinny kaikki nämä piirteet, mutta ainakin joitain.[5]

    Mustavalkoinen, johtajakeskeinen maailmankuva
    Johtaja ja johtajat ovat aina oikeassa, johtajaa on aina toteltava.
    Vain liikkeen opit ovat oikeita ja ne ovat arvostelun yläpuolella.[6][7]
    Kaikki tai ei mitään -periaate: jos haluaa kehittyä henkisesti, on otettava kaikki, mitä liike tarjoaa.
    Kriittisen ajattelun kieltäminen ja siitä syyllistäminen, asiallistakaan ryhmän toimintaan liittyvää kritiikkiä ei suvaita.
    Pelottelu: vain liikkeen sisällä voi pelastua.
    Eristäytyminen ja vieraantuminen maailmasta
    Jäsenen eristäminen ulkomaailmasta: entiset kokemukset ovat arvottomia, jäsenen on pakko muuttaa yhteisöön.
    Jäsen joutuu eroamaan perheestään, muuttamaan kultin olinpaikkaan.

    Lahkon tietyt piirteet ovat äärimmäisen korostuneita, esimerkiksi lopun ajan odotus tai vaikka pelastavan avaruusaluksen tulon odottaminen.
    Raskaat taloudelliset ja työvaatimukset
    On pakko hankkia lahkoon uusia jäseniä.

    Joo, voi sitä huumoriksi heitellä ääri-ilmiöt. Laitetaan loppuun pari hauskaa linkkiä
    http://www.youtube.com/watch?v=ddHwpfFGLUw

    http://www.google.com/search?q=jehovan todistajat pedofilia

    Äänestä

  • 19+4 kirjoitti:

    siinä oli ajateltavaa

    Aika paha, pahaa tekee.

    Äänestä

Jep, JT on oikea vastaus.

Äänestä

Kaikki sellaiset ihmiset joilla on mielestään se ainut totuus,,ja heitähän on paljon uskonnoissa, politiikassa, urheilussa ja arki-elämässä.

Äänestä
  • Mutta heiltä puuttuu karttaminen. Se on Jehovien tunnusmerkki. Perheitä hajotetaan.

    Äänestä

  • Loppu lahkolle kirjoitti:

    Mutta heiltä puuttuu karttaminen. Se on Jehovien tunnusmerkki. Perheitä hajotetaan.

    Karttaminen on jehovien kovin rangaistuskeino.

    Äänestä

Hei Leinonen, miten vastaat haasteeseen? Oletko samaa mieltä että Jehovan todistajat sopivat vaarallisen lahkon tuntomerkkeihin?

Äänestä

Meillä on rakkaus keskuudessamme joten emme ole vaarallinen lahko. Tervetuloa rakkauspommitukseen, siis jos et ole käynyt vielä kasteella.

Äänestä

Me emme sitä paitsi karta ketään joka on yhteydessämme. Panettelua väittää muuta. Ja kyllä mielipiteitä saa olla jos ei ole kastettu. Missä ongelma?

Äänestä

Seura käskee rakkaudellisesti karttamaan pois lähteneitä, perheitä ja sukuja rikkoontuu todistajien rakkaudellisen rangaistuksen myötä. Kyllä, vaarallinen lahko.

Äänestä
  • Ukrainan asemiehetki vain rakkaudellisesti karttavat niitä jotka ovat eri mieltä.
    Sama tulos kuin jehovantodistajilla.Surkeutta ja rikkinäisiä ihmisiä ja perheitä.
    Väkivalta voi olla fyysistä tai henkistä.Tulos sama.

    Äänestä

  • hirmuvalta järjestö kirjoitti:

    Ukrainan asemiehetki vain rakkaudellisesti karttavat niitä jotka ovat eri mieltä.
    Sama tulos kuin jehovantodistajilla.Surkeutta ja rikkinäisiä ihmisiä ja perheitä.
    Väkivalta voi olla fyysistä tai henkistä.Tulos sama.

    Ei tässä tarvitse ottaa Ukrainaa tai Pohjois-Koreaa aina esiin, kyllä tämä kansainvälinen vaarallinen lahko on ihan riittävän paha kohde. Ukrainan tai varsinkin Pohjois-Korean tilaan meillä on hyvin vähän mahdollisuutta puuttua, mutta tämän panettelijan ohjaaman lahkon vääjäämätöntä loppua me voimme jopa nopeuttaa.

    Varsinkin me entiset todistajat osaamme kertoa niistä valheista joihin Jehovan todistajat sortuvat. Huomaa ettemme vihaa yksittäisiä todistajia mutta sen pirullista johtoa sitäkin enemmän.

    Lähiaikoina on tarkoitus alkaa keräämään eronneiden tarinoita, jotka on tarkoitus jalostaa mediaa kiinnostavaan muotoon. Idea on että jokin arvovaltainen taho kiinnittäisi huomiota tähän maailmanlopun lahkoon ja siitä tehtäisiin perusteellinen selvitys. Tällä kertaa Leinosen selitykset kaivetaan kunnolla esille ja osoitetaan niiden valheellisuus. On hyvä muistaa että me entiset todistajat olemme tietoisia kaikesta niistä luikurikonsteista joita todistajat käyttävät. Olette hävinneet tämän jo valmiiksi. Panettelija, lahkonne todellinen johtajakaan ei voi sille mitään että totuus - ei se teidän sellaiseksi kutsuma valhe - esitetään kirkkaana tietämättömille. Teidän ainoaksi hyödyksi jää selittää pienenevälle seurakunnalle että vaino teitä kohtaan vain todistaa oppinne oikeaksi. Minkä tiedätte itsekin valheeksi.

    Äänestä

  • Mielenkiintoista kirjoitti:

    Tästä tullee mielenkiintoinen projekti.

    Mitä luulet voittavasti tuolla?

    >> Olette hävinneet tämän jo valmiiksi. Panettelija, lahkonne todellinen johtajakaan ei voi sille mitään että totuus - ei se teidän sellaiseksi kutsuma valhe - esitetään kirkkaana tietämättömille.

    No, tuota logiikkaa seuraten kerropas mikä kristillinen kirkko, uskonto tai uskonnollinen liike, yhdistys tai ryhmä olisi sitten paholaisvapaa?

    Verenvuodattaja ja eri travoin ajattelevia vainoaja nike-lahkoakin on jo sen alkumetreiltä alkaen on vetämässä pelkän kuolevaiset ja vallanhimoiset itsejulistautuneet ihmiset.

    Siitä vain esittämään mainitsemillesi viraomaisille tuota paholaiskorttia ,-)

    Äänestä

  • Säälien.. kirjoitti:

    Mitä luulet voittavasti tuolla?

    Jos tosissaan tästä lahkosta saadaan välitettyä tietoa näkyvästi, voitte unohtaa maailmallisten mukaan tulon. Vielä teille jää lapsena kastetut todistajien lapset, mutta kuinka kauan kiihtyvän laskuprosentin tilanne voi jatkua?

    Voinkin kysyä mitä luulet voittavasi ummistamalla silmäsi lahkon tulevaisuudelta? Miksi amerikkalainen lahko on päässyt Jehovan asemaan uskossasi?

    Äänestä

  • mielen-kiinnitys kirjoitti:

    >> Olette hävinneet tämän jo valmiiksi. Panettelija, lahkonne todellinen johtajakaan ei voi sille mitään että totuus - ei se teidän sellaiseksi kutsuma valhe - esitetään kirkkaana tietämättömille.

    No, tuota logiikkaa seuraten kerropas mikä kristillinen kirkko, uskonto tai uskonnollinen liike, yhdistys tai ryhmä olisi sitten paholaisvapaa?

    Verenvuodattaja ja eri travoin ajattelevia vainoaja nike-lahkoakin on jo sen alkumetreiltä alkaen on vetämässä pelkän kuolevaiset ja vallanhimoiset itsejulistautuneet ihmiset.

    Siitä vain esittämään mainitsemillesi viraomaisille tuota paholaiskorttia ,-)

    "Siitä vain esittämään mainitsemillesi viraomaisille tuota paholaiskorttia"

    Ei, viranomaisille me emme esitä paholaiskorttia. Heille me kerromme Vartiotornin rikollisesta toiminnasta ihan konkreettisten esimerkkien avulla, ja niitähän riittää... Tämä on jo tuottanut tulosta, sillä uskontonne on joutunut maksamaan jo tähän mennessä kalliisti valheellisesta ja ihmisoikeuksia loukkaavasta toiminnastaan.

    Äänestä

  • niihh kuules kirjoitti:

    Voi voi, todistajista riittäisi kerrottavaa julkisuuteen todella paljon. Ei ehkä rikoksia mutta monta kyseenalaista asiaa. Ja näin tulee tapahtumaankin. Olisipa nannaa vaikka A2: Jehovan todistajat -ilta jossa olisi paikalla Suomen pyhät miehet vs. entiset todistajat yms. asiantuntijat.

    Äänestä

  • Töitä tehdään kyllä kirjoitti:

    Voi voi, todistajista riittäisi kerrottavaa julkisuuteen todella paljon. Ei ehkä rikoksia mutta monta kyseenalaista asiaa. Ja näin tulee tapahtumaankin. Olisipa nannaa vaikka A2: Jehovan todistajat -ilta jossa olisi paikalla Suomen pyhät miehet vs. entiset todistajat yms. asiantuntijat.

    Tai sitten Sarasvuo tai Hjallis voisi grillata Leinosta. Tietenkin joku syväluotaava ohjelma olisi paras (M.O.T, Ajankohtainen kakkonen, A-talk). Mutta Sarasvuolle lähetän kyllä juttuvinkin ja roimat taustatiedot jos sen vaikka saisi ensin.

    Kyllä Leinosella uskon pyhänä miehenä tulee olla rohkeutta mennä puolustamaan uskoaan. Tiedä vaikka samalla tulisi ihmisiä mukaan toimintaan.

    Äänestä

  • Ohjelmaideoita kirjoitti:

    Arto Nyberg olisi ehkä Leinoselle mieluisampi, ei grillausta. Leka voisi viedä lempilevynään Kindom melodies vol3.

    Äänestä

  • Julkisuuteen nyt kirjoitti:

    Arto Nyberg olisi ehkä Leinoselle mieluisampi, ei grillausta. Leka voisi viedä lempilevynään Kindom melodies vol3.

    Eipähän kun:Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala.
    "Kikkelis kokkelis vaan niin","Sulla on mun luonto".
    Vois olla että tiedottaja huutelis:"Apuvva!"
    Ohjelman nimeksi tulis:Housutbois ja biiskaa.

    Äänestä

  • räpsyvvä! kirjoitti:

    Eipähän kun:Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala.
    "Kikkelis kokkelis vaan niin","Sulla on mun luonto".
    Vois olla että tiedottaja huutelis:"Apuvva!"
    Ohjelman nimeksi tulis:Housutbois ja biiskaa.

    Kun Putous uudistunee ensi vuonna, niin sinne vaan sketsihahmokisaan mukaan. Julkisuuteen tottuneena Leinonen supliikisti voisi esittää uskonnollisen yhdyskunnan tiedottajaa joka tuppaisi värittämään juttuja juksauksella.

    Äänestä

  • Aivan loistavaa kirjoitti:

    Kun Putous uudistunee ensi vuonna, niin sinne vaan sketsihahmokisaan mukaan. Julkisuuteen tottuneena Leinonen supliikisti voisi esittää uskonnollisen yhdyskunnan tiedottajaa joka tuppaisi värittämään juttuja juksauksella.

    Jos todistajat eivät olisi niin köyhä lahko niin he voisivat perustaa oman tv-kanavan. 24/7 totuudellista tv-ohjelmaa. Kuulostaa aika hyvältä.

    Todistajista vaan ei pidetä joten eivät saa avustuksia mistään joten ei ole rahaa perustaa kanavaa.

    Äänestä

  • mielen-kiinnitys kirjoitti:

    >> Olette hävinneet tämän jo valmiiksi. Panettelija, lahkonne todellinen johtajakaan ei voi sille mitään että totuus - ei se teidän sellaiseksi kutsuma valhe - esitetään kirkkaana tietämättömille.

    No, tuota logiikkaa seuraten kerropas mikä kristillinen kirkko, uskonto tai uskonnollinen liike, yhdistys tai ryhmä olisi sitten paholaisvapaa?

    Verenvuodattaja ja eri travoin ajattelevia vainoaja nike-lahkoakin on jo sen alkumetreiltä alkaen on vetämässä pelkän kuolevaiset ja vallanhimoiset itsejulistautuneet ihmiset.

    Siitä vain esittämään mainitsemillesi viraomaisille tuota paholaiskorttia ,-)

    Samalla tavalla kuin naureskelet että todistapa viranomaisille että panettelija johtaa todistajia, voi nauraa että todistapa viranomaisille että Jeesus johtaa todistajia. Molemmissa tapauksessa nauru maistuu.

    Me jotka ajattelemme kenties syvällisemmin tiedämme että jos joku todistajia johtaa, muu kuin 8 henkinen ukkolauma, se on oltava paha.

    Äänestä

  • Säälien.. kirjoitti:

    Mitä luulet voittavasti tuolla?

    Voitan jotain sellaista josta et voi et voi edes käsittää: jos yksikin jättää hairahtumatta lahkoon, on hyvä työ tehty. :-D

    Äänestä

  • Todistaja-tv? kirjoitti:

    Jos todistajat eivät olisi niin köyhä lahko niin he voisivat perustaa oman tv-kanavan. 24/7 totuudellista tv-ohjelmaa. Kuulostaa aika hyvältä.

    Todistajista vaan ei pidetä joten eivät saa avustuksia mistään joten ei ole rahaa perustaa kanavaa.

    Sarasvuo sopisi nyt todistajille.

    Äänestä

  • Jehovalaiset selvästi ovat tiedosaneet olevansa kuoleva lahko. Jäseniä eroaa ja kukaan ei enää liity kyseiseen kulttiin sen huonon maineen takia. Huonon maineen ovat luoneet yleisesti tiedossa olevana tosiasiana lasten raiskaaminen, henkirikoksen piirteet täyttävä verensiirtokielto, lakia rikkova rekisterien pitäminen, lapsiin ja nuoriin kohdistuva henkinen väkivalta, perheiden hajoittaminen ja monta muuta kaameaa asiaa.

    Kuitenkin, jehovalaiset vastaavat ahdistavaan tilanteeseen aiempaakin aggressiivisemmalla käyttäyttymisellä.

    Onneksi ovat niin tyhmiä ja ajattelemattomia, sillä juuri sillä he vauhdittavat lahkonsa (=pedofiilikulttinsa) loppua.

    Äänestä

  • Loppu häämöttää kirjoitti:

    Jehovalaiset selvästi ovat tiedosaneet olevansa kuoleva lahko. Jäseniä eroaa ja kukaan ei enää liity kyseiseen kulttiin sen huonon maineen takia. Huonon maineen ovat luoneet yleisesti tiedossa olevana tosiasiana lasten raiskaaminen, henkirikoksen piirteet täyttävä verensiirtokielto, lakia rikkova rekisterien pitäminen, lapsiin ja nuoriin kohdistuva henkinen väkivalta, perheiden hajoittaminen ja monta muuta kaameaa asiaa.

    Kaikille parempi paikka on maailma sen jälkeen, kun jehovalaisuus katoaa olemasta. Sen jälkeen on vähempänä yksi hurskasteleva ja tekopyhä lahko, jonka jäsenillä ei ole mitään häveliäisyyttä.

    Ikävä kyllä on, että monta muuta lahkoa jää heidän jälkeensä tähän maailmaan sitä olemassaolollaan terrorisoimaan. Mutta hyvä, että on ainakin yksi lahko kuolemassa pois.

    Kaiken kaikkiaan, kaikkien uskontojen olemassaolo ihan yleiselläkin tasolla on romuttanut täysin sen käsityksen, että ihmislaji olisi älykästä. Jos ihminen olisi niin älykäs kuin jollaiseksi sitä usein on kuvattu, ei mitään uskontoa koskaan olisi ollut olemassakaan.

    Äänestä

  • Loppu häämöttää kirjoitti:

    Jehovalaiset selvästi ovat tiedosaneet olevansa kuoleva lahko. Jäseniä eroaa ja kukaan ei enää liity kyseiseen kulttiin sen huonon maineen takia. Huonon maineen ovat luoneet yleisesti tiedossa olevana tosiasiana lasten raiskaaminen, henkirikoksen piirteet täyttävä verensiirtokielto, lakia rikkova rekisterien pitäminen, lapsiin ja nuoriin kohdistuva henkinen väkivalta, perheiden hajoittaminen ja monta muuta kaameaa asiaa.

    Kuitenkin, jehovalaiset vastaavat ahdistavaan tilanteeseen aiempaakin aggressiivisemmalla käyttäyttymisellä.

    Onneksi ovat niin tyhmiä ja ajattelemattomia, sillä juuri sillä he vauhdittavat lahkonsa (=pedofiilikulttinsa) loppua.

    Jos jahvettilaiset olisivat edes vähänkään ymmärryskykyistä väkeä, niin olisivat piilossa ja hiljaa. Näin valtakunnansalien kävijämäärät eivät putoaisi niin paljon kuin ne nykymenolla putoavat.

    Äänestä

Leinonen mukaan ohjelmaan niin hyvä tulee.

Äänestä
  • Leinosta nyt ei mihinkään ohjelmaan saa eikä ketään muutakaan. Luurankoja on kaapit niin pullollaan ettei pysty.

    Johonkin lyhyeen 10min editoituun yksipuoliseen haastatteluun kykenee ja silloinkin puhuu niin paljon paskaa että silmätkin ovat rusehtavat.

    Yhtä pelle on pikkarainen, hakkarainen ja koko brooklynin eliitti. Kieroja mulkkuja,
    vähän niinkuin politiikot.

    Itseasiassa ovat juuri niinkuin politiikot.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vakava varoitus kirjoitti:

Lue ensin http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaarallinen_lahko#Vaarallisen_lahkon_piirteit.C3.A4

Mieti sitten mikä lahko tulee mielesi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu